Turkin hyökkäys Syyriaan

Kurdeilla ei olisi ollut mahdollisuutta pysäyttää ilmavoimien tukemia jihadisteja. Assadin kutsuminen oli lähinnä pakkorako, joka vaikutti hyökkäyksen pysähtymiseen ja tähän turkkilaisille syötettyyn päätökseen. Käytännössä turkkilaisten olisi pakko lähettää oma armeija Syyriaan, sillä taistelukelpoisia jihadisteja on ehkä 4000-5000kpl.

Kurdeilla ole muuten mitään tarvetta suostua tähän turvavyöhykkeeseen, ellei venäjän ilmavoimat toisin määrää. Katsotaan miten käy.
YLE tietää kertoa, että "Uutistoimisto AP:n lähteiden mukaan kurdit avasivat jo varhain viime vuonna neuvotteluyhteyden Syyrian hallituksen ja sen liittolaisen Venäjän kanssa." Eivät ne Syyrian kurdit mitään tyhmiä ole. Tietysti he varautuvat jenkkien lähtöön jo hyvissä ajoin.

Toisekseen kuulemma asintila on tälläinen:
"Kun kurdit tekivät sopimuksen Syyrian armeijan mukaantulosta, sen uskotiin johtavan siihen, että presidentti Bashar al-Assad ottaa vallan autonomisella kurdialueella.

Näin ei ole käynyt. Tässä vaiheessa kyseessä on puhtaasti sotilaallinen yhteistyö. Paikalliset kurdit ja arabit jatkavat hallinnon ja rajan pyörittämistä. Assadin joukoilla ei ole edes oikeutta mennä kaupunkeihin."
YLE
 
Mutta mitä tapahtuu taistelujen laantuessa? Antaako Bashar al-Assad demokratiaan pyrkivän hallinnon jatkaa entiseen malliin?

Harva uskoo siihen.

Tuohon on kyllä kieltämättä hyvin vaikea uskoa, mutta ei se ihan mahdotonta ole. Bashar al-Assadilla ja Putinilla on ihan tarpeeksi tekemistä niiden muiden alueiden kanssa. Syyriassa on väkeä joka lähtöön ja kurdit ovat sieltä helpoimmasta päästä. Niiden kanssa tulee hyvin toimeen jos ei töki kepillä päähän, kuten Erdoganilla on tapana tehdä :ROFLMAO:

ceca9017b59d83d928221c217244189d.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Assad ei tule sallimaan edes vajavaista demokratiaa ja sananvapautta missään Syyrian alueella, koska se toimisi esimerkkinä, että nyky diktatuurille on olemassa vaihtoehto. Mitä pilapiirrokseen tulee, ISIS on jo saanut ilmatukea, lähinnä Assadilta ja myös Venäjältä. Lukuisia esimerkkejä miten ISIS vs FSA/islamistit taisteluissa pommeja on nakeltu ilmasta vain viimeksi mainitun osapuolen niskaan.
///
Esimerkki Turkkilaisesta propagandasta:
 
Horse shit!
 
"The US has accused the Syrian government of providing air support to an advance by Islamic State militants against opposition groups north of Aleppo."

Kannattaa seurata muitakin medioita kuin Sputnik ja Russia Today.
 
Hahah. Luen kyllä uutisia laidasta laitaan. En tuputa propagandaa kuten sinä.
 
Pyörsikö Trump joukkojen poisvedon?

”Trump myös sanoi, että pysyy päätöksessään vetää joukot Pohjois-Syyriasta. Häneen mukaansa joukot kuitenkin pysyvät alueella, jotta pelätty Isisin uudelleennousu voidaan estää.”

USA aikoo pyytää Nato-maita rankaisemaan Turkkia
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006273128.html
 
USA aikoo pyytää Nato-maita rankaisemaan Turkkia

Eli jenkit, jotka lähtivät pois pyytävät Natoa, jonka suurin ja vaikuitus valtaisin jäsen jenkit on rankaisemaan Turkkia. Yleensä tuossa on jenkit olleet ratkaisevassa asemassa. Miten tämä toimii nyt? Jenkit pysyy himassa ja naton muut jäsenet tekevät jotakin muuta kuin paheksuvat tilannetta?
 
Ennen oli miehet rautaa
Laivat oli puuta hiio-hoi!

Hiio-hoi!

Puuta ovat miehet nyt
Ja laivat ovat rautaa hiio-hoi!

Hiio-hoi!

Tulee vanhoja hyviä aikoja ikävä, kun Donaldin touhuja katselee :ROFLMAO:

Jos minulta kysytään, niin on mennyt liennytykset jo vähän liian pitkälle.
 
Viimeksi muokattu:
Eli jenkit, jotka lähtivät pois pyytävät Natoa, jonka suurin ja vaikuitus valtaisin jäsen jenkit on rankaisemaan Turkkia. Yleensä tuossa on jenkit olleet ratkaisevassa asemassa. Miten tämä toimii nyt? Jenkit pysyy himassa ja naton muut jäsenet tekevät jotakin muuta kuin paheksuvat tilannetta?
Keksin vain yhden NATO maan joka voisi olla oikein iloinen päästessään rankaisemaan ystäviään Turkkilaisia, kunhan viulut maksetaan.
 
Republikaanien senaatin puheenjohtaja McConnellin mielipidekirjoitus WaPo:ssa:

Nosto, painotukset minun:

Since the 9/11 terrorist attacks, I have worked with three presidential administrations to fight radical Islamist terrorism. I have distilled three principal lessons about combating this complex threat.

Lesson No. 1 is that the threat is real and cannot be wished away. These fanatics threaten American interests and American lives. If permitted to regroup and establish havens, they will bring terror to our shores.
Second, there is no substitute for American leadership. No other nation can match our capability to spearhead multinational campaigns that can defeat terrorists and help stabilize the region. Libya and Syria both testify to the bloody results of the Obama administration’s “leading from behind.”

This truth extends well beyond counterterrorism. If we Americans care at all about the post-World War II international system that has sustained an unprecedented era of peace, prosperity and technological development, we must recognize that we are its indispensable nation. We built this system, we sustained it, and we have benefited from it most of all.
The third lesson is that we are not in this fight alone. In recent years, the campaigns against the Islamic State and the Taliban, in Iraq or Syria or Afghanistan, have been waged primarily by local forces. The United States has mainly contributed limited, specialized capabilities that enable our local partners to succeed. Ironically, Syria had been a model for this increasingly successful approach.

... ja lopuksi:

Unfortunately, the administration’s recent steps in Syria do not reflect these crucial lessons.

-snip-

America’s wars will be “endless” only if America refuses to win them.

Oli kyllä hyvä kirjoitus, mutta maksumuurin takana joten en uskalla kopioida kokonaisuudessaan tänne. Lukusuositus.

Yyyhyyy, (itkuisella pihinällä) kyllä usaan sentään voi luottaa joka tilanteessa yyy-yyyy. Aina, yy-yy. Suomi ainakin, koska yy-yy. :ROFLMAO: Oikeastaan turkkilaistet yy-yyyy.

Ei USA:han voi luottaa joka tilanteessa, hyvä jos koskaan. Ei mihinkään vieraaseen hallitukseen voi luottaa joka tilanteessa. Valtioilla on vain intressejä, ei ystäviä, jne.

Kuitenkin: USA on sitä parasta, mitä on tarjolla. Me tälläkin hetkellä luotamme siihen, että viime kädessä USA toimii meidän tukenamme ja tulee meidän avuksemme, jos tiukka paikka tulee. (Voisimme tehdä tämä oletuksen vahvistamiseksi enemmänkin, mutta tämä on vain minun henkilökohtainen perversioni.) Ajatellaan harjoituksen vuoksi, että olisimme sotilasliitossa vaikkapa Saksan kanssa ja sittten tapahtuisi Se Ikävä, eli Venäjän hyökkäys Suomeen. Hyvin todennäköisesti Venäjä lennättäisi Tupolevit täydessä aselastissa kohti Berliiniä, ikään kuin pikku varoituksena, eivätkä saksalaiset lähettäisi Suomeen ukon ukkoa. Toinen vaihtoehto on, että Suomeen saataisiin saksalaisia joukkoja sen kuuluisan harmaan vaiheen aikana. He varmasti olisivat hyvä lisä ja vahvistaisivat puolustustamme, mutta mitäs sitten, kun Venäjä ottaisi isot jytkyt esiin ja paiskaisi taktisen ydinaseen Riihimäen rautaiteasemalle? Ei siinä tilanteessa kivääriprikaateilla ole mitään merkitystä.

Nuo skenaariot eivät toteudu vain sen takia, että Saksa (ja Suomikin, jollain tasolla) ovat USA:n liittolaisia, eikä USA katso hyvällä ydinasekiristystä. Ainakin oletamme näin.

Tosiasiassa maailmassa on kaksi suurvaltaa, USA ja Venäjä. Ehkä Kiina nousee jonakin päivänä samaan kastiin näiden kanssa. Kaikki muu pelleily, talous, maailmanpolitiikka, alueelliset konfliktit, perustuu siihen oletukseen, että nämä kaksi ovat siellä taustalla ja vahtivat kaikkea mitä tapahtuu.
 
Maailmassa on yksi supervalta USA ja yksi kiistaton suurvalta eli Kiina. Venäjä on kaikilla muilla mittareilla paitsi pinta-alansa puolesta nappulaliigaa, jossa uho on huomattavasti kovempaa kuin käytännön kyky.
 
Älä viiti. Niillä on tarpeeksi isoja jytkyjä, ja se on se, mikä viime kädessä merkkaa. Kiinakin luottaa siihen, että viime kädessä Venäjä tulee heidän tuekseen, jos tulee kähinöitä Jenkkien kanssa. Eli ei tule.
 
jep jep...
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Back
Top