Trump -psykoosi

Ehkä hän on islamisti mallin vaatteissa. Kieroksi on mennyt. Konservatiivinen kasvatus on tuottanut niin vinksahtaneen tuloksen että on arabi joka kannattaa rasistista presidenttiä, sekin vois olla vaihtoehto.

Toisaalta hän esiintyy julkisesti ilman kaapua/huivia ja vielä maga-lippiksessä, niin islamistipiireissä tuolla statuksella pitäisi olla jo kuolemantuomion arvoinen suoritus. Millaista esimerkkiä hän näyttää muille ja vielä binladenin sukua?

Sveitsissä voinee tuon vielä tehdä, mutta hänenä en lähtisi yrittämään samaa yhdessäkään hiekkamaassa.

Itselle tulee tuosta esiintymisestä ensimmäisenä mieleen kapina.
 
Oikeastaan riittäisi, jos edes väliaikaisesti näiden valtioiden ja sitä kautta vanhentuneiden ajatusten tukeminen lopetettaisiin suurvaltioiden taholta, jolloin demokratialiikkeet saisivat voiton nykyisestä hallintotavasta ja sitä kautta myös islamin vaikutusvallasta.
Voin kertoa että kaikki länsimaiden intressit Arabiassa loppuu välittömästi kun öljylähteet ehtyy. Jos joku on kiinnostunut hiekkaerämaista ja beduiineista niin niitä löytyy esim. Malista ja Mauritaniasta vähintänkin yhtä paljon kuin Arabian niemimaalta..

Kannattaa myös perehtyä uskontojen historiaan.. Esim. sekä kristinusko että islamilaisuus edustavat samaa alkujuurta. Molemmat ovat varsin nuoria uskontoja (alle 2000 v.) sekä alusta alkaen enemmän ja vähemmän hallitsijoiden sekä kaikenlaisten vallanpitäjien "työkaluja" yhteiskunnallisessa hallinnossa. Vahvasti uskoon ja uskontoon tukeutuvia ihmisiä on helppo hallita.
Kummatkin em. uskonhaaroista eroaa huomavasti vanhemmista ja huomattavasti syvemmän filosofisen pohjan/arvoja omaavista lähinnä itämaisiin kulttuureihin liittyvistä uskonnoista.

Toisaalta pitää myös todeta ettei islamilaisuus/muhamettilaisuus suinkaan edusta sitä arabiaa josta eräät länsimaisenkin tieteen perusasiat ovat lähtöisin.. alkujaan jo, tuhansia vuosia sitten.
- suuressa "pyhässä yksinkertaisuudessaan" sekä kristinusko että muhamettilaisuus aiheuttivat likimain tuhatvuotisen "pimeän" aikakauden (varsinkin kaikenlaisen tiedon/tieteen kehitykselle) Rooman vallan jälkeisessä Euroopassa ja Arabiassa.

Mutta, tuo nyt lienee taas oftopic'ia..

Toisaalta, samanlaista uskonnon merkitykseen pohjaava hallintoa edustaa osittain myös USA:n poliittinen järjestelmä. Tai ainakin siitä löytyy vahvoja uskonnollisia jäänteitä.
- enkä halua tällä mitenkään loukata uskovaisia, tulkoon jokainen onnelliseksi omalla tavallaan.
 
Toisaalta Trump on tehnyt omasta hallinnostaan korruption, nepotismin ja kyvyttömyyden pesän jaellessaan lapsille, vävylleen, jne...
Joo, mainitsinhan tuossa Trumpin hallinnon olevan mahdollisesti korruptoitunut. Mutta varsinaisesti kyvyttömäksi en sitä sanoisi. Ellei koronaepidemiaa olisi tullut, Trump olisi hyvinkin voinut päästä vaaleihin erittäin hyvissä asemissa, koska USA:n taloudella meni niin hyvin.

Ei Trumpin hallinnon suurin ongelma ole ollut kyvyttömyys vaan Trumpin epädiplomaattinen räksytys. Mahtaakohan joskus selvitä, onko Trumpin mauttomien ulostulojen takana ihan aito ja alkuperäinen Trump vai onko se oire parkinsonista tms. vanhuuden myötä tulevasta persoonallisuuttakin muuttavasta seikasta.
 
Ei Trumpin hallinnon suurin ongelma ole ollut kyvyttömyys vaan Trumpin epädiplomaattinen räksytys. Mahtaakohan joskus selvitä, onko Trumpin mauttomien ulostulojen takana ihan aito ja alkuperäinen Trump vai onko se oire parkinsonista tms. vanhuuden myötä tulevasta persoonallisuuttakin muuttavasta seikasta.

Mielenkiintoista on myös myöhemmin arvioida kuinka suuri osa räksytyksestä pohjautuu häneen kohdistuvaan räksytykseen. Nyt on kohta 4v täynnä täyttä faktaa siitä kuinka miehellä on pienet kädet ja pieni kyrpä, putinilla pissavideot tallessa, Putinin kanssa tehdyt antautumissopimukset, kampanjayhteistyö Venäjän kanssa, 500kpl eri "smoking gunia", maanpetturuutta, heikkoutta vihollisten edessä ja heikkoutta kun tapatti vihollisia (sulimani), ei puolusta liittolaisiaan ja vahvistaa vääriä liittolaisia. Lisäksi sadat lääkärit toteavat miehen olevan kliinisesti kehitysvammainen, vajaamielinen, Parkinsonin omaava, perheensä vihaama ja kehonkieli viestii häpeästä ja heikkoudesta.

Ja samalla kun suomalainen lehtityttö joutuu mantrana toistamaan että donaldi ei tule häntä tappamaan, oikeasti mietitään miksi joitain haukutaan Trump derangement syndroomalaisiksi.

Voi olla että historian valossa hänet tullaan näkemään paskana presidenttinä, mutta historiallisen paskoista lähtökohdista ja vihamielisesti asemasta on myös mies päässyt omaa juoksua vetämään. Tai en tiedä onko esim Reaganin valinta aikoinaan aiheuttanut ihmisillä tuskanmaista itkua ja ahdistusta sekä henkisen tasapainon järkkymistä samaan malliin kuin vuonna 2016
 
”Trump on eksyksissä ja sekava. Hänen mielensä lyö tyhjää ja hän ei muista mitä pitäisi tehdä seuraavaksi.”

”Hän on syvällä rappeuttavassa neurologisessa taudissaan, otsalohkodementiassa. Vaeltelee järjettömästi edestakaisin kohti lätäkköä.”



Todellisuudessa presidentti odottaa vaimoaan saapuvaksi Valkoisen talon nurmikolle. Trump varoittaa vaimoaan lätäköstä, ja Melania kiertääkin sen onnistuneesti. Se jälkeen pariskunta jatkaa helikopterille.
 
”Trump on eksyksissä ja sekava. Hänen mielensä lyö tyhjää ja hän ei muista mitä pitäisi tehdä seuraavaksi.”

”Hän on syvällä rappeuttavassa neurologisessa taudissaan, otsalohkodementiassa. Vaeltelee järjettömästi edestakaisin kohti lätäkköä.”



Todellisuudessa presidentti odottaa vaimoaan saapuvaksi Valkoisen talon nurmikolle. Trump varoittaa vaimoaan lätäköstä, ja Melania kiertääkin sen onnistuneesti. Se jälkeen pariskunta jatkaa helikopterille.

Tällaisille asiayhteydestä irroitetuille tuokiokuville ei kannata paljoa painoa antaa. Jokaisen pitäisi ymmärtää, miten helppo niillä on antaa vääristelty kuva kohteesta. Ja näin ihan siitä riippumatta onko maalina Trump, vai Biden.
 
Ansioita löytyisi enemmän kuin Obamalta joka itsekin myönsi et turhastahan se tuli jossain vaihees, mut olisi kyll mahtavaa nähdä se peppujen kipuilu. Trump on rauhan miehiä ;)
 
Itse ainakin arvostan tuota rauhanpalkintoa huomattavasti vähemmän kuin tieteelle annettuja. Oikeastaan en arvosta ollenkaan.

Tuo palkinto on ihan puhdasta politiikkaa ja politikointia. Valtasuhteet ratkaisevat kuka sen saa. Obama sai sen jo etukäteen mutta Trump ei saa edes jälkikäteen, kuten ei saa myöskään Donaldin paras kaveri Vladimir.

Ei tuosta kaksikosta kumpikaan sitä ansaitse, mutta onhan se vähän epäreilua kun toiset pojat saa ja toiset ei saa. Mitä ulkopolitiikkaan tulee, niin Trump on Obamaan verrattuna rauhan mies rauhan asialla...sellainen lutuinen kyyhky :ROFLMAO:

trump_dove.jpg
 
Back
Top