Turkissa vallankaappaus

Eiköhän amerikkalaisten lakien mukaan noilla mielenosoittajilla olisi ollut oikeus aseelliseen itsepuolustukseen, vai onko siellä joku laki, joka kieltää kantamasta aseita mielenosoituksissa? Siitä se vasta olisikin soppa saatu aikaan.

Washington DC. Aseita ei siellä juuri parane kantaa, varsinkaan Valkoisen talon lähellä.

Muistaakseni, tämä on tapahtunut ennenkin turkkilaisten toimesta (taisi olla muualla) ja kiinalaiset turvamiehet taisivat pahoinpidellä mielenosoittajia USA:ssa viime vuonna.
 
USA tyrmistyi, kun Erdoğanin henkivartijat hakkasivat mielenosoittajia Washingtonissa – senaattori McCain vaatii Turkin suurlähettilästä karkotettavaksi
http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005216508.html
Videomateriaalin perusteella Erdoğanin turvamiehet potkivat jopa maassa makaavia ihmisiä. Ainakin yksi uhreista oli nainen.

REPUBLIKAANISENAATTORI John McCain vaatii Turkin Yhdysvaltain-suurlähettilästä karkotettavaksi maasta NBC-uutiskanavan haastattelussa. Syy on se, että Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoğanin henkivartijat hakkasivat ja potkivat kurdien puolesta osoittaneita ihmisiä Washingtonissa tiistaina.

Ennen kuin poliisi sai tilanteen hallintaansa, yksitoista ihmistä loukkaantui. Heistä yksi on poliisi.

Väkivaltainen välikohtaus sattui Erdoğanin ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tapaamisen jälkeen. Henkivartijat kävivät mielenosoittajien kimppuun Turkin suurlähetystön lähellä.

UUTISTOIMISTO AFP:n mukaan kauhistuneet ohikulkijat seurasivat, kun henkivartijat hakkasivat mielenosoittajia. Paikalta kuvatuissa videoissa näkyy, miten henkivartijat juoksevat poliisien estelyistä huolimatta mielenosoittajien luokse ja kohtelevat näitä varsin kovakouraisesti.

Sosiaalisessa mediassa julkaistujen videoiden perusteella tummiin pukuihin pukeutuneet henkivartijat löivät mielenosoittajia ja jopa potkivat heitä päähän.

Videolla näkyy muun muassa, miten henkivartijat potkivat maassa makaavaa naista.

Poliisi sai lopulta tilanteen hallintaansa ja otti kiinni kaksi miestä. Heidät on pidätetty.

Toinen pidätetyistä oli Erdoğania vastustava mielenosoittaja, joka kertomansa mukaan ilmeisesti löi vahingossa poliisia. Mielenosoittaja kertoi Reutersille, että aluksi kolme henkivartijaa töni häntä.

Mielenosoittaja kertoi nähneensä poliisin kaatuvan, muttei muista lyöneensä tätä.

”Hän [poliisi] nousi ylös ja suojeli minua heiltä. Sen jälkeen hän laittoi minulle käsiraudat. Hän oli todellinen herrasmies, arvostin sitä”, mies kertoi Reutersille. Hän sanoi pyytäneensä heti anteeksi poliisilta.

PAIKALLA oli myös Erdoğania tukevia mielenosoittajia, ja mielenosoittajien välillä oli ainakin tönimistä. Yksi Erdoğan-mielisistä oli myös loukkaantunut.

Silminnäkijöiden mukaan Erdoğanin turvamiehet olivat provosoineet välikohtauksen.

Pidätetyt ovat keski-ikäisiä Yhdysvaltain kansalaisia. Heidän nimensä ovat turkkilaisia.

TAPAUS on herättänyt laajalti tyrmistystä Yhdysvalloissa.

”Väkivalta ei koskaan ole hyväksyttävä vastaus vapaalle puheelle, ja me tuemme ihmisten vapautta ilmaista mieltään ja protestoida rauhallisesti. Aiomme ilmaista vahvimman mahdollisen huolemme Turkin hallinnolle”, ulkoministeriön tiedottaja Heather Nauert sanoi AFP:lle.

Washingtonin poliisin tiedottaja puolestaan kuvaili tapahtunutta Reutersille ”brutaaliksi hyökkäykseksi rauhanomaisia mielenosoittajia vastaan”.
 
Kohdassa 0:14 kolme äijää potkii maassa makaavaa naista. Yksi käy vielä myöhemmin potkasemassa ohimenneessään kun nainen makaa liikkumattomana. Hienoa porukkaa. Joko Trump on kommentoinut aihetta?
 
Joko Trump on kommentoinut aihetta?

Ei ole.

The US state department said it was “concerned by the violent incidents involving protesters and Turkish security personnel” in a statement on Wednesday.

“Violence is never an appropriate response to free speech, and we support the rights of people everywhere to free expression and peaceful protest,” the statement said.

The Turkish embassy said late Wednesday that the protesters were “affiliated with the PKK (Kurdistan Workers Party)“ and had begun “aggressively provoking Turkish-American citizens who had peacefully assembled to greet the President”.

“The Turkish-Americans responded in self-defense,” the embassy said. “We hope that, in the future, appropriate measures will be taken to ensure that similar provocative actions causing harm and violence do not occur.”

In a letter on Wednesday, the House committee on foreign affairs asked the US attorney general, Jeff Sessions, and the secretary of state, Rex Tillerson, to bring criminal charges against the perpetrators of the attacks.

“Alarmingly, this behavior is indicative of the broad crackdowns on political activists, journalists and religious freedom in Turkey that have greatly harmed Turkish democracy in recent years,” the letter said.

“To send a clear message that these acts of violence will not be tolerated, I ask that you immediately look into this matter and bring all appropriate criminal charges before these individuals leave the United States.”
https://www.theguardian.com/world/2017/may/18/john-mccain-turkey-protest-ambassador
 
Onneks on videoita ja kuvaa tuostakin. En oo ikinä ymmärtäny turkin suosiota, ihan paska maahan se on aina ollu. Ja menee vaan surkeempaan suuntaan. Täys persläpi nykysin, ördy saanu hommat hienosti kädetettyä. Der Stürmer oli jo vuostuhannen vaihteessa oikeessa, ei koskaan tuota paskavaltiota eurostoliittoon. Onpa hienoa, etten lähteny kämppää hommaamaan sieltäpäin niinku tuttavani, mahtaa olla hienoa rampata tollasessa mestassa. Joku nukeisku olis hieno nähä turkissa, mossad, cia, anyone?
 
Onneks on videoita ja kuvaa tuostakin. En oo ikinä ymmärtäny turkin suosiota, ihan paska maahan se on aina ollu. Ja menee vaan surkeempaan suuntaan. Täys persläpi nykysin, ördy saanu hommat hienosti kädetettyä. Der Stürmer oli jo vuostuhannen vaihteessa oikeessa, ei koskaan tuota paskavaltiota eurostoliittoon. Onpa hienoa, etten lähteny kämppää hommaamaan sieltäpäin niinku tuttavani, mahtaa olla hienoa rampata tollasessa mestassa. Joku nukeisku olis hieno nähä turkissa, mossad, cia, anyone?

Olen samaa mieltä Turkista eli sillä ei ole enää MITÄÄN asiaa EU-jäseneksi - ei niin mitään. Demokratian jyvät alkaa olemaan Turkissa erotettu akanoista ja jauhettu poliittisen islamin jauhoiksi joista leivotulla leivällä ruokitaan myötämielisten äänestäjien suita - ja vääriä mielipiteitä suoltavat suut hiljennetään väkivalloin.

Tuosta ydinaseiden käytöstä en ole kylläkään yhtään samaa mieltä, niiden käyttö MISSÄÄN ei olisi hyvä juttu. Pelkästään jo se että yhdenkin käytetyn ydinlatauksen käyttö madaltaisi seuraavaa käyttökynnystä aivan liikaa. Tämä voisi johtaa pian siihen että ihmetellään että kuinka olemmekin ydintalven keskellä..
 
McCainin mielestä suurlähettiläs pitäisi karkottaa.

John McCain: Throw Turkish ambassador out of US


Washington (CNN) — Sen. John McCain called for the Turkish ambassador to the US to be thrown out of the country on Thursday amid growing anger over the violent beating of protesters that took place outside of the Turkish embassy in Washington earlier this week.

"We should throw the Turkish ambassador out of the country, we should identify those people that performed these unlawful acts of beating people up and they should be charged," McCain told reporters.





Both the US State Department and law enforcement sources have said that Turkish security officials were involved in Tuesday's assault of protesters who were demonstrating against President Recep Tayyip Erdogan outside the residence of Turkish Ambassador Serdar Kılıç.

http://edition.cnn.com/2017/05/18/politics/john-mccain-turkish-embassy-incident/.

Ei kestä enää edes vuosia kun Ergodan eristää itsensä länsimaista.
Ero Natosta tulee tuolla meiningillä heti kun Usa ei enää tarvitse tukikohtaa Turkissa.

Edit. Ups. Olikin jo.
 
Kohdassa 0:14 kolme äijää potkii maassa makaavaa naista. Yksi käy vielä myöhemmin potkasemassa ohimenneessään kun nainen makaa liikkumattomana. Hienoa porukkaa. Joko Trump on kommentoinut aihetta?

Onneks on videoita ja kuvaa tuostakin. En oo ikinä ymmärtäny turkin suosiota, ihan paska maahan se on aina ollu. Ja menee vaan surkeempaan suuntaan. Täys persläpi nykysin, ördy saanu hommat hienosti kädetettyä. Der Stürmer oli jo vuostuhannen vaihteessa oikeessa, ei koskaan tuota paskavaltiota eurostoliittoon. Onpa hienoa, etten lähteny kämppää hommaamaan sieltäpäin niinku tuttavani, mahtaa olla hienoa rampata tollasessa mestassa. Joku nukeisku olis hieno nähä turkissa, mossad, cia, anyone?

Samaa mieltä. Turkkilainen kulttuuri on perseestä.
Naisilla ei ole mitään arvoa.
Olin kerran todistamassa tapausta jossa 3 Turkkilaista sankaria tuli grillille Saksassa, Reeperbahnilla ja huutelivat kahdelle pienelle naiselle jotain sovinisti paskaa. No, naiset sanoivat takaisin ja kun toinen naisista heitti vedet mukista yhden päälle ei herrojen kunnia voinut sitä sulattaa. Kohta lensi 3 täyttä 0,5l juomamukia (onneksi pahvisia) kohti naisten päitä. Taisi yksi osuakin ja käsirysy olisi tullut ellei henkilökunta olisi tullut väliin. Kului pari minuuttia ja paikalla oli 6-8 poliisiautoa ja yli 20 poliisia. :)
Turkkilainen työkulttuuri on myös "alles egal" eli ei säännöillä väliä kunhan homma hoituu. Jos joku siinä sivussa loukkaantuu tai tulee ylimääräisiä kuluja niin oho.
...ja kasvoja ei voi menettää, vähintään pitää huutaa kavereiden selän takaa että "Huren Sohn".
Pahoittelut avautumisesta mutta mä oon niin täynnä Turkkilaista kulttuuria.
Rauta esirippu Turkin ja Kreikan välille, kaikki jotka sen ylittää ammutaan heti. Pysyköön omilla kulmilla ja ihan rauhassa saavat levittää ilosanomaansa lähi-itään kunhan eivät tuu meille.
 
Mutta kun siiderivalaiden mielestä ne on niin ihquja ja niin kohteliaitakin! :D Rassssisssti! :D
 
Kyllä mä ymmärrän semmosia lähi-idän ihmisiä jotka tekee työnsä hyvin eikä ole koko ajan huokailemassa jos joutuu vähän käsiä likastamaan. Monet Turkkilaiset tekee kyllä paljon töitä mutta esim. Ravintola-alalla länsimaiset säännöt ei oikein uppoa. Koko ajan pitää olla vahtimassa ja neuvomassa ja selittämässä että miksi tehdään jotain.
Bulgarialaisten ja Romanialaisten kanssa on vähän helpompaa jos kielimuuri ei ole esteenä. Usein Turkkilaisten naisten kanssa on helpompi työskennellä koska ne on tottuneet tottelemaan miestä. Ehkä sovinistista ja raschischtista ;) mutta vuosien työkokemuksella voin sanoa että näin on.
 
Ennakkoluulot eivät välttämättä ole väärässä, toki yksilöissä on eroja mutta isossa mittakaavassa keskiarvot ovat mitä ovat.
 
:rolleyes: Niin hehän olivat turvaamassa Erdogania. Mitäs siitä vaikka he itse sitten aiheuttivat ulkopuolisille turvattomuutta, se ei ollut heidän asia turvata protestimarssilaisia.
 
Turkkilaiset käyttävät varsin tunnettua taktiikkaa: iske ensin.

Turkey Reprimands U.S. Over Violence During Erdogan's D.C. Visit

Turkey summoned the U.S. ambassador to protest what it called the “aggressive and unprofessional” actions of U.S. security personnel during President Recep Tayyip Erdogan’s visit to Washington last week.

The two countries have offered starkly divergent views of the May 16 incident, with the U.S. earlier criticizing the conduct of Turkish bodyguards assigned to the visiting contingent. Eleven people were injured in the violent scuffle among policemen, protesters and the bodyguards of Turkish officials, police said at the time.

“It has been formally requested that the U.S. authorities conduct a full investigation of this diplomatic incident and provide the necessary explanation,” according to a statement posted to the website of Turkey’s Foreign Ministry.

The skirmish took place outside the Turkish ambassador’s residence in Washington shortly after President Donald Trump met with Erdogan at the White House to discuss “how to further strengthen the deep and diverse relationship” between the two countries.

After video footage of the fight emerged, the State Department said it was communicating its concern to the Turkish government “in the strongest possible terms.” In a letter to the Turkish president, senators Dianne Feinstein and John McCain went one step further, describing the incident as a window into the NATO ally’s attitude to free speech.

Washington police are investigating the incident, Mayor Muriel Bowser said last week.

Linkki: https://www.bloomberg.com/news/arti...-u-s-over-violence-during-erdogan-s-d-c-visit
 
image-1124763-860_galleryfree-kkui-1124763.jpg


Taken together, the situation could put Erdogan on the defensive more quickly than expected. On April 16, Turkish voters will be voting on constitutional changes that would hand the president significantly greater powers than he currently enjoys. At the end of last year, surveys indicated that Erdogan was going to get his wish, but now, with the economy in the doldrums, victory is looking less certain.


Millions of Turks, after all, didn't elect Erdogan because of his nationalist agenda and Islamist leanings. They did so because of his promise of prosperity. Under his leadership, an Anatolian middle class has developed -- one which is now concerned that its standard of living may plunge once again. According to one recent survey, two-thirds of Turks are unhappy with economic developments in their country. Even in places like Kayseri, long considered a stronghold of Erdogan's Justice and Development Party (AKP), the president is facing criticism.
http://www.spiegel.de/international...ng-toward-crisis-under-erdogan-a-1141363.html

Lisää nuijimisia tiedossa
 
Paskastaniasta on enempi haittaa kun hyötyä NATOn Euroopan puolustamiselle.


http://www.bbc.com/news/world-europe-40013507?SThisFB
Nato hit by Turkish veto on Austria partnership
  • 8 hours ago
  • From the sectionEurope
Turkey has vetoed Nato's co-operation with Austria, a move which had blocked the alliance's partnership activities with 41 countries.

As a result, Nato members recently agreed to change its procedures, allowing partnerships to go ahead on a country-by-country basis.

Austria is not in Nato, but co-operates closely with it and has more than 400 troops serving in Kosovo.

Turkey is angry with Austria for trying to block its bid to join the EU.

It has the second-largest military in Nato, after the United States. Austria has condemned the Turkish action, calling it "irresponsible".

A well-informed source told the BBC that heightened tensions between Turkey and Austria had essentially blocked Nato co-operation with the government in Vienna for the past year.

The veto originally affected all the Western alliance's partnership activities, which include several ex-Soviet states.

But a Nato official, who asked not to be named, later said that the 28 Nato nations had agreed on Monday to change the system to work around the diplomatic spat.

"This will substantially reduce the risk of blockages to cooperation with partners across the board," the official said.

The procedural reform was already planned before Turkey's blocking manoeuvre, and was pushed through in time to allow co-operation with other countries to continue.

But Turkey is expected to maintain its veto on Austria's involvement in operations.

A Nato meeting is planned for Thursday, at the 28-nation alliance's Brussels headquarters.

Officials said the main topics would be the fight against terrorism, and fairer burden-sharing.

US President Donald Trump has criticised Nato members who fail to spend at least 2% of their GDP on defence. Besides the US and UK only Poland, Greece and Estonia currently meet that target.

Turkey 'endangering security'
In a statement sent to the BBC, Austria's Defence Minister Hans Peter Doskozil lambasted Turkey for its veto.

"I strongly condemn Turkey's course of action in Nato. It is irresponsible behaviour against Austria and strengthens my position that Turkey is very far from being part of the EU," he said.

"In this, Turkey is endangering the security interests of Europe. The blockade has a long-term impact on the peace missions in the Western Balkans."

Turkish President Recep Tayyip Erdogan has blamed Austria for frosty relations with the EU, amid tensions over illegal immigration via Turkey and his huge crackdown on political opponents.

Austria is one of the main contributors to the Kosovo security mission.

A Nato official said the alliance was "not ending its co-operation with Austria".

"We greatly appreciate its valuable contributions to our shared security. We hope the bilateral issues between Austria and Turkey will be solved as quickly as possible," he told the BBC.

_96173917_turksoldiersafp2007.jpg
Image copyrightAFP
Image captionTurkish soldiers - like these in Afghanistan - play a key role in Nato operations
Mr Erdogan has not only lashed out at Austria. His anger at Germany has prompted Berlin to reconsider its air force deployment at Turkey's Incirlik airbase.

He was enraged when Austria, Germany and the Netherlands barred Turkish ministers from campaigning on their soil in the run-up to last month's referendum, in which he narrowly won a mandate for sweeping new powers.

Austrian Chancellor Christian Kern has spoken out against President Erdogan's purge of public servants suspected of backing last July's failed coup. He said the EU should respond by halting talks on Turkey joining.
 
Back
Top