Juuri näin.. Jokusia tapauksia olen itsekin päässyt tuntemaan. Suurin osa niistä on päätynyt itsemurhaan. Ikävintä näissä on se että muutamissa tapauksissa, ulkopuolisen näkökulmasta, täysin turhiin itsemurhiin ovat päätyneet juuri kaikkein herkimmät ja syyttömimmät henkilöt.Empä ole laskenut, mutta pienissä pitäjissä väkisin tuntee ihmisiä, jotka ovat syyllistyneet henkirikoksiin. Etsimättä tulee mieleen puolenkymmentä tapausta, joiden taustat tuntien tajuaa ihmiselämän monet kasvot.
Tunnen myös tapauksia, joissa oma lähipiiri on tahtoen tai tahtomattaan ajanut läheisensä itsemurhaan. Mutta siitä ei rangaista ketään. Hyvin usein taustalla on ollut erittäin voimakas moraalinen hyvesignalointi, vaatimuksia ja armotonta väheksymistä, haukkumista ja eristämistä, pois sulkemista ja piinaamista....missä rankkari?
Ei nää ole ihan simppeleitä juttuja.
Niin itsemurhien kuin henkirikosten taustalla on suurimpana syynä ja aiheuttajana jo ihmistaimesta alkaen väärään suuntaan vieneet olosuhteet, kasvuympäristö.. Ja kaiken tämän elämisen vaikeuden yhdistyminen alkoholiin sekä huumeisiin. Kun kunnollista tervettä sosiaalista kanssakäymistä ei ole kyetty opettamaan/oppimaan nuorena niin huumeiden ja viinan myötä koko elämä ja ihmissuhteet kääntyvät huonoon suuntaan. Näistä lähtökohdista johtuu juuri ne itsemurhien, perhesurmien ja viimevaiheessa huume-/ryyppyporukoiden keskinäiset henkirikostapaukset jne. En pidä näitä yhteiskunnan heikoimmille syrjille joutuneita kulkijoita kaikkein vaarallisimpina tapauksina. Näissä tapauksissa ei ehkä tuomioiden pituudella ole merkitystä. Mutta tästä huolimatta henkirikos on aina äärimmäinen teko..ja ankarasti tuomittava.
Mutta edellä mainittujen lisäksi löytyy myös se pienempi ryhmä henkirikoksen tekijöitä jotka tappavat ja murhaavat täysin tarkoituksella ja jopa suunnitelmallisesti. Heille ei ole syytä tarjota minkäänlaista armoa oikeudenkäytössä. Osa näistä kuuluisi toki hoitoon, mutta missään tapauksessa näitä patologisia murhaajia ei pidä päästää vapauteen uusimaan tekojaan. Eräs yksittäinen murha/tapaus oli esillä julkisuudessa vain pari-kolme viikkoa sitten.