Yhdysvallat sisällissodan partaalla
Konservatiivinen poliittinen kommentaattori vertaa nykytilannetta 1860-lukuun
“Yhteiskuntamme on aika tunnustaa surullinen totuus: Amerikka käy tällä hetkellä sen toista kansalaissotaa”, kirjoittaa konservatiivinen poliittinen kommentaattori ja radiopersoona
Dennis Prager.
Pragerin provokatiivisen väitteen mukaan yhdysvaltalaiset ovat moraalisesti, ideologisesti ja poliittisesti jakautuneempi yhteiskunta kuin he olivat sisällissodan aikaan yli 150 vuotta sitten - lukuunottamatta sitä ilmeistä seikkaa, että nyt orjuuden moraalittomuudesta on yksi mielisyys.
Vuosien 1861-1865 sisällissotaa tullaan kutsumaan Ensimmäiseksi kansalaissodaksi, kun yhä useammat yhdysvaltalaiset tunnistavat nyt käytävän taistelun Toiseksi kansalaissodaksi, Prager kirjoittaa. Ensimmäinen maailmansotahan sai nykypolvien tunteman nimensä vasta, kun toinen maailmansota oli alkanut.
“Tämä Toinen sisällissota onneksi eroaa toisellakin tärkeällä tavalla ensimmäisestä: se on tähän mennessä ollut pääosin väkivallaton”, Prager kirjoittaa. “Mutta lisääntyvä vasemmistolainen väkivalta, kuten mellakat, yliopistojen rehtorien kanslioiden ja osavaltioiden kansanedustuslaitosten laittomat valtaukset huomioon ottaen ei ole mitään takeita siitä, että väkivallattomuus säilyy Toisen sisällissodan pysyvänä piirteenä.”
Pragerin väitteitä voi pitää provokaationa ja liioitteluna. Elämme samanlaista mellakoinnin ja levottomuuksien aikaa kuin 1960- ja 1970-luvun radikaalivasemmistolaisen liikehdinnän parhaina päivinä, ja yhtä hyvin voisimme puhua Toisesta kulttuurisodasta. Ensimmäinen kulttuurisota tarkoittaisi tässä analogiassa 1960-luvulla alkanut seksuaalivallankumousta, maallistumista, epäsuositun Vietnamin sodan synnyttämää isänmaallisten arvojen kyseenalaistamista ja niin edelleen. Yhtymäkohta “Ensimmäiseen kulttuurisotaan” ja 1960-1970-lukuihin näkyy myös siinä, kuinka kaikki pelottelevat 1930-luvulla.
Vasemmiston väkivaltainen mellakointi on joka tapauksessa tosiasia. Keskiviikkoiltana poliisi joutui keskeyttämään tunnetun vaihtoehto-oikeistolaisen Trumpin kannattajan Milo Yiannopoulosin puhetilaisuuden Kalifornian yliopiston Berkeleyn kampuksella, joka oli yksi 1960-luvun opiskelijalevottomuuksien keskipisteistä.
“
Tältä suvaitsevaisuus näyttää UC Berkeleyssä,” Yiannopoulosin kampukselle kutsuneen Berkeleyn republikaaniopiskelijoiden Mike Wright kertoi San Francisco Chroniclelle ylioppilastalonsa edessä samalla kun savupommit räjähtelivät hänen ympärillään.
Kun Wright puhui toimittajalle, hänen päällensä heitettiin pullo punaista maalia.
Pragerin mukaan sekä vasemmalla että oikealla puhutaan Amerikan yhtenäisyyden puolesta, mutta nämä hurskaat toiveet jäävät lapsellisiksi. Yksimielisyys suurissa peruskysymyksissä oli Pragerin mukaan mahdollista aikanaan oikeiston ja liberaalien kanssa, muttei enää oikeiston ja vasemmiston välillä.
Amerikanenglannin “liberal” käännetään usein vasemmistoksi, mutta tällainen suomennos kadottaa vivahteita, jotka tässä yhteydessä ovat tärkeitä. Suomen poliittisesta historiasta kuitenkin tulee mieleen yhtymäkohta: asevelisosialistit eli tannerilaiset oikeistososiaalidemokraatit, jotka kykenivät yhteistyöhön porvaripuolueiden kanssa ja joita on pitkälti kiittäminen Suomen itsenäisyyden säilymisestä sodasta ja suomettumisesta huolimatta.
Pragerin terminologiassa liberalismi oli antivasemmistolaista, pro-amerikkalaista ja syvästi sitoutunutta Yhdysvaltain juutalais-kristillisiin perusarvoihin. Se näki sulatusuunin eli maahanmuuttajien assimilaation yhteisiin arvoihin amerikkalaisena ihanteena, se taisteli vastustajiensakin sananvapauden puolesta ja se piti läntistä sivilisaatiota ihmiskunnan suurimpana moraalisena ja taiteellisena saavutuksena. Rodullisen identiteetin juhlimista liberaalit pitivät rasismina. Nyt tällaiset liberaalit arvot ovat lähes kokonaan oikeiston kannattamia. Niitä kannattaa vain kourallinen ihmisiä, jotka eivät kutsu itseään konservatiiveiksi.
Vasemmisto taas on näitä kaikkia liberalismin perusperiaatteita vastaan, Prager väittää.
“Kuten vasemmistot kaikissa muissakin maissa, amerikkalainen vasemmisto näkee Yhdysvallat rasistisena, muukalaisvihamielisenä, kolonialistisena, imperialistisena, sotaa lietsovana, mammonaa palvovana ja vajaaälyisen uskonnollisena kansakuntana.”
Yhdysvaltain vasemmisto ei Pragerin todistuksen mukaan juuri poikkea meille tutusta suomalaisesta vasemmistosta tai oikeastaan arvoliberaalista koalitiosta, johon kuuluvat punavihreiden puolueiden lisäksi jo kokoomuksen ja keskustan liberaalieliitit.
“Vasemmisto tukahduttaa vastustajiensa sananvapauden aina kun se on mahdollista leimaamalla ei-vasemmistolaisen puheen “vihapuheeksi”. Niin hullunkuriselta kuin se kuulostaakin suomalaisesta näkökulmasta, Yhdysvalloissa ei voi edes kutsua Shakespearea historian suurimmaksi näytelmäkirjailijaksi tai Bachia suurimmaksi säveltäjäksi. Se olisi kuolleiden eurooppalaisten miesten suosimista ja siksi rasismia.
Kun vasemmistolla ja ei-vasemmistolla ei ole mitään yhteisiä arvoja, voiko heidän välillään olla mitään yhteyttä? Pragerin mukaan ei. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää vasemmiston nihilismin voittaminen.
“Yhtenäisyys on mahdollista vasta kun vasemmisto hävittää oikeiston tai oikeisto hävittää vasemmiston. Ensimmäisen sisällissodan analogiaa käyttääkseni: Yhdysvaltain yhtenäisyys saavutettiin vasta kun Etelä oli tuhottu ja orjuus oli hävitetty.”
Pragerin mukaan ensimmäinen ja toinen sisällissota eroavat myös siinä, että tällä kertaa toinen osapuoli huolehtii lähes kokonaan taistelemisesta. Sillä tavoin vasemmisto on kyennyt ottamaan haltuunsa koulutusjärjestelmän alakouluista yliopistoihin ja indoktrinoimaaan yhdysvaltalaisnuorison. Lähes taistelutta vasemmisto otti haltuunsa myös niin uutis- kuin viihdemediankin.
Konservatiivinen Amerikka hävisi kaikki nämä taistelut siksi, että se ei taistellut vastaan alkuunkaan samalla vimmalla kuin vasemmisto. Republikaanipoliitikot kamppailevat yleensä yksittäisiä vaalipiirinsä demokraatteja, eivät koko vasemmistolaista ideologiaa vastaan. Useimmat Yhdysvaltain konservatiivit laittavat lapsensa kouluihin, jotka opettavat nämä vähättelemään kaikkea, mitä vanhemmat pitävät arvokkaana.
Pragerin mukaan liberaalien, konservatiivien ja oikeiston voitto vasemmistosta kaikissa viime marraskuussa käydyissä vaaleissa - ei vain Trumpin valinta vaan myös kongressin ja osavaltioiden kuvernöörien valinnat menivät oikeistolta hyvin - voi merkitä sitä, että vasemmisto on lyöty.
“Näiden ryhmien täytyy kuitenkin ymmärtää, että he taistelevat Amerikan eloonjäämisestä aivan yhtä lailla kuin unionin joukot Ensimmäisessä sisällissodassa.”
Lue koko Pragerin kirjoitus tästä
linkistä.
