Tuntematon sotilas filmataan taas.

Ehdottomasti paras tuntematon versio ja ihan kärkiluokkaa sotafilminä muutenkin. Vain näitä dokumettiosuuksia vierastan joista ei käy ilmi Neuvostoliiton roistovaltio ja kansanmurhaaja Stalinin mielipuolisuus eikä se, että Suomi venkoili kahden sen ajan suurvallan välissä ja niiden juonitellessa - jossa ryskeessä kuitenkin miljoonat ihmiset kuolivat mutta Suomi selviytyi.

Tuota ajanjaksoa voi esitellä ylpeänä eikä tarvitse yhtään nöyristellä tai puolustella. Ja Neuvostoliiton voi hyvin esittää Natsisaksaan rinnasteisena roistovaltiona.
 
Viimeksi muokattu:
No joo, olihan tuo mun kommentti vähän turhan yleistävä näinä vaikeina aikoina. Ei tietenkään pitäis lokeroida miehiä noin, vegaanitkin pitää huomioida ja tarjota makkaralle vegaaninen vaihtoehto. ;)

Onkos tää nyt ns. "keppiä ja porkkanaa"? :D
 
Sarja tuntuu korostavan sitä, että elokuvaversion leikkaus on hyvä ja tarpeellinen. Sarja täydentää sitä nyt hyvin.
Pidän kovasti.
 
Kaksi osaa katsonut yle areenasta sarjaa ja on se täyttä rautaa.
Vielä kun areenan appiin saisi atmos äänet josta elokuvaversio sai kehuja. Tosin ääniraita on helkutin hyvä stereonakin ja skaalautuu hyvin ylä ja alaääniksi. Elokuvassa on leikelty pois kokonaisten kohtauksien lisäksi kaikesta vähän mitä taas sarjassa on. Monet samat kohtauksetkin on laajempia,pidempiä ja vaikuttavampia. Erityismaininta syöksyveneilyn jälkeisestä hautojen vyörytysten lopusta. Kariluotokin sai Kp:n. Rinnan Rokan kanssa antoivat laulaa pakenevaan viholliseen. Kamera kuvasi Konepistoolien sivulle lentävää hylsysadetta. Se oli näyttävää esittelyä suomalaisen aseteollisuuden helmestä.
 
Vielä kun areenan appiin saisi atmos äänet josta elokuvaversio sai kehuja. Tosin ääniraita on helkutin hyvä stereonakin ja skaalautuu hyvin ylä ja alaääniksi.
Yle Areena Tuntematon Sotilas

OHJELMAN TIEDOT

Kuva 16:9HD
TV-lähetyksen ääniraidat suomi 5.1-ääni
lang.nl stereo
Tekstitys ohjelmatekstitys (suomi)
Katsottavissa vain Suomessa

Itse katson ipadin tai iphonen kautta josta streamaan ohjelman apple tv:lle. Kuva telkkuun ja ääni vahvistimen kautta Geneleceihin.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: PSS
Yle Areena Tuntematon Sotilas

OHJELMAN TIEDOT

Kuva 16:9HD
TV-lähetyksen ääniraidat suomi 5.1-ääni
lang.nl stereo
Tekstitys ohjelmatekstitys (suomi)
Katsottavissa vain Suomessa

Tv lähettys on 5.1. Jostain syystä areenassa ei näytä olevan. Mutta tosiaan nykyään elokuvien mixausstudiossa on tapahtunut kummia. Jos elokuva on Atmosäänille tehty, niin se sama elokuva stereoraidallakin tai 5.1 raidalla laittaa ylä-äänet vahvasti käyttäen vahvistimen dolby upscaling toimintoa. Sama oli uudessa blade runnerissa. Tuntemattoman vesisade tulee olohuoneen katosta ja ne ryssän murkulatkin aika ikävästi.
 
  • Tykkää
Reactions: aab
Huomasiko kukaan, että Rokan kotituvan seinällä oli Lenin ja Stalin? 1. jaksossa. Vai katsoinko ihan väärin? Oliko Rokka kommunisti? Tämä oli yllätys
 
Juurikin noin. Siinä kuvattiin mitenkä Rokka perheineen muutti takaisin omalle sukutilalleen Karjalan kannakselle sen jälkeen kun alue oli vallattu kesällä 41 takaisin. Mutta jäin pohtimaan ajankohtaa. Sarjassa taisi olla että tämä olisi tapahtunut heinäkuussa 1941. Viipurin takaisinvaltaus oli elokuussa. Näinköhän tuossa menee ajoitus vähän pieleen ? Tai sitten Rokka oli totta tosiaan yksi aivan ensimmäisistä paluumuuttajista.
 
No niin. Tulipahan katsottua Areenassa. Sotaelokuvana ihan katsomisen arvoinen, mutta Tuntemattomana ei maistunut. Henkilöhahmot jäivät mielestäni olemattomiksi. Toki haastavaa niistä on kovin syviä saadakaan kun kirjassa on niin monta tärkeää hahmoa toisin kuin monissa nykyelokuvissa joissa on pari kolme keskushahmoa. Lisäksi en pitänyt noista siviiliotoksista. Vähän jenkkimäinen ja teennäinen tapa hakea syvyyttä eikä mielestäni toiminut.

Jotkut hahmot olivat toisaalta todella hyviä. Viirilä oli loistava ja Asumaniemi samoin. Pidin myös Lammion hahmosta. Rokka oli myös hyvin näytelty. Kariluoto oli huono mielestäni. Koskela oli välillä todella hyvä ja välillä huono.

Hyvää olivat esimerkiksi kuvaukset marsseista ja yleensä sotilaan elämästä kokonaisuutena. Aidon oloista verrattuna sitten melkein mihin tahansa sotaelokuvaan mitä olen nähnyt (Das Boot on toki eri maata). Teloituskohtaus oli pliisu ja Laineen versiossa se on paras painostavan tunnelman osalta. Taistelukohtaukset lopussa olivat oikein hyviä budjetin huomioiden.

Kaiken kaikkiaan hyvä sotaelokuva. Silti Talvisota on mielestäni parempi varsinkin pitkänä versiona.
 
Olen katsonut Tuntemattoman uusimman version elokuvateatterissa ja kotona blurayltä muutamaan otteeseen läpi. Katsoin sarjan äskettäin Areenasta. Sarjassa oli laajennettuja kohtauksia ja tarinaan lisättiin useita elokuvaversiosta puuttuvia osia (mikä jäi aiemmin hieman riepomaan). Minua autenttiset historiaotokset eivät häirinneet. Sodan loppu rintamalla jäi pliisuksi.

Mielestäni sarjaversio on ihan ok. Se ei ole täydellinen, sillä monet asiat erityisesti sivutarinoissa jäävät pidentyneestä kestosta huolimatta hipaisuksi (esim. Veeruskan kohtalo yms.). Louhimiehen versiossa sipaistaan kevyesti myös muutaman roolihahmon oloja kotirintamalla. Näyttelijäsuorituksista sanon Jumalan teatterin ihmeajan kokeneena sen verran, että
- osa näyttelijöistä suoriutui roolissaan luonnollisestikin paremmin kuin toiset
- jos elokuvaa katsoessa pystyy nollaamaan itsessään piilevän Putoustrauman, katsomiskokemus on verrattomasti parempi
- sotaväsymyksen ja -uupumuksen kuvaamisessa ja tulkitsemisessa sodan edetessä kohti vääjäämätöntä loppua on mielestäni onnistuttu hyvin.

Tuomio: en vertaisi tätä suoraan kumpaankaan aikaisempaan versioon, vaan laittaisin tämän omaan lokeroonsa. Elokuvan sävy on surullinen. Tykkäsin sarjasta enemmän kuin elokuvaversiosta, koska enemmän oli ainakin tässä tapauksessa enemmän.

———OT———
Muuten olen sitä mieltä, että muista nykysarjoista virkistävällä tavalla poiketen Louhimiehen Tuntemattomaan ei oltu ympätty sateenkaari-ideologian pakkosyöttöä. (y)
 
Juuri katselin Areenasta sarjan loppuun. Minusta sarja oli ihan helvetin hyvä. Tykkäsin tosi paljon. Syventää elokuvateatteriversiota muutamien päähahmojen osalta. Ihan ehdottomasti tulen ostamaan omaan kokoelmaani DVD-version jahka se ilmestyy. Moderni tulkinta ikiklassikosta. Hahmojen taustoja avataan ja kotirintaman kuvaaminen tuo ainakin minusta arvokasta lisää. Ihmiskohtaloita on erilaisia, Rokka perheineen, Hietanen ja tämän ihastus Vera jne. Ei tämä minusta todellakaan mitään veteraanien perintöä halvenna tai solvaa. Paremminkin niin että monia asioita ja näkökulmia jatkosotaan inhimillistetään. Ja huom. Louhimies EI lähde tekemään suomalaisesta rintamamiehestä ja sotaveteraanista mitään kaarisadehomoa, tai kiiluvasilmäistä rasistinatsia. Kuvaus on minusta lähes koko sarjan keston ajan ihan uskottavalla tasolla. Itse tykkäsin tästä todella paljon. Elokuvaversio oli hyvä, tv-sarja on minusta vielä parempi.
 
Itse tykkäsin aivan hulluna. Kun Koskela ja Rokka löysivät Hietasen ruumiin niin se oli koskettava hetki. Rokka antoi Koskelan itkeä vähän aikaa ja sitten ilmaisi että nyt saa riittää. Johtaja ei itke miesten edessä tai homma kaatuu. Lisäksi tuntui pahalta kun Veeruskaa ei löytynyt. Hieno kohtaus oli myös se kun äijät pääsivät väijyttämään vetäytyvän venäläisosaston. Kun luulivat homman olevan paketissa niin tulikin omia tappioita. Hietanen sipaisi miehekkäästi myös suolaisen silakan naamaan. Taisi sitten seuraavassa otoksessa oksentaa sen niin että vain pyrstö vilahti...
 
Täytyy sanoo siitä alun peltoteurastuskohtauksesta pari juttua:
1.kirjassahan kyseisessä kohtauksessa vihollinen väijytettiin tielle, tää nyt ei ollu niin häiritsevää, mutta 2. se tyyppi joka kirjassa laski tappamiaan vihollisia ja sai sit osuman oli korvattu sillä joka sai osuman sen jälkeen kun porukka luuli jo tilanteen olevan ohi.
 
Itse tykkäsin aivan hulluna. Kun Koskela ja Rokka löysivät Hietasen ruumiin niin se oli koskettava hetki. Rokka antoi Koskelan itkeä vähän aikaa ja sitten ilmaisi että nyt saa riittää. Johtaja ei itke miesten edessä tai homma kaatuu. Lisäksi tuntui pahalta kun Veeruskaa ei löytynyt. Hieno kohtaus oli myös se kun äijät pääsivät väijyttämään vetäytyvän venäläisosaston. Kun luulivat homman olevan paketissa niin tulikin omia tappioita. Hietanen sipaisi miehekkäästi myös suolaisen silakan naamaan. Taisi sitten seuraavassa otoksessa oksentaa sen niin että vain pyrstö vilahti...

Se silakan jälkiseuraukset alkoi näkymään kohtauksen lopulla. Toivottavasti meni kerralla purkkiin ettei tarvinnut kymmentä silakkaa vetää. Mutta sama mielikuva. Se ei pysy sisällä. Ainakin vaikutti siltä.
 
Näin ne maistuu eri lailla asiat. Itse en ole pitänyt Laineen versiosta sitten yhtään. Kamalaa teatteria ja rillumareita mun makuuni. Niin tylsä leffa, että ei viitsinyt kirjaakaan lukea kun luuli sitä yhtä huonoksi.

Se ei auttanut, että Molbergin versio oli ihan erilainen mutta vielä kamalampi. Yksi huonoimpia sotaleffoja mitä löytyy.

Nyt tehty painii aivan eri - no vuosituhannella mutta myös laadullisesti eri sarjaa.
 
Kohtaus jossa valmistautuvat ylittämään vesistön syöksyveneillä; Rokka sanoo Kariluodolle että kohta mennään tuosta yli. Mietin että miksi Rokka sanoi niin? Tunnelman keventämiseksi, hermojen rauhoittamiseksi...?
 
Eiköhän siinä talvisodan veteraani tosiaan koettanut valaa uskoa nuoreen ja melko kokemattomaan vänrikkiin. Kariluodon tarinahan on nimenomaan nuoren upseerin kasvutarina. Kapteeni Kaarnan kaatuminen kaihertaa miestä loppuun saakka. Kariluotohan tunsi syyllisyyttä Kaarnan kaatumisesta. Tämän takia Kariluoto tapatti itsensä Purolinjan epätoivoisessa taistelussa. Ei toiminut vastoin Karjulan järjettömiä käskyjä, vaikka Koskela neuvoi ja kehotti irtautumaan ja kiertämään Lampikannasten kautta.
 
Back
Top