Tuntematon sotilas filmataan taas.

Monien sosialistien mielestä jatkosota ei ollut oikeutettu, samoin halveksuvat suojeluskuntia sekä lottia joten sen voi odottaa näkyvän tulkinnoissa.
Aika relevanttia elokuvan kannalta, Louhimies on reserviupseeri mutta suhtaudun epäillen nykyisiin "taidepiireihin".
No, älä hätäile. Jatkosodassa Suomi ilmoitti Saksalle että osallistuu vain jos NL hyökkää. Vaikka Aatu ilmoitti että suomi on liitossa ("im Bund") Saksan kanssa, Suom,jonka valiojohto tiesi Saksan hyökkäyksestä, oli ilmoittamassa olevansa puolueeton. Pienempien hyökkäysten jälkeen, NL hyökkäsi 500 pommikoneen voimin suomalaisiin siviilikohteisiin, kaupunkeihin. Silloin puolueettomuusjulistus ei enää ollut mahdollista.

Toisin kuin väitetään, niin Neuvostoliitto aloitti jatkosodan. Osaltaan, tämä johtui puna-armeijan pysyväiskäskyistä. hyvin vähän on myös keskusteltu siitä, että heidän joukkonsa hyökkäsivät itärajalla heti Saksan hyäökättyä. Suomen joukot olivat mobilisoitu, mutta puolustusryhmityksessä.

Lukekaa Ohto Mannisen Miten Suomi valloitetaan. Se ja Wolf Halstin Suomen puolustaminen ovat hyviä kirjoja lukea, vaikka Halstin johtopäätös puolueettomuudesta osoittautui vääräksi.

PS. Halstin Talvisodan päiväkirja opettaa paljon logistiikasta. Suosittelen.

PPS. Kaikkia Halstin kuvauksia ei tule ottaa jumalan sanana, mutta Lapin sodan kuvaus on hyvää lukemista
 
Öh, oletko kuullut ammatista "näyttelijä"?
On niitä tuntemattomiakin näyttelijöitä jotka eivät ole naamaansa kuluttanut telkkarissa vaan pienemmälle yleisölle paikallisteattereissa. Jos vain ohjaajalla on aikaa ja viitsimystä etsiä.
Esim minun siskolla on pieni rooli (n. 15 sekuntia mutta on sentään lyhyt repliikkikin) Mollbergin Ystävät, Toverit-elokuvassa. Sai sen kiitos osallistumisen kotipaikkakunnan harrastajateatterissa.
 
No, älä hätäile. Jatkosodassa Suomi ilmoitti Saksalle että osallistuu vain jos NL hyökkää. Vaikka Aatu ilmoitti että suomi on liitossa ("im Bund") Saksan kanssa, Suom,jonka valiojohto tiesi Saksan hyökkäyksestä, oli ilmoittamassa olevansa puolueeton. Pienempien hyökkäysten jälkeen, NL hyökkäsi 500 pommikoneen voimin suomalaisiin siviilikohteisiin, kaupunkeihin. Silloin puolueettomuusjulistus ei enää ollut mahdollista.

Toisin kuin väitetään, niin Neuvostoliitto aloitti jatkosodan. Osaltaan, tämä johtui puna-armeijan pysyväiskäskyistä. hyvin vähän on myös keskusteltu siitä, että heidän joukkonsa hyökkäsivät itärajalla heti Saksan hyäökättyä. Suomen joukot olivat mobilisoitu, mutta puolustusryhmityksessä.

Ehh...suomalaiset sekä tukivat saksalaisten hyökkäyksellisiä sotatoimia ilmassa ja merellä, että osallistuivat niihin itse (NL:n aluevesien miinoitus), ennen NL:n pommituksia. Jotka tarjosivat tietysti näppärän casus bellin, mutta jotain epäilemättä olisi keksitty ilman niitäkin.
 
On niitä tuntemattomiakin näyttelijöitä jotka eivät ole naamaansa kuluttanut telkkarissa vaan pienemmälle yleisölle paikallisteattereissa. Jos vain ohjaajalla on aikaa ja viitsimystä etsiä.
Esim minun siskolla on pieni rooli (n. 15 sekuntia mutta on sentään lyhyt repliikkikin) Mollbergin Ystävät, Toverit-elokuvassa. Sai sen kiitos osallistumisen kotipaikkakunnan harrastajateatterissa.

Hyvä pointti. Laineen 50-luvun tulkintahan oli miehitetty pääosin Kansallisteatterin tunnetuilla näyttelijöillä, joista osa oli selvästi yli-ikäisiä vajaan parikymppisen varusmiehen rooliin. Rokkaa näytellyt Reino Tolvanen oli käsittääkseni koko porukan ainoa todellinen amatööri. Mollen Tuntemattomassa oli sitten enemmän tuntemattomia kasvoja. Ainakin Rahikaista näytellyt heppu oli täysi amatööri. Ja kyllä minuakin tympii jo tässä uudessakin nuo Putouksesta sun muusta roskasta tutut naamat. Mutta aion toki käydä katsomassa ja muodostan lopullisen mielipiteeni sen jälkeen.
 
Tuo itsetuho perustuu tositapahtumaan. Kun yksikielisille ruotsinkielisille sotilaille opetettiin suomeksi aseen käyttöä, niin kouluttamattomille ruotsinkielisille ei hommat avautuneet.

Ruotsinkielinen maatalousväestö oli yhtä yksikielistä kuin suomenkielinen maatalousväestö.

----

Tuossa leffassahan vannottiin episodien totuudenmukaisuuden varaan eikä tehty sankari, rakkaustarina, sankaritar elokuvaa.

Tämä steeffani ei siis ollut nähnyt ensimmäistäkään singon laukausta. Jos olisi nähnyt yhdenkin, niin olisi kyllä tajunnut että miten sillä ei ammuta.
 
On niitä tuntemattomiakin näyttelijöitä jotka eivät ole naamaansa kuluttanut telkkarissa vaan pienemmälle yleisölle paikallisteattereissa. Jos vain ohjaajalla on aikaa ja viitsimystä etsiä.
Esim minun siskolla on pieni rooli (n. 15 sekuntia mutta on sentään lyhyt repliikkikin) Mollbergin Ystävät, Toverit-elokuvassa. Sai sen kiitos osallistumisen kotipaikkakunnan harrastajateatterissa.
Okei, kävipä moka ettei systerisi esitä Rokkaa
 
Ehh...suomalaiset sekä tukivat saksalaisten hyökkäyksellisiä sotatoimia ilmassa ja merellä, että osallistuivat niihin itse (NL:n aluevesien miinoitus), ennen NL:n pommituksia. Jotka tarjosivat tietysti näppärän casus bellin, mutta jotain epäilemättä olisi keksitty ilman niitäkin.
Eipä muuta kuin miinoituksia Viron rannikolla. Olivatko nämä Neuvostoliiton vesiä? Myös Neuvostoliiton Petsamon konsulaatin haltuunotto. Saksalaiset saivat laskeutua pommilennon jälkeen Suomeen, mutta eivät hyökänneet Suomen kautta. Myös operaatio Kilpapurjehduksessa alukset pysyivät Kihdin itäpuolella, kunnes saivat tiedon että sota oli syttynyt, jolloin siirtuivät Ahvenanmaan vesille. Näitäkin aluksia Venäläiset pommittivat, mutta eivät osuneet.

Suomen joukot olivat puolustusryhmittymissä Itärajala ja meni pari viikkoa ennenkuin siirtyivät hyökkäykseen. Sitävastoin venäläinen prikaati hyökkäsi Suomeen etukäteissunnitelman mukaisesti. .
 
Ainakin jo tuon trailerin perusteella voi sanoa, että hienoa ettei tuntematonta ole kuvattu kaiken latistavassa keskipäivän paisteessa niin kuin on näkemäni pätkät esin Viron 1944:ssa.
 
Minusta traileri näytti varsin jopa huomattavan hyvältä joskin edelleenkin ihmetyttää etteikö voisi maamme sodista saada muutakin aikaiseksi elokuvarintamalla vaikkapa Lauttamusta/Lehväslaihoa sun muuta eikä aina samaa. Vanhaa jupinaa monessakin mielessä toki.
 
Itsekään en jaksa juuri innostua uudelleenfilmatisoinneista. Tarinoita kyllä riittäisi, löytyisi vielä kunnon tekijöitä.
 
Pitäneekö paikkaansa, että Åke Lindman -vainaalla oli pitkään suunnitelmissa kaukopartiomiehistä kertovan elokuvan filmaaminen ? Näistä ei taida ollakaan tehty muuta kuin 60-luvun alussa filmattu Mikko Niskasen Sissit.
 
Minusta traileri näytti varsin jopa huomattavan hyvältä joskin edelleenkin ihmetyttää etteikö voisi maamme sodista saada muutakin aikaiseksi elokuvarintamalla vaikkapa Lauttamusta/Lehväslaihoa sun muuta eikä aina samaa. Vanhaa jupinaa monessakin mielessä toki.
Lehväslaihon kirjoista saisi kyllä monta kovaa kohtausta. Olisi kunnon mättöä :cool:
 
Ei saksalaiset Suomea tukenut alkumenoissa. Singot ja pieni lentolaivue saatiin kun suomalaiset pärjäsi ryssälle. Hitlerin kastijärjestelmässä noustiin, niin se pieni apu saatiin. Aika kapea on nykyinen ajattelutapa Suomen sodasta. Ei me Saksaa oltu palvelemassa sodassa. Me oltiin yrittämässä pysyä hengissä Stalinin hirmuvallalta. Stalin tapatti kaksi suomen sukulaiskielistä kansaa. Otti alueita haltuun, lähetti alkuperäiskansan Siperiaan ryssittymään (esim. Inkeriläiset) ja laitto ryssät asumaan Suomen entisille maille. Sitten yksi hyvä esimerkki on Viro. Viro ei itsenäistynyt ja siellä tapettiin yhtä paljon ihmisiä kun Suomella kuoli sodassa. Tässä jos mietitte jälkikäteen oli meillä viisaita ukkoja johdossa, että me jotenkin selvittiin siitä helvetistä, minkä Stalin tarjosi. Muuten olisi Suomi saanut itsenäisyyden -91 ja toinen kieli olisi venäjä. Eikä Suomessa asuisi edes suomalaisia, vaan ne olisi lähetetty Siperiaan ja ryssät täällä asuis meijän mailla.
Tuntematon Sotilas on vaan pieni raapaisu siitä sodasta mitä me käytiin. Kirja ja Elokuva on ennemmin tarinan pätkä suomen sodasta, sisältäen henkilökuvausta ja höystetty primitiivisellä huumorilla. Itse olen joutunut kuunteleen niitä ei niin kauniita tarinoita että papalta revittiin parta naamasta kun sitä kidutettiin ja mun mummo 18v lähetettiin Siperiaan vankilaan, raiskattiin ja tytöt siellä opettelivat tekeen abortteja ettei ryssän lapsia tarvisi kantaa. Mun äidin ja isän puolen suvun miehet kaikki sotivat ja suurin osa kuoli. Et jos luette tuntemattoman sotilaan kannattaa myös tutustua veteraanien ja jääkäreitten omiin elämän kertoihin. Ei ne oo mitenkään kauniisti kirjoitettu kun Väinö Linna kirjoittaa, mutta antaa näkemystä mitä se oli.​
 
Tervetuloa, toivottavasti olet kuka kerrot olevasi. :) Ryssä soluttaa tätäkin foorumia kovaa tahtia.
 
No mie oon ihan Inkerin kuninkaan siskon lapsenlapsi. Vanha mummoni kasvatti miun tietään hyvin mitä ryssä teki miun suvulle. Ja isäni joka on ehkä kaikista aseistetuin ja suomen henkisin opetti tämän tytön ampumaan ja selviämään luonnossa. Jos sukujuuria lähtee tutkiin oon mie inkerin-karjalainen ja miussa 1/12 venäläistä ku isoisoäiti piikatyttönä joutu venäläisen raiskaamaksi. Venäjää en puhu oleenkaan. hahahaa!
 
This completely explains itself. In 1976, the Soviet Union had perfected a humanoid robot who's primary function was to entertain and overwhelm. You can see why this controversial video has until now, been kept vaulted away. It's potential effects on the planet's collective consciousness can not be understated.

Ei saksalaiset Suomea tukenut alkumenoissa. Singot ja pieni lentolaivue saatiin kun suomalaiset pärjäsi ryssälle. Hitlerin kastijärjestelmässä noustiin, niin se pieni apu saatiin. Aika kapea on nykyinen ajattelutapa Suomen sodasta. Ei me Saksaa oltu palvelemassa sodassa. Me oltiin yrittämässä pysyä hengissä Stalinin hirmuvallalta. Stalin tapatti kaksi suomen sukulaiskielistä kansaa. Otti alueita haltuun, lähetti alkuperäiskansan Siperiaan ryssittymään (esim. Inkeriläiset) ja laitto ryssät asumaan Suomen entisille maille. Sitten yksi hyvä esimerkki on Viro. Viro ei itsenäistynyt ja siellä tapettiin yhtä paljon ihmisiä kun Suomella kuoli sodassa. Tässä jos mietitte jälkikäteen oli meillä viisaita ukkoja johdossa, että me jotenkin selvittiin siitä helvetistä, minkä Stalin tarjosi. Muuten olisi Suomi saanut itsenäisyyden -91 ja toinen kieli olisi venäjä. Eikä Suomessa asuisi edes suomalaisia, vaan ne olisi lähetetty Siperiaan ja ryssät täällä asuis meijän mailla.
Tuntematon Sotilas on vaan pieni raapaisu siitä sodasta mitä me käytiin. Kirja ja Elokuva on ennemmin tarinan pätkä suomen sodasta, sisältäen henkilökuvausta ja höystetty primitiivisellä huumorilla. Itse olen joutunut kuunteleen niitä ei niin kauniita tarinoita että papalta revittiin parta naamasta kun sitä kidutettiin ja mun mummo 18v lähetettiin Siperiaan vankilaan, raiskattiin ja tytöt siellä opettelivat tekeen abortteja ettei ryssän lapsia tarvisi kantaa. Mun äidin ja isän puolen suvun miehet kaikki sotivat ja suurin osa kuoli. Et jos luette tuntemattoman sotilaan kannattaa myös tutustua veteraanien ja jääkäreitten omiin elämän kertoihin. Ei ne oo mitenkään kauniisti kirjoitettu kun Väinö Linna kirjoittaa, mutta antaa näkemystä mitä se oli.​
Fuck off.
 
Back
Top