Tässä yleltä vielä rautalankaa. Asiat on toki käsitelty, mutta tuossa kootusti suomen kielellä.
Poimin alle osan.
http://yle.fi/uutiset/3-9622584
Onko mahdollista, että Trump asetettaisiin virkasyytteeseen?
Teoriassa kyllä, mutta käytännössä se on epätodennäköistä.
Kongressin valtasuhteet ovat kallellaan Trumpin hyväksi. Republikaanit ovat niskan päällä molemmissa kamareissa eli edustajainhuoneessa ja senaatissa.
Valtaosa republikaaneista on pysynyt lojaaleina Trumpille, vaikka tämän kannatusluvut ovat romahtaneet. Kyselyissä Trumpia kannattaa silti yhä noin 40 prosenttia vastanneista.
Syytökset siitä, että Trump olisi pyrkinyt vaikuttamaan FBI:n tutkintaan ovat toki vakavia. Oikeusoppineiden mukaan Trumpin voidaan katsoa pyrkineen estämään oikeudenkäyttöä. Sama syytös oli esillä myös Clintonin ja Nixonin tapauksissa.
– Kukaan ei pysty sanomaan, mitä seuraavaksi tapahtuu. Riippuu täysin siitä, mitä uutta tutkinnassa paljastuu, Saikku sanoo.
Virkasyyte voisi toteutua siis vain, jos Trumpin oman puolueen edustajat kääntyisivät häntä vastaan tai jos Yhdysvaltain ensi vuoden välivaaleissa demokraatit saisivat enemmistön edustajainhuoneeseen.
Saattavatko omat joukot kääntyä Trumpia vastaan?
Toistaiseksi republikaanit ovat vielä jaksaneet selitellä presidentin tekemisiä. Saikku ei kuitenkaan pidä mahdottomana, että yhä useampi republikaani kääntyisi Trumpia vastaan.
– Trump on tullut republikaanien ydinryhmän ulkopuolelta eikä hänellä ole ollut puolueen establishmentin, johtoportaan tukea. Tähän asti puolue on arvioinut, että presidentin kanssa pystytään kyllä pelaamaan. Se on nähty parhaana mahdollisuutena edistää omaa politiikkaa, vaikka todella vaikeaahan se on koko ajan ollut, Saikku muistuttaa.
Viime päivinä rivit ovat rakoilleet yhä enemmän. Esimerkiksi republikaanisenaattori John McCain on verrannut Trumpia riepottelevia skandaaleja Watergateen.
Senaatin republikaanijohtaja Mitch McConnell puolestaan totesi, että "vähempikin draama" Valkoisesta talosta riittäisi.
– Varsin monet republikaanit eivät ole valmiita uhraamaan omaa poliittista uraansa Trumpin takia, Saikku arvioi.