Tuntematon sotilas filmataan taas.

SK: Aku Louhimies paljastaa - Pihla Viitala kyseli töitä vain puoli vuotta ennen #metoo-kohua: ”Tahtoisin tehdä...”
Hän kertoo, että oli saanut näyttelijä Pihla Viitalalta ystävällisen tekstiviestin vain puoli vuotta ennen Viitalan sadismisyytöksiä.

– Mitä leffaa teet seuraavaksi, Viitala kysyi tekstiviestissään Louhimieheltä.

– Tahtoisin tehdä sun kanssa töitä.

Jos Pihlasta olisikin tehty Lyyti, olisikohan tuomio ollutkin #notmee

Normaalia naisen toimintaa.
 
Syntymäpäivän kunniaksi nuoriso löi kouraan kupin kahvia ja Tuntemattoman TV-sarja bluray-setin. Ai että. Kaksi ekaa jaksoa katsoin juuri putkeen, on tuo Louhimäeltä ja porukoilta vaan ihan helvetin kova kokonaisuus minkä saivat aikaan. TV-sarja etenkin, siinä on aikaa edetä rauhallisemmin.

Toivottavasti myy hyvin, myös maailmalla. Tätä kehtaa ostaa ulkomaan tutuillekin lahjaksi. Toivottavasti saavat sen Region 1 setin vielä myyntiin pian.
 
Kaksi seuraavaa plakkarissa niin ikään. Paranee kuin viini, kerta kerralta, aina löytyy niitä yksityiskohtiakin. Hokasin Hietasen kuuluisan silakankin, vihdoin. Yäk.

Mikähän se toisen jakson alaston röhisevä venäläisen (?) ruumis palavassa kylässä muuten on olevinaan? En muista kirjasta mitään mainintoja, mutta en ole Sotaromaania lukenut kuin kerran, silloin kun se tuli ulos, Tuntematon löytyy hyllystä mutta siitä en muista mitään alastomista miesten ruhoista.
 
Eipä taida olla Tuntemattomassa eikä Sotaromaanissakaan tuota. Veikkaisin että ihan yleisellä tasolla alleviivaa sodan mielettömyyttä. Sarjasta olen samaa mieltä. Syventää elokuvaversiota hyvin. Pari kertaa olen katsonut läpi ja aina tosiaan kiinnittää huomiota eri osa-alueisiin. Louhimiehen versio on minulle nyt SE oikea Tuntematon.
 
Louhimiehen versio on minulle nyt SE oikea Tuntematon.
... ja Louhimiehen nimenomaan viisiosainen TV-sarja minulle SE oikea.

Pitää katsoa se alastonraatokohtaus jossain välissä uudestaan. Ei aukea. Näytti mieheltä, jos olisi ollut nainen, niin sen voisi ymmärtää sen raakuuden symboliksi.
 
Saisi kyllä pistää tuon Jokisenkin käpälälautaan
IS paljastaa: Ylen toimittajaa epäillään Aku Louhimiehen törkeästä kunnianloukkauksesta
Rikosepäily liittyy Ylessä esitettyihin väitteisiin, joissa kyseenalaistettiin elokuvaohjaaja Aku Louhimiehen toimia.
IS:n tietojen mukaan Ylessä työskennellyttä toimittajaa Sara Rigatelliaepäillään elokuvaohjaaja Aku Louhimiehen törkeästä kunnianloukkauksesta.

IS:n tietojen mukaan esitutkintakynnys ylittyi kuluvan kevään aikana.

Louhimies toimitti Helsingin poliisille jo viime viime vuoden lopulla tutkintapyynnön, jossa hän pyysi poliisia selvittämään Rigatellin sekä Ylen vastaavan päätoimittajan
Jouko Jokisen toimia.

Yle varmaankin maksaa syytetyn (`uhrin") oikeuskulut!! Niin, VERONMAKSAJIEN RAHOISTA!:mad:
 
Viimeksi muokattu:
Mistä vetoa, Louhimiehen vainoaminen lähti siitä että naisnäyttelijät jäivät rannalle ruikuttamaan ? Moni tiesi että uusi Tuntematon Sotilas tulee olemaan miljoonahitti ja että naisrooleja elokuvaan tulee vähän.

Outo homma sitten, että Louhimies pyysi anteeksi käytöstään.
 
Louhimies myös muistaakseni myönsi joitain asioita tapahtuneeksi. Tuo rikosilmoitushan koskee Ylen juttua ja siinä esitettyjä virheellisiä väittämiä, joita Louhimies ei saanut oikaista. Vastaajina ovat toimittaja ja ja päätoimittaja, ei yksikään näyttelijä.
 
Jutun aiheen toimittajille antoivat kuitenkin naisnäyttelijät.
 
Minkäköhän takia yle ei uutisoi tätä uutista sanallakaan.
Koska se on YLE;lle vanha uutinen?

21.12.2018
Ohjaaja Aku Louhimies on jättänyt Helsingin poliisille tutkintapyynnön, jossa pyydetään poliisia selvittämään, ovatko Yle, Ylen päätoimittaja Jouko Jokinen ja opintovapaalla oleva toimittaja Sara Rigatelli syyllistyneet törkeään kunnianloukkaukseen ja päätoimittaja päätoimittajarikkomukseen, kertoo Ilta-Sanomat (siirryt toiseen palveluun).
 
  • Tykkää
Reactions: TT
Back
Top