Trump -psykoosi

Juu tiedän kyllä perusteet taloudesta ja maailmankaupasta.

Pidän jokseenkin huvittavana että vertaat Trumpin talouspolitiikkaa Kuubaan ja Pohjois-Koreaan, "konkreettisina case-esimerkkeinä", lievästi sanoen vie uskottavuutta argumentoinnilta.

Faktahan on esimerkiksi se että kommunistisen puolueen johtama Kiina on dumpannut maailmanmarkkinat täyteen valtion tukemaa ja tuottamaa halpaa terästä.
Kiinahan ei piittaa mistään kansainvälisen kaupan säännöistä vaan huijaa jatkuvasti kaikessa missä voi.
EU ja Yhdysvaltain aiemmat hallinnot ovat vain ottaneet tämän kiltisti anukseen koska heitä kontrolloivat globaalit suuryritykset joille on aivain sama missä tuotanto tapahtuu.
Mutta Kiinaa eivät pyöritä suuryritykset vaan valtio pyörittää yrityksiä ja heillä on geopoliittinen tavoite heikentää länsimaiden omavaraisuutta ja teollista perustuotantoa.
Kyse ei ole siis vain kauppasodasta vaan ihan oikeasta sodasta, täysin puhtaasta imperialismista Kiinan puolelta johon Yhdysvallat nyt on pakotettu vastaamaan.

Onko "Hehheh" hyvää argumentaatiota? Ei ole.

Kuuba ja P-Korea olivat konkreettisia esimerkkejä, kun vaikutti että koetat heittää asian vain läskiksi.

Hyvä jos tiedät, että tariffit ja kauppasota ovat vahingollisia.

USA ja Kiina -matsi on asia erikseen. Kiinaa vastaan olisikin hyvä toteuttaa useita eri toimenpiteitä.

Mutta. Miten siihen liittyy tullit jenkkien liittolaisille? Tai esim. se, että Trump on todennut, ettei hän halua että jenkkeihin tuodaan saksalaisia autoja (esim. Mercedes Benz)?
 
Hehheh oli vastaus oletukseesi etten tiedä mitä tariffit ja kauppasodat ovat, ne eivät todellakaan ole aina vahingollisia vaan täysin paikallaan.

EU ei ole lähtenyt mukaan Trumpin muihin aloitteisiin kuten idioottimaisen Iran sopimuksen purkuun, tai NATO:n vahvistamiseen suuremmilla panostuksilla, tai järjettömien ympäristösopimuksien avaamiseen.
Ja Saksa on kyllä aika ison ylijäämänkin onnistunut kasvattamaan suhteessa paljon itseään isompaan Yhdysvaltoihin, kuinka reilua kauppaa tämä on ollut on kiistan kohteena myös.

Suomikin on aivan väärässä asemassa Merkelin peräaukon tienoilla, Suomi saa paskat naamalle vielä monta kertaa.
 
Yhdysvaltojen uusi Saksan-lähettiläs rikkoo diplomatian rajoja – Trumpin nimittämä Richard Grenell toimii kuin äärioikeistolainen siirtomaaupseeri, kuvaa saksalaispoliitikko

Yhdysvaltain uusi Saksan-suurlähettiläs Richard Grenell sanoo aikovansa tukea Euroopan konservatiiveja ja oikeistopopulisteja nousemaan valtaan.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005707417.html

giphy.gif
 
Hehheh oli vastaus oletukseesi etten tiedä mitä tariffit ja kauppasodat ovat, ne eivät todellakaan ole aina vahingollisia vaan täysin paikallaan.

No, selitätkö, että millä tavalla Trumpin Suomelle asettamat pakotteet ovat hyvä asia?

Pohditko samalla, minkälaista haittaa niistä on Suomelle, ja Yhdysvalloille?
 
No, selitätkö, että millä tavalla Trumpin Suomelle asettamat pakotteet ovat hyvä asia?

Pohditko samalla, minkälaista haittaa niistä on Suomelle, ja Yhdysvalloille?

Suomelle ne eivät ole hyvä asia mutta itsehän Suomi on itsensä Saksan vasalliksi päästänyt.

Yhdysvalloille asia on samantekevä ja se varmasti punnitsisi Suomen kohdalla muitakin asioita jos neuvottelisimme kahden, Suomi ei uhkaa Yhdysvaltoja mitenkään talouden pienen koon vuoksi.

Suomi olisi varmasti mieluisa liittolainen esimerkiksi ilmastosopimuksia uudelleen avattaessa joissa Suomi on ollut aina suurimpia kärsijöitä, Suomelle olisi myös turvallisuuspoliittisesti edullista irtautua Iran sopimuksesta.
 
Suomi ei uhkaa Yhdysvaltoja mitenkään talouden pienen koon vuoksi.

Selitin tämän asian jo kerran. Trump on asettanut tullit terästuonnille Yhdysvaltoihin. Kaikki terästuonti "uhkaa" Yhdysvaltoja. Ilman EU:ta Trumpin pakotteet olisivat olleet Suomen kohdalla jo aikaisemmin.

Kerrotko vielä, millä tavoin tuo on hyväksi Yhdysvalloille? Tuskin se on samantekevä, jos siihen kerran ryhtyivät hirveästä vastustuksesta ja talouden vahingoista huolimatta.
 
Ei kaikki terästuonti uhkaa Yhdysvaltoja, kyse on määristä, hehän voivat antaa täyden vapautuksenkin mutta todennäköisempää on kiintiön lyöminen koska muuten kiinalaista terästä kierrätettäisiin Suomen kautta.

Quotas Make a Comeback as Countries Seek U.S. Tariff Exemptions

https://www.wsj.com/articles/quotas...untries-seek-u-s-tariff-exemptions-1526031000

Yhdysvallat tekee tappiota yli 500 miljardia dollaria joka vuosi ulkomaankaupassa, se pitäisi menettää vielä enemmän jotta se olisi tappiolla kauppasodassa, yksinkertaista eikö?
 
Yhdysvallat tekee tappiota yli 500 miljardia dollaria joka vuosi ulkomaankaupassa, se pitäisi menettää vielä enemmän jotta se olisi tappiolla kauppasodassa, yksinkertaista eikö?

Nimenomaan tämä on merkantilismia. On se yksinkertaista. Mutta virheellistä.

Kannattaa lukea esim. tämä laittamani linkki alkuun. Ja sitten vaikka miten paljon lisää.

In Praise Of Trade Deficits
https://www.investopedia.com/articles/economics/08/trade-deficit-effects.asp
 
No Kiina on sitten merkantilismin mestari koska sen ainoa tavoite on tappaa teollisuustuotanto lännessä ja siirtää se omiin käsiin, sitä ei millään pehmeille keinoilla käännetä, tietenkin avoin sota olisi yksi optio.

Kiina uskoo valtioiden väliseen maailmanjärjestykseen, ongelma on että länsimaissa suuryritykset ja pankit ovat kaapanneet vallan lakiasäätävissä elimissä ja hallituksissa melkein totaalisesti.
Itse en voi hyväksyä muita kuin valtioita korkeimmiksi toimijoiksi maailmassa, joskus rapatessa roiskuu mutta Trumpin takana olevat sentään yrittävät pelastaa maansa.
 
Kommentoidaan noihin tulleihin vielä helposti ymmärrettävä kuvaava esimerkki, miten typeriä ne ovat.

USA:n tärkein tavarakaupan vientiartikkeli esim. Kiinaan on lentokoneet (Boeing)

Mistäs ne mahdetaan tehdä?

Niinpä..

En tiedä miten tullien ja kauppaneuvottelujen kanssa lopulta käy, mutta luuleeko joku ettei tällaisia perusasioita Trump, Wilbur Ross ym. hallinto tiedä?

Peli on kovaa ja riskitkin suuria, mutta varmasti myös Valkoisessa talossa ne ovat tiedossa.

Pitkälti kyse on siitä, kuka räpäyttää ensimmäisenä.
 
No Kiina on sitten merkantilismin mestari koska sen ainoa tavoite on tappaa teollisuustuotanto lännessä ja siirtää se omiin käsiin, sitä ei millään pehmeille keinoilla käännetä, tietenkin avoin sota olisi yksi optio.

Kiina uskoo valtioiden väliseen maailmanjärjestykseen, ongelma on että länsimaissa suuryritykset ja pankit ovat kaapanneet vallan lakiasäätävissä elimissä ja hallituksissa melkein totaalisesti.
Itse en voi hyväksyä muita kuin valtioita korkeimmiksi toimijoiksi maailmassa, joskus rapatessa roiskuu mutta Trumpin takana olevat sentään yrittävät pelastaa maansa.

Olen jo useampaankin kertaan todennut, että Kiinan suuntaan on hyvä tehdä toimenpiteitä. Useasta eri syystä. Siitä siis samaa mieltä.

Sen sijaan Trumpin terästulleissa liittolaisten suuntaan ei ole mitään järkeä.

Nämä ovat kaksi eri asiaa.
 
En tiedä miten tullien ja kauppaneuvottelujen kanssa lopulta käy, mutta luuleeko joku ettei tällaisia perusasioita Trump, Wilbur Ross ym. hallinto tiedä?

Peli on kovaa ja riskitkin suuria, mutta varmasti myös Valkoisessa talossa ne ovat tiedossa.

Pitkälti kyse on siitä, kuka räpäyttää ensimmäisenä.

Jaa'a. Trump on ollut merkantilisti koko ikänsä.

Bushin hallinto ei ainakaan tällaisia perusasioita tiennyt. Asettivat nimittäin voimaan verrattain lyhyeksi jääneet terästullit, joiden johdosta jenkkien terästä käyttävä teollisuus ja koko kansantalous menettivät arviolta 200.000 työpaikkaa.
 
Olen jo useampaankin kertaan todennut, että Kiinan suuntaan on hyvä tehdä toimenpiteitä. Useasta eri syystä. Siitä siis samaa mieltä.

Sen sijaan Trumpin terästulleissa liittolaisten suuntaan ei ole mitään järkeä.

Nämä ovat kaksi eri asiaa.

Liittolaiset jotka eivät ole valmiita haastamaan Kiinaa, Venäjää, Irania, Pohjois-Koreaa tai ylipäänsä ketään, minkä arvoisia tällaiset liittolaiset ovat?
 
Eivät ne ole, jos se kiinalainen teräs kierrätetään näiden liittolaisten kautta, kuten esim Kanadan kautta.

Bush kun terästulleja asetti, niin jätti nuo ovet auki, jolloin oli ihan sama mikä terästulli oli, kun kiinalainen teräs muuttui taikaiskusta kanadalaiseksi ja vietiin eteenpäin Yhdysvaltoihin.
 
Liittolaiset jotka eivät ole valmiita haastamaan Kiinaa, Venäjää, Irania, Pohjois-Koreaa tai ylipäänsä ketään, minkä arvoisia tällaiset liittolaiset ovat?

No, kohta ei niitäkään liittolaisia ole. Hyvä pyytää apua yhdessä asiassa, jos kusee muroihin toisessa kolmannessa ja neljännessä...
 
Mitäpä jos ne Usan terästullit eivät perustu mihinkään muuhun kuin samaan vanhaan jota on tehnyt jokainen sotaan valmistautuva johtaja aina Mussolinista,Hitleriin ja Maosta Bush nuorempaan. Ei siinä silloin ole liittolaisilla mitään merkitystä. Eikä mitään järkeä. Tämä on nähty aivan liian monta kertaa ennenkin. Sotaan se Trump tai hänen käskijänsä valmistautuu.
 
Juttua tariffeista.

Trumpin asianajajat myönsivät kirjeessään Muellerille presidentin sanelleen Don Jr:n valheellisen tiedotteen Trump Towerin tapaamisesta. Tähän asti se on kielletty, Sarah Huckabbe-Sanders ei eilen suostunut vastaamaan kysymyksiin siitä miksi hän on valehdellut asiasta vuoden.
For nearly a year, the denials from President Trump’s lawyers and spokeswoman were unequivocal. No, the president did not dictate a misleading statement released in his son’s name.

“He certainly didn’t dictate,” said the White House press secretary, Sarah Huckabee Sanders.

“The president was not involved in the drafting of that statement,” his lawyer Jay Sekulow told NBC News.

“That was written by Donald Trump Jr., and I’m sure in consultation with his lawyer,” Mr. Sekulow told CNN.

“The president didn’t sign off on anything,” he told ABC.

But in a confidential, hand-delivered memo to the special counsel, Mr. Trump’s lawyers acknowledged that, yes, Mr. Trump had dictated the statement, which attempted to deflect questions about a meeting with a Kremlin-tied lawyer at Trump Tower. Prosecutors are asking whether the statement was part of an effort by the president to obstruct a federal investigation.

Even for a president whose false statements have been constantly cited by fact-checkers, this was a stark private acknowledgment of what was a repeated public falsehood. And it sums up the dilemma that Mr. Trump faces as he weighs whether to sit for an interview with the special counsel, Robert S. Mueller III.

The misleading statement is but one aspect of Mr. Mueller’s investigation. But it highlights a communication strategy that the White House has used repeatedly: deny facts, attack news outlets and dismiss journalism as “fake news.”

Late last year, for example, reporters revealed a White House plan to fire the secretary of state, Rex W. Tillerson, and replace him with the C.I.A. director, Mike Pompeo. Not so, Mr. Trump angrily replied, dismissing the stories as fake news. Ultimately, Mr. Trump fired Mr. Tillerson, replaced him with Mr. Pompeo and said he had been talking about doing so “for a long time.”

The situation is more complicated and perilous now that Mr. Mueller is seeking to interview the president. Fact-checkers spring into action when Mr. Trump mischaracterizes immigration law or passes off debunked fables as historical facts. But there are few repercussions. In the witness chair with Mr. Mueller, the president would face serious consequences for lying.

Mr. Trump’s former national security adviser, Michael T. Flynn, has pleaded guilty to lying to the F.B.I. So have two former campaign advisers, George Papadopoulos and Rick Gates. A former campaign chairman, Paul Manafort, has pleaded not guilty to charges of making false statements to the government.
https://www.nytimes.com/2018/05/13/...ng&geoCountry=FI&blockId=signature-journalism
Rudolph W. Giuliani, the president’s personal lawyer, acknowledged as much in an ABC News interview this weekend, even as he blamed the string of false statements on faulty memory and incorrect assumptions. “This is the reason you don’t let the president testify,” Mr. Giuliani said. “Our recollection keeps changing, or we’re not even asked a question and somebody makes an assumption.”

But Mr. Trump’s team was asked the question, again and again, by multiple reporters. The answer was consistent. Then on Monday, Ms. Sanders refused to answer the question or address her previous denial. “I’m not going to get into a back-and-forth,” she said, when pressed to explain her remarks. Mr. Sekulow said on Monday that the legal memo “reflects our understanding of the events that occurred.”

The New York Times reported last July that, during the 2016 presidential campaign, Donald Trump Jr., Mr. Trump’s eldest son, hosted a meeting at Trump Tower with a Russian lawyer who had promised to bring political dirt on Hillary Clinton. The lawyer was offering the meeting, emails showed, as part of the Russian government’s support for the Trump campaign.

But when approached by journalists, the younger Mr. Trump issued a statement that omitted all of that. Instead, the statement said that the meeting had primarily been about Russian adoption policy. When The Times reported that the president himself had “signed off on” the statement, Mr. Trump’s advisers pushed back hard.

“They’re incorrect,” Mr. Sekulow said on CNN.
“The New York Times is wrong?” he was asked.
“Yeah, I know, is that shocking that sometimes they make a mistake?” Mr. Sekulow said.

Then The Washington Post reported that Mr. Trump had not only approved it, but had personally dictated it. Mr. Sekulow responded, “Apart from being of no consequence, the characterizations are misinformed, inaccurate and not pertinent.”

The Times has since obtained a confidential memo to Mr. Mueller acknowledging that “the president dictated a short but accurate response to The New York Times article on behalf of his son, Donald Trump, Jr.” The memo adds that “this subject is a private matter with The New York Times.”

Mr. Trump has for years held the view that fudging the facts with journalists is far from a federal offense, and has acknowledged as much in civil lawsuits. He has acknowledged practicing what he calls “truthful hyperbole,” and has waved away outright falsehoods, dismissing them as smart public relations. Asked in court why he overstated his property sales on national television, Mr. Trump replied, “We do want to put the best spin on the property.”

After his firing, Mr. Tillerson delivered a barely veiled criticism of his former boss’s trustworthiness, declaring that American democracy was threatened by a crisis of integrity. “When we as people, a free people, go wobbly on the truth even on what may seem the most trivial matters, we go wobbly on America,” he said in a commencement address last month.

Mr. Mueller has told Mr. Trump’s lawyers that only by interviewing the president can prosecutors determine whether he had intended to obstruct justice. Mr. Trump has said he is eager to sit for an interview. He told reporters in January that he expected to do so within “two to three weeks.”

That did not happen, and his lawyers are not sure it ever will.
https://www.nytimes.com/2018/06/04/...ml?rref=collection/sectioncollection/politics
 
Back
Top