Trumpista ja amerikkalaisista.
Kuten kaikessa, Twitterin ja Facebookin kuona puolin ja toisin ei anna selkeää kuvaa niistä rauhallisista ja tavallisista ihmisistä, jotka muodostavat syvän Amerikan. Twitter ja Facebook sisältävät trollausta ja tyhmyyttä, myös Trumpille tulevat demokraattitavisten vastaukset ovat usein niin ala-arvoisia, että presidentti miltei voittaa sivistyskisan.
Verkossa on myös toisenlainen Amerikka.
Vaikka Yhdysvaltain politiikka on raadollista ja koko ajan tolkutetaan, että maa on jakautunut aivan tolkuttomasti monella tavalla, voin kertoa, että ainakin tavallinen amerikkalainen väki, joiden kanssa olen päivittäin yhteydessä verkossa eräissä "ammattiasioissa", ei puhu harrastusympyröissä politiikkaa lainkaan. Eri käsitykset omaavat ovat sulassa sovussa ja täysin asiallisia. Mitään rähjäämistä, typerää kiistaa ja veivaamista ei ole. Miltei kaikki vähänkin herkkä aiheisto on N/A ja lisäksi on pienempiä ryhmiä, joihin kutsutaan valikoidusti eli kaikki rekisteröityneet eivät pääse. Sain pari vuotta sitten kutsun suppeaan veteraanien keskusteluryhmään ns. luotettavana kansainvälisenä jäsenenä ja olen ainoa ulkomaalainen. Admin on korvamerkinnyt yhden moderaattorin tälle hyvin pienelle joukolle eikä muilla moderaattoreilla ole edes oikeuksia tähän ryhmään.
Valtaosa on kuitenkin konservatiiveja. He ovat älykkäitä, kirjoitustaitoisia ja ikäisikseni hyvin kokeneita. Mitään ääliötrumpismia ei näy koskaan. Euroopan asioista he eivät kylläkään tiedä juuri hevon höräystä, elleivät ole palvelleet Saksassa. He kuitenkin ymmärtävät heti, jos jonkun asian lyhyesti avaa. Mitään jatkuvaa väärinymmärtämistä ja sivulauseen sivulauseeseen takertumista ja jankuttamista ei tarvitse seurata.
Jos he jotain muistuttavat, John McCain tulee ensimmäiseksi mieleeni.
Eivät he silti Hillary Clintonia äänestäneet. Nuo miehet ovat arkaaisia miehiä, ikiaikaista rotua. Heitä on helppo ymmärtää. Mitähän Omaha sektoria kohti ajavat pojat syöksyveneissään olisivat ajatelleet, jos heille olisi kerrottu, mitä media ja poliittinen vasemmisto pitää nykypäivän "sankareina"?
Republikaaaneina he eivät voi kuitenkaan ikuisuuksiin katsoa huonosti virkaansa hoitavaa presidenttiä. Toistaiseksi mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, että hallinto olisi ulkopoliittisesti heikentynyt. Päin vastoin. Hallinto saattaa kyetä myös päätöksiin, toisin kuin Obama. Toki vasemmistoliberaalissa mediassa, joka on Euroopan yleiskuva, se on "ihan sortumisen partaalla".
Aika näyttää.