Trump -psykoosi

Tetra

Respected Leader
Kuulostaa ihan loogiselle. Rajan ylittäminen on varmasti helpompaa jos muuria ei ole. Onko laajempaa vaikutusta muuhun kuin työperäiseen siirtolaisuuteen voi olla toinen juttu. Vähän sama juttu kuin lukoissa. Ne ovat rehellisiä varten. Nykyisessä taloustilanteessa työperäisen muuttoliikkeen suitsiminenkin on tietysti ihan eri tavalla olennainen juttu kuin pari vuotta sitten.
Ylipäätään Yhdysvalloissa tilanne maahanmuuton suhteen on hieman erilainen kuin joissain muissa maissa, sillä Yhdysvalloissa maahanmuuttajat työllistyvät hyvin ja taitavat myös tehdä vähemmän rikoksia kuin kantaväestö. Toki ei maahanmuutto Yhdysvaltoihinkaan ole homogeeninen asia, vaan muuttajia on monenlaisia. Meksikon vastaisella rajalla olevat raja-aidat iskevät erityisesti vähäisen ammattitaidon omaaviin maahanmuuttajiin. Mutta tuo H1B viisumien jäädytys on hieman erikoinen asia, sillä Yhdysvaltojen keskeinen etu on maan kyky vetää puoleensa osaajia kaikkialta maailmasta.
 

arix

Ylipäällikkö
Ylipäätään Yhdysvalloissa tilanne maahanmuuton suhteen on hieman erilainen kuin joissain muissa maissa, sillä Yhdysvalloissa maahanmuuttajat työllistyvät hyvin ja taitavat myös tehdä vähemmän rikoksia kuin kantaväestö. Toki ei maahanmuutto Yhdysvaltoihinkaan ole homogeeninen asia, vaan muuttajia on monenlaisia. Meksikon vastaisella rajalla olevat raja-aidat iskevät erityisesti vähäisen ammattitaidon omaaviin maahanmuuttajiin. Mutta tuo H1B viisumien jäädytys on hieman erikoinen asia, sillä Yhdysvaltojen keskeinen etu on maan kyky vetää puoleensa osaajia kaikkialta maailmasta.
Ajattelin sen ensin olevan Kiinaa vastaan mutta numerot sanoivat muuta: :unsure:

From 2001 to 2015, the breakdown by country of H1B visa approvals (not petitions) is as follows:

India: 50.5%

China: 9.7%

Canada: 3.8%

Philippines: 3%

South Korea: 2.8%

 

Panssari Salama

Ylipäällikkö
Jatketaan tapporaha-seurantaa täällä psykoosin alla. Nyt alkaa tuntua, että Trump-psykoosi on vallannut jo miehen itsensäkin.

Nyt on pian jo viikko kulunut Timesin ensimmäisenä raportoimasta Venäjän maksamista tapporahoista Liittouman sotilaista. Valkoista taloa lähellä olevat lähteet ovat nyt ottaneet linjan, jossa he korostavat, että Trumpia ei ole "briifattu", joten hän ei tiennyt asiasta. He eivät ole kiistäneet kahta asiaa, mikä on huomion arvoista.

Ensinnäkin, he eivät ole kiistäneet, että tätä ei olisi mainittu presidentin päivittäisessä tiedoksiannossa, PDB:ssä.

Toiseksi, itse asiaa - tapporahaa ja että niitä on jo maksettu - ei mikään Valkoisen talon lähde ole kiistänyt. Toki sanovat, että tieto ei ole vielä "varmaa". (Ja mikäpä tässä maailmassa on. Tuolla aiemmin Obaman neuvonantaja kertoi Bin Laden-iskun käynnistyneen 50% varmuuden tilannetiedolla).

Mutta: Trump itse ja yksin ajaa edelleen linjaa, että Fake News koko juttu.

Aivan kuin vain hänellä olisi pääsy tiedusteluraportteihin:

Hänellä olisi siis ollut jo viikko aikaa ajaa tätä "minulle ei kerrottu" tarinaa, ja silti samanaikaisesti vakuuttaa, että "nyt kun tiedän asiasta", niin US sotilaat ovat ensisijaisia, heidän turvallisuutensa eteen tehdään kaikki, ja että minä selvitän tämän. Aivan peruskauraa poliittisissa lausunnoissa.

Mutta: ei sanakaan. Hoax!

Trump kertoo tapporahojen olevan valetta myös siksi, koska Putin vakuutti hänelle näin. Tätä en ole itse kuullut. Voiko pitää paikkansa, ei kai Trump oikeasti ole sanonut näin? :oops:

Sillävälin, Times on jo kertomassa nimitasolla välikädestä, joka maksoi tapporahat eteenpäin:
 
Viimeksi muokattu:

ILoveEU

Majuri
Olin myös tulossa kirjoittamaan Ylen uutisista. Oli kova tykitys, ja suosittelen katsomista.

Trumpetti viruslinkoa järjestämässä, kun republikaanien _ulkoilma_tapahtuma luvassa.
 

Lapinukko

Kenraali
Jos Trump järjestää tilaisuuden niin se on viruslinkotilaisuus. Jos tilaisuuteen saapuu vähänlaisesti yleisöä niin sille sitten ivaillaan, ei olla iloisia että tuli vähemmän kun on epidemia vaan koska orange bad man on niin tyhmä ja vihattava.

Jos bml järjestää tilaisuuksia niin se on hieno asia. Virusta ei esiinny niillä alueilla. On hauskaa yhdessäoloa, ei poliiseja, ei viruksia, kymmeniä sukupuolia, intersektifeminismiä, hyvää ruokaa ja erinomaisia dokumentteja.

Tuo on median narratiivi. Paskamedian :D
 

ILoveEU

Majuri
Kommarit on asettanut tielle esteitä, ettei yleisöä pääse mt. Rushmorelle.

Tällä minuutilla kommari saa pampusta (live lähetys). Joku saksankielinen vietiin just kameroiden edestä nippusiteissä.

 
Top