Tämähän on hyvin todennäköistä, kas kun kyseessä ei ole kilpailu äänistä, vaan liittovaltion osavaltiot äänestävät kukin oman vaalitapansa mukaan kuten liittovaltion perustuslaissa määrätään.Voi jopa käydä niinkin, että Biden saa eniten ääniä ja Trump eniten valitsijamiehiä.
Tämä toki johtaa tietynlaiseen kampanjointiin, jonka tavoitteena on voittaa vaalit sen sijaan että pyrittäisiin suurimpaan äänisaaliiseen. Suomalaisittain on sinänsä hauskaa, että tätä kritisoivat ja demokratiasta valittavat ovat harvoin tutustuneet D’Hondtin vaalitavan tuloksiin.