Tuntematon sotilas filmataan taas.

Tuohan oli ihan oikea musiikkikappale. Siitä sai irti uudella kuuntelukerralla vielä enemmän. Video oli varsin mytologinen ja joku ilkeämielinen voi toki aistia siinä jotain götterdämmerung-henkeä, kun on vaaleita valkyyrioita ja symbolinen metsä ja vettä. :D

Pidin kuin possu puurosta. Ellin persoonallinen ääni nousee upeasti esille biisin edetessä, samalla kun leffa ja kansallismaisemat aukeavat silmien eteen. :solthum:
 
Kun sotaa musiikiksi muutetaan, niin kyllä se on Sabaton tai ei mitään...


Jos Mustia Enkeleitä ei lasketa mukaan...


http://m.iltalehti.fi/kotimaa/201706282200234212_u0.shtml

Mitä itse elokuvaan tulee, niin eiköhän siitä ihan puhdasta Hollywood mättöä tule ja ei kai muussa olisi mitään järkeäkään.

Tämä on kuitenkin jo kolmas versio samasta kirjasta, vaikka Mollbergin versio on unohtunut lähes kokonaan

Hyvinkään Sanomat kysyi tammikuussa 1986 tekemässään mielipidetiedustelussa sekä Laineen että Mollbergin elokuvan nähneiden mielipiteitä. Otantaan kuului 693 henkilöä 75 kunnassa. Haastatelluista 64 prosenttia piti Mollbergin ja 21 prosenttia Laineen elokuvaa sodanvastaisena. Isänmaalliseksi katsoi Laineen elokuvan 77 prosenttia, mutta Mollbergin elokuvan vain 12 prosenttia vastanneista. 12 prosenttia haastatelluista katsoi Laineen, mutta peräti 47 prosenttia Mollbergin jättäneen elokuvastaan pois romaanin keskeisiä kohtia.

Helsingin Sanomien haastattelussa Mollberg sanoikin lähteneensä siitä, että hänen elokuvansa henkilöt ”ovat ihmisiä ja yksilöitä, joiden tulee osoittaa sodan mädännäisyys tämän päivän nuorisolle”. Tuntemattoman sotilaan henkilöhahmoista Mollberg nimesi Riitaojan häntä itseään eniten koskettaneeksi ja hänelle läheisimmäksi.
 
Viimeksi muokattu:
Tämä on kuitenkin jo kolmas versio samasta kirjasta, vaikka Mollbergin versio on unohtunut lähes kokonaan

Ei ihan tarkkaan samasta kirjasta, sillä käsittääkseni tämä elokuva perustuu "Sotaromaaniin".
 
Olen edelleen ihmeissäni jos tähän ei ole ympätty marxilaista piiloviestintää, siis kirjailijan oman maailmankuvan lisäksi.
 
Ei ihan tarkkaan samasta kirjasta, sillä käsittääkseni tämä elokuva perustuu "Sotaromaaniin".

Sotaromaani on vuonna 2000 julkaistu lyhentämätön versio Väinö Linnan romaanista Tuntematon sotilas. Ennen Tuntemattoman sotilaan julkaisua vuonna 1954 kustantaja poisti Linnan käsikirjoituksesta poliittisesti ja uskonnollisesti provosoivia kohtia sekä alatyylistä kielenkäyttöä.

Yrjö Varpion mukaan käsikirjoituksessa käytetyn murteen tarkistuksen suoritti Veikko Ruoppila, kirjaan sopimattomiksi katsotut kohdat poisti Asser Jokinen.

Linnan käsikirjoituksen alkuperäinen kansilehti ei ole säilynyt. Tiedetään kuitenkin, että käsikirjoituksen alkuperäinen otsikko oli nimenomaan Sotaromaani.

Nähtäväksi jää mitä tuo käytännössä tarkoittaa ja kääntyykö Asser Jokinen haudassaan :D
 
Haloo Helsinki ja "Tuntematon" musiikkivideo. On uusi Tuntematon leffana sitten kultaa tai kuraa, niin visuaalisesti luvassa näyttäisi olevan kylllä aivan huippuluokan kokemus. Tätähän alkaa oikein jo odottaa...


(Miten muuten video linkataan niin, että se näkyisi oikein?)

Eikö tuohon olisi sopinut joku ajan henkeen sopiva laulu. Joko vanha tai uustuotantoa.




Sota-ajan laulut olivat aikanaan voimalähde niin kotona kuin rintamalla. Laulut liikuttavat edelleen, lue lukijoiden tarinat.
http://www.etlehti.fi/artikkeli/vapaa-aika/sota-ajan-laulut-soivat-muistoille

Äänisen aallot ja muita sota-ajan lauluja
http://www.vartsi.net/2014/06/21/aanisen-aallot-ja-muita-sota-ajan-lauluja/


Sota-ajan propagandalauluja
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/12/13/sota-ajan-propagandalauluja

 
En äkkiseltään löytänyt elokuvan pituudesta mitään tietoja. Alkuperäinen tuntematohan taisi olla yli kolmen tunnin pläjäys jota sitten on leikelty itsenäisyyspäivä, itsenäisyyspäivältä. Jos leffa on tyypillinen suomalainen 1,5h rutistus niin ei lupaa hyvää tarinan kannalta. Todennäköisesti leffassa on vain ne tyypilliset kliseet eikä paljon muuta. Jos se on kolmen tunnin (tai yli) eepos niin siitä voi tulla ihan mielenkiintoinen. Tarina saa tarpeeksi aikaa jotta se tulee oikein kerrottuna.
 
15min 32sek elokuvan kestosta siihen, kun Rokka ampuu 52 venäläistä]

Tämä onkin ainoa kohtaus, jossa Linna joutui sievistelemään. Viljam Pylkäs tuhosi 83 vihollista lumiseen rinteeseen. Hän sai muuten etupäässä tankolippaita, joita useampikin taempana ollut sotilas toimitti Kärkkäinen-nimiselle sotilaalle, joka taas vei ne asemaan. Linna sanoi pienentäneensä määrää, koska kukaan ei olisi uskonut.

Rinne oli jyrkkä ja raskasluminen.
 
Sotiminen on rankkaa touhua...

Hietasta näyttelevä Aku Hirviniemi kertoo IS:lle, että laihtui elokuvan takia kahdessa kuukaudessa yli 13 kiloa. Kuvausten loppusuoralla 180-senttinen mies painoi kevyimmillään vain 70 kiloa. Kuntokuuri rankkoja kuvauksia varten oli osa metodia.

– Meidän piti näyttää 40-luvun riutuneilta pojilta. Laihduin kahdessa kuukaudessa 13 kiloa, näyttelijä muistelee.


http://www.is.fi/viihde/art-2000005382366.html

Kuntovalmentaja käski häntä luopumaan hiilihydraateista kokonaan, sillä vain ruokavaliomuutoksilla Hirviniemi pystyisi laihtumaan tarpeeksi nopeasti. Sen lisäksi hän harrasti viisi kertaa viikossa liikuntaa.

– Louhimies teki alusta asti selväksi, että kuvaukset tulevat olemaan tosi rankat, että se tehdään tällaisella metodilla, Hirviniemi sanoo.

– Kuvausten aikaan elimme kuten sotilaat, nukuimme teltoissa ja söimme armeijaruokaa. Elimme sellaista elämää 24 tuntia vuorokaudessa.

5056.png


Eräs kuvauksissa käytetty metodi oli näyttelijöiden eriyttäminen roolihahmojen mukaan toisistaan.

Kaikki muistavat Linnan nerokkaasta kerronnasta luutnantti Lammion mulkvistimaisen sielunmaiseman.

12113346_10153645369693537_8338033593719417554_o.jpg


Lammiota esittävä Samuli Vauramo ei saanut osallistua muiden näyttelijöiden kanssa samoihin koulutuksiin, jotta hän ei olisi osa muun porukan yhteishenkeä. Vauramon piti myös nukkua vaikeassa kuvausmaastossa eri teltassa kuin muiden.

– Eristäytyminen auttoi tuomaan tiettyä arvaamattomuutta Lammioon. Mitään vihanpitoa tai kyräilyä vetäytymiseni ei tuottanut. Eikä ollut tarkoituskaan, Vauramo sanoo kirjassa.

Tämä on hyvä idea...

Sotaelokuvissa on totuttu näkemään oranssina palavia liekkimyrskyjä räjähdysten yhteydessä. Louhimies linjasi, että Tuntemattomassa ei nähtäisi mitään Hollywood-posahduksia. Sen sijaan toteutetut räjähdykset olivat harmaita ja rumia, maata ja multaa lennätettiin näyttelijöiden kasvoille paineaaltojen mukana.

– Ne eivät olleet mitään toimintaelokuvatyylisiä bensapommeja. Meillä oli äärimmäisen tiukat turvaohjeet kuvauksissa koko ajan, mutta kyllä täytyy sanoa, että siellä pystyttiin tekemään hyvin massiivisia räjähdyksiä, Hirviniemi sanoo.

janka40.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Ei ihan tarkkaan samasta kirjasta, sillä käsittääkseni tämä elokuva perustuu "Sotaromaaniin".
Sotaromaani on Tuntemattoman siistimätön versio ennenkuin kustannustoimittaja on saanut Linnan kanssa sovittua ylilyöntien poistoista. Ei se ole elri kirja, se on Tuntemattoman käsikirjoitus.

Eivät kirjat synny vain siten että kirjailija istuu alas kirjoituskoneen/tietsikan ääreen ja alkaa vääntää tekstiä. Usein kirjoitusprosessissa on kustannustoimittaja (ja muitakin saattaa olla) mukana koko syntyprosessin aikana. Linnalla oli ilmeisesti vasta saiinä vaiheessa kun sai käsikirjoituksen valmiiksi.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Jotkut kirjailijat saattavat kirjoittaa kirjasta montakin eri versiota ennenkuin on valmis.
 
Back
Top