Turkin hyökkäys Syyriaan

Tosin kommentissasi on totta sen verran, että Kiinan vaurastuminen muuttaa voimatasapainoa. Aikanaan kiinalaisilla voi olla superaseita, jotka pystyvät penetroimaan amerikkalaisten puolustuksen, ja voi myös olla, että kiinalaiset päättävät hankkia ICBM-arsenaalin, joka mahdollistaa heille toimia Venäjästä ja USA:sta riippumattomasti. Tai sitten ovat niin fiksuja, että ulkoistavat väkivaltaosaston, kuten tähänkin asti ;)
 
Oletko sattunut kiinnittämään huomiota esimerkiksi teknologiatasoon eri maissa tai talouden kokoon? Jopa väestönkin koolla voi olla jotain merkitystä...
 
Eli jenkit, jotka lähtivät pois pyytävät Natoa, jonka suurin ja vaikuitus valtaisin jäsen jenkit on rankaisemaan Turkkia. Yleensä tuossa on jenkit olleet ratkaisevassa asemassa. Miten tämä toimii nyt? Jenkit pysyy himassa ja naton muut jäsenet tekevät jotakin muuta kuin paheksuvat tilannetta?
Selventäisikö tämä mitä Trump ehkä voisi ajaa takaa? Eli Turkin viennistä 5% on Yhdysvaltoihin. Äkkiä laskeskelin, että muihin natomaihin yhteensä yli 35%.

Kun ei kait kukaan ole Turkkiin sotilaallisesti hyökkäämässä tai edes painostamassa? Pehmeämpää voimaa täytyy käyttää.
 
Oletko sattunut kiinnittämään huomiota esimerkiksi teknologiatasoon eri maissa tai talouden kokoon? Jopa väestönkin koolla voi olla jotain merkitystä...

Rauhanajan oloissa Kiina on vahva pelaaja, supervalta. Se on selvä. Mutta se, että ne rauhanajan olot säilyät suhteellisen vakaina, johtuu siitä, että kukaan ei uskalla aloittaa isoa rähinää, ja se taas johtuu siitä, mistä johtuu, eli olemme takaisin strategisissa ydinasearseenaaleissa. Toki, onhan ydinaseita muillakin mailla, kuin USA:lla ja Venäjällä, mm. Kiinalla. Se varmasti nostaa kynnystä hyökätä näihin maihin, mutta miten uskottava pelote on... Peliteoreettisesti ei ole järkeä, että 200 ydinäkärjellä varustettu valtio pystyisi uskottavasti uhkaamaan 6000 ydinkärjellä varustettua valtiota. Tosin, peliteoriaa on moitittu elämälle vieraaksi ja itsessänikin on vähän psykopaatin vikaa, joten ehkä olen siksi siihen hurahtanut.

Juu, ja sanoin edellisessä viestissä väärin. Kyllähän ne Kiinan ydinaseet nytkin läpäisevät USA:n puolustuksen, hyvin todennäköisesti. Mutta ehkä hain kommentissani sitä, että keksitään jokin laadullisesti uudentyyppinen ase, joka muuttaa jopa ICBM:t vähemmän pelottaviksi.
 
Tosin kommentissasi on totta sen verran, että Kiinan vaurastuminen muuttaa voimatasapainoa. Aikanaan kiinalaisilla voi olla superaseita, jotka pystyvät penetroimaan amerikkalaisten puolustuksen, ja voi myös olla, että kiinalaiset päättävät hankkia ICBM-arsenaalin, joka mahdollistaa heille toimia Venäjästä ja USA:sta riippumattomasti. Tai sitten ovat niin fiksuja, että ulkoistavat väkivaltaosaston, kuten tähänkin asti ;)
Vaikka Kiinan ydinasiden arsenaali ei ole kovin suuri, niin sanoisinpa kuiten että viitisen kymmentä (2010 arvio) jenkkeihin yltävää ICBM ohjusta on aikalailla varteenotettava uhka. Lisäksi ilmeisesti kehitetty kyky sukellusveneistä laukaistaviin ohjuksiin.

PLA_ballistic_missiles_range.jpg

(jatko oikeaan topikkiin, eipä kuulu tänne)
 
Kävi kuten ennustelin...

Mielenosoitus kulkee parhaillaan Helsingin keskustan läpi, osa mielenosoittajista ei noudattanut poliisin ohjeita
Mielenosoittajat eivät ole poliisin mukaan noudattaneet ohjeita.

Elina Pikkarainen HS, Arttu Mäkelä STT
Julkaistu: 19.10. 16:22 , Päivitetty: 19.10. 16:36

HELSINGIN keskustassa on käynnissä mielenosoitus, jossa osa ei ole noudattanut poliisin ohjeita. Poliisi joutuu käyttämään tilanteessa voimakeinoja, kertoo Helsingin poliisi Twitterissä.

Poliisi joutui estämään ajoneuvon liittymisen jalan etenevään kulkueeseen, mistä syystä kulkueen liikkeellelähtö viivästyi.
Mielenosoitus lähti liikkeelle Narinkkatorilta. Poliisin arvion mukaan mielenosoituksessa on noin 300 osallistujaa.

Keskustassa järjestettävä kulkue aiheuttaa myös liikenteelle häiriöitä, kertoo Helsingin poliisi Twitterissä.

Narinkkatorilta lähtenyt mielenosoitus kulkee ympäri ydinkeskustaa päätepisteenään Kansalaistori. Poliisi kertoo olevansa paikalla ohjaamassa liikennettä.

MIELENOSOITUS liittyy meneillään olevaan Turkin hyökkäykseen Syyriassa. Helsingissä mielenosoituksen järjestävät Kurdien demokraattinen yhteisökeskus NCDK sekä Yhdessä Rojavan puolesta -solidaarisuusverkosto.

Helsingin lisäksi myös Turussa ja Tampereella järjestetään tänään mielenosoituksia, joilla vastustetaan Turkin toimia ja Syyrian sotaa, kertoo Yhdessä Rojavan puolesta -solidaarisuusverkosto tiedotteessaan.

Mielenosoituksen Facebook-sivuilla kerrotaan, että mielenosoittajat kokoontuvat "vaatimaan loppua Turkin miehityssodalle Pohjois-Syyrian Rojavassa".

Mielenosoittajat vaativat muun muassa, että Suomi ja EU asettaisivat Turkin kauppasaartoon.

Rauhanajan oloissa Kiina on vahva pelaaja, supervalta. Se on selvä. Mutta se, että ne rauhanajan olot säilyät suhteellisen vakaina, johtuu siitä, että kukaan ei uskalla aloittaa isoa rähinää, ja se taas johtuu siitä, mistä johtuu, eli olemme takaisin strategisissa ydinasearseenaaleissa. Toki, onhan ydinaseita muillakin mailla, kuin USA:lla ja Venäjällä, mm. Kiinalla. Se varmasti nostaa kynnystä hyökätä näihin maihin, mutta miten uskottava pelote on... Peliteoreettisesti ei ole järkeä, että 200 ydinäkärjellä varustettu valtio pystyisi uskottavasti uhkaamaan 6000 ydinkärjellä varustettua valtiota. Tosin, peliteoriaa on moitittu elämälle vieraaksi ja itsessänikin on vähän psykopaatin vikaa, joten ehkä olen siksi siihen hurahtanut.

Juu, ja sanoin edellisessä viestissä väärin. Kyllähän ne Kiinan ydinaseet nytkin läpäisevät USA:n puolustuksen, hyvin todennäköisesti. Mutta ehkä hain kommentissani sitä, että keksitään jokin laadullisesti uudentyyppinen ase, joka muuttaa jopa ICBM:t vähemmän pelottaviksi.

Venäjä ja Yhdysvallat tarvitsevat paljon aseita sillä ne tähtäävät kaikkiin vihollisiin kohteisiin kuten esim (tositilanteessa suht nopeasti tyhjeneviin) ohjussiiloihin, mutta kiinalaisten taktiikka on tuhota vihollisen isoimmat kapungit kostoksi joten aseitakin tarvitaan vähemmän, joskin heidänkin ydinkärkien määrä on nykyään jossain +300 tietämillä.
 
Pyörsikö Trump joukkojen poisvedon?

”Trump myös sanoi, että pysyy päätöksessään vetää joukot Pohjois-Syyriasta. Häneen mukaansa joukot kuitenkin pysyvät alueella, jotta pelätty Isisin uudelleennousu voidaan estää.”

USA aikoo pyytää Nato-maita rankaisemaan Turkkia
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006273128.html

Lienee kyse Jordanian rajalla Syyrian puolella olevasta tukikohdasta?
 
Hansain linkittämissä Rojava-twiiteissä on komiikkaakin mukana.

"...mielenosoitukseen jossa mm. paljon lapsia ja perheitä hevosin ja taserein..."

On lapsilla ja perheillä järeä varustautuminen jos on hevoset ja taserit mukana.
 
Taas kiertää somessa mahdollista sotarikostavaraa. Turkin kätyrit teloittaneet kurdisiviilejä. Lähellä samaa paikkaa missä tappoivat naispolitiikot. Tekijät on täysin jäljitettävissä. Siellä ne pyörii samalla alueella.
 
Jos Venäjä älyää metsästää erikoisjoukoillaan mahdolliset sotarikolliset tuomittavaksi, siinä on taas yksi propaganda voitto
 
Jenkit siirrettään Irakiin ja osa jää Syyrian eteläosiin sanoo puolustusministeri

"Yhdysvaltain Syyriassa olevia sotilaita ei vedetäkään kotimaahan, vaan heidät siirretään Länsi-Irakiin. Asiasta kertoi Yhdysvaltain puolustusministeri Mark Esper toimittajatapaamisella.
Esperin mukaan asiasta on sovittu Irakin hallituksen kanssa. Joukot alkavat tukea Irakin hallitusta. Ne voivat mahdollisesti myös tehdä täsmäiskuja terroristijärjestö Isisiä vastaan Syyriassa, Esper kertoi.
– Asiat voivat muuttua nykyhetken ja sen välillä, kun saamme vetäytymisen suoritettua, mutta tämä on nyt pelisuunnitelma, hän sanoi tavatessaan toimittajia lentomatkansa aikana.
Esperin mukaan vetäytyminen vie "viikkoja, ei päiviä". Vetäytyminen tehdään helikopterein sekä lento- ja maantiekuljetuksin.
Yhdysvalloilla on Syyriassa noin tuhat sotilasta. Heistä runsaat 700 siirtyisi Irakiin. Esper ei maininnut tarkemmin, mihin he asettuvat. Loput sotilasta jäisivät Syyrian eteläosaan, al-Tanfin tukikohtaan. Se sijaitsee strategisesti tärkeässä paikassa Jordanian ja Irakin rajojen tuntumassa, Damaskoksen ja Bagdadin välillä kulkevan valtatien varrella."

Hansain linkittämissä Rojava-twiiteissä on komiikkaakin mukana.

"...mielenosoitukseen jossa mm. paljon lapsia ja perheitä hevosin ja taserein..."

On lapsilla ja perheillä järeä varustautuminen jos on hevoset ja taserit mukana.
Ei ihme että poliisi hyökkäsi.
...mutta hyvä että poliisi silti rauhoittui!
 
Mielenosoittajat eivät noudattaneet ohjeita – poliisi joutui turvautumaan voimakeinoihin Narinkkatorilla
19.10.2019 klo 17.59Helsinki
Poliisi joutui turvautumaan voimankäyttöön mielenosoituksessa, joka järjestettiin lauantai-iltapäivänä Helsingin ydinkeskustassa.
Ennen mielenosoituksen liikkeelle lähtemistä poliisi neuvotteli tunnin ajan mielenosoituksen järjestäjien kanssa. Järjestäjien toiveena oli liikkua kulkueen kärjessä autolla. Turvallisuussyistä poliisi ohjeisti järjestäjiä jättämään auton pois kulkueesta. Järjestäjät kieltäytyivät noudattamasta ohjeita, jolloin poliisi määräsi järjestäjiä jättämään auton pois.
Määräyksestä huolimatta ajoneuvo lähti kulkueen mukaan, ja poliisi pysäytti kulkueen heti Narinkkatorille. Poliisi joutui lopulta rikkomaan ajoneuvon ikkunan pysäyttääkseen sen. Joukkoja hallittiin muun muassa poliisin ratsukoiden avulla.
Lähes samanaikaisesti useampi mielenosoittaja esti poliisiauton liikkumisen. Tässä yhteydessä poliisi joutui käyttämään etälamautinta henkilöön, joka vastusti poliisia.

Näiden tapahtumien jälkeen kulkue pääsi liikkeelle ja kulki ydinkeskustassa suunnitellun reitin rauhanomaisesti. Kulkue päättyi Kansalaistorille, jossa mielenosoitus jatkui rauhallisesti.
Mielenosoituksen alkuvaiheen tapahtumista on kirjattu rikosilmoituksia mm. kokoontumisrikkomuksesta ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Toistaiseksi ketään ei ole otettu kiinni.
Mielenosoitus järjestettiin lauantaina Helsingin keskustassa kello 15.00 alkaen. Kulkue liikkui seuraavan reitin: Narinkkatori - Paasikivenaukio - Mannerheimintie - Aleksanterinkatu - Mikonkatu - Kaivokatu - Töölönlahdenkatu - Kansalaistori. Poliisin arvion mukaan mielenosoitukseen osallistui noin 300 henkilöä.

Aina nätisti, tämä vastustanut mies, heitti poliisin katuun, ennen kuin sai etälamauttimesta.

Viimeksi muokattu:
Venäjä ja Yhdysvallat tarvitsevat paljon aseita sillä ne tähtäävät kaikkiin vihollisiin kohteisiin kuten esim (tositilanteessa suht nopeasti tyhjeneviin) ohjussiiloihin, mutta kiinalaisten taktiikka on tuhota vihollisen isoimmat kapungit kostoksi joten aseitakin tarvitaan vähemmän, joskin heidänkin ydinkärkien määrä on nykyään jossain +300 tietämillä.

Mutta onko tämä uskottava uhkaus, jos tiedetään, että Jenkit pystyy kostoksi tappamaan koko kansan sukupuuttoon? Ja lisäksi ensi-iskulla iskemään suuren osan kiinalaisten arsenaalista pois pelistä?

Onko ydinase on/off-asia? Mielestäni ei, vaan kyllä niiden lukumäärälläkin on väliä.
 
Back
Top