Vaikka Trump täyttää otsikot, kyse on Yhdysvaltain demokraattipuolueen kriisistä. Olen sanonut aiemminkin, että ei Euroopassa keksitty, että LGTBQ+ on ykkösasia maailmassa tai että eskimo on paha sana tai että Laura Ingalls Wilder -palkinnon nimi pitää muuttaa, koska hän kuvasi uudisasukkaiden suhtautumista alkuperäisasukkaisiin sellaisena kuin hän sen koki 1800-luvulla. Eivät Aalto-yliopiston opiskelijat keksisi kirjelmöidä dekaanille valitusta siitä, että renessanssin luennolla professori käsittelee vain valkoisen miehen kirjoituksia, elleivät Amerikan kulttuurisodat olisi internetin välityksellä levinneet tännekin (silloin 1400-1500-luvuilla ei edes ollut muuta kirjallisuutta, mutta eiväthän opiskelijat luentoa boikotoidessaan opi edes tämän vertaa).
Trump nousee liian pitkälle menneen myöhäisdemokratian epävarmuudesta. Itse asiassa Platon näki tämän jo yli 2000 vuotta sitten Valtio-dialogeissaan. Tästä olen kirjoittanut ennenkin.
Platon päätteli, että tyrannia nousee väistämättä pitkälle kehittyneestä demokratiasta. Hän ajatteli näin:
Poliittinen järjestelmä toisi tarpeeksi pitkään kestettyään maksimaalisen vapauden ja tasa-arvon, jossa jokainen elämäntyyli olisi sallittua ja julkiset virat täytettäisiin liki arpomalla. Vapaudet moninkertaistuisivat. Viranomaiskunnioitus kuihtuisi, kaikenlainen epätasa-arvo olisi uhkaavaa ja monet kulttuurit ja seksuaaliset vapaudet loisivat kaupungista (tai valtiosta) kaikissa sävyissä kirjoillun viitan.
Sateenkaaripolitiikka, Platon väitti, on monille varmasti oikeudenmukaisin kaikista järjestelmistä. Tämän demokratian vapaus pitää kokea, jotta siihen voi uskoa. Se on kuitenkin luonnostaan epävakaa. Kun auktoriteetti haalistuu ja kääntyy kaikkiin suosittuihin arvoihin, näkemykset ja identiteetit ovatkin pian niin erilaisia, että ne ovatkin kategorisesti yhteen sovittamattomia. Kun kaikki viralliset ja epäviralliset esteet tasa-arvon edestä on poistettu, kun kaikki ovat samanarvoisia; kun eliittiä halveksitaan ja on täysi lupa tehdä, mitä haluaa, puhutaan myöhäisvaiheen demokratiasta. Tässä tilanteessa auktoriteetilla ei tarvitse olla lainkaan poliittista kokemusta ja asiantuntemusta.
Rikkaat joutuvat hyökkäyksen kohteeksi, koska eriarvoisuus kasvaa sietämättömäksi. Patriarkaatti puretaan. Miehen ja naisen tasa-arvo paranee ja samalla perhehierarkiat kääntyvät ylösalaisin. Luokkahuoneissa opettajilla ei ole juuri sananvaltaa. Eläimet nähdään tasa-arvoisina ihmisten kanssa. Rikkaat vaeltelevat köyhien kaduilla ja yrittävät olla siellä luontevasti. Ulkomaalainen on sama kuin kansalainen.
Kun tähän on päästy, Platon päättelee, on tyrannille oikea hetki astua esiin. Hän tulee eliitin joukosta, mutta on sovussa aikansa kanssa, kykenee satunnaisiin nautintoihin ja päähänpistoihin, ymmärtää hyvän ruoan ja seksin päälle, sillä demokratian kansalaisuskonto on suvaitsevaisuus näissä asioissa.
Hän tekee siirtonsa ja löytää tottelevaisen väen. Hän hyökkää ikäistensä varakkaiden kimppuun syyttäen heitä korruptiosta. Jos häntä ei pysäytetä ajoissa, hänen ruokahalunsa kasvaa ja hän riistää luokkansa oikeudet. Hän on luokkansa petturi, ja pian hänen vihollisensa joutuvat joko pakenemaan tai miellyttämään häntä. Lopulta hän seisoo yksin ja lupaa selvittää halvaantuneen ja epäjohdonmukaisen demokratian. Hän tarjoaa mädille ja ristiriitaisille ihmisille helpotusta demokratian loputtomia valintoja ja epävarmuutta vastaan. Hän esittää, että liiat vapaudet ovat orjuuttaneet ja tarjoaa itseään ratkaisuksi demokraattisen sotkun sisäisiin konflikteihin. Ennen kaikkea hän lupaa hoitaa halveksitun eliitin. Niinpä kansa viehättyy hänestä ja demokratia halukkaasti ja impulsiivisesti torjuu itse itsensä.
www.is.fi
yle.fi
www.verkkouutiset.fi
