FBI:n erotettu päällikkö James Comey: Presidentti Trump vaati lojaaliutta potkujen uhalla
Comeyn todistus kongressille vuoti julkisuuteen keskiviikkoiltana.
Yhdysvaltain liittovaltion poliisin FBI:n entinen päällikkö James Comey todistaa torstaina kongressin edessä, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kysyi häneltä kahdenkeskisellä illallisella tammikuussa, haluaako Comey pitää työnsä FBI:n päällikkönä. Sen jälkeen Trump sanoi Comeylle, että tarvitsee tämän ”lojaaliutta”.
Comeyn kertomus käy ilmi hänen kirjallisesta todistuksestaan, jonka senaatin tiedustelukomitea julkaisi keskiviikkoiltana Suomen aikaa.
Todistuksessaan Comey kertoo, että Trump kutsui hänet 27. tammikuuta illalliselle Valkoiseen taloon. Trump yllätti Comeyn kysymällä, haluaako tämä jatkaa FBI:n johdossa.
Comey kertoo ihmetelleensä kysymystä, koska presidentti oli jo aikaisemmin sanonut aikovansa pitää Comeyn virassaan.
Comey kertoo tunteneensa olonsa tilanteessa epämukavaksi, koska koki Trumpin haluavan luoda heidän välilleen riippuvuussuhteen. Comey kertoo vastanneensa Trumpille, ettei FBI:n johtaja voi olla poliittisesti kenenkään puolella.
Tämän jälkeen Comey kertoo Trumpin sanoneen näin: ”Tarvitsen lojaaliutta. Odotan lojaaliutta.” Trumpin sanoja seurasi Comeyn mukaan ”kiusallinen hiljaisuus”.
Myöhemmin illallisen aikana Trump pyysi Comeylta lojaaliutta uudestaan. Comey kertoo selittäneensä presidentille, miksi Valkoisen talon ja poliisin pitää toimia riippumattomina toisistaan. FBI tutki tuolloin ja tutkii yhä Trumpin kampanjan Venäjä-yhteyksiä.
Comeyn mukaan Trump sanoi tuolloin, että moni muu haluaisi FBI:n johtajaksi mutta hän on kuullut Comeysta hyvää.
Oman kertomuksensa mukaan Comey vastasi, että hän voi tarjota rehellisyyttä. Comeyn mukaan on mahdollista, että hänelle ja presidentille jäi eri käsitys siitä, mitä tämä tarkoittaa.
Comey ja Trump tapasivat uudelleen 14. helmikuuta, kun Trump oli erottanut turvallisuuspoliittisen neuvonantajansa Michael Flynnin. Flynn erotettiin siksi, että hän oli valehdellut keskusteluistaan Venäjän Yhdysvaltain-suurlähettilään kanssa.
Comeyn mukaan Trump sanoi Comeylle: ”Toivottavasti löydät keinon antaa tämä olla, antaa Flynnin olla.” Syyksi Trump sanoi, että Flynn on ”hyvä mies”.
Tämä tapaaminen on Trumpin kannalta raskauttavin, jos Comey puhuu totta. Comeyn kertomuksen mukaan presidentti pyrki vaikuttamaan suoraan poliisitutkintaan, joka vielä koski hänen omaa lähipiiriään. Kyseessä olisi oikeuden vastustaminen.
Trump erotti Comeyn toukokuussa, koska piti FBI:n Venäjä-tutkintaa politisoituneena.
Mitä Comeyn kuulemisesta torstaina sitten seuraa?
Kyse ei ole ainoastaan laista vaan myös politiikasta. Osa republikaaneista pitää koko Venäjä-tutkintaa demokraattien ajojahtina.
Vaikka Comeyn todistus antaisi uskottavan syyn epäillä, että Trump on toiminut väärin, kongressi saattaa silti jättää rankaisematta presidenttiä.
Tätä mahdollisuutta tukee se, että republikaanipuolue hallitsee kongressin molempia kamareita. He ovat haluttomia nostamaan syytettä omaa presidenttiään vastaan.