Trump -psykoosi

Mitenköhän nämä mahtaa olla laskettu (esim. aikaväli)? Vuonna 2017 USA:n vienti Kiinaan oli 130 miljardia ja tuonti 500 miljardia. Jos tuo 50 miljardin tulli olisi vuotuinen summa, pitäisi Kiinan periaatteessa lätkäistä melkein 40% tulli kaikelle USA:n viennille Kiinaan.

USA:n osuus Kiinan koko viennistä on noin 25%. Kiinan osuus USA:n viennistä on alle 10%. Nämä selittävät osaltaan sitä, miksi Trumpin tiimi (etupäässä kauppaministeri Wilbur Ross) ovat suhtautuneet kauppasotaan melko luottavaisin mielin, katsoen USA:n olevan vahvemmalla pohjalla.

Ei tietoa, miten laskettu.

On joka tapauksessa surullista, jos joku suhtautuu luottavaisin mielin kauppasotaan. Se on vähän kuin suhtautuisi luottavaisin mielin sotaan. Se tulee aiheuttamaan vahinkoa kaikille osapuolille.

Ja on myös todennäköisesti harhaanjohtavaa ajatella, että USA olisi vahvemmalla pohjalla. Jos kaikki kauppa loppuu, Kiina toki menettää absoluuttisesti enemmän. Mutta, Kiinalla on aika paljon bufferia. Jenkkien vienti Kiinaan loppuu paljon ennen kuin loppuu Kiinan vienti Jenkkeihin.
 
Eurasia Group think tank:in Ian Bremmer on hakenut popcornit jo framille:

Trump ja Pöö-Korea vetää ässän hihasta. E-koreasta siirretään teollisuutta Pöö-koreaan ja näin Pöö-koreasta saadaan uusi Kiina :D :oops::ROFLMAO:
 
On joka tapauksessa surullista, jos joku suhtautuu luottavaisin mielin kauppasotaan. Se on vähän kuin suhtautuisi luottavaisin mielin sotaan. Se tulee aiheuttamaan vahinkoa kaikille osapuolille.

Ja on myös todennäköisesti harhaanjohtavaa ajatella, että USA olisi vahvemmalla pohjalla. Jos kaikki kauppa loppuu, Kiina toki menettää absoluuttisesti enemmän. Mutta, Kiinalla on aika paljon bufferia. Jenkkien vienti Kiinaan loppuu paljon ennen kuin loppuu Kiinan vienti Jenkkeihin.

Kauppasotaakin pahempi uhka on USA:n kansantalouden velkataakka. Obaman unelmat maksoivat sen, että liittovaltiovelka tuplaantui. Velkalasti alkaa haitata menoa, ja sen takia on tehtävä mitä tahansa, että tuotanto saadaan takaisin Yhdysvaltoihin. Jos se ei sitä tee, niin länsimainen elemäntapa on ongelmissa. Vaikka Saksaa on haukuttu, niin on ne ainakin yhdestä asiasta pitäneet kiinni globaalissa taloudessa - omasta tuotannosta.

Vaikka vuodesta neuvostoliitto on unelmoitu Yhdysvaltojen luhistumisella, niin muistuttaisin näissä Kiina unelmissa sen, että USA:n kotitalouksien ostovoima on tähtitieteellinen verrattuna Kiinaan.

https://en.m.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_GDP_(PPP)_per_capita

Kiina voi mennä Yhdysvaltojen ohi puhtaasti BKT:n lukeman perusteella, mutta siihen se jääkin. Kiinan BKT kasvu on perustunut suuremmalti osin siihen, että länsi on valmistanut kulutustavaransa siellä, omien kansantalouksien kustannuksella.
 
Kauppasotaakin pahempi uhka on USA:n kansantalouden velkataakka. Obaman unelmat maksoivat sen, että liittovaltiovelka tuplaantui. Velkalasti alkaa haitata menoa, ja sen takia on tehtävä mitä tahansa, että tuotanto saadaan takaisin Yhdysvaltoihin. Jos se ei sitä tee, niin länsimainen elemäntapa on ongelmissa.

Vaikka vuodesta neuvostoliitto on unelmoitu Yhdysvaltojen luhistumisella, niin muistuttaisin näissä Kiina unelmissa sen, että USA:n kotitalouksien ostovoima on tähtitieteellinen verrattuna Kiinaan.

https://en.m.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_GDP_(PPP)_per_capita

Kiina voi mennä Yhdysvaltojen ohi puhtaasti BKT:n lukeman perusteella, mutta siihen se jääkin. Kiinan BKT kasvu on perustunut suuremmalti osin siihen, että länsi on valmistanut kulutustavaransa siellä, omien kansantalouksien kustannuksella.

Velkataakka kasvanut aina. Ei ole presidentistä kiinni paitsi että taisi Clinton vähän verottaa rikkaita enemmän ja saada tulosta sitä kautta. Sitähän on sanottu että bensaveron pienellä nostolla velka kääntyisi laskuun. Siinä maassa kuluu bensaa. Se taas heikentäisi talouskasvua niin sitä ei tehdä. Joten näyttää siltä, että velka on ylittänyt jo sen rajan ettei sen lyhentämisessä tai maksamisessa ole mitään järkeä enää. Politiikot puhuu,mutta kauden jälkeen harvalla on näyttöjä. Kaikkein eniten puhuu aina Trumpin puolue. Kaikken kamalin kriisi on aina kun he jättävät valkoisen talon. Isäbush, poikabush.
 
Velkataakka kasvanut aina. Ei ole presidentistä kiinni paitsi että taisi Clinton vähän verottaa rikkaita enemmän ja saada tulosta sitä kautta.

Aina kun velka kasvaa BKT nopeammin, niin tilanne heikkenee. Kun Obaman aikana se kasvoi tuplasti, niin ihan kylmästi veikkaan ettei BKT tuplaantunut. Kyllä amerikkalaisilla ja Trumpilla on mahdollisuus kääntää tilanne parempaan, mutta se vaatii saksalaista temppua; kuten tuossa aikaisemmassa viestissä viittasin.

Ja tuo Clintonin saavutus on hiukan kyseenalainen, koska muutama kuukausi Clintonin kauden jälkeen poksahti IT-kupla. IT-kuplan paisuminen vaikutti kansantalouteen kasvun suhteen positiivisesti (niin kuin asuntokuplakin), mutta kuplatalous siltikin kyseessä. Sen jälkeenhän Yhdysvaltoihin meinasi tulla melko paha krapula, mutta keskuspankit vetivät korot alas ja puhalsivat vuodelle 2006-2008 kaikkien krapuloiden äidin.
 
Mielenkiintoisnta valtionvelan kasvussa on velan kasvu prosenteissa/vuosi jolloin tulee ilmi että Reaganista lähtien republikaanipresidenttien aikana velka on kasvanut nopeammin kuin demokraattipresidenttien aikana.

Reagan 13,9%
GHW Bush 11,5%
Clinton 4,0%
GW Bush 8,5%
Obama 7,5%
https://www.forbes.com/sites/chuckj...slower-rate-than-reagan-h-w-bush-or-w-bush/2/
 
Juuri näin, ja kun Obama peri viran,niin en nyt muista menikö 500 yritystä päivässä nurin vai huomattavasti enemmän. Tilanne oli katastrofaalinen. Velkaa siinä syntyy.
 
Mielenkiintoisnta valtionvelan kasvussa on velan kasvu prosenteissa/vuosi jolloin tulee ilmi että Reaganista lähtien republikaanipresidenttien aikana velka on kasvanut nopeammin kuin demokraattipresidenttien aikana.

Reagan 13,9%
GHW Bush 11,5%
Clinton 4,0%
GW Bush 8,5%
Obama 7,5%
https://www.forbes.com/sites/chuckj...slower-rate-than-reagan-h-w-bush-or-w-bush/2/

Velan kasvu ei ole ongelma, jos/kun talous kasvaa mukana.

Linkissä on kylmää vettä niskaan Obama faneille. Kirjoitettu vuoden 2014 lopulla. Meni ihan penkin alle, vaikka millä mitalla katsoisi. Normaalisti kun valtio ottaa velkaa taantumaa torjuakseen, pitäisi bkt:n kasvaa saman verran plus extraa kerrannaisvaikutusten avulla. Obamalla meni tämä elvytys turvalleen.

Suomella on sama ongelma, kuin Obamalla. En tiedä tarkkoja lukaja, mutta Suomi ottaa urakalla velkaa, mutta talous kasvaa velan kasvuun verrattuna erittäin aneemisesti.

GDP under Reagan was turbocharged compared to the Obama years. The Reagan years brought annual real GDP growth of 3.5 percent – 4.9 percent after the recession. In inflation-adjusted 2009 dollars, GDP jumped from 6.5 trillion at the end of 1980 to 8.61 trillion at the end of 1988. That’s a 32 percent bump. As Peter Ferrara pointed out on Forbes, it was the equivalent of adding the West German economy to the U.S. one.

Under Obama, GDP up to June 30, 2014 has grown an anemic 9.6 percent, total. Reagan-era growth was far more than double the Obama rate.

Charting Obama and Reagan’s job-creation against overall U.S. population increases makes the picture look even worse for Obama, and the Reagan-era U.S. had a much smaller population. At any rate, more people have been added to the food-stamp rolls than the job rolls under Obama.

Total accumulated debt was at 53 percent of GDP when Reagan left office. Today it is at 102.7 percent of GDP, a level unprecedented since WW II. The debt has exploded by 66 percent in the Obama years.

https://www.forbes.com/sites/kylesm...ma-fans-reagan-did-better-on-jobs-and-growth/
 
Viimeksi muokattu:
Kaansalliskaartin rajalle taisi lähettää Bush ja Obama joten siinä ei ole paljonkaan uutta. Kansalliskaartin tehtävänä on teiden kunnostus ja tiedustelu. Aseita sotilaiden tuskin annetaan kantaa ettei satu toista Esequiel Hernández Jr.-tapausta.
The troops will be in a support role, doing tasks such as road development and intelligence gathering, according to the person familiar with the plan who would discuss the unreleased details only on the condition of anonymity.
https://www.washingtonpost.com/poli...5eac230e514_story.html?utm_term=.32214726d22a
 
Viimeksi muokattu:
Mitenköhän nämä mahtaa olla laskettu (esim. aikaväli)? Vuonna 2017 USA:n vienti Kiinaan oli 130 miljardia ja tuonti 500 miljardia. Jos tuo 50 miljardin tulli olisi vuotuinen summa, pitäisi Kiinan periaatteessa lätkäistä melkein 40% tulli kaikelle USA:n viennille Kiinaan.

USA:n osuus Kiinan koko viennistä on noin 25%. Kiinan osuus USA:n viennistä on alle 10%. Nämä selittävät osaltaan sitä, miksi Trumpin tiimi (etupäässä kauppaministeri Wilbur Ross) ovat suhtautuneet kauppasotaan melko luottavaisin mielin, katsoen USA:n olevan vahvemmalla pohjalla.

Tuo viesti oli kirjoitettu Kiinan vastauksesta Trumpille. Mainittiin mm autot ja 25% lisätullit.

https://yle.fi/uutiset/3-10144058

Ehkä epäselvyys johtuu eräästä pienestä yksityiskohdasta: Kiinalla on ollut 25% tulli autoille, jo ennen Trumppia. Auton osille hieman matalampi. Oliski tuo uutisointi jotenkin sekava sen takia, että kaikki luulee, että Kiinalla on tyyliin samanlainen tulli kuin Yhdysvalloilla ennen Trumppia (2.5%).

Ja yllättäen amerikkalaiset autonvalmistajat ovat valmistaneet Kiinan markkinoille myytävät autot Kiinassa, jolloin tullia ei peritä. Tuo kohta kuulostaakin tutulta...

"The United States’ success exporting autos to China has come in the face of substantial barriers at the border, notably China’s 25 percent auto tariff. China also imposes a special tax on cars and SUVs with large engines, which tends to fall on imports (a luxury tax is imminently reasonable by the way; it only arouses suspicion because of the relative absence of domestic Chinese production in this segment).
The backstory behind U.S. auto exports to China is interesting.

Chrysler initially didn’t invest as heavily as GM and Ford inside China—so a few years back it was exporting Jeeps from the U.S. to China rather than producing locally. It has now set up shop in China.*"

Noin kirjoitettiin huhtikuussa 2017.

https://www.cfr.org/blog/auto-trade-china

Olen edelleen sitä mieltä, että kiinalaiset tietää mistä kana pissii, koska Kiinan talouspolitiikka on samasta puusta veistetty. Narratiivi toki nyt menee niin, että Trump kaataa maailman, vaikka Kiina on iät ajat harrastanut täysin samaa.

Trumpin vastustajat kehuvat Kiinaa siitä samasta, josta samaan aikaan Trumpia haukkuvat.
 
Vaikka vuodesta neuvostoliitto on unelmoitu Yhdysvaltojen luhistumisella, niin muistuttaisin näissä Kiina unelmissa sen, että USA:n kotitalouksien ostovoima on tähtitieteellinen verrattuna Kiinaan.

https://en.m.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_GDP_(PPP)_per_capita

Kiina voi mennä Yhdysvaltojen ohi puhtaasti BKT:n lukeman perusteella, mutta siihen se jääkin. Kiinan BKT kasvu on perustunut suuremmalti osin siihen, että länsi on valmistanut kulutustavaransa siellä, omien kansantalouksien kustannuksella.

Trumpin vastustajat kehuvat Kiinaa siitä samasta, josta samaan aikaan Trumpia haukkuvat.

Joko kyseessä on täydellinen väärinymmärrys, tai sitten rakennellaan tarkoituksellista olkiukkoa.

Kerrotko, missä kohtaa foorumilla on unelmoitu Yhdysvaltojen luhistumisesta, Kiinan unelmista, tai kehuttu Kiinaa?

Tässä ei ole kyse mistään Trumpin vastustamisesta. Vaan yksinkertaisesti taloustieteestä. Kiinan tullit ovat ihan samalla tavalla huonoja.

Tuossa esim foorumilaisille kohtuu selkokielellä käsiteltynä kaupankäynnin haitoista: https://www.economicshelp.org/blog/218/trade/benefits-and-costs-of-tariffs/
 
Potkut saanut ja piakkoin työnsä jättävä turvallisuusneuvonantaja McMaster on sitä mieltä, että Yhdysvallat on suhtautunut liian suopeasti Venäjään.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201804052200856591_ul.shtml

Tiistaina pitämässään puheessa McMaster totesi, ettei Washington ole tehnyt tarpeeksi rangaistakseen Venäjää sekaantumisesta Yhdysvaltain presidentinvaaleihin sekä entisen kaksoisagentin myrkytyksestä Britanniassa. McMaster kutsui Venäjää avoimien yhteiskuntien ja kansainvälisen rauhan viholliseksi.

- Jotkut valtiot ovat liian kauan katsoneet toiseen suuntaan näiden uhkien edessä. Venäjä kieltää toimensa röyhkeästi ja epäuskottavasti. Ja me emme ole onnistuneet sanktioimaan heitä, McMaster sanoi.
 
Olen vilpittömästi pahoillani, Jos olen saanut väärän käsityksen.

---

Jos Kiinan tullit ovat huonoja, niin miksi Kiina on hyötynyt niistä? Tuossa selvästi lukee, että automerkit valmistavat autot Kiinassa, jotka haluavat siellä myydä. Tämähän tukee selvästi Kiinan kansantaloutta.

Kertaakaan aikaisemmin en ole nähnyt samanlaista sontamyrskyä Kiinan kohdalla, kuin mitä Trumpiin tulee. Ja tästä ei ole kuin pari sivua takaperin, jossa selvästi uhataan maailmantalouden katastrofilla.

Edit: Mieleen juolahti Davosin kokous, jossa Euroopan johtajat olivat pullakahvilla 2017. Siellä vaadittiin, että Eurooppa kääntää katseensa Kiinaan, koska Yhdysvalloissa on ihan mahdoton protektionistinen paholainen.

Sitä en vaan ymmärrä, että mitä se Eurooppaa auttaa, jos Kiinan johtajat ovat samanlaisia kuin Trump. Ehkä kyse oli populismista.
 
Viimeksi muokattu:
Mueller on haastatellut USA:han matkustaneita venäläisiä oligarkkeja. Erään oligarkin puhelimet ja tietokoneet tutkittiin hänen yksityiskoneen laskeuduttua New Yorkiin.
Special counsel Robert Mueller's team has taken the unusual step of questioning Russian oligarchs who traveled into the US, stopping at least one and searching his electronic devices when his private jet landed at a New York area airport, according to multiple sources familiar with the inquiry.

A second Russian oligarch was stopped during a recent trip to the US, although it is not clear if he was searched, according to a person briefed on the matter.
Mueller's team has also made an informal voluntary document and interview request to a third Russian oligarch who has not traveled to the US recently.
https://edition.cnn.com/2018/04/04/...el-investigation-russian-oligarchs/index.html
 
Huomasin sen kyllä, mutta jo ihan ensisilmäyksellä se ei kuvaa edes 2016 vuoden maailmantaloutta milläänlailla. Otetaan muutamia:

It is hard to think of any benefits from tariffs for consumers. Maybe in the long run consumers benefit from the protection of domestic industries if these industries use the tariffs to improve.

On vaikeaa löytää mitään, todella vaikeaa... kunhan vain suljemme silmät Kiinan toiminnalta. Hups, katsokaa tuota Kiinan BKT:n kasvua - on se kova!

Ehkä pidemmällä aikavälillä jotain tuotannosta. Katsotaanpas:

Domestic producers will benefit from the introduction of tariffs. This is because it makes their domestic production relatively more competitive compared to imports. Agricultural tariffs have benefited European farmers as they have been protected from cheaper competition.
...
It is often argued that tariffs can help protect jobs. If the US government place high tariffs on car imports, this can make US car industry more competitive – safeguarding jobs in US car industry.

Ei mitenkään yllättävää, että protektionismikortti otetaan esiin. Tuo ei päde edes Kiinaan, tai Trumppiin. Jos luit minun aikaisemmasta linkistä, niin kiinalaiset valmistajat _kilpailevat_ tällä hetkellä amerikkalaisten merkkien kanssa Kiinan markkinoilla. Tullit pystyy ohittamaan valmistamalla autot Kiinassa - tämä on ihan yksi yhteen Trumpin politiikan kanssa. Marraskuuhun 2016 asti Kiinan tullijärjestelmä on ollut ihan jees niin Yhdysvaltojen kuin Euroopan johtajille, mutta sitten marraskuussa tapahtui joku älyllinen kuperkeikka.

Ainiin, katsokaa, "Kiinan BKT ohittaa kohta USAn!" (Lainattu tästä ketjusta, pari sivua takaperin)

Jatketaanpas:
  • Consumers face higher prices for cars, leaving less disposable income for buying other goods. Therefore, other domestic industries may see a fall in demand – leading to less employment
  • If the US place tariffs on car imports. Other countries – Japan, EU may retaliate and place tariffs on US exports – leading to less employment in export industries which are internationally competitive.

Euroopan johtajat varmaan kohta huutavat ja itkevät Kiinan protektinismista ja kuinka Kiina johtaa maailmantalouden katastrofiin. Kohta varmaan on juttuja lehdissä, kuinka kiinalaiset ovat kärsineet Kiinan protektinistisista toimista ja kuinka ne joutuvat ostamaan kalliimpia autoja...

En pidätä hengitystä, koska viimeisen 20 vuoden aikana sellaisia uutisjuttuja ei ole ollut.
 
Työpaikat vähenee jos tulee tariffeja. Työpaikat jotka jo matalien kustannuksien takia siirtyi Kiinaan?

Jokainen voi pohtia Suomea. Täällä oli aikoinaan aika mittava tekstiiliteollisuus (ommeltiin vaatteita). Ne työpaikat siirtyivät Aasiaan.

Olisiko Suomen pitänyt asettaa ulkomaisille T-paidoille rankat tullit suomalaisen T-paita-ompelun suojaamiseksi?
 
Back
Top