Mikä voisi mennä pieleen... 
Tilaajille
Kuuntele juttu
Samuli Niinivuo HS
11:00
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tulliuhittelussa ei ole tuntunut olevan päätä eikä häntää.
Mutta voisiko kirityksen taustalla olla kuitenkin suurempi suunnitelma? Jonkinlainen diilien diili, joka mullistaisi koko maailman talousjärjestelmän?
Asiasta on kuiskuteltu jo jonkin aikaa Wall Streetin rahapiireissä. Myös talouslehdistö on alkanut kiinnostua.
Sille on jopa annettu nimi: Mar-a-Lagon sopimus.
Sen keskeinen ajatus on heikentää dollaria vaikka väkisin.
Yhdysvallat asettui vahvan dollarin kannalle entisen valtiovarainministerinsä Robert Rubinin johdolla vuonna 1994. Vahva dollari merkitsi hänen mukaansa kansallista etua.
Trumpille kelpaisi heikompikin dollari. Hän talousneuvonantajineen uskoo heikomman dollarin kohentavan amerikkalaisen teollisuuden ja vientiyritysten kilpailukykyä. Tämä voisi lopulta luoda työpaikkoja sekä supistaa kauppataseen ja budjetin alijäämiä.
Vaarana on, että dollarin devalvointi horjuttaisi sen asemaa maailman varantovaluuttana. Riskin laukeaminen olisi tarkoitus torpata Mar-a-Lagon sopimuksella.
Mar-a-Lagon sopimus on toistaiseksi pelkkää puhetta. Trumpin hallinto ei ole lausunut siitä liioin mitään virallista kuin epävirallistakaan. Ylipäätään on epäselvää, onko uhkarohkeaa ja mullistavaa suunnitelmaa tarkoitus koskaan toteuttaa.
Mutta jonkinlainen punainen lanka se olisi. Se asettaisi sekavalta näyttävän kauppasodan jokseenkin johdonmukaiseen kehykseen.
Suunnitelman keskeinen arkkitehti on Trumpin talousneuvonantajien neuvostoa johtava Stephen Miran. Hän julkaisi marraskuussa 41-sivuisen luonnostelman maailman kauppajärjestelmän uudistamisesta.
Kirjoitus esittelee suuren joukon politiikkatoimia ja niiden pohjalta solmittavan kansainvälisen sopimuksen. Miranin mielestä se sopisi nimetä presidentin kartanon, Floridassa sijaitsevan Mar-a-Lagon mukaan.
Artikkeli löytyy hedgerahasto Hudson Bay Capitalin sivuilta. Miran työskenteli rahaston vanhempana strategina ennen nimitystään Trumpin hallintoon.
”Yliarvostus on heikentänyt Yhdysvaltojen valmistavaa teollisuutta samalla kun hyödyt ovat langenneet talouden rahoitussektorille ja sitä kautta varakkaille amerikkalaisille”, hän kirjoittaa.
Miran hahmottelee artikkelissaan askelmerkkejä Yhdysvaltojen johdolla tapahtuvalle kansainvälisen kaupan ja talouden uudelleen järjestelemiselle. Tavoitteena on heikentää dollarin arvoa ilman, että valuutan erityisasema vaarantuu.
Niin tavoitteen saavuttamiseksi kuin riskin minimoimiseksi Miran ehdottaa tuontitulleja. Niiden on tarkoitus toimia vipuvartena, jolla Yhdysvallat taivuttelee muut maat taloudellisen kivun uhalla neuvottelupöytään.
Hän viittaa kirjoituksessaan myös ekonomisti Zoltan Pozsarin ehdotukseen, että Yhdysvallat alkaisi laskea liikkeelle sadan vuoden päästä erääntyviä velkakirjoja. Niitä ostavat maat saisivat Yhdysvalloilta vastineeksi turvatakuut.
Myöhemmin esillä on ollut, että sadan vuoden erääntymisajan lisäksi velkakirjojen korko olisi nolla. Käytännössä Yhdysvallat houkuttelisi sotilasmahtinsa varjolla maita tarjoamaan sille ilmaista lainaa sadaksi vuodeksi.
Mar-a-Lagon sopimuksessa maat suostuisivat siis yhtäältä myymään dollarivarantojaan ja toisaalta ostamaan Yhdysvaltojen satavuotisia nollakorkoisia velkakirjoja. Vastineeksi maat saisivat Yhdysvalloilta huojennuksia tuontitulleihin ja turvatakuut.
Voisiko tällainen onnistua?
Suomen Pankin ekonomisti Risto Rönkkö epäilee Yhdysvaltojen edellytyksiä saada tahtonsa läpi.
”Trumpin harjoittama tullipolitiikka on jo jossain määrin heikentänyt Yhdysvaltojen suhteita muihin maihin. On vaikea kuvitella, että sopimus ei herättäisi vastarintaa.”
Rönkön mukaan Yhdysvallat voi sinällään onnistua heikentämään dollaria. Riski valuutan keskeisen aseman horjumisesta on silti suuri.
”Yhdysvallat voi toki saada maat myymään dollarivarantojaan. Mutta jos samalla maiden pitäisi ostaa Yhdysvalloilta sadan vuoden päästä erääntyviä velkakirjoja, luottamus dollariin saattaisi heikentyä.”
Mar-a-Lagon sopimukseen liittyy näin ollen ilmeinen riski, että se kääntyy tarkoitustaan vastaan, Rönkkö arvioi.
Mitä sopimuksen epäonnistuminen merkitsisi?
”Seurauksena voisi olla pääoman ulosvirtaus Yhdysvalloista. Tavoite madaltaa valtion nykyisiä rahoituskustannuksia saattaa kääntyä ylösalaisin. Yhdysvaltojen valtionvelan korot alkavatkin nousta.”
Uuden talousajattelun keskuksen toiminnanjohtaja, tutkija Lauri Holappa ilmaisee saman hieman suoremmin.
”Yhdysvallat voi menettää asemansa maailman talousmahtina.”
Holappa sanoo ymmärtävänsä Mar-a-Lagon sopimuksen taustalla olevaa ajattelua.
Hänen mukaansa Trumpin hallinto pyrkii pitkälti samaan, johon edellinen presidentti Joe Biden tähtäsi massiivisella The Inflation Reduction Act -lakipaketillaan kolme vuotta sitten. Myös sen taustalla vaikutti pyrkimys vahvistaa yhdysvaltalaista teollisuutta ja palauttaa maahan työväenluokkaisia työpaikkoja.
”Stephen Miran vaikuttaa artikkelinsa perusteella ymmärtävän, ettei politiikka kykene vastaamaan pieni- ja keskituloisten amerikkalaisten taloudelliseen tyytymättömyyteen vain kulttuurisotien kautta. Politiikan on annettava heille myös jotakin konkreettista”, Holappa sanoo.
”Trumpin hallinto ei kuitenkaan halua periaatteellisista syistä jatkaa Bidenin politiikkaa. Niinpä se pyrkii nyt samaan lopputulokseen eri reittiä pitkin.”
Holapan mukaan tavoite on uhkarohkea jo pelkästään siksi, ettei ole olemassa takeita siitä, että dollarin devalvointi palauttaisi Yhdysvalloista vuosikymmeniä sitten lähteneet hyväpalkkaiset teollisuustyöpaikat takaisin.
”Ratkaisukeinona dollarin heikentäminen ei ole välttämättä riittävä.”
Yhdysvaltojen talous on kasvanut viime vuosina vahvasti. Se on yhä maailmantalouden veturi, jonka liike vaikuttaa kaukaisimpiinkin maihin.
Dollari puolestaan merkitsee Yhdysvalloille edelleen ”kohtuutonta etuoikeutta”, kuten Ranskan entinen presidentti Valéry Giscard d’Estaing aikanaan luonnehti.
Hän viittasi siihen, että dollarin asema maailman varantovaluuttana sallii Yhdysvalloille muita maita suuremman talouspoliittisen liikkumavaran. Dollarin erityisaseman vuoksi Yhdysvaltojen on mahdollista pyörittää talouttaan alijäämistä liikaa piittaamatta.
Yhdysvalloilla on pelissä enemmän hävittävää kuin voitettavaa, Holappa toteaa.
”Jos suunnitelma Mar-a-Lagon sopimuksen läpiviemiseksi epäonnistuu, Yhdysvallat menettäisi monia etuoikeuksia, joista yhdysvaltalaiset tällä hetkellä nauttivat.”
Valtio ei kykenisi enää velkaelvyttämään ja stimuloimaan kotimaista kysyntää nykyisen lailla.
”Talouspoliittisen liikkumavaran kaventuminen vaikuttaisi myös Yhdysvaltojen edellytyksiin ylläpitää sotilasmahtiaan. Jatkuva kotimaisen kysynnän stimulointi valtavien julkisen talouden alijäämien ja puolustusinvestointien avulla ei olisi enää mahdollista”, Holappa sanoo.
Trumpin hallinnon halussa kirjoittaa kansainvälisen talouden sääntöjä uusiksi ei sinällään ole mitään poikkeuksellista. Yhdysvallat on aiemminkin pyrkinyt muokkaamaan vallitsevaa talousjärjestystä etujensa mukaiseksi seurauksista juurikaan piittaamatta.
1970-luvun alussa Yhdysvallat romutti toisen maailmansodan jälkimainingeissa luodun kansainvälisen Bretton Woods -järjestelmän, koska sen ylläpitäminen ei enää palvellut maan taloudellisia intressejä.
Mar-a-Lagon sopimus tuo mieleen myös Britannian, Japanin, Länsi-Saksan, Ranskan ja Yhdysvaltojen allekirjoittaman Plaza-sopimuksen vuodelta 1985.
Sen julkilausuttu tavoite oli dollarin heikentäminen, jotta Yhdysvaltojen kauppataseen alijäämä ja sitä kautta myös budjettialijäämä pienenisivät. Julkilausumaton tavoite oli jarruttaa Japanin nousua Yhdysvaltojen rinnalle maailman toiseksi talousmahdiksi.
Jälkimmäinen tavoite onnistui ehkä liiankin hyvin. Jenin vahvistuminen suhteessa dollariin pakotti Japanin keskuspankin kompensoimaan kallista valuuttaa halvalla keskuspankkirahalla. Tämä merkitsi alkusoittoa Japanin talouden stagnaatiokierteelle.
Aiemmin Yhdysvallat kuitenkin pönkitti talouttaan käyttämällä pääasiassa pehmeää valtaa. Trumpin hallinto vaikuttaa olevan valmis käyttämään kovaa valtaa saadakseen haluamansa.
Trumpin on sanottu kavahtavan markkinoiden mahtia.
Hänen nykyiset neuvonantajansa eivät kuitenkaan kumartele markkinoille, kirjoittaa talousjournalisti Gillian Tett The Financial Timesin kolumnissaan.
Tett siteeraa kirjoituksessaan Mar-a-Lagon sopimuksen arkkitehteihin kuuluvaa Zoltan Pozsaria:
”Trumpin tiimi on paljon kiinnostuneempi reaalitaloudesta keskipitkällä aikavälillä kuin rahoitusmarkkinoista. Kyse on tavallisista kaduntallaajista, ei Wall Streetistä.”
Jos Trump luottaa neuvonantajiinsa, sijoittajistakaan ei välttämättä ole heittämään kapuloita rattaisiin. Tämä voi saada heidät siirtymään Yhdysvaltojen osakemarkkinoilta Euroopan osakemarkkinoille. Maan poliittisen ilmapiirin muuttuminen epävakaaksi on jo jossain määrin tällaista saanutkin aikaan.
Lauri Holappa näkee mahdollisessa Mar-a-Lagon sopimuksessa vielä leveämmän hopeareunuksen.
”Kansainvälisen kaupan toimijat saattavat alkaa käyttää kaupankäynnissä dollarin sijasta muita valuuttoja, jos Yhdysvallat ryhtyy väkipakolla heikentämään dollaria. Eurolle avautuisi tällöin tilaisuus syrjäyttää dollari maailman varantovaluuttana.”
Tämä tarkoittaisi poliittisen ja taloudellisen vallan merkittävää siirtymistä euroalueelle. Mutta sitä ennen kansainvälisessä taloudessa voisi rytistä todella kovaa.
www.hs.fi
Diilien diili
Donald Trumpin talousneuvonantajat ovat suunnitelleet ”Mar-a-Lagon sopimusta”. Toteutuessaan se antaisi selityksen sekavalle tullisodalle ja mullistaisi maailman talousjärjestyksen.Tilaajille
Kuuntele juttu
Samuli Niinivuo HS
11:00
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tulliuhittelussa ei ole tuntunut olevan päätä eikä häntää.
Mutta voisiko kirityksen taustalla olla kuitenkin suurempi suunnitelma? Jonkinlainen diilien diili, joka mullistaisi koko maailman talousjärjestelmän?
Asiasta on kuiskuteltu jo jonkin aikaa Wall Streetin rahapiireissä. Myös talouslehdistö on alkanut kiinnostua.
Sille on jopa annettu nimi: Mar-a-Lagon sopimus.
Sen keskeinen ajatus on heikentää dollaria vaikka väkisin.
Yhdysvallat asettui vahvan dollarin kannalle entisen valtiovarainministerinsä Robert Rubinin johdolla vuonna 1994. Vahva dollari merkitsi hänen mukaansa kansallista etua.
Trumpille kelpaisi heikompikin dollari. Hän talousneuvonantajineen uskoo heikomman dollarin kohentavan amerikkalaisen teollisuuden ja vientiyritysten kilpailukykyä. Tämä voisi lopulta luoda työpaikkoja sekä supistaa kauppataseen ja budjetin alijäämiä.
Vaarana on, että dollarin devalvointi horjuttaisi sen asemaa maailman varantovaluuttana. Riskin laukeaminen olisi tarkoitus torpata Mar-a-Lagon sopimuksella.
Mar-a-Lagon sopimus on toistaiseksi pelkkää puhetta. Trumpin hallinto ei ole lausunut siitä liioin mitään virallista kuin epävirallistakaan. Ylipäätään on epäselvää, onko uhkarohkeaa ja mullistavaa suunnitelmaa tarkoitus koskaan toteuttaa.
Mutta jonkinlainen punainen lanka se olisi. Se asettaisi sekavalta näyttävän kauppasodan jokseenkin johdonmukaiseen kehykseen.
Suunnitelman keskeinen arkkitehti on Trumpin talousneuvonantajien neuvostoa johtava Stephen Miran. Hän julkaisi marraskuussa 41-sivuisen luonnostelman maailman kauppajärjestelmän uudistamisesta.
Kirjoitus esittelee suuren joukon politiikkatoimia ja niiden pohjalta solmittavan kansainvälisen sopimuksen. Miranin mielestä se sopisi nimetä presidentin kartanon, Floridassa sijaitsevan Mar-a-Lagon mukaan.
Artikkeli löytyy hedgerahasto Hudson Bay Capitalin sivuilta. Miran työskenteli rahaston vanhempana strategina ennen nimitystään Trumpin hallintoon.
”Yliarvostus on heikentänyt Yhdysvaltojen valmistavaa teollisuutta samalla kun hyödyt ovat langenneet talouden rahoitussektorille ja sitä kautta varakkaille amerikkalaisille”, hän kirjoittaa.
Miran hahmottelee artikkelissaan askelmerkkejä Yhdysvaltojen johdolla tapahtuvalle kansainvälisen kaupan ja talouden uudelleen järjestelemiselle. Tavoitteena on heikentää dollarin arvoa ilman, että valuutan erityisasema vaarantuu.
Niin tavoitteen saavuttamiseksi kuin riskin minimoimiseksi Miran ehdottaa tuontitulleja. Niiden on tarkoitus toimia vipuvartena, jolla Yhdysvallat taivuttelee muut maat taloudellisen kivun uhalla neuvottelupöytään.
Hän viittaa kirjoituksessaan myös ekonomisti Zoltan Pozsarin ehdotukseen, että Yhdysvallat alkaisi laskea liikkeelle sadan vuoden päästä erääntyviä velkakirjoja. Niitä ostavat maat saisivat Yhdysvalloilta vastineeksi turvatakuut.
Myöhemmin esillä on ollut, että sadan vuoden erääntymisajan lisäksi velkakirjojen korko olisi nolla. Käytännössä Yhdysvallat houkuttelisi sotilasmahtinsa varjolla maita tarjoamaan sille ilmaista lainaa sadaksi vuodeksi.
Mar-a-Lagon sopimuksessa maat suostuisivat siis yhtäältä myymään dollarivarantojaan ja toisaalta ostamaan Yhdysvaltojen satavuotisia nollakorkoisia velkakirjoja. Vastineeksi maat saisivat Yhdysvalloilta huojennuksia tuontitulleihin ja turvatakuut.
Voisiko tällainen onnistua?
Suomen Pankin ekonomisti Risto Rönkkö epäilee Yhdysvaltojen edellytyksiä saada tahtonsa läpi.
”Trumpin harjoittama tullipolitiikka on jo jossain määrin heikentänyt Yhdysvaltojen suhteita muihin maihin. On vaikea kuvitella, että sopimus ei herättäisi vastarintaa.”
Rönkön mukaan Yhdysvallat voi sinällään onnistua heikentämään dollaria. Riski valuutan keskeisen aseman horjumisesta on silti suuri.
”Yhdysvallat voi toki saada maat myymään dollarivarantojaan. Mutta jos samalla maiden pitäisi ostaa Yhdysvalloilta sadan vuoden päästä erääntyviä velkakirjoja, luottamus dollariin saattaisi heikentyä.”
Mar-a-Lagon sopimukseen liittyy näin ollen ilmeinen riski, että se kääntyy tarkoitustaan vastaan, Rönkkö arvioi.
Mitä sopimuksen epäonnistuminen merkitsisi?
”Seurauksena voisi olla pääoman ulosvirtaus Yhdysvalloista. Tavoite madaltaa valtion nykyisiä rahoituskustannuksia saattaa kääntyä ylösalaisin. Yhdysvaltojen valtionvelan korot alkavatkin nousta.”
Uuden talousajattelun keskuksen toiminnanjohtaja, tutkija Lauri Holappa ilmaisee saman hieman suoremmin.
”Yhdysvallat voi menettää asemansa maailman talousmahtina.”
Holappa sanoo ymmärtävänsä Mar-a-Lagon sopimuksen taustalla olevaa ajattelua.
Hänen mukaansa Trumpin hallinto pyrkii pitkälti samaan, johon edellinen presidentti Joe Biden tähtäsi massiivisella The Inflation Reduction Act -lakipaketillaan kolme vuotta sitten. Myös sen taustalla vaikutti pyrkimys vahvistaa yhdysvaltalaista teollisuutta ja palauttaa maahan työväenluokkaisia työpaikkoja.
”Stephen Miran vaikuttaa artikkelinsa perusteella ymmärtävän, ettei politiikka kykene vastaamaan pieni- ja keskituloisten amerikkalaisten taloudelliseen tyytymättömyyteen vain kulttuurisotien kautta. Politiikan on annettava heille myös jotakin konkreettista”, Holappa sanoo.
”Trumpin hallinto ei kuitenkaan halua periaatteellisista syistä jatkaa Bidenin politiikkaa. Niinpä se pyrkii nyt samaan lopputulokseen eri reittiä pitkin.”
Holapan mukaan tavoite on uhkarohkea jo pelkästään siksi, ettei ole olemassa takeita siitä, että dollarin devalvointi palauttaisi Yhdysvalloista vuosikymmeniä sitten lähteneet hyväpalkkaiset teollisuustyöpaikat takaisin.
”Ratkaisukeinona dollarin heikentäminen ei ole välttämättä riittävä.”
Yhdysvaltojen talous on kasvanut viime vuosina vahvasti. Se on yhä maailmantalouden veturi, jonka liike vaikuttaa kaukaisimpiinkin maihin.
Dollari puolestaan merkitsee Yhdysvalloille edelleen ”kohtuutonta etuoikeutta”, kuten Ranskan entinen presidentti Valéry Giscard d’Estaing aikanaan luonnehti.
Hän viittasi siihen, että dollarin asema maailman varantovaluuttana sallii Yhdysvalloille muita maita suuremman talouspoliittisen liikkumavaran. Dollarin erityisaseman vuoksi Yhdysvaltojen on mahdollista pyörittää talouttaan alijäämistä liikaa piittaamatta.
Yhdysvalloilla on pelissä enemmän hävittävää kuin voitettavaa, Holappa toteaa.
”Jos suunnitelma Mar-a-Lagon sopimuksen läpiviemiseksi epäonnistuu, Yhdysvallat menettäisi monia etuoikeuksia, joista yhdysvaltalaiset tällä hetkellä nauttivat.”
Valtio ei kykenisi enää velkaelvyttämään ja stimuloimaan kotimaista kysyntää nykyisen lailla.
”Talouspoliittisen liikkumavaran kaventuminen vaikuttaisi myös Yhdysvaltojen edellytyksiin ylläpitää sotilasmahtiaan. Jatkuva kotimaisen kysynnän stimulointi valtavien julkisen talouden alijäämien ja puolustusinvestointien avulla ei olisi enää mahdollista”, Holappa sanoo.
Trumpin hallinnon halussa kirjoittaa kansainvälisen talouden sääntöjä uusiksi ei sinällään ole mitään poikkeuksellista. Yhdysvallat on aiemminkin pyrkinyt muokkaamaan vallitsevaa talousjärjestystä etujensa mukaiseksi seurauksista juurikaan piittaamatta.
1970-luvun alussa Yhdysvallat romutti toisen maailmansodan jälkimainingeissa luodun kansainvälisen Bretton Woods -järjestelmän, koska sen ylläpitäminen ei enää palvellut maan taloudellisia intressejä.
Mar-a-Lagon sopimus tuo mieleen myös Britannian, Japanin, Länsi-Saksan, Ranskan ja Yhdysvaltojen allekirjoittaman Plaza-sopimuksen vuodelta 1985.
Sen julkilausuttu tavoite oli dollarin heikentäminen, jotta Yhdysvaltojen kauppataseen alijäämä ja sitä kautta myös budjettialijäämä pienenisivät. Julkilausumaton tavoite oli jarruttaa Japanin nousua Yhdysvaltojen rinnalle maailman toiseksi talousmahdiksi.
Jälkimmäinen tavoite onnistui ehkä liiankin hyvin. Jenin vahvistuminen suhteessa dollariin pakotti Japanin keskuspankin kompensoimaan kallista valuuttaa halvalla keskuspankkirahalla. Tämä merkitsi alkusoittoa Japanin talouden stagnaatiokierteelle.
Aiemmin Yhdysvallat kuitenkin pönkitti talouttaan käyttämällä pääasiassa pehmeää valtaa. Trumpin hallinto vaikuttaa olevan valmis käyttämään kovaa valtaa saadakseen haluamansa.
Trumpin on sanottu kavahtavan markkinoiden mahtia.
Hänen nykyiset neuvonantajansa eivät kuitenkaan kumartele markkinoille, kirjoittaa talousjournalisti Gillian Tett The Financial Timesin kolumnissaan.
Tett siteeraa kirjoituksessaan Mar-a-Lagon sopimuksen arkkitehteihin kuuluvaa Zoltan Pozsaria:
”Trumpin tiimi on paljon kiinnostuneempi reaalitaloudesta keskipitkällä aikavälillä kuin rahoitusmarkkinoista. Kyse on tavallisista kaduntallaajista, ei Wall Streetistä.”
Jos Trump luottaa neuvonantajiinsa, sijoittajistakaan ei välttämättä ole heittämään kapuloita rattaisiin. Tämä voi saada heidät siirtymään Yhdysvaltojen osakemarkkinoilta Euroopan osakemarkkinoille. Maan poliittisen ilmapiirin muuttuminen epävakaaksi on jo jossain määrin tällaista saanutkin aikaan.
Lauri Holappa näkee mahdollisessa Mar-a-Lagon sopimuksessa vielä leveämmän hopeareunuksen.
”Kansainvälisen kaupan toimijat saattavat alkaa käyttää kaupankäynnissä dollarin sijasta muita valuuttoja, jos Yhdysvallat ryhtyy väkipakolla heikentämään dollaria. Eurolle avautuisi tällöin tilaisuus syrjäyttää dollari maailman varantovaluuttana.”
Tämä tarkoittaisi poliittisen ja taloudellisen vallan merkittävää siirtymistä euroalueelle. Mutta sitä ennen kansainvälisessä taloudessa voisi rytistä todella kovaa.
HS Visio | Trumpin hallinto puuhaa uhkarohkeaa sopimusta, joka voisi mullistaa maailmantalouden
Donald Trumpin talousneuvonantajat ovat suunnitelleet ”Mar-a-Lagon sopimusta”. Toteutuessaan se antaisi selityksen sekavalle tullisodalle ja mullistaisi maailman talousjärjestyksen.
www.hs.fi
