Trump -psykoosi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ak.tied
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Youtube maksaa Trumpille 24.5 miljoonaa dollaria kun bannasivat tämän aikoinaan tubesta. Kalliiksi käy eri firmoille kun toimivat sen mukaan mitä edellinen hallinto pyysi.

Joku oli ilmeisesti kiivennyt Valkoisen talon alueelle Trumpin ollessa mestoilla. Salainen palvelu oli ukon ottanut kiinni välittömästi. Tässä kyseinen hiippari

trumpetti.webp
 
Trumpin mukaan yhdysvaltalaiset ovat jo vuosia maksaneet muiden maiden kansalaisia korkeampia hintoja lääkkeistään. Näin ollen he ovat hänen mukaansa kantaneet suurempaa vastuuta uusien lääkkeiden tutkimus- ja kehityskulujen maksamisessa.

– Vastaamme 4 prosenttia näiden lääkkeiden kuluttamisesta, mutta lääkeyritykset tekevät 75 prosenttia voitoistaan yhdysvaltalaisilla asiakkailla, Trump sanoi.

Yksi maailman tunnetuimmista ja suurimmista lääkealan yrityksistä Pfizer aikoo laskea hintojaan Yhdysvalloissa jopa 50–100 prosentilla, kertoo Yhdysvaltain presidentti Donald Trump.

Tässä positiivista uutista, edullisempi twrvwydenhuolto on kaikkien etu
 
Hehe, on tainut ite torpata obama caret, biden caret sun muut usan terveden huoltoa helpottovat jutut. Mutta ilman mitään politikointia niin tuo usan terveyshuolto järjestelmä on vaan joskun 90 luvulla tehty rahan tekokone, ei siinä ole mitään järkeä. Ja sen takia juuri kaikki on kallista kun yritykset maksaa, ja niin llä kyllä on rahaa, niin kaikki on yli hinnoiteltua.
 
Trumpin mukaan yhdysvaltalaiset ovat jo vuosia maksaneet muiden maiden kansalaisia korkeampia hintoja lääkkeistään. Näin ollen he ovat hänen mukaansa kantaneet suurempaa vastuuta uusien lääkkeiden tutkimus- ja kehityskulujen maksamisessa.

– Vastaamme 4 prosenttia näiden lääkkeiden kuluttamisesta, mutta lääkeyritykset tekevät 75 prosenttia voitoistaan yhdysvaltalaisilla asiakkailla, Trump sanoi.

Yksi maailman tunnetuimmista ja suurimmista lääkealan yrityksistä Pfizer aikoo laskea hintojaan Yhdysvalloissa jopa 50–100 prosentilla, kertoo Yhdysvaltain presidentti Donald Trump.

Tässä positiivista uutista, edullisempi twrvwydenhuolto on kaikkien etu
Noin kaikki on kalliimpaa jenkeille. Johtuu ihan sikäläisestä tavasta hoitaa tuotevastuu. Näin sosialistisessa Suomessa tämä on hoidettu keskitetysti yhden tahon kautta jolla on sekä vastuu että viranomaispäätösvalta aiheesta. Kaikki lääkemyynnit sitten maksaa tuonne sen vakuutusmaksun ja koevaukset on sovitettu toteutuneeseen vahinkoon. Joten täällä et saa etkä lääkeyhtiönä päädy korvaamaan miljoonia tai prosentteja liikevaihdostasi. USA:ssa taasen päädyt.

Tälläinen keskitetysti valvottu ja lakiteknisesti pakotettu järjestelmä ei tietenkään sovi USA:han, haiseehan se suorastaan sosialismilta. Sama tuotevastuun lakiarpaviidakko koskee kaikkea myytävää USA:ssa. Tämä vakuuttaaminen maksaa ja kulu lisätään tuotteen hintaan. Uudet lääkkeet myös tuodaan yleensä ensin USA:n markkinoille kun siellä on maksukykyisiä asiakkaita. Eli koko dumpin laskelma on jälleen kerran ihan väärin laskettu. Mutta mitäs siitä, antaa palaa kun on vauhti päällä.
 
Trumpin mukaan yhdysvaltalaiset ovat jo vuosia maksaneet muiden maiden kansalaisia korkeampia hintoja lääkkeistään. Näin ollen he ovat hänen mukaansa kantaneet suurempaa vastuuta uusien lääkkeiden tutkimus- ja kehityskulujen maksamisessa.

– Vastaamme 4 prosenttia näiden lääkkeiden kuluttamisesta, mutta lääkeyritykset tekevät 75 prosenttia voitoistaan yhdysvaltalaisilla asiakkailla, Trump sanoi.

Yksi maailman tunnetuimmista ja suurimmista lääkealan yrityksistä Pfizer aikoo laskea hintojaan Yhdysvalloissa jopa 50–100 prosentilla, kertoo Yhdysvaltain presidentti Donald Trump.

Tässä positiivista uutista, edullisempi twrvwydenhuolto on kaikkien etu
Tais hetkeä aiemmin luvata satojen prosenttien alennuksia. Mateamatiikka tai ropsenttilasku ei ole trumpin vahvuuksia.
Mut kyllä 100% alennuskin on jo paljon. :ROFLMAO:
 
Trump rupeaa myymään lääkkeitä!! Samalla kertoivat kuinka olivat diilin tehneet Pfizerin kanssa.

"President Donald Trump on Tuesday announced a multipronged effort aimed at lowering drug costs in the United States, including the creation of a “TrumpRx” direct-to-consumer website where Americans can buy medicine at discounted prices and a sweeping deal with Pfizer to reduce the prices of many of its products."

Tämän päivän tiedotustilaisuudessa puhui 1000:sta prosentista, aiemmin isompiakin lukuja esittänyt. Laskisiko noita lääkkeiden alennuksia, ns. freestyler-moodilla. Esim. 10 taalaa --> 110 taalaa taalaa tekisi tuolla eriskummallisella tavalla kalkyloida, 1000%:n "hinnanlaskun" jos lääkkeen lähtöhinta olisi 110 taalaa. Vaikea tuon hepun ajatuksenjuoksuun on kiinni päästä.

edit; tuolla tietenkin päästään isoja lukuja esittelemään. Tavallisella tylsällä matikalla, ylläoleva tarkoittaisi sitä, että 110 taalan lääkkeen ostaessaan asiakkaalle joko maksettaisiin 990 taalaa tai alennus olisi 91,x%.
 
Viimeksi muokattu:

Kuulostaahan se thousand 10 kertaa vakuuttavammalta kun hundred,
varsinkin jos käyttää tota tavallista tylsää matematiikkaa 🙂
 
Trump rupeaa myymään lääkkeitä!! Samalla kertoivat kuinka olivat diilin tehneet Pfizerin kanssa.

"President Donald Trump on Tuesday announced a multipronged effort aimed at lowering drug costs in the United States, including the creation of a “TrumpRx” direct-to-consumer website where Americans can buy medicine at discounted prices and a sweeping deal with Pfizer to reduce the prices of many of its products."

Meinaako se tosissaan? Jenkkilässä(kin) presidenttiydellä rahan tekeminen on laitonta. Siis presidentti ei saa hyötyä rahallisesti siitä että on presidentti. Vaikka luulen että Dump on jo ennenkin tuota lakia koeponnistanut melkoisesti.

Se mitä presidentti sitten tekee presidenttikautensa jälkeen on eri asia. Myy omaelämänkertoja entisenä presidenttinä jne. Se taitaa kyllä olla sallittua.
Mutta juuri tuo, että pystyy presidentin vaikutusvallalla taivuttamaan lääkeyhtiön alentamaan hintojaan ja laittaa sitten siivun omiin taskuihinsa. Se on ehdottomasti kielletty.
 
Viimeksi muokattu:
Se on ehdottomasti kielletty.

20250803_125744.webp

The New Yorkerin David Kirkpatrick ryhtyi selvittämään, kuinka paljon Donald Trump ja hänen perheensä ovat hyötyneet hänen presidenttikautensa aikana, asiantuntijat kertoivat hänelle, että tarkkoja lukuja ei tiedetä. Niinpä Kirkpatrick laski luvut itse, ja hänen raportoimansa mittakaava on hämmästyttävä: Kirkpatrickin mukaan Trumpin perhe on Valkoiseen taloon astuttuaan vuonna 2017 tienannut huikeat 3,4 miljardia dollaria.

Kirkpatrickin uuden The New Yorker -lehden raportin mukaan voitot ulottuvat koko Trumpin perheen verkostoon.
Monet Trumpille, hänen vaimolleen, lapsilleen ja heidän puolisoilleen nyt virtaavat maksut olisivat käsittämättömiä ilman hänen presidenttikausiaan: kahden miljardin dollarin sijoitus Saudi-Arabian kruununprinssin hallinnoimasta rahastosta; Qatarin emiirin luksussuihkukone; voitot ainakin viidestä eri kryptovaluuttoja kauppaavasta yrityksestä; palkkiot kabinetin virkamiehistä koostuvasta eksklusiivisesta klubista, jonka nimi on Executive Branch.
Trumpin viimeisimmässä ilmoituslomakkeessa lueteltiin myös 1,1 miljoonan dollarin lisenssitulot Trumpin kitarasta, 2,8 miljoonan dollarin Trumpin kelloista, 2,5 miljoonan dollarin "lenkkareista ja tuoksuista", 3 miljoonan dollarin "Save America" -nimisestä kuvitetusta kirjasta ja 1,3 miljoonan dollarin "God Bless the USA" -raamatusta. Lisäksi yhteensä vähintään 27,7 miljoonaa dollaria väärennetyistä kampanjatarvikkeista.

Eettisten uudistusten puolestapuhujien dekaani Fred Wertheimer kertoi, että "kun on kyse julkisen virkansa käyttämisestä henkilökohtaisen voiton hankkimiseen, Trump on yksisarvinen – kukaan muu ei pääse lähellekään". Äskettäisessä Times-lehden artikkelissa Valkoisen talon kirjeenvaihtaja Peter Baker kirjoitti, että Trumpit "ovat tehneet enemmän presidenttikauden rahallistamiseksi kuin kukaan koskaan Valkoisessa talossa toiminut".

Kukaan ei osaa kertoa, kuinka paljon hän on ansainnut. Norm Eisen, hallituksen etiikkaan erikoistunut lakimies sanoi: "Emme tiedä koko summaa." Wertheimer huomautti, että Trump oli vuosikymmenten ajan kerskunut jatkuvasti ja yksityiskohtaisesti rikkaudellaan. "Hän ei enää puhu siitä", Wertheimer sanoi. "Hän saattaa olla Amerikan historian suurin huijari."

Viimeksi muokattu:
Katso liite: 125232

Eikä kukaan taho tutki tuota? Käsittämätöntä. Meilläpäin poliisi ja verohallinto olisivat oitis kurkussa kiinni.
 
Ja sitten voidaan verrata Carteriin, joka luovutti maapähkinäfarminsa uskotulle miehelle, joka veti sen lähes konkkaan, koska presidentin pitäisi luopua viran hallinnan ajaksi omista bisneksistään. Ja luovitti suuren osan tuloistaan kautensa jälkeen yleishyödyllisiin hankkeisiin ja hyväntekeväisyyteen.

Mutta ihmiset ovat erilaisia.

Edit.

Clintonit ovat muuten toinen rahanahne sakki Valkoisessa talossa. Tästä ei vain yleensä Euroopassa puhuta. Tuossa on myös yksi suuri syy, miksi Hillary oli niin vastenmielinen monelle äänestäjälle.
 
Youtube maksaa Trumpille 24.5 miljoonaa dollaria kun bannasivat tämän aikoinaan tubesta. Kalliiksi käy eri firmoille kun toimivat sen mukaan mitä edellinen hallinto pyysi.

"YouTube did not admit wrongdoing and will not make product or policy changes under the settlement." totesivat varmaan että paras antaa periksi Trumpille ja maksaa vässykälle. Eiköhön Youtube ole tienannut tuonkin bännin ansiosta moninkertaisesti verrattuna mitä nyt Trumpille heruttelivat
 
Presidentillä on käsittääkseni jenkeissä melko vahvan syytesuoja. Mielenkiintoiseksi asian tekee, mitä tapahtuu Trumpin kauden jälkeen. Näitä toimia ei kai voi väittää kuuluvan presidentin viranhoitoon.
Millähän asioilla Trump voisi estää asioiden tutkinnan ja mahdolliset syytetoimet... 😀
 
Näillähän on menossa operaatio jenkkilän ikuiseksi haltuunottamiseksi. Kansalliskaarti, oikeusistuimet, Fed, armeija, tiedotusvälineet jne... Reilu kolme vuotta aikaa vielä jos ei välivaaleissa tule turpaan. Se hankaloittaisi jonkin verran. Trumppi on selkeesti saanut Putelta pelikirjan ja soveltaa sitä sopivin osin.
 
Back
Top