Trump -psykoosi

No onhan toi perinteinen lehtirypäs. Omistajat toki vaihtuneet muutamaan otteeseen. Jos on muitakin polleja armeijan henkilöstöstä, niin tänne vaan nekin.
Lainasit sivustoa joka ei kerro mitään yhteystietoja, ok, yritit todistella paskamedian valheita, ok.

Tätä on nyt jatkunut yleisesti vuosia, alan hiljalleen miettiä, että pitäisköhän näistä jatkuvista valheiden levittämisistä läväyttää banaania. Ei, Trump ei ole täydellinen, mutta tämä saatanan jatkuva valehtelu alkaa riittämään.
 
Muutoin olen sitä mieltä, että Yhdysvallat tarvitsisi näitä kahta ehdokasta nuoremman presidentin, jolla on nuppia ja joka osaa kerätä lahjakkaan sisäpiirin.

Mutta politiikka on sielläkin vain politiikkaa. Siinä ei ole oikeasta ja väärästä kyse. Turhaan täällä asiasta edes rähjätään.
 
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi perjantaina, ettei hänen maansa ole toistaiseksi nähnyt todisteita siitä, että venäläinen oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyi olisi myrkytetty.

Saksa kertoi keskiviikkona, että Navalnyi myrkytettiin novitšok-ryhmän hermomyrkyllä. Navalnyi on sairaalahoidossa Berliinissä.

Trump sanoi lehdistötilaisuudessaan perjantaina paikallista aikaa aikovansa "selvittää asiaa". Hän sanoi kuulleensa Saksan löydöksistä.

– En tiedä tarkalleen, mitä tapahtui. Minusta se on traagista ja kauheaa. Niin ei olisi pitänyt tapahtua. Meillä ei ole vielä todisteita, mutta selvitän asiaa, Trump sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.
 
Muutoin olen sitä mieltä, että Yhdysvallat tarvitsisi näitä kahta ehdokasta nuoremman presidentin, jolla on nuppia ja joka osaa kerätä lahjakkaan sisäpiirin.

Mutta politiikka on sielläkin vain politiikkaa. Siinä ei ole oikeasta ja väärästä kyse. Turhaan täällä asiasta edes rähjätään.
Samma här, ihan sama kummasta joukkueesta tulee, kunhan ei kaada koko maa[ta]palloa.
Vai ei uskonut sinua sun rouva...ketä kerran keksitään, sitä aina epäillään.;)
 
Tämä kasvoton, pimeydessä toimiva pahuus on vastuussa isosta osasta planeettamme ongelmista. Esimerkkeinä nyt vaikkapa sodat, terrorismi, taloudelliset ja ympäristölliset katastrofit sekä niiden aiheuttamat kärsimykset nälänhädästä kulkutauteihin.

Ahneet kelmit tavoittelevat vain omaa etuaan. Omissa pienissä ympyröissä voi pyörittää globalistipolitiikan lisäksi vaikkapa salaista pedofiilirinkiä, QAnon-liikkeessä uskotaan.

Mistään nämä roistot eivät tietenkään jää kiinni. Rikas eliitti on peittänyt jälkensä niin hyvin, että kukaan ei oikein tiedä, keitä he ovat. Tästä pitävät huolta muun muassa kansainvälinen valtamedia sekä julkisuuden valokeilassa paistattelevat poliitikot ympäri maailmaa. Sätkynuket ja ”hyödylliset idiootit”.

trump-rally-qanon.jpg


Paitsi Donald Trump. Hän on messiaankaltainen vapahtaja, joka on luvannut ”kuivaavansa suon” ja paljastavansa eliitin mädännäisyyden.

qanon-signs1-pol-mem-180802_hpMain_16x9_1600.jpg



sub-buzz-4634-1533548165-1.jpg
 

"Elizabeth Neumann, a former assistant secretary of counter-terrorism in the Department of Homeland Security, and Miles Taylor, a former chief of staff in that department, said the account was true, asserting that Trump’s low opinion of soldiers killed and wounded in combat was well known inside the administration."
///
FOX-tv:n toimittaja:

Jolle Trump vaatii nyt potkuja.
 
Siirsin tämä tänne..sotkemasta Valko-Venäjän keskustelua:

Minulla ei ole ensikäden tietoa kummankaan ehdokkaan terveydentilasta. Presidentin valinta on jenkkien asia, mutta eiköhän siellä ole tutkittu ja asianmukaisessa tiedossa ehdokkaiden terveystilanne. Bidenillakin on sen verran kannattajia että varmasti joku olisi reagoinut asiaan jollei hommat olisi hallinnassa.
- suoraan sanottuna en pidä Trump'in kampanjatiimin kommentteja vastustajastaan minkään arvoisina.

Julkisuuden kautta on kuitenkin syntynyt sellainen käsitys että, suhtautumisessa Venäjän diktatuuriin ja erityisesti Putin'iin, mikä ja kuka tahansa on parempi vaihtoehto USA:n presidentiksi kuin Trump.
Vaikka sitten makaisi koomassa koko virkakautensa. Ja, Harris on varmasti parempi presidentin virkaan kuin Trump..
- ja vastavuoroisesti - kuten jo aiemmin meilissäni totesin - myös Putin tarjoaa kaiken mahdollisen tuen Trump'in jatkokaudelle. Eikä se liene pelkästään pyyteetöntä sattumaa..

YLE Uutiset: USA:n kotimaan turvallisuusvirasto: Venäjä yrittänyt kylvää epäilyksiä USA:n postiäänestystä kohtaan keväästä lähtien
 
Eikös Cannonia ottanut pannuun, kun sen avustaja pystyi nousemaan tuolista ilman käsillä avittamista, vai muistanko väärin o_O? Cannon kun oli kehopositiivinen...
 
Back
Top