Trump -psykoosi

Kyllähän tässä näkyy demokratian perustavanlaatuisiin valuvikoihin kuuluva tilanne jossa vaaleissa hävinnyt puoli jatkaa voittajan rattaiden hiekottamista vielä vaalien jälkeenkin.

On siellä toki jotain pientä moitteen paikkaakin ollut. En esimerkiksi muista milloin USA:n presidentti on viimeksi julistanut taistelevansa USA:n oikeuslaitosta ja perustuslakia vastaan kun ei saakaan mielensä mukaan yksin määrätä asioista.

Paljon on ollut meteliä myös turhasta mutta siinähän Trump toisaalta paistattelee ja siitä saa käyttövoimansa. Ikävin temppu mitä vastustajat voisivat tehdä olisi viitata kintaalla koko ukolle. Se tekisi kipeää.

Oppositio ei ole mikään demokratian valuvika vaan järjestelmän keskeinen vahvuus sillä politiikan teko ja kritiikki ei päätt vaaleihin. Ilman oppositiota kyseessä ei ole enää demokratia.
 
Oppositio ei ole mikään demokratian valuvika vaan järjestelmän keskeinen vahvuus sillä politiikan teko ja kritiikki ei päätt vaaleihin. Ilman oppositiota kyseessä ei ole enää demokratia.

Periaatteessa näin ja pääseehän voittaja vaikka muuttamaan omalla luvallaan perustuslakia kun vain voittaa tarpeeksi paljon. Toisaalta järjestelmän perusongelma on vaikutelma siitä että "mikään ei kuitenkaan muutu". Tämä on meikäläisessä systeemissä ihan todellisuuttakin kun joudutaan keräämään kaikenlaisia epäpyhiä alliansseja että saadaan edes yksinkertainen enemmistö kasaan ja päästään muutosten sijasta vain hiukan hipistelemään latvoja. Tämä taas johtaa siihen että juuri mikään ei tosiaan muutu.

Niin kuin on monesti todettu niin demokratia ei ole täydellinen järjestelmä. Siitä huolimatta se on valuvikoineenkin paras tarjolla olevista. Henkilökohtaisesti myös arvostan meikäläistä mallia enemmistövaalin edelle koska meillä pitää ainakin saada vastapuolta enemmän ääniä voittaakseen vaalin. Tai ainakin keinotekoisia vaalipiirirajoja yms. on huomattavasti vähemmän. Varjopuolena sitten se että muutoksia ei tule senkään vertaa.

Eli järjestelmän jäykkyys aiheuttaa valtaa käyttävissä äänestäjissä lähes poikkeuksetta tyytymättömyyttä. Siinä mielessä valuvika.
 
"Hei, meediat! Kattokaa tänne, niin mie osoitan sen (c)tosiRötösHerran!"


Pelin henki alkaa kyllä olemaan aika selkeä. Jäljelle oleville kannattajille pitää saada nopeasti verbaalia apetta pöytää, koska omissa soi ja kovaa. Kiitos Venäjä-sekoiluiden.

Nyt saattoi Trump ajaa itsensä nurkkaan pahemman kerran. USA:n presidentillä on nimittäin täydet oikeudet pyytää tiedustelupalveluilta kaikki tarvittavat todisteet ja lain mukaan hän voi myös julkaista nämä yleisölle. Jos todisteita ei ala kuulua, tarkoittaa tämä käytännössä sitä että kyseessä on puhdas vale jonka Trump laittoi liikkeelle peitelläkseen käynnissä olevaa Venäjä-skandaalia. Tai sitten on lueskellut liikaa Breitbarttia...

Entinen DNI eli USA:n ylin tiedustelujohtaja James Clapper kertoo, että Trump Towerin tietoliikennettä ei salakuunneltu hänen virka-aikanaan:


MSNBC haastattelee tiedustelualan asiantuntijoita, suosittelen katsomaan vaikka onkin hieman viihteellinen pätkä:

http://www.msnbc.com/am-joy/watch/trump-accuses-obama-of-ordering-wiretap-890184771560
 
Nyt saattoi Trump ajaa itsensä nurkkaan pahemman kerran. USA:n presidentillä on nimittäin täydet oikeudet pyytää tiedustelupalveluilta kaikki tarvittavat todisteet ja lain mukaan hän voi myös julkaista nämä yleisölle. Jos todisteita ei ala kuulua, tarkoittaa tämä käytännössä sitä että kyseessä on puhdas vale jonka Trump laittoi liikkeelle peitelläkseen käynnissä olevaa Venäjä-skandaalia.

Tutkintaa pyydetään. Jos tutkinta tulee, niin eiköhän joitakin vastauksia tule.

White House requests Congress investigate whether Obama administration abused power
http://edition.cnn.com/2017/03/05/politics/white-house-spicer-congress-2016/index.html


TRUMP WANTS OBAMA PROBE
White House seeks congressional inquiry on whether ex-president abused power amid wiretap claims

http://www.foxnews.com/politics/2017/03/05/trump-calls-for-congressional-probe-into-possible-wire-tapping-his-campaign.html
 
Nyt saattoi Trump ajaa itsensä nurkkaan pahemman kerran.

Tai sitten tämäkin päätyy siihen lopputulemaan mitä aikaisemmatkin syytökset. Syytettyä (Obamaa) vastaan ei löydy mitään näyttöä. Toisille se todistaa että Trump jälleen valehteli ja/tai käytti vähintäänkin arvelluttavia tietolähteitä. Toisille se todistaa että järjestelmä on "rigged" kun päästi pahan ulkomaisen muslimipresidentin pälkähästä.
 
Tai sitten tämäkin päätyy siihen lopputulemaan mitä aikaisemmatkin syytökset. Syytettyä (Obamaa) vastaan ei löydy mitään näyttöä. Toisille se todistaa että Trump jälleen valehteli ja/tai käytti vähintäänkin arvelluttavia tietolähteitä. Toisille se todistaa että järjestelmä on "rigged" kun päästi pahan ulkomaisen muslimipresidentin pälkähästä.
Trump selvästi yrittää hyökkäämällä äärimmäisen kovaa viedä huomiota omista Venäjä-kytkösten tutkinnoista. Edellenkään Trump ei ole tuonut esiin mitään tietoja väitetystä salakuuntelusta, luulisi ennen tutkimusten vaatimista olevan jotain todisteita esittää. Alkaa tuntumaan että Donald on selkä seinää vasten ja tekee mitä tahansa kääntääkseen huomion muualle. Valkosessa talossa on ilmeisen kireä tunnelma.
The President is showing increasing flashes of anger over the performance of his senior staff and daily developments about Russia overshadowing his message, multiple people inside the White House and outside the administration told CNN.
Trump voiced his frustration to his inner circle in the Oval Office Friday, sources said. He feels attacked by the media, former Obama administration officials and others, and frustrated that things are not going more smoothly. The President expressed his anger at non-stop leaks undermining his administration, the sources said.
One source familiar with the Friday meeting said Trump was angry at senior staff, including chief of staff Reince Priebus, about the state of affairs at the White House this week.
http://edition.cnn.com/2017/03/04/politics/donald-trump-jeff-sessions-reince-priebus/index.html
 
Trump selvästi yrittää hyökkäämällä äärimmäisen kovaa viedä huomiota omista Venäjä-kytkösten tutkinnoista.

http://edition.cnn.com/2017/03/04/politics/donald-trump-jeff-sessions-reince-priebus/index.html


Kyllä kaiikki kivet on jo moneen kertaan käännetty ja mitään rikollista ei ole trumpia vastaan löytyny. Sessioni tapasi venäjän lähettilään.... Iso rikos tapahtunu?

Demareillakin muisti pätkii.

Screen%20Shot%202017-03-02%20at%209.07.31%20AM.png





Screen%20Shot%202017-03-02%20at%209.07.58%20AM.png


jjjjjjjjjftdgfgrt.png


Pelosilla myös
http://www.politico.com/story/2017/03/nancy-pelosi-sergey-kislyak-meeting-235653
House Minority Leader Nancy Pelosi (D-Calif.) said Friday that she's never met with the current Russian ambassador, Sergey Kislyak.

Photo contradicts Pelosi's statement about not meeting Kislyak
mghjghjghjghjgjgjgj.png




 
Kyllä kaiikki kivet on jo moneen kertaan käännetty ja mitään rikollista ei ole trumpia vastaan löytyny. Sessioni tapasi venäjän lähettilään.... Iso rikos tapahtunu?

Demareillakin muisti pätkii.

Tähän viestiin kiteytyy erittäin hyvin Trumpin, hänen hallintonsa ja kannattajien toimintatapa. Hyökkäys on paras puolustus. Kun oma toiminta on arvelluttavaa ja sitä tutkitaan niin sitten koetetaan osoittaa että "kyllä muutkin." En ole koskaan ymmärtänyt miten asia X on ok vain sillä perusteella että joku muukin on tehnyt samaa.

Ne kivet kääntyy aika hitaasti, aika näyttää löytyykö mitään rikollista (tai siis vihervassaridemokraattien salajuonta) Trumpin kohdalta.

Yhdysvaltain presidentin toimia ei saa kyseenalaistaa ja tutkia koska oppositiopuolueen ryhmänjohtaja on myös valehdellut? @Passi n on myös hyvä muistaa että Trump on presidentti, Pelosi ei, eivät ole siis samalla viivalla.
Menee samaan kategoriaan kun parin vuoden takaiset "Venäjän toimia, joita ei edes ole, Ukrainassa ei saa kritisoida koska USA hyökkäsi Irakiin."
 
Ne kivet kääntyy aika hitaasti, aika näyttää löytyykö mitään rikollista (tai siis vihervassaridemokraattien salajuonta) Trumpin kohdalta

Eihän nuo tutkimukset tosiaan ole kunnolla vielä edes käynnistyneet.
 
Tuota noin, kysehän ei ole siitä, etteikö esim. Flynn tai Sessions olisi voinut tavata Venäjän diplomaatteja virassa ollessaan. Se mikä on kiellettyä, oli tavata vaalikampanjan aikana ennen hallinnon vaihtumista.
 
Tuota noin, kysehän ei ole siitä, etteikö esim. Flynn tai Sessions olisi voinut tavata Venäjän diplomaatteja virassa ollessaan. Se mikä on kiellettyä, oli tavata vaalikampanjan aikana ennen hallinnon vaihtumista.

Flyn ei ollu, joo totta!!! Mutta session oli "virassa" senaattori ja senior member of the Armed Services Committee.

http://www.breitbart.com/big-govern...for-sessions-to-meet-with-russian-ambassador/
Senator Roy Blunt (R-MO) on Thursday defended Attorney General Jeff Sessions’s meetings with Russian Ambassador Sergey Kislyak last year as “very normal” in his line of work as a senator, and said he’s had 20 such meetings himself in the last six weeks.

http://foreignpolicy.com/2017/03/03...igns-and-senators-kept-moscow-at-arms-length/
“There is nothing unusual about a member of the Senate meeting with a foreign diplomat,”




 
tapahtuman jossa session tapasi lähettilään facebook sivut.

On Tuesday, July 19, Global Cleveland welcomed roughly 80 international ambassadors to its Global Partners in Diplomacy reception at Severance Hall. The event, coordinated in partnership with the 2016 Republican National Convention and the U.S. Department of State, introduced the ambassadors to nearly 200 of Northeast Ohio’s civic and corporate leaders. Guests networked and enjoyed light appetizers in a setting befitting of such an esteemed audience. In his remarks, Cuyahoga County Executive Armond Budish sang the county’s praises, and encouraged the ambassadors to bring investment to the region. The evening’s keynote speaker, U.S. Senator Bob Corker, chairman of the Senate Committee on Foreign Relations, stressed the importance of understanding what “having people of different backgrounds and origins means to your community.”

https://www.facebook.com/pg/GlobalCleveland/photos/?tab=album&album_id=1105759579497225 Paljon kuvia.


Oli monta muutakin jenkki poliitikkoa tuolla ja paljon ulkomaisia diplomaattei.



Breitbartti väitää vielä että obaman hallinto olisi ollut tukemassa tapahtumaa.

Obama’s State Department Sponsored 2016 Meeting of Russian Ambassador with Sen. Sessions
http://www.breitbart.com/big-government/2017/03/03/state-department-sponsored-sessions-meeting-with-russian-ambassador/
 
Kysymys ei myöskään ole pelkästään tapaamisen ajankohdasta vaan sen valehtelemisesta joka näyttää olevan oiken trendi Trumpin hallinnossa.

Nyt selvitetään onko Trump rikkonut lakeja. Ei ole, mutta ilmeisesti viisaammat haluaa tämän tien käydä jotta päästään itse asiaan. Uhkaan kansalliselle turvallisuudelle. Trump joutuu vielä senkin tien käymään. Hyenaat kiertelee jo. Nyt vasta näykitään.
 
Kysymys ei myöskään ole pelkästään tapaamisen ajankohdasta vaan sen valehtelemisesta joka näyttää olevan oiken trendi Trumpin hallinnossa.

.

Löydät varmaan itsekin sen senaatin kuulemisen, jossa sessionilta kysyttiin. Oletko tavannu vaalien tiimoilta venäjän edustajia.... Ja vastaus oli että EI.

Nyt se on sitten tavannu jossain illanistujaisissa kislyakin niin demokraateilta repiää peliverkkarit....
 
Löydät varmaan itsekin sen senaatin kuulemisen, jossa sessionilta kysyttiin. Oletko tavannu vaalien tiimoilta venäjän edustajia.... Ja vastaus oli että EI.

Nyt se on sitten tavannu jossain illanistujaisissa kislyakin niin demokraateilta repiää peliverkkarit....

Eikös ne ole ollut pillunpäreinä jo reilun kuukauden?
 
Löydät varmaan itsekin sen senaatin kuulemisen, jossa sessionilta kysyttiin. Oletko tavannu vaalien tiimoilta venäjän edustajia.... Ja vastaus oli että EI.

Nyt se on sitten tavannu jossain illanistujaisissa kislyakin niin demokraateilta repiää peliverkkarit....

Pannaas tähän nyt vielä se kysymys alkuperäisessä muodossa..

Have you been in contact with anyone connected to any part of the Russian government about the 2016 election, either before or after election day?” Leahy wrote.

Sessions responded with one word: “No.

https://www.washingtonpost.com/worl...e613afeb09f_story.html?utm_term=.6b616a685ca7
 
Näyttäis siltä että tutkintaa tulee.

Cotton 'sure' Senate Intelligence panel will address Trump wiretapping claim
http://www.foxnews.com/politics/201...nel-will-address-trump-wiretapping-claim.html

Arkansas Sen. Tom Cotton expressed Sunday that President Trump’s accusation that the Obama administration wiretapped Trump's presidential campaign is certain to be included in the Senate Intelligence committee’s ongoing probe into Russia’s possible efforts to “undermine the U.S. political system.”

“We’ve already begun an inquiry on the intelligence committee into Russia’s efforts to undermine confidence in our political system,” Cotton, a Republican committee member, told “Fox News Sunday.”

And he repeated that he’s so far seen no proof that the Trump campaign successfully conspired with the Russian government to defeat Democratic rival Hillary Clinton.

“I’ve seen no evidence,” Cotton told Fox. “And, again, I would just say that media reports have gotten pretty far over their skis over this.



Loppputulema voi olla se että obama ja demokraatit jahtasi olematonta laittomin keinoin,jos jotain olisi kuunteluissa löytyny niin ne olisi julkaistu jo.
 
Back
Top