Tuntematon sotilas filmataan taas.

Eikös "Kuovi" ollut sodan loppuessa majuri ? Sitä en tarkalleen muista että tuliko siitä Karjulan jälkeen pataljoonan komentaja.

Oli. En muista missä se mainitaan, mutta näin oli.

"Miehet vihasivat Lammiota entistä enemmän rohkeutensa takia, pataljoonan rohkeimpia upseereita yhdessä Aution, Koskelan ja Kariluodon kanssa". Noin se myös jotenkin meni.
 
Nyt ei ole kirjaa lähettyvillä joten en voi tarkistaa, mutta sen muistan, että perääntymisvaiheen ns. "purolinjan" taistelun aikana Karjula oli antanut Lammion tehtäväksi huollon perääntymisen järjestämisen. En muista nyt ulkoa mitä Lammiosta kerrottiin tämän jälkeen, vai kerrottiinko enää mitään.
 
Näin oli. Heittämäni kommentti oli hyökkäysvaiheesta.
 
Nyt ei ole kirjaa lähettyvillä joten en voi tarkistaa, mutta sen muistan, että perääntymisvaiheen ns. "purolinjan" taistelun aikana Karjula oli antanut Lammion tehtäväksi huollon perääntymisen järjestämisen. En muista nyt ulkoa mitä Lammiosta kerrottiin tämän jälkeen, vai kerrottiinko enää mitään.

Wiki

  • Luutnantti (myöh. kapteeni ja majuri) Lammio: yksi konekiväärikomppanian kolmesta joukkueenjohtajasta, kohoaa kapteeni Kaarnan kaaduttua komppanianpäälliköksi. Ylimielinen ja pedantti helsinkiläinen ammattiupseeri, jolta puuttuvat ihmisten johtamiseen tarvittavat ominaisuudet. Vaatii jatkuvasti tiukkaa kuria ja ajautuu siksi riitoihin useiden alaistensa, varsinkin Lehdon, Rokan ja Honkajoen kanssa. Selviää sodasta.
 
Elokuvan Ruotsin ensi-ilta lähenee. Meikäläisen ruottalaiset ystävät ovat olleet tästä uutisesta aika täpinöissään. Mutta kolmetuntinen elokuva on kuulemma liian pitkä, joten teatterilevitykseen menee kansainväliseen levitykseen tarkoitettu leikattu kahden tunnin ja vartin pituinen versio.

http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=6811990
Onhan sitten post-traumahenkilöstö hälytettynä valmiudessa kun ruotsalaiset sotaurhot poistuvat elokuvasalista?
 
Tuli eilen katsottua. On se..on se seetanan hyvin tehty. Ensimmäinen kotimainen kunnon sotaelokuva. Ja monta koskettavaa, tunteita herättävää kohtausta. Olin skeptinen mutta turhaan. Edes Hirviniemen naama ei saanut ajattelemaan että tässä on jokapaikan komediatyyppi. Ja Eero Aho Rokkana loistava, syön hatullisen paskaa jos ei Jussi-patsas irtoa.
 
Hermanin linjoilla. Hyvä oli, nappi näyttelijät. Vähän kiireen tuntua joissakin kohtauksissa, varmaan matskua on lisää tv-sarjassa.
 
Kävin katsomassa ja ensikommentti on, että vahva elokuva. Vanhaan ei kannata verrata koska se olisi erittäin epäreilua tuon ajan elokuvaa kohtaan. Keskimmäistä ei lasketa.

Onko hyvä vai huono, että elokuvassa on yksi päänäyttelijä joka ei kuitenkaan ole se tuntematon rivimies, joka sodan kauhut koki ja yhdessä kaltaistensa kanssa maamme pelasti. Muut roolit toivat esille nämä tunneskaalat pelkoineen muineen. Ehkä kantava hahmo on hyvä, hänestä näkyi sodan kulku ja mielialat läpi elokuvan. Muut tärkeimmät roolisuoritukset olivat hyviä tai erittäin. Pari pientä juttua laitan spoileriin, jota ei kannata lukea ennakkoon ettei niitä vaan jää miettimään. Siis pikkujuttuja kokonaisuuteen nähden. :salut::salut::salut::salut::solthum:/5

Ehkä vein mukanani antipatian Hirviniemeä kohtaan. Näyttelijäsuoritus yllätti positiivisesti todellakin, mutta jos Lounais-Suomen murre ei ole natiivi, on se hirveän teennäistä kuunneltavaa, sitä ei voi näytellä.

Näyttelijöiden "yli-ikäisyys" hiukan vaivasi, mutta ei sitten kuitenkaan.

Sivuosan esittäjät, jotka kuitenkin teoksessa ovat isossa roolissa, olisi voinut tuoda esille. Määtän juuri tunnisti, Riitaoja vilahti, Sihvonen mainittiin mutta suuri osa kohtauksissa olevista oli täysin tuntemattomia sotilaita (sic!).

Viimeisenä sama mikä elokuvissa aina, maalaispoikaa harmittaa kun kaikki pellot ovat sala-ojitettuja ja traktorin ruiskutusurat voi melkein nähdä. Kun siviilikohtaukset keskittyivät yhdelle tilalle, olisi voinut muutaman hehtaarin sarkaojitettua pakettipeltoa kunnostaa ja kylvää, tai jopa kaivaa matalat feikit muutamalle lohkolle. Vähän toivottoman näköistä, kun Lyyti kävi sirpillä 15 hehtaarin ojattoman lohkon kimppuun.
Ei siis mitään leffan kannalta olennaista tuossa.
 
Nonni, tuli poikien kans käytyä tämä katsomassa. Hirviniemi-kammoiset elkää peljätkö. Hyvin se vetää.

Visuaalisesti huikea, efektit maailmanluokkaa ja tunnelma muuttui kouriintuntuvasti alun kepeydestä ja huumorista lopun katkeruuteen ja kyynisyyteen.

3h maratoni, mutta ainoa mikä puutui oli perse huolimatta Scape-salin muhkeista nahkasohvista.
 
Vähän jo nolottaa mutta neljännen kerran kävin katsomassa,heh. On se hyvä. Paranee vaan. Katsomo oli niin täynnä että piti tiivistää eikä suomalaiskansallinen hajurako ollut mahdollinen. Enemmän väkeä kuin viime viikolla. Katsojissa nuoria tyttöporukoita. Kuulin kun tytöt puhuivat että isi (läheinen) ja äiti kävivät ensimmäistä kertaa elokuvissa kymmeneen vuoteen ja kehuivat elokuvaa. Ei ollut sotamies ryania katsomassa tyttöjä. Tuntemattoman suosio taitaa nousta koko ajan koska ihmiset suu vaahdossa sitä kehuvat. Taitaa joitakin lehtimiehiä harmittavan koska nuorisoa kiinnostaa isänmaalliset asiat. Arvo Pohja kärsii...
 
Tänään iltapäivälehdissä oli että elokuvan on tähän mennessä nähnyt n. 364 000 ihmistä. Taitaa olla jo nyt tämän vuoden katsotuin elokuva.
 
Itse just kotiuduin näytöksestä ja olihan se hyvä! Odotin että täälä tuppukylälläkin viiden näytös olis ollu vähä "hiljaisempi" ihmisten suhteen vaan täynnähän se sali oli ja kyllä todella paljon myös nuorempaa porukkkaa,vaikka itekkin vasta myöhäisteini ku ei 30 ihan vielä oo mittarissa :D

Sellanen fiilis vähän jäi että jos ei oo kirjaa lukenut,paremmin vielä leikkaamatonta sotaromaania,niin tapahtumat saattaa jäädä vähän irrallisen tuntuseks,mutta kaiken kaikkiaan ihan toimiva tekele silti mielestäni.
 
Itsekkin tykkäsin. Lammion hahmolle oli tässä versiossa annettu lisää inhimillisyyttä, joka vanhasta Tuntemattomasta puuttui. Eero Aho Rokkana oli omassa luokassaan ja muuten mieleen jäi erikseen Vanhanen, joka kihersi menemään ja meni krasivaya devushkain kanssa täysin lukkoon :)
 
Back
Top