Tuossa vielä Guardianin analyysiä.
https://www.theguardian.com/us-news/2017/oct/13/healthcare-donald-trump-obamacare-executive-orders
https://www.theguardian.com/us-news/2017/oct/13/healthcare-donald-trump-obamacare-executive-orders
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Jälkimmäistä lausetta en ymmärrä. Voitko selventää?
Trump lupasi edullista ja kattavaa terveydenhoitoa kaikille. Voi kohta ruveta esiintymään pettyneitä äänestäjiä.
Osuit naulankantaan syy ei ole tosiasioissa vaan lehdistön ja tiedoitusvälineuíden sisällön muutoksessa.Tämänkin asian suhteen on mielestäni parempi lukea Obaman aikaisia uutisia, koska nykyisin sotketaan mukaan mielipiteitä, ilkeyttä ja ties mitä. Esim. tuo Guardianin uutisen kohta pistää silmään: "The poor, the sick, older Americans, women and possibly small business owners will all be affected by Trump’s moves".
Kannattaa seurata pelkästään tietotoimistoja jos ei halua analyysejä. Toimittajien tärkeä rooli on koota tietoa ja analysoida sitä sillä useimmilla ihmisillä ei ole aikaa, taitoa tai ymmärrystä tutkia asioita riittävällä tarkkuudella. Olen ilmeisesti elämäni aikana seurannut eri lehdistöä ja televisiota kun en ole vastaanottanut samoja "puhtaita" uutisia joita "ennen" julkaistiin. Autoritaarisissa järjestelmissä on se kiva puoli että oikea tieto annetaan virallisesta lähteestä ja niitä jotka sitä epäilevät rangaistaan.Osuit naulankantaan syy ei ole tosiasioissa vaan lehdistön ja tiedoitusvälineuíden sisällön muutoksessa.
Kun aijemmin lehdet ja televisio julkaisi uutisia mutta nyt nämä julkaisee "analyysejä" jotka ovat vain jonkun mielipiteitä samanarvoisia kuin jokaisen täällä kirjoittavan postaukset ei enempää ja uutena asiana tiedoitusvälineet julkaisevat "esseitä" jotka ovat silkkaa satua, mutta näihin täällä vedotaan ja niitä pidetään totuutena sellainen se on vain silloin kun ei ole kykyä muodostaa omaa mielipidettä.
Kannattaa seurata pelkästään tietotoimistoja jos ei halua analyysejä. Toimittajien tärkeä rooli on koota tietoa ja analysoida sitä sillä useimmilla ihmisillä ei ole aikaa, taitoa tai ymmärrystä tutkia asioita riittävällä tarkkuudella. Olen ilmeisesti elämäni aikana seurannut eri lehdistöä ja televisiota kun en ole vastaanottanut samoja "puhtaita" uutisia joita "ennen" julkaistiin. Autoritaarisissa järjestelmissä on se kiva puoli että oikea tieto annetaan virallisesta lähteestä ja niitä jotka sitä epäilevät rangaistaan.
TL;DR, Kekkonen oli autoritäärinen johtaja. Ohitit viestini tärkeimmän sisällön joka oli se että toimittajien tehtävänä on kerätä tietoa ja analysoida sitä yleisölle. Toimittajat ovat tehneeet sitä aina. Myös vanhaan hyvään aikaan kun kouluun hiihdettiin kesät talvet ja molempiin suuntiin ylämäkeen.Tätäkö tarkoitit niillä autoritaarisen järjestelmän uutisilla?
Näin syntyi Tamminiemen pesänjakajat, joka järisytti Suomea – salamyhkäisen Lauantaiseuran jäsenet kertovat nyt, miten poliittinen eliitti raivostui ja miten lopulta käry kävi
Kekkosen valtakausi lähestyi loppuaan. Helsingin Sanomien politiikan toimittajat halusivat kertoa vaietun totuuden vallanpitäjistä. Keväällä 1981 alkoi salainen operaatio ja tapahtumasarja, joka päättyi ilmiantoon ja potkuihin.
Sunnuntai
Näin syntyi kohukirja Tamminiemen pesänjakajat, joka järisytti Suomea – salamyhkäisen Lauantaiseuran jäsenet k
Anssi Miettinen HS
Julkaistu: 8.10. 2:00 , Päivitetty: 8.10. 16:56
Viesti lähetettiin osoitteeseen: Close
Syksyllä 1981 ilmestyi pieni kirja, jolla oli suuri vaikutus suomalaiseen politiikkaan ja journalismiin.
Kirjan kannessa oli Suomen lippu, sen keskellä presidentti Urho Kekkosenhttps://www.hs.fi/haku/?query=urho+kekkosen kuva, ja taustalla valokuvia tuon ajan tunnetuimmista poliitikoista.
Nimi oli iskevä: Tamminiemen pesänjakajat. Ja alaotsikko konstailematon: Kekkonen lähtee – kuka tulee?
Kirja koostui luvuista, joissa kerrottiin poikkeuksellisia asioita Suomen johtavista poliitikoista, erityisesti heidän heikkouksistaan: Ahti Karjalaisenhttps://www.hs.fi/haku/?query=ahti+karjalaisen alkoholismista, Paavo Väyrysenhttps://www.hs.fi/haku/?query=paavo+vayrysen kyltymättömästä vallanhimosta ja siitä, miten suomalaiset poliitikot nuoleskelivat neuvostoliittolaisia diplomaatteja eli ”kotiryssiä”, kuten heitä kirjassa kutsuttiin. Poliitikkojen puolisoitakaan ei jätetty rauhaan.
Poliittisen pelin, analyysin ja luonnekuvausten lisäksi kirja oli pullollaan herkullisia yksityiskohtia valtakunnan eliitin elämästä. Esimerkiksi Maunohttps://www.hs.fi/haku/?query=mauno ja Tellervo Koivistonhttps://www.hs.fi/haku/?query=tellervo+koiviston Katajanokan-kodin sisustusta kuvailtiin tarkasti: ”Olohuoneeseen he ovat sijoittaneet keskiluokkaisen suomalaisperheen pakollisen koristehyllyn, jossa katse kiintyy suureen kullattuun omenaan.”
Yksityiskohdat vahvistivat kuvaa, että kirjan kirjoittaja tai kirjoittajat tiesivät, mitä politiikan kulisseissa todella tapahtui.
Mutta kirjan kirjoittajia ei tunnettu. Tekijäksi ilmoitettiin nimimerkki Lauantaiseura. Nimi viittasi Snellmaninhttps://www.hs.fi/haku/?query=snellmanin, Runeberginhttps://www.hs.fi/haku/?query=runebergin ja Topeliuksenhttps://www.hs.fi/haku/?query=topeliuksen samannimiseen keskustelukerhon lisäksi myös siihen, että salaseura kokoontui yhteisiin editointisessioihinsa usein lauantaisin.
Salaseura oli yhtä kuin Helsingin Sanomien politiikan toimitus. Sen esimies Aarno ”Loka” Laitinenhttps://www.hs.fi/haku/?query=aarno+%E2%80%9Dloka%E2%80%9D+laitinen oli idean isä. Keväällä 1981 hän houkutteli mukaan alaisiaan. Ritva Remeshttps://www.hs.fi/haku/?query=ritva+remes, Arto Astikainenhttps://www.hs.fi/haku/?query=arto+astikainen, Janne Virkkunenhttps://www.hs.fi/haku/?query=janne+virkkunen, Anneli Sundberghttps://www.hs.fi/haku/?query=anneli+sundberg, Kalle Heiskanenhttps://www.hs.fi/haku/?query=kalle+heiskanen ja Hannu Savolahttps://www.hs.fi/haku/?query=hannu+savola sanoivat kyllä. Vain yksi toimittaja kieltäytyi perhesyistä.
Kirja syntyi kesällä 1981 vain muutamassa kuukaudessa. Apuna oli Helsingin Sanomien politiikan toimituksen oma arkisto. Metallisessa kaapissa oli lokerikko, johon toimittajat olivat keränneet tietoja, havaintoja, lehtileikkeitä ja juoruja keskeisistä poliitikoista. Liuskoja ja lippusia tiputeltiin lokerikkoon myös kosteiden illanviettojen jälkeen.
”Supokin olisi ollut kateellinen siitä kansiosta”, Heiskanen heittää.
Seitsemän toimittajan tiedonmurusia yhdistelemällä poliitikoista voitiin muodostaa vereviä henkilökuvia. Niitä kirjaan syntyi kaikkiaan 23. Mauno Koivistoahttps://www.hs.fi/haku/?query=mauno+koivistoa käsittelevän luvun nimi oli Yksinäinen sheriffi, Juhani Perttusenhttps://www.hs.fi/haku/?query=juhani+perttusen Linnan hämähäkki ja Heikki Haavistonhttps://www.hs.fi/haku/?query=heikki+haaviston luku oli nimeltään Ketale. Henkilökuvien lisäksi kirjassa oli seitsemän lukua yleisemmistä teemoista.
Helsingin Sanomien johto tai muut Hesarin kollegat eivät tienneet hankkeesta, eivätkä tekijät kertoneet siitä kuin lähimmille luotetuilleen. Paljastuminen olisi ollut suuri riski ammatillisesti. Kaikki kirjoittajat olivat kolmissakymmenissä, monilla oli lapsia.
”Te olette hulluja”, Vappu Virkkunenhttps://www.hs.fi/haku/?query=vappu+virkkunen huudahti, kun Janne Virkkunen kertoi puolisolleen kirjahankkeesta.
Välillä kirjaa piti kiireen vuoksi kirjoittaa salaa toimituksessa työpäivän päätteeksi. Kesälomat helpottivat kirjoitustyötä. Arto Astikainen joutui piilottelemaan puuhiaan jopa vierailulla olleelta anopiltaan. Myös Kalle Heiskanen kirjoitti rantasaunalla salaa appiukoltaan, kun perhe vietti kesää vaimon suvun mökillä.
Omilla nimillä kirjoittamista ei edes harkittu. Se oli ajan henki. 1970-luvulla ja 1980-luvun alussa oli tyypillistä, että lehdissä politiikan kiinnostavimmat asiat kerrottiin nimimerkkikirjoituksissa. Niitä teki Kekkonenkin.
Kirjan sisältö oli niin kuumaa kamaa, että omalla nimellä kirjoittaminen olisi voinut vaarantaa uutislähteet ja sulkea syväkurkkujen suut pysyvästi. Tekijät halusivat suojella myös itseään ja Helsingin Sanomia.
”Paketissa oli valtavasti tietoa, joka oli kerrottu meille luottamuksellisesti. Vain sinulle, ei lehteen pantavaksi. Toinen suojaus koski Helsingin Sanomia. Muistelen, että meillä oli ajatus: jos Hesari tekisi omissa nimissään, niin kyllä Hesari joutuisi kirkon kiroukseen. Kirkon kirous tarkoitti tässä tapauksessa Tamminiemeä, Tehtaankatua, Kremliä ja kaikkia näitä vallan keskuksia”, Arto Astikainen kertoo.
”Oli aivan loogista, että julkaistiin nimimerkillä. En osaa sitä nimimerkkiä hävetä lainkaan”, Janne Virkkunen sanoo.
Kirja syntyi turhautumisesta. Laitista ja hänen alaisiaan ärsytti se, ettei politiikasta voinut Suomessa puhua suoraan. Suomettuneisuuden ja Kekkosen aika oli synnyttänyt itsesensuuria, johon syyllistyivät kaikki keskeiset tiedotusvälineet, erityisesti Yleisradio. Esimerkiksi Kekkosen horjuvasta terveydestä ei voinut kertoa.
Aarno Laitinen ehdotti monta kertaa päätoimittajille Kekkosen kunnosta kertomista. Tähän päätoimittaja vastasi pyytämällä lääkärintodistusta.
Tekijät kertovat videolla kirjan syntyvaiheista. Video on kuvattu Tamminiemessä Nuorsuomalaisen Sanomalehtimiesyhdistyksen paneelikeskustelussa tammikuussa 2017.
Auto
Tamminiemen pesänjakajat oli kirjaimellisesti kioskikirjallisuutta, sillä aluksi sitä myytiin vain R-kioskeissa. Kirjan kustantaja oli lähinnä vitsikirjoja aiemmin julkaissut Kustannus-Vaihe. Se oli Lehtimiehet Oy:n tytäryhtiö. Lehtikeisari Urpo Lahtisenhttps://www.hs.fi/haku/?query=urpo+lahtisen yhtiö tunnettiin erityisesti sensaatiolehti Hymyn julkaisijana.
Alun perin kustannussopimus oli tehty WSOY:n kanssa huhtikuussa 1981. Tuolloin kirjan tekijäksi merkittiin salanimi Kaarlo S. Takala. Kustannussopimuksessa kirjan työnimi oli ”Uutistoiminnan käsikirja”.
WSOY vetäytyi hankkeesta saatuaan kirjan käsikirjoituksen. Virallinen perustelu oli, että kirja oli huonosti kirjoitettu ja se vilisi virheitä. (Tosiasiassa kirja oli erittäin sujuvasti kirjoitettu, eikä siitä löytynyt olennaisia asiavirheitä.)
WSOY:n pääjohtaja Hannu Tarmiohttps://www.hs.fi/haku/?query=hannu+tarmio lupasi, että joku toinen kustannusyhtiö voi julkaista kirjan. Hän lupasi myös olla paljastamatta tekijöiden nimiä.
Laitinen löysi uuden kustantajan soitettuaan entiselle työkaverilleen, joka työskenteli Urpo Lahtisen lehti-imperiumissa.
Kirja tuli kioskeihin vaivihkaa. Tiedotustilaisuutta ei järjestetty, eikä kirjaa oikeastaan markkinoitu. Sana alkoi kuitenkin kiiriä: oli julkaistu jotain poikkeuksellista. Tamminiemen pesänjakajien ensimmäinen painos loppui kioskeista nopeasti.
Ennen julkaisua Laitinen ja muut tekijät arvioivat kirjan myyvän muutamia tuhansia kappaleita. Optimistisin oli Hannu Savola, joka veikkasi myynniksi 9 000 kappaletta. Muut nauraa räkättivät Savolan haihattelulle.
Kirjan kysyntä ylitti kaikki odotukset. Lauantaiseuralaiset muistavat yhä, kuinka nyt jo edesmennyt Hannu Savola palasi kaupungilta toimitukseen posket hehkuen raportoimaan uusista rikotuista tuhatluvuista. Myös kirjakaupat alkoivat myydä kirjaa läjäpäin. Tamminiemen pesänjakajat myi vuosina 1981–82 kaikkiaan 162 000 kappaletta. Vielä 1980-luvun lopulla siitä otettiin uusi painos.
Myyntiä siivitti se, että ajoitus oli täydellinen – vahingossa. Vielä kesän käsikirjoitusliuskoissa tekijät spekuloivat vuoden 1984 presidentinvaaleilla, mutta syyskuussa 1981 Kekkonen sai vakavan sairauskohtauksen ja joutui pian luopumaan virastaan. Käsikirjoitukseen jouduttiin tekemään muutoksia juuri ennen kirjan painamista.
Kun Laitinen ja kumppanit ryhtyivät valmistelemaan kirjaa keväällä, he eivät vielä tienneet, kuinka huonossa kunnossa presidentti Urho Kekkonen todellisuudessa oli. Toimittajat olivat nähneet omin silmin Kekkosen heikkoja hetkiä, mutta presidentin kanslian ja keskustapuolueen sisäpiiri salaili terveydentilaa ja peitteli Kekkosen kömmähdyksiä.
Medialle tietoa ei tihkunut, vaikka keskustapuolueen ytimessä oltiin hyvin perillä Kekkosen tilanteesta, ja kova valtapeli oli puolueen sisällä alkanut jo vuoden 1981 alussa.
Kekkonen jäi sairauslomalle 11. syyskuuta, ja presidenttipeli käynnistyi toden teolla. Kirjan esipuhe on päivätty 19. syyskuuta. Kirjan nimen tavoin esipuheen päivämäärä oli pieni historiaan viittaava sisäpiirivitsi: se oli välirauhan solmimisen vuosipäivä.
Kohu kirjan ympärillä paisui pikku hiljaa. Valtakunnalliset lehdet, HS mukaan lukien, vaikenivat siitä pitkään. Kansa ahmi kirjaa, mutta julkisuudessa poliitikot ja erityisesti muut toimittajat paheksuivat sitä järjestelmällisesti, tekijät muistelevat. Tyypillistä oli sanoa, ettei moista kirjaa ole alentunut lukemaan.
Osittain nihkeisiin reaktioihin vaikuttivat tekijöiden omat vähättelevät hämäyspuheet. Janne Virkkunen keksi vakiovastauksen kirjasta kyselijöille: ”Ei siinä ole mitään uutta ja se on hyvin alatyylinen.”
Tuo sama letkautus levisi eduskunnan kuppilassa ja toistui muutamassa lehtikritiikissä.
Eduskunnassa suurinta raivoa herätti luku, jossa kerrottiin poliitikkojen ryyppäämisestä ja rälläämisestä. Ja toki moni oman luvun saanut kärkipoliitikko hermostui, kun julki tuli kiusallisia asioita.
Aarno Laitinen muistelee: ”Kepun puoluekokous oli Kuopiossa ja kustannusyhtiö oli yrittänyt vuokrata sieltä ständin, jossa olisi saanut myydä kirjaa. Kepu kieltäytyi vuokraamasta, ja oli kysynyt Väyryseltä, joka oli sanonut: kirja on äärimmäisen vastenmielinen. En ole tosin sitä lukenut, enkä aio lukea. Sellaiset kirjat pitäisi polttaa.”
Videolla tekijät kertovat kirjan aiheuttamista reaktioista.
Auto
Tammikuussa 1982 Mauno Koivisto valittiin Suomen presidentiksi. Tamminiemen pesänjakajien myyntiä presidenttipelin päättyminen ei kuitenkaan hidastanut. Kirjan ansiot olivat rehevissä henkilökuvissa. Ne jaksoivat kiinnostaa vaalien jälkeenkin.
Noin kuukausi Koiviston virkaanastujaisten jälkeen tekijät saivat huolestuttavan vinkin. Vinkkaaja kertoi varmana tietona, että WSOY:n pääjohtaja Hannu Tarmio oli menossa MTV:n suoraan keskusteluohjelmaan, jossa hän aikoi paljastaa kohupamfletin tekijät.
Perjantai-iltana 26. helmikuuta Lauantaiseura kokoontui katsomaan ohjelmaa Janne Virkkusen kotiin Kulosaareen. Kalle Heiskanen ei päässyt paikalle, koska hän oli Ludviginkadulla iltavuorossa.
Tarmio todellakin rikkoi lupauksensa ja ryhtyi ilmiantajaksi suorassa lähetyksessä. Siitä tekijät kantoivat kaunaa pitkään.
”Mä en ole Tarmion kanssa puhunut, koska en olisi kyennyt raivostumatta puhumaan sille miehelle. Musta se oli aika tyypillinen: Hannu Tarmio kuului tähän hyvin käyttäytyvään eliittiin, hän halusi palvella valtaa ja sen hän teki rikkomalla kustantajan tärkeimmän lupauksen eli oman sanansa”, Virkkunen sanoo.
Aarno Laitinen kävi myöhemmin Tarmion kanssa syömässä ja kyseli syitä paljastukselle. Laitisen mukaan Tarmiota oli ärsyttänyt erityisesti poliitikkojen puolisoiden huono kohtelu kirjassa. Tarmio kuoli vuonna 2015.
Tarmion paljastuksen jälkeen Kulosaaressa jatkettiin illanviettoa ja pohdiskeltiin, mitä kaikkea tästä seuraisi. Perjantai-iltana pian paljastuksen jälkeen toimituksessa päivystänyt Kalle Heiskanen vastasi puhelimeen. Siellä oli vastaava päätoimittaja Heikki Tikkanenhttps://www.hs.fi/haku/?query=heikki+tikkanen.
”Hän kysyi hyvin asiallisesti: Tiedätkö missä on poliittisen toimituksen esimies Aarno Laitinen.”
Tikkanen ei saanut Laitista langan päähän. Seuraavana päivänä Laitinen matkusti Meksikoon. Kyse ei ollut pakomatkasta, vaan ennalta sovitusta lomasta puolison, toimittaja Seija Sartinhttps://www.hs.fi/haku/?query=seija+sartin kanssa.
”Olin muutaman kerran siirtänyt lomaani vaalien takia. Ajattelin, että nyt ei ole mitään, mennään nyt Meksikoon ja hoidetaan tämä soppa sen jälkeen”, Laitinen muistelee.
Matkalla pariskunta pysähtyi myös New Yorkissa. He yöpyivät luksushotelli Grand Hyattissa. Menestyskirjailijalla oli siihen varaa.
Laitisen lomaillessa kohu oli kovimmillaan Suomessa. Eduskunnan kuppilassa Ritva Remes sai tuntea poliitikkojen ja toimittajien silmät selässään. Iva ja vahingonilo oli avointa. Toimittajakollegat suhtautuivat kirjaan ja sen kirjoittajiin jopa poliitikkoja vihamielisemmin. Eduskunnan puhemies Johannes Virolainenhttps://www.hs.fi/haku/?query=johannes+virolainen alkoi puuhata toimittajille pääsykieltoa eduskunnan saunaan, jota pidettiin juorujen pesänä.
Helsingin Sanomissa alkoivat puhuttelut, jotka olivat myös kuulusteluja. Niitä johti kakkospäätoimittaja Simopekka Nortamohttps://www.hs.fi/haku/?query=simopekka+nortamo.
Kirjan tekijät muistelevat puhuttelut hyvin tiukkasävyisinä ja syyttävinä, suoranaisina saarnoina.
”Mä en nyt valitettavasti muista yksityiskohtia, mutta en ole tänä päivänä antanut Nortamolle anteeksi. Se oli niin jumalattoman hävytön. Meistä tuli Hymyn käsikassaroita koko sakki, oltiin Hymyn kanssa kompuksessa, alempana kuin ameeboja tässä lajistossa”, Anneli Sundberg sanoo.
Juuri yhteistyö skandaalilehdistä tunnetun Lehtimiehet Oy:n kanssa ärsytti Helsingin Sanomien ja Sanoma Osakeyhtiön pomoporrasta. He epäilivät, että ainakin esimies Laitinen oli myös Hymyn salainen avustaja. Hymy-yhteistyöstä tivattiin kaikilta.
Helsingin Sanomien johtoa sieppasi myös se, että juuri lehden ”valiojoukko” oli toiminut johdon selän takana, Janne Virkkunen arvioi. Poliittinen toimitus (nykyisin puhutaan politiikan toimituksista) oli vastaavan päätoimittajan Heikki Tikkasen suosikki. Lahjakas, oman arvonsa tunteva tiivis työyhteisö herätti muissa Hesarin toimituksissa myös ärsytystä.
Puhuttelut johtivat siihen, että Virkkunen, Remes, Sundberg, Heiskanen ja Astikainen saivat vakavat varoitukset. Hannu Savola oli jo ehtinyt vaihtaa työpaikkaa Suomen Kuvalehteen.
Ankarimman rangaistuksen sai esimies Aarno Laitinen, idean isä ja muiden esimies.
Meksikon-lomalta palattuaan Laitinen sai potkut. Janne Virkkusen mukaan potkuista päätti Sanoman pääomistaja Aatos Erkkohttps://www.hs.fi/haku/?query=aatos+erkko, joka haki irtisanomiselle vielä yhtiön hallituksen siunauksen.
Laitinen ei yllättynyt.
”Arvasin, että näin siinä käy. Pikku detalji siihen liittyi, kun pyydettiin, että luovutan auton. Sanoin, että voinko pitää sen viikonlopun yli, kun olen lähdössä Lappiin hiihtämään. Eikös se ole teidänkin kannalta parempi kuin että olisin täällä lehtien riepoteltavana.”
Työnantaja suostui pyyntöön.
Lapista palattuaan ja auton palautettuaan Laitinen laittoi ammattiliiton juristin asialle. Hän riitautti irtisanomisen. Asiaa puitiin välimiesoikeudessa, joka totesi potkut perusteettomiksi. Kirjan kirjoittaminen kilpailevalle kustantajalle ei ollut oikeuden mielestä työehtosopimuksen vastaista, eikä se rikkonut lojaliteettivelvoitetta.
Toisen lehden avustaminen olisi ollut potkuille pätevä peruste, mutta mitään näyttöä Hymyyn kirjoittamisesta ei ollut. Laitinen on myös aina kiistänyt kirjoittaneensa Hymyyn salanimellä.
Korvausrahoilla Laitinen osti vaimolleen minkkiturkin, jota Seija Sartti kantoi ylpeänä. Sananvapausturkiksi sitä kutsuttiin.
Videolla tekijät kertovat, mitä tapahtui paljastumisen jälkeen.
Auto
Irtisanominen muutti myös kollegojen suhtautumisen kirjan tekijöihin. Ilkkuminen loppui kuin seinään. Laitinen ja kumppanit alkoivat saada sananvapauden sankarin sädekehää. Poliitikkojenkin suhtautuminen kirjan kirjoittajiin palautui normaaliksi muutaman vuoden kuluessa. Kalle Heiskanen muistelee, että vain yksi poliitikko ei puhunut hänelle sen koommin.
Tamminiemen pesänjakajat, Aarno Laitisen potkut ja sitä seurannut oikeudenkäynti johtivat suureen sananvapauskeskusteluun, joka muutti Suomessa monta asiaa, tosin ei äkkirysäyksellä.
Arto Astikainen listaa: poliitikkojen yksityiselämän suoja laimeni, nimimerkkikirjoittelu sanomalehdissä väheni huomattavasti, kolumneihin tuli valokuvatkin. Kirja ja sen jälkijäristykset olivat osaltaan lietsomassa myös politiikan ja eliitin vastaista ilmapiiriä, jota SMP:n puheenjohtaja Veikko Vennamohttps://www.hs.fi/haku/?query=veikko+vennamo taitavasti hyödynsi vuoden 1983 vaaleissa. Rötösherroista paasannut Vennamo otti vaalivoiton ja nosti sillä puolueensa hallitukseen.
Myös toimittajien arvostus koki kolauksen. Sen Astikainenkin tunsi nahoissaan.
Hesarin arvostettuun ”valiojoukkoon” kuuluneelle Astikaiselle pudotus tuntui rajulta.
”Kyllä toimittajien arvostus on nyt jotain ihan jotain muuta kuin se oli 1970-luvun lopussa tai 1980-luvun alussa. Kun me oltiin Hesarin politiikan toimitus, niin meillä oli ihan oikeaa valtaa ja meitä kuunneltiin ja kadehdittiin. Nyt kukaan ei kadehdi millään tavalla”, hän sanoo.
Miten kävi kirjan kirjoittajien työurille? Ei hassummin.
Aarno Laitinen teki näkyvän uran kirjailijana, käsikirjoittajana ja kolumnistina. Kalle Heiskanen työskenteli Helsingin Sanomien lisäksi muun muassa Yleisradiossa ja lopulta Pohjalainen-lehden päätoimittajana. Hannu Savola nousi Ilta-Sanomien päätoimittajaksi. Hän kuoli vuonna 2007.
Arto Astikainen, Anneli Sundberg ja Ritva Remes työskentelivät Helsingin Sanomissa eläkeikään asti, Astikainen ja Sundberg myös politiikan toimituksen johtotehtävissä.
Aarno Laitiselle potkut antanut Aatos Erkko valitsi myöhemmin Janne Virkkusen Helsingin Sanomien päätoimittajaksi ja Virkkunen toimi tehtävässä lähes kaksi vuosikymmentä.
Ohitit viestini tärkeimmän sisällön joka oli se että toimittajien tehtävänä on kerätä tietoa ja analysoida sitä yleisölle. Toimittajat ovat tehneeet sitä aina
Eikohan se Musta Monopolikin suunnilleen tuolta irronnut; viela hauskempi juttu. Hyvia vinkkeja "pelipaikoista".johannes+virolainen alkoi puuhata toimittajille pääsykieltoa eduskunnan saunaan, jota pidettiin juorujen pesänä.
tyypillista kaytosta niiden osalta, jotka luulevat/ uskovat olevansa oikeassa. Vaikka taalla kirjoitetaan nimimerkeilla (olen neljannesvuosisadan paikalta poissaolosta huolimatta olen jo tunnistanut kaksi nimimerkkia, mutta tieto jaa omakseni), niin henkiloon - josta siis ei ole aavistustakaan - kohdistetaan rajuja hyokkayksia. Kuka miekkaan tarttuu... saa ensin pienen pistohaavan sanan säilästä (sapelista), ja sitten....mihinkas sita toista Karjalan vaakunan miekkaa on ruvettu viime aikoina kayttamaanoli niin jumalattoman hävytön
tyypillista kaytosta niiden osalta, jotka luulevat/ uskovat olevansa oikeassa. Vaikka taalla kirjoitetaan nimimerkeilla (olen neljannesvuosisadan paikalta poissaolosta huolimatta olen jo tunnistanut kaksi nimimerkkia, mutta tieto jaa omakseni), niin henkiloon - josta siis ei ole aavistustakaan - kohdistetaan rajuja hyokkayksia. Kuka miekkaan tarttuu... saa ensin pienen pistohaavan sanan säilästä (sapelista), ja sitten....mihinkas sita toista Karjalan vaakunan miekkaa on ruvettu viime aikoina kayttamaan
Artikkelin uskottavuus tipahtaa aika nopeasti kun ensimmäisen sähköpostin sanotaan olevan Sheryl Sandbergin lähettämä. Sokeakin näkee että lähettäjänä on John Podesta. Ja samaan kuvankaappaukseen on liitetty ote aivan toisesta viestistä joka todellisuudessa on viestistä jossa puhutaan Sandbergin miehen kuolemasta.
Kun sanoit, että Trumpin päätökset osuu sen omiin äänestäjiin, tarkoittaen selvästi "köyhimpiä", niin niillä spekseillä pitäisi sanoa että osuu Clintonin äänestäjiin.
No nyt Trump teki mielenkiintoisen liikkeen. Tämä iskee nyt nimittäin ensimmäisen kerran myös hänen äänestäjiinsä.
https://yle.fi/uutiset/3-9883350
Sekä että. Aika vähän Jenkeissä on niin rikkaita, että terveydenhoidon kuluilla ei ole heille merkitystä. Myös on koodisana siinä.
Jälkimmäistä lausetta en ymmärrä. Voitko selventää?
Trump lupasi edullista ja kattavaa terveydenhoitoa kaikille. Voi kohta ruveta esiintymään pettyneitä äänestäjiä.
Myös Suomessa voidaan ottaa käyttöön vakuutus, joka olisi köyhimmille suomalaisille, jotta he pääsevät yksityiseen sairaanhoitoon. En usko sen saavan kannatusta, jos kaikki muut suomalaiset joutuvat maksamaan sen ylläpidosta tyyliin 400euroa kuukaudessa. Ei toimisi täällä, eikä toimi USAssa.
Suomessa on jo olemassa. Suomessa jokainen pääsee sairaalaan, jos on vakavasti sairas. Muut maksavat sen. Sitä sanotaan julkiseksi terveydenhoidoksi.
Tuota tarjosit minulle siihen, että jos suomalaiset köyhille tarjotaan yksityistä sairaanhoitoa. Kuukle löytää seuraavan infon:
"Yhdysvalloissa ei ole kaikkien kansalaisten saatavilla olevaa julkista terveydenhuoltoa."
On siten pakko verrata Suomen yksityisiin lääkäripalveluihin.
Tuo ohitus on standardimenettely; suut ja silmat tayteen, niin itse pointti unohtuu tai peittyy jatkokeskustelun roiskeiden alle. Nythan sisalto oli oikein hauskaa vkonloppu luettavaa
Eikohan se Musta Monopolikin suunnilleen tuolta irronnut; viela hauskempi juttu. Hyvia vinkkeja "pelipaikoista".
tyypillista kaytosta niiden osalta, jotka luulevat/ uskovat olevansa oikeassa. Vaikka taalla kirjoitetaan nimimerkeilla (olen neljannesvuosisadan paikalta poissaolosta huolimatta olen jo tunnistanut kaksi nimimerkkia, mutta tieto jaa omakseni), niin henkiloon - josta siis ei ole aavistustakaan - kohdistetaan rajuja hyokkayksia. Kuka miekkaan tarttuu... saa ensin pienen pistohaavan sanan säilästä (sapelista), ja sitten....mihinkas sita toista Karjalan vaakunan miekkaa on ruvettu viime aikoina kayttamaan
Enpä ole nähnyt suomalaisten "vihervassarien" puolustavan amerikkalaisten vakuutusyhtiöiden voittoja. Enemmänkin arvostellut USA:n terveydenhuollon tehottomuutta joihin yhtenä syynä on vakuutusyhtiöt.Onko koomisempaa tilannetta että demarit ja vihreät sekä kaikki mailman vasemmistolaiset puolustavat Amerikkalaisten vakuutusyhtiöiden jatkuvasti kohoavia voittoja ja Republikaanit puolustavat kansalaisten terveydenhoidon parantamista ja pyrkivät rajoittamaan yhtiöiden ahneutta, kaiken olen luulut nähneeni, mutta ilmeisesti en, Tosin onhan demari eliitti jo hylännyt työläiset niin miksi ne sitten ajaisivat köyhien asiaa, onhan ne miljadöödit kivempaa seuraa ja voihan saada vaikka murusia pöydältä.
https://www.axios.com/profits-are-booming-at-health-insurance-companies-2418194773.html