Elät veli baikal edelleen vanhaa maailmaa. Se meni jo. Nyt on uusi aika. Mainitsemasi ”älyllinen keskustelu” ei sovi yhteen ryssän tai islamistien kanssa. Eikä oikein kohta enää edes tavallisten muslimien kanssa.
Iso pyörä on lähtenyt hissukseen pyörimään. Me mennään taas niin kun on menty aina ennenkin.
Voi että, jos se iso pyörä pääsee alamäessä karkuun, niin siinä onkin sitten taas 1600-luvun toisinto, nykyaikaisin asein. Toki ratkaisu sekin, ja luotan vieläkin protestantin kykyyn käydä tehokasta sotaa äärimmäisyyksissäkin.
Veit sanat suustani. Psykologia pystyy kertomaan mistä tässä ilmiössä on kyse. Osa ihmisistä säätää kuvaruutunsa mustavalkoiseksi ja ottaa vastaan sen, mikä vahvistaa omaa käsitystä. Oikea ja väärä. Musta ja valkoinen. Ukrainan voitto ja venäjän tappio. Israel jee ja kaikki muslimit böö. Palestiinan valtio jee ja böö. Ja jos joku haastaa tuota ajattelua häntä arvostellaan vasemmalta rasistiksi ja natsiksi ja toiselta laidalta putinistiksi ja wokettajaksi. Älyllisen keskustelun ikkuna menee kiinni.
Kuka hyötyy tällaisesta? Aivan.
Toisaalta asioissa pitäytyvällä, mutta osin puolueellisella kantojen esittämisellä voi olla pointtinsa. Näin foorumin siionistisiipeen kuuluvana myönnän katsovani Israelia puolueellisesti, mutta perustelen kuitenkin argumenttini tosiasioilla - meillä on ollut hyvä ja toimiva yhteistyö Israelin kanssa aivan sen perustamisesta saakka, ja toisaalta Israelin viholliset ovat Venäjän liittolaisia ja harjoittavat subversiotoimintaa ja huumekauppaa Suomessa (mm. Hizbollahin/IRGC:n Euroopan-verkosto) ja toimivat todennäköisesti myös Venäjän hyödyksi. Kuten
toisaalla totesin, niin Palestiina-aktivismi on myös huolestuttavasti yhteyksissä Venäjän vaikutustoimintaan Suomessa. Merkittävimmillä liittolaisillamme on myös erittäin läheiset välit Israeliin, joten näkisin hyvien ja kritiikkiä välttelevien suhteiden olevan meidän oma intressimme; kyllähän aina liittolaisten ja yhteistyökumppaneiden toimintaa katsotaan suopealla tulkinnalla. Lisäksi mitkään objektiiviset historialliset mittarit eivät puolla 55 000 kuolonuhrin (taistelijat mukaanluettuina) olevan tällä aikavälillä enempää kuin pikkujuttu, kun isossa kaupungissa oikeasti otetaan mittaa toisesta. Povasin itse kuolonuhreja jotain luokkaa 300 000-400 000 gazalaisille kun tuo rähinä alkoi, ja aitoa wanhan ajan kaupunkisodankäyntiä, mutta yllättävän alhaisissa luvuissa on pysytty; kaipa se on nykyajan merkki.
Lisäksi intressikysymykset voivat olla ristiriitaisia, koska meillä ei ole vain yhtä uhkaa, vaan useita (vaikka Venäjän uhka hallitseekin). Lopultahan niillä tavoitellaan mahdollisimman laajaa poliittista ja kulttuurillista elintilaa, ja esimerkiksi kiihkoprotestantismi ja suomettuminen ovat olleet aikansa ratkaisuja, jotka niiden merkittäviksi nousemisen aikaan vastasivat hyvin senhetkisiin realiteetteihin, mutta realiteettien muuttumisen seurauksena vanhenivat siinä muodossaan käyttökelvottomiksi.
Ukrainan tilanne olikin siinä hämmästyttävä aluksi, että se laittoi vanhojen toimijoiden rivit suoriksi varsin hämmästyttävällä tavalla lännessä, toki samanlaisella viipeellä kuten ennenkin. Siitä ei kuitenkaan huolehdittu, että mitkä tämän jatkoseuraamukset ovat, etenkään kun länsi oli päästänyt jos jonkinmoisen subversiotoiminnan rehottamaan vapaasti ja luomaan verkostojaan.
