Turussa useita puukotuksia ja laukauksia

Onko sillä edes merkitystä? Jos ei kaveri kerro oikeaa nimeä niin kastetaan se vaikka Jaskaksi. Sitten 16 vuotta linnaa ja kun tuomio on lusittu niin suoraan vankilan porteilta lentokoneeseen ja kotimaahansa.

Eiköhän sille voi antaa kerralla elinkautisen. Kun sitten aikanaan ollaan vapauttamassa, niin tehdään se vain sillä ehdolla, että ei jää maahan. Jos tyyppi oltaisiin pidetty eristyksissä koko ajan (ei liene mahdotonta, kun kerta se yksi poliisi on pidetty ties kuinka kauan "tutkinnan turvaamisen" perusteella, tuo olisi eristyksissä vaarallisuuden takia), niin tuskin se kieltäytyisi lähtemästä. Lisäksi voitaisiin miettiä, josko tyyppi voitaisiin pitää "turvasäilössä", vaikka nimellisesti oltaisiinkin jouduttu vapauttamaan se.
 
Toivottavasti kaikki lukevat tämän kommentin ilman sarvia ja hampaita. En ota tässä henkilökohtaisesti kantaa suuntaan tai toiseen.

Ei ole syytä teroitella sarvia ja hampaita, kun puhut ihan asiaa.

Pahoin kuitenkin pelkään että juuri tämä tekee meistä puolustuskyvyttömiä, nyt kun alueelle tunkee massoittain ihmisiä joilla on aivan toisenlaiset perinteet ja arvot.

Terrorismi on näkyvä uhka ja siksi ongelmista pienin. Paljon suurempi uhka on se mitä ei silmillä näe.

Suurin kärsijä tässä pelissä on juurikin ne länsimaiset arvot. Eikä niitä länsimaisia arvoja kaada vain muslimit. Euroopassa on jo nyt paljon kantaväestöä, joille länsimaiset arvot ovat pelkkää sananhelinää. Tämä joukko kasvaa kovaa vauhtia ja jatkossa meno vain kiihtyy.
 
Viimeksi muokattu:
Eihän nyky-Suomi ole tyhjiössä syntynyt. Eikä nykyinen Eurooppa. Nykyinen yhteiskuntamme rakentuu menneiden vuosikymmenien ja -satojen päälle. Euroopassa on aina ollut paljon pieniä kansoja. Ja täällä on aina ollut korkean väestöntiheys. Se on tarkoittanut sitä, että a) ihmiset ovat paljon enemmän tekemisissä toisten ihmisten kanssa, b) kansojen ja kansakuntien on täytynyt oppia tulemaan toimeen toisten kanssa, c) yhteiskuntamme ovat vuorovaikutuksen takia kirjavampia ja heterogeenisempiä kuin monet muut yhteiskunnat.

Otetaan vertailukohdaksi Japani. Iso, yhtenäinen, kansa elelee rauhassa omilla saarillaan. Yhteiskunta on eurooppalaisiin valtioihin verrattuna paljon homogeenisempi. On me ja on muut. Japani on hyvin rasistinen maa. Ulkomaalaiset - vaikka he tulisivat niin läheltä kuin Koreasta - ovat alempiarvoisia. He ovat epäpuhtaita.

Kun ottaa huomioon nämä Euroopan lähtökohdat, niin ei se ole ihme, että täällä on kehittynyt sellaiset asiat kuten demokratia ja kapitalismi. Ja varsinkin 1700-luvulta lähtien täällä on kehittynyt liberalismi. Eurooppalaisuuden ytimessa on ajatukset vapaudesta ja tasa-arvosta. Kun puhutaan arvopohjasta, niin sillä tarkoitetaan näitä eurooppalaisia perusarvoja, jotka ovat kehittyneet vuosisatojen aikana. Ja kun ne arvot ovat kehittyneet vuosisatojen aikana, niin eivät ne nyt muutu muutaman terroristi-iskun takia. Kyllä se vaatii vuosien, vuosikymmenien tai vuosisatojen ajan. Eri asia sitten on, että kuinka moni eurooppalainen ylipäätänsä haluaisi niiden muuttuvan. Haluammeko luopua vapaudesta ja tasa-arvosta? Terrorismin torjunta saattaa vaatia siirtymistä totalitäärisempään suuntaan.

Toivottavasti kaikki lukevat tämän kommentin ilman sarvia ja hampaita. En ota tässä henkilökohtaisesti kantaa suuntaan tai toiseen.

Hyvää pohdintaa tuo oli, kyllä voin tuon allekirjoittaa.

Nykymeiningissä on ongelmana juuri se, että monikulttuurisuusintoilu painottaa linjaa, jossa eri lähtökohdista tulleet ihmiset eivät sekoitu ja ole kanssakäymisissä samoilla pelisäännöillä, vaan ovat ikäänkuin omissa erillisissä rinnakkaisyhteiskunnissaan - montaa asiaa katsotaan tavalla tai toisella sormien läpi, sisältäen paljon "matalien odotusten pehmeää rasismia" ns. suvaitsevien taholta.

Pitäisi mennä samalla linjalla kuin ennenkin, maahantulon (humanitäärisen lähinnä) määrän tulee olla hallinnassa ja pelisääntöjen pääpiirteittäin samat kuin kantaväellä, siten että sekoittumista ja sulautumista kannustetaan nykymallin sijaan joka mahdollistaa lähtömaiden kielteistenkin kulttuuripiirteiden tuonnin tänne sellaisenaan. Ei periaatteessa, mutta käytännössä.
 
Kokoomuksen arvopohja: jätänpä nämä vielä pois. On niin ikävää nähdä että kokoomus on noin selkeästi sekä Junckerin että Merkelin ohjauksessa. Minä kun olen pitänyt EU:sta ja vielä edelleenkin olen EU:n kannalla.

Toisaalta ei ole pitkä matka ex-kokoomuslaisesta EU-vastustajaksi ...

Mikä on kun Orpo ja Risikko eivät älyä. Seuraajatkin, samaa tasoa. Häkkänen
viheltelemässä anarkistien pilleihin, peli poikki ja vihapuhe seis. Oli arvot kohdallaan.

Onko nuorta "raimo ilaskiveä"?

Ei nuori ilaskivi mitään auta. Äänestäessä äänestät puoluetta, et yksilöä, koska puole määrää agendan. On ihan sama vaikka löytyisi tolkun vasemmistolainen, niin silti se puolue ajaa asiansa läpi.

Vaaleihin on valitettavan pitkä matka, moni unohtaa mutta minä en. Olen entinen "kokoomuslainen", EU:n kannattaja ja nykymuotoisen piiloagendaohjatun EU:n vastustaja. Minä annan jatkossa ääneni Suomelle, en sellaisille, jotka tyhmyyttään tai tietämättömyyttään sen edut uhraavat omaa uraansa pönkittääkseen.
 
Eihän nyky-Suomi ole tyhjiössä syntynyt. Eikä nykyinen Eurooppa. Nykyinen yhteiskuntamme rakentuu menneiden vuosikymmenien ja -satojen päälle. Euroopassa on aina ollut paljon pieniä kansoja. Ja täällä on aina ollut korkean väestöntiheys. Se on tarkoittanut sitä, että a) ihmiset ovat paljon enemmän tekemisissä toisten ihmisten kanssa, b) kansojen ja kansakuntien on täytynyt oppia tulemaan toimeen toisten kanssa, c) yhteiskuntamme ovat vuorovaikutuksen takia kirjavampia ja heterogeenisempiä kuin monet muut yhteiskunnat.

Otetaan vertailukohdaksi Japani. Iso, yhtenäinen, kansa elelee rauhassa omilla saarillaan. Yhteiskunta on eurooppalaisiin valtioihin verrattuna paljon homogeenisempi. On me ja on muut. Japani on hyvin rasistinen maa. Ulkomaalaiset - vaikka he tulisivat niin läheltä kuin Koreasta - ovat alempiarvoisia. He ovat epäpuhtaita.

Kun ottaa huomioon nämä Euroopan lähtökohdat, niin ei se ole ihme, että täällä on kehittynyt sellaiset asiat kuten demokratia ja kapitalismi. Ja varsinkin 1700-luvulta lähtien täällä on kehittynyt liberalismi. Eurooppalaisuuden ytimessa on ajatukset vapaudesta ja tasa-arvosta. Kun puhutaan arvopohjasta, niin sillä tarkoitetaan näitä eurooppalaisia perusarvoja, jotka ovat kehittyneet vuosisatojen aikana. Ja kun ne arvot ovat kehittyneet vuosisatojen aikana, niin eivät ne nyt muutu muutaman terroristi-iskun takia. Kyllä se vaatii vuosien, vuosikymmenien tai vuosisatojen ajan. Eri asia sitten on, että kuinka moni eurooppalainen ylipäätänsä haluaisi niiden muuttuvan. Haluammeko luopua vapaudesta ja tasa-arvosta? Terrorismin torjunta saattaa vaatia siirtymistä totalitäärisempään suuntaan.

Toivottavasti kaikki lukevat tämän kommentin ilman sarvia ja hampaita. En ota tässä henkilökohtaisesti kantaa suuntaan tai toiseen.

Niin, miten nämä asiat sitten halutaan nähdä. Eikös tuo demokratia tarkoita sitä että mitä enemmistö päättää niin vähemmistön on siihen tyytyminen. Jos nyt kysyttäisiin suomalaisilta, eurooppalaisilta että onko Euroopan velvollisuus toimia koko maailman sosiaalitoimistona uskon että enemmistö on tätä selvästi vastaan. Kun sitten aletaan pohtimaan keinoja, ollaankin jo niin montaa mieltä että kukaan ei osaa tehdä muuta kuin työntää päätä pensaaseen. Juuri tässä kohtaa kun ei pystytä tekemään demokratian mukaista päätöstä kysymällä kansalaisilta sitä oikeaa kysymystä ruvetaankin puhumaan eurooppalaisista arvoista ym.

Jos kyseessä olisi ohimenevä katastrofi josta selvitään verotusta kiristämällä ja täten säilyttämään eurooppalaiset liberaalit arvot saattaisi enemmistö siihen jopa suostua. Mutta kun nyt on tilanne se että tämän kaltainen liberaali toiminta vain kiihdyttää katastrofia jonka seurauksena saamme ennen pitkään hyvästellä vaalimamme eurooppalaisen liberalismin ihan puhtaasti rahojen loppuessa. Sen jälkeen joutuu jo se arvoista ylväin eli demokratiakin koetukselle.

Eli jotta haluttaisiin säilyttää kaikki se hieno arvopohja joka on saavutettu elintasonnousun avustuksella euroopassa on syytä päivittää arvopohjaa tämän päivän tarpeisiin. Jos jäämme odottelemaan sitä elintason merkittävää laskua saamme kyllä hyvästellä demokratian. Eikös sitä aina sanota että meidän täytyy olla valmiit puolustamaan länsimaisia vapaus-arvoja vaikka ase kädessä. No nyt tähän tarjoutuisi mahdollisuus noin niin kuin ensialkuun vaikkapa EU:n ulkorajoilla. Ihan heti ei tarvitsisi edes ampua vaan seisoa vartiossa, tosin sanoen yrittää siirtää kasvava sissisota kaduiltamme asemasodaksi rajoille. Eu:n ulkorajojen sulkeminen koko porukalla jos mikä olisi Suomen etu jota tullaan koettelemaan ihan lähitulevaisuudessa. Tiedätte kyllä missä. Nimittäin sieltä kuuluu pirunmoinen pulina, ketähän sieltä on tulossa. No ketähän sieltä on viimeaikoina tullut? Asylum.
 
Ei ole syytä teroitella sarvia ja hampaita, kun puhut ihan asiaa.

Pahoin kuitenkin pelkään että juuri tämä tekee meistä puolustuskyvyttömiä, nyt kun alueelle tunkee massoittain ihmisiä joilla on aivan toisenlaiset perinteet ja arvot.

Terrorismi on näkyvä uhka ja siksi ongelmista pienin. Paljon suurempi uhka on se mitä ei silmillä näe.

Suurin kärsijä tässä pelissä on juurikin ne länsimaiset arvot. Eikä niitä länsimaisia arvoja kaada vain muslimit. Euroopassa on jo nyt paljon kantaväestöä, joille länsimaiset arvot ovat pelkkää sananhelinää. Tämä joukko kasvaa kovaa vauhtia ja jatkossa meno vain kiihtyy.

Juuri näin.. Kysymys on suurelta osaltaan myös yhteiskunnassa tapahtuvasta poliittistaloudellisesta rakenteellisesta muutoksesta.

Jatkuvasti lisääntyvä määrä yhteiskunnassa elävää väestöä ei edes teoriassa halua ottaa vastuuta omasta elämästään, toimeentulostaan, tulevaisuudestaan jne. Mahdollisimman suurin osa elämiseen tarvittavista palveluista halutaan ja hankitaan vastikkeettomasti yhteiskunnalta. Erilaisten sosiaali-ideologisin perustein samojen, yhteiskunnan ohjaamien, palveluiden halutaan automaattisesti olevan vapaasti/vastikkeetta tarjolla kaikille ja kaikkialle. Ilman että juuri kukaan ajattelee sitä minkälaisilla edellytyksillä tällainen järjestelmä voi ylipäänsä toimia/säilyä/kehittyä kestävällä tavalla.

Esimerkiksi meiltä Suomessa ei löydy enää yhtään poliittista liikettä/puoluetta joka pyrkisi edistämään yksittäisen ihmisen (tai perheen jne.) henkilökohtaisen vastuun merkitystä yhteiskunnan rakenteellisessa toiminnassa. Kansalaisille on tarjolla vain sellaisia poliittisia vaihtoehtoja joiden ideologia käytännön tasolla perustuu lähtökohtaisesti sosialistiseen jakotalouteen. Nykyisten (vero)sosialismia toteuttavien puolueiden vaihtoehdoiksi tarvittaisiin kehittyvässä (tai kehittymään pyrkivässä) yhteiskunnassa myös yhteistä lisäarvon kasvattamista tavoittelevaa politiikkaa.

Kaikissa yhteyksissä yhteiskunnan tulisi korostaa yrittäjyyden, liiketalouden sekä kaikkien kansalaisten (= koko yhteiskunnan) vastuullisen ahkeruuden ja työntekemisen merkitystä hyvinvoinnin turvaajana. Työn tekeminen pitää olla myös ideologisella tasolla arvokasta ja yhteiskunnallisesti arvostettavaa. Itse, omalla työllä ja yrittämisellä, hankittu taloudellinen hyvä/hyöty tulee palkita niin taloudellisesti kuin myös yhteiskunnallisena arvostuksena. Vain kehittyvä ja kasvava talous kykenee tuottamaan lisäarvoa (=jakovaraa) yhteiskunnalle.

Yhteiskunnallisessa muutoksessa unohtuu sekin että tällainen työn arvojen korostus on ollut arvokasta ja pohjoimaille perinteistä. Uusille tulijoille sillä ei ole samanlaista merkitystä..Oikeastaan päin vastoin. Monissa afrikkalaisissa/islamilaisissa kulttuureissa työnteko osoittaa alempiarvoisuutta. Siksi köyhimmissä perheissä varsinaisen raskaan työn tekevät naiset. Se että saa elantonsa muiden palveltavana kertoo arvostetusta yhteiskunnallisesta asemasta. Siinäkin on taustalla tuhatvuotiset perinteet. Ja, näinhän elämä jatkuu meilläkin..on tulkit ja omat lakimiehet.

Kaiken kattavasta sosiaaliturvasta ei saa tehdä kansalaisten pääasiallisen toimeentulon perustaa. Eikä kenellekään työn tekemiseen kykenevälle tule myöntää vastikkeetonta sosiaaliturvaa maahanmuuton perusteella. Kaikkien maahan muuttaneiden tulee lähtökohtaisesti elättää itsensä - se on turvapaikasta maksettava hinta. Nykyisellä kehityksellä kaikkien sosiaaliturva/yhteiskunnan palvelut tulee heikkenemään. Jakajien lisääntyessä yksittäisen saaman osuus korvauksista väkisinkin pienenee. Ehkä (ja toivottavasti) ammattimaisesti sosiaaliturvan varassa elävät "pakolaiset" lähtevät viimeistään siinä vaiheessa rikkaampien pöytien ääreen. Jos eivät kykene rikollisuudella ja harmaalla taloudella kompensoimaan niukentuvaa elintasoaan.

Pahoin pelkään ettei Suomessa ole enää mahdollista pysäyttää alkanutta kehitystä. Eikä meillä edes ymmärretä kaikkia kulttuurien erilaisuuksia. Poliittiset puolueet eivät halua/kykene tarjoamaan ratkaisuja/vaihtoehtoja. Julkinen hallinto kokonaisuudessaan vain korottaa veroja, ottaa velkaa yhteiskunnalle sekä lisää vastikkeetonta sosiaalitukea. Ehkä joskus kannattaisi suomalaisten poliitikkojen olla nöyriä ja ottaa mallia esimerkiksi Virosta.

(p.s. siirsin tämän meilin pakolaiset-topic'iin..sopii paremmin siihen keskusteluun)
 
Viimeksi muokattu:
Juuri näin.. Kysymys on suurelta osaltaan myös yhteiskunnassa tapahtuvasta poliittistaloudellisesta rakenteellisesta muutoksesta.

Jatkuvasti lisääntyvä määrä yhteiskunnassa elävää väestöä ei edes teoriassa halua ottaa vastuuta omasta elämästään, toimeentulostaan, tulevaisuudestaan jne. Mahdollisimman suurin osa elämiseen tarvittavista palveluista halutaan ja hankitaan vastikkeettomasti yhteiskunnalta. Erilaisten sosiaali-ideologisin perustein samoja yhteiskunnan ohjaamien ja palveluiden halutaan automaattisesti olevan vapaasti/vastikkeetta tarjolla kaikille ja kaikkialle. Ilman että juuri kukaan ajattelee sitä minkälaisilla edellytyksillä tällainen järjestelmä voi ylipäänsä toimia/säilyä/kehittyä kestävällä tavalla.

Esimerkiksi meiltä Suomessa ei löydy enää yhtään poliittista liikettä/puoluetta joka pyrkisi edistämään yksittäisen ihmisen (tai perheen jne.) henkilökohtaisen vastuun merkitystä yhteiskunnan rakenteellisessa toiminnassa. Kansalaisille on tarjolla vain sellaisia poliittisia vaihtoehtoja joiden ideologia käytännön tasolla perustuu lähtökohtaisesti sosialistiseen jakotalouteen. Nykyisten (vero)sosialismia toteuttavien puolueiden vaihtoehdoiksi tarvittaisiin kehittyvässä (tai kehittymään pyrkivässä) yhteiskunnassa myös yhteistä lisäarvon kasvattamista tavoittelevaa politiikkaa.

Kaikissa yhteyksissä yhteiskunnan tulisi korostaa yrittäjyyden, liiketalouden sekä kaikkien kansalaisten (= koko yhteiskunnan) vastuullisen ahkeruuden ja työntekemisen merkitystä hyvinvoinnin turvaajana. Työn tekeminen pitää olla myös ideologisella tasolla arvokasta ja yhteiskunnallisesti arvostettavaa. Itse, omalla työllä ja yrittämisellä, hankittu taloudellinen hyvä/hyöty tulee palkita niin taloudellisesti kuin myös yhteiskunnallisena arvostuksena. Vain kehittyvä ja kasvava talous kykenee tuottamaan lisäarvoa (=jakovaraa) yhteiskunnalle.

Yhteiskunnallisessa muutoksessa unohtuu sekin että tällainen työn arvojen korostus on ollut arvokasta ja pohjoimaille perinteistä. Uusille tulijoille sillä ei ole samanlaista merkitystä..Oikeastaan päin vastoin. Monissa afrikkalaisissa/islamilaisissa kulttuureissa työnteko osoittaa alempiarvoisuutta. Siksi köyhimmissä perheissä varsinaisen raskaan työn tekevät naiset. Se että saa elantonsa muiden palveltavana kertoo arvostetusta yhteiskunnallisesta asemasta. Siinäkin on taustalla tuhatvuotiset perinteet. Ja, näinhän elämä jatkuu meilläkin..on tulkit ja omat lakimiehet.

Kaiken kattavasta sosiaaliturvasta ei saa tehdä kansalaisten pääasiallisen toimeentulon perustaa. Eikä kenellekään työn tekemiseen kykenevälle tule myöntää vastikkeetonta sosiaaliturvaa maahanmuuton perusteella. Kaikkien maahan muuttaneiden tulee lähtökohtaisesti elättää itsensä - se on turvapaikasta maksettava hinta. Nykyisellä kehityksellä kaikkien sosiaaliturva/yhteiskunnan palvelut tulee heikkenemään. Jakajien lisääntyessä yksittäisen saaman osuus korvauksista väkisinkin pienenee. Ehkä (ja toivottavasti) ammattimaisesti sosiaaliturvan varassa elävät "pakolaiset" lähtevät viimeistään siinä vaiheessa rikkaampien pöytien ääreen. Jos eivät kykene rikollisuudella ja harmaalla taloudella kompensoimaan niukentuvaa elintasoaan.

Pahoin pelkään ettei Suomessa ole enää mahdollista pysäyttää alkanutta kehitystä. Eikä meillä edes ymmärretä kaikkia kulttuurien erilaisuuksia. Poliittiset puolueet eivät halua/kykene tarjoamaan ratkaisuja/vaihtoehtoja. Julkinen hallinto kokonaisuudessaan vain korottaa veroja, ottaa velkaa yhteiskunnalle sekä lisää vastikkeetonta sosiaalitukea. Ehkä joskus kannattaisi suomalaisten poliitikkojen olla nöyriä ja ottaa mallia esimerkiksi Virosta.
Miun mielest tuo ymmärretään hyvin ja siihen justiinsa pyritään. Miten muuten kukaan selittelisi jatkuvan rummutuksen suomalaisista huonoina ja kuvaamasi kehityksen kritiikin sammuttamisen vihapuhelaeilla ja poliiseilla?
Nuo skitsofreenisen laveasti tulkittavan vihapuhelait yhdistettynä jatkuvaan rummutukseen suomalaisten huonoudesta on miusta ilman muuta tietonen hyökkäys suomalaiseen kollektiiviseen psyykeen.
En haluis et sosiaalidemokratia purettas ja sosiaaliturvast luovuttais. Sehän johtaa kokonaisii sukupolviin jotka on maksanu ittesä kipiäks ja sairastuttuaa heil ei o varaa mennä sairaalaan.
 
En haluis et sosiaalidemokratia purettas ja sosiaaliturvast luovuttais. Sehän johtaa kokonaisii sukupolviin jotka on maksanu ittesä kipiäks ja sairastuttuaa heil ei o varaa mennä sairaalaan.
Sen lisäksi tuommoinen yhteiskunta tulee olemaan huomattavasti väkivaltaisempi kuin nykyään.
 
Sosialismi on rikollisuutta yhteiskuntaa kohtaan...Älkää hyvä ystävät yhdistäkö:
- sosialismia ja hyvinvointia
- sosialismia ja sosiaaliturvaa

Sosialismissa tällaiset palvelut on käytännössä utopiaa..tämä koskee myös ns. sosiaalidemokratiaa.
 
Mietin pakolaisketjun, terrorismiketjun ja tämän välillä...ehkäpä tämä nyt kuitenkin on loogisin?

Näin alkavat toteutua vinhaa vauhtia kaikki "rajakkien" ja muiden xenofobien maalailemat pirut seinillä.

Myös shiiat, kuten jutun 20 vuotta Suomessa asunut insinööri saavat pelätä Turun (Varissuon) Itäkeskuksen radikaalin moskeijan vihanlietsontaa. Ei liene ihan jonninjoutavasta asiasta kyse, kun Supo on heitä varoittanut.

Tällaiset jututhan menivät 2015 syys - 2016 kevät -akselilla täysin ohi suvaitsevaisten korvien. Pelkkää rasistien mustamaalailua! Saisipa vaikkapa hra Arkkipiispan pakotettua keskusteluun tästä asiasta.

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201708252200350328_u0.shtml

IL-lähde: Turun itäkeskuksessa radikaali moskeija - "Supo varoitti meitä jo yli vuosi sitten"

IL kirjoitti:
Supo kävi jo yli vuosi sitten alkutalvesta 2016 varoittamassa meitä, että sieltä saattaa joku isku tulla ja että haluavat suojella meitä. Kukaan ei tiedä, kuka siellä on imaamina, Auranlaakson shiiamoskeijassa käyvä naapuri sanoo Iltalehdelle.

Hän ei tiedä, onko pakettiautomies shiia vai sunni tai onko hän käynyt moskeijassa. Sitä pyörittävät afgaanisunnit.

- Siellä käy myös somaleja ja marokkolaisia. Olen nähnyt vain miehiä ja heitä on kymmeniä. Heidän pukeutumistyyli ja olemus sopii radikaaleihin ajatuksiin, naapuri väittää.

20 vuotta Suomessa asunut insinööri pelkää edelleen perheensä puolesta ja haluaa pysyä nimettömänä.

- Pidimme tiistaina asukastilaisuuden. Asukkaat ovat vieläkin ahdistuneita ja häpeissään. Itsekin oli vaikeaa mennä työpaikalle maanantaina, vaikka mulla on ollut samat työkaverit 15 vuotta.

Iltalehden tavoittama Supon tiedotuspäällikkö Jyri Rantala ei vahvista, mutta ei kiistäkään tietoa.

- Jos me kerrotaan, että ollaan kauppakeskuksessa x seuraamassa radikalisoivaa toimintaa, niin se todennäköisesti siirtyy muualle.

Naapurissa hiljaista

Joukkopuukotusepäilyistä vapautettua, 24-vuotiasta marokkolaismiestä ei ole nähty kotonaan viime perjantain jälkeen.

- En ole nähnyt häntä sitten viime perjantain. Tulivat käymään ja lähtivät saman tien iltaseitsemän ja kahdeksan välillä.

Pakettiautomies herättää edelleen pelkoja naapurustossa, vaikka poliisi ei enää epäile häntä mistään.

- Isännöitsijän ja asukastoimikunnan tilaisuudessa keräsimme adressin, että hänet saataisiin täältä pois.


Taloyhtiö on Turun kaupungin kiinteistöyhtiön TVT:n vuokrakohde.

- Häätötoiveista en tiedä. Emme kommentoi asukkaiden asioita. Me emme järjestäneet tilaisuutta. Saimme sinne kutsun. Toivoisin asukkaille asumisrauhaa, kiinteistöpäällikkö Lasse Lähdemäki toteaa Iltalehdelle.

TVT:llä on yli 11 000 asuntoa.

PETRI MANSSILA
 
cf981602-f38b-08f6-b932-4018e85162f2


Muslimiveljeskunnalla on laaja verkosto länsimaissa – islamistisen järjestön aktivisteja on tuomittu rahanpesusta terrorismille
Muslimiveljeskunta on islamistinen herätysliike, joka esiintyy demokratian ystävänä. Liike toimii myös Suomessa.

"Sana, jonka ymmärrän ja jonka määritelmästä uskoakseni kaikki ovat samaa mieltä, on väkivalta. Ja se on jotakin, mitä vastaan olemme ja mikä meidän täytyy torjua."

Salissa raikuvat aplodit. YouTubessa nähtävässä iERA- eli Islamic Education and Research Academy -järjestön paneelikeskustelussa Englannissa lokakuussa 2015 väkivaltaa vastustanut Anas Altikriti on lumoavan hyvä puhuja. Hän on Ison-Britannian johtavia Muslimiveljeskunnan aatteen edustajia. Altikritin mielestä Muslimiveljeskunta edustaa monikulttuurisuutta ja demokratiaa.

Sama sävy oli myös vuonna 2012 Yhdysvaltain entisen presidentin Bill Clintoninperustaman Clinton Global Initiativen tapahtumassa New Yorkissa, jossa vastavalittu Egyptin presidentti, tekniikan tohtori Muhammed Mursi piti hillityn ja elegantin puheen:

"Egyptin yhteiskunnassa on parhaillaan käynnissä perusteellinen siirtymä diktatuurista demokratiaan", englantia murtaen puhuva Mursi vakuutti.

Pienelle osalle amerikkalaisista Mursi oli entuudestaan tuttu, sillä 1980-luvulla hän opetti Kalifornian valtionyliopistossa materiaalitekniikkaa.

Vain muutama kuukausi aiemmin Mursin arabiankielisessä kampanjapuheessa oli ollut toinen sävy.

"Sharia! Sitten sharia! Ja lopultakin sharia!" Mursi huusi mikrofoniin Kairossa.

Muslimiveljeskunnan pyöreässä logossa on vihreällä pohjalla kaksi miekkaa ja Koraani. Joissain logoissa näkyy arabiankielinen Muslimiveljeskunnan motto, jonka Mursi toisti monikymmentuhatpäisen yleisön edessä:

"Jumala on päämäärämme. Profeetta on johtajamme. Koraani on lakimme. Jihad on tiemme. Kuolla Jumalan tiellä on toiveistamme korkein. Jumala on suurin!"
Pitkä juttu..lisää suomen "osastosta" lopussa...
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/m...isteja-on-tuomittu-rahanpesusta-terrorismille
 
Eu:n ulkorajojen sulkeminen koko porukalla jos mikä olisi Suomen etu jota tullaan koettelemaan ihan lähitulevaisuudessa. Tiedätte kyllä missä. Nimittäin sieltä kuuluu pirunmoinen pulina, ketähän sieltä on tulossa. No ketähän sieltä on viimeaikoina tullut? Asylum.

@chigeen'a :n kirjoitus vaikuttaa päällisin puolin ihan fiksulta ja sellaiselta tolkun ihmisen puheelta, josta presidentti Niinistöäkin kehutaan. En yhtään ihmettele, että sait noin monta peukutusta.

Mutta... aseellinen vartiointi EU:n ulkorajalle, jossa estetään pakolaisten (tai niiden jotka osaa sanoa asylum) päästäminen maahan. :facepalm: Siinä kertalaakista alasammutaan ne eurooppalaiset arvot, joita olet niin kovasti puolustamassa. Jos et päästä "asylum" sanan sanovaa ihmistä rajan yli, niin rikot ainakin puolta miljoonaa YK:n ja muiden kansainvälisten järjestöjen asettamaa perusoikeutta. Tuloksena on arvosana "Fail" ja päätyminen roskamaiden listalle. Sitten ollaan samassa kastissa jonkun Kuuban ja Venezuelan kanssa. Ihan aikuisten oikeasti, eikä tämä ole mikään mielipide, tuo ei valitettavasti ole mahdollista. Jos se olisi noin helppoa, niin kyllä minäkin kannattaisin sitä. Mutta kun meidän pitää osata hoitaa pakolaispolitiikka ilman, että rikotaan joka ainutta KV-sopimusta. Eli mallin pitää mennä jotenkin niin, että asylum henkilö otetaan vastaan, tehdään pikainen selvitys, oikeille pakolaisille annetaan turvapaikka ja loput lähetetään takaisin. Noin sen pitää sopimusten mukaan mennä. Ja mitä tehokkaammin tuo homma toimii EU:n ulkorajavaltioissa, niin sitä vähemmän niitä haahuilijoita lähtee vaeltelemaan pitkin EU:ta.
 
Kysymys on suurelta osaltaan myös yhteiskunnassa tapahtuvasta poliittistaloudellisesta rakenteellisesta muutoksesta.

Näin se on.

Jos puhutaan pohjoismaisesta hyvinvointimallista joka on pitkälti demareiden aikaansaannos, niin se ollut sortumassa jo kauan. Se kaatuu myös ilman maahanmuuttajia, mutta maahanmuuttajat kyllä nopeuttavat sitä prosessia todella paljon.

Ongelma ei ole ainoastaan sosiaalituella loisiminen. Rinnalle syntyy ja on jo osittain syntynyt järjestelmiä joissa "verot" ohjautuvat ihan muualle kun valtiolle...esimerkiksi lähimpään moskeijaan tai Muslimiveljeskunnalle.

On asiasta ihan mitä mieltä tahansa, niin varmaa on että nykyinen järjestelmä on tullut tiensä päähän jo kauan sitten. Jonkinlaiset raamit on vielä pystyssä, mutta kyllä nekin siitä kaatuvat kun tarpeeksi kauan odotellaan.

Ironista tässä on se että järjestelmää on kaatamassa myös demarit :D
 
Viimeksi muokattu:
Jos et päästä "asylum" sanan sanovaa ihmistä rajan yli, niin rikot ainakin puolta miljoonaa YK:n ja muiden kansainvälisten järjestöjen asettamaa perusoikeutta. Tuloksena on arvosana "Fail" ja päätyminen roskamaiden listalle. Sitten ollaan samassa kastissa jonkun Kuuban ja Venezuelan kanssa.

Kyllä tämäntyyppistä käytäntöä noudatetaan aika monessa kehittyneessä maassa, joita en roskamaiksi haukkuisi. Jos ei nyt asyylin haluajaa suoraan rajalta muualle käännytetä, ei ainakaan olla vaatimassa heti täyttä vastaanottajamaan sosiaaliturvaa käteen, ja positiivinen syrjintälisä päälle. Taitaa Eurooppa olla jopa vähemmistössä tämän nykymallisen asylum-sirkuksensa kanssa. Myöskään ihmisten todelliseen auttamiseen tämä nykymeininki, jossa UNHCR anelee hattu kourassa rahaa ihmisten pelastamiseen nälkäkuolemalta ja kiintiöpakolaisuus on romahtanut lähes kokonaan Euroopassa, ei millään tavalla positiivisesti vaikuta. Samaan aikaan käytetään valtavia rahasummia sattumanvaraisen ja hyvin epämääräisen joukon taustojen penkomiseen täällä EU-maissa. Tämä "auttaminen" on kutakuinkin yhtä tehokasta kuin hölmöläisten idea kantaa säkeillä valoa sisään ikkunattomaan majaan. Samalla se on myös tuhonnut oikeat auttamisen keinot.
 
Mietin pakolaisketjun, terrorismiketjun ja tämän välillä...ehkäpä tämä nyt kuitenkin on loogisin?

Näin alkavat toteutua vinhaa vauhtia kaikki "rajakkien" ja muiden xenofobien maalailemat pirut seinillä.

Myös shiiat, kuten jutun 20 vuotta Suomessa asunut insinööri saavat pelätä Turun (Varissuon) Itäkeskuksen radikaalin moskeijan vihanlietsontaa. Ei liene ihan jonninjoutavasta asiasta kyse, kun Supo on heitä varoittanut.

Tällaiset jututhan menivät 2015 syys - 2016 kevät -akselilla täysin ohi suvaitsevaisten korvien. Pelkkää rasistien mustamaalailua! Saisipa vaikkapa hra Arkkipiispan pakotettua keskusteluun tästä asiasta.

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201708252200350328_u0.shtml

IL-lähde: Turun itäkeskuksessa radikaali moskeija - "Supo varoitti meitä jo yli vuosi sitten"

Hyvä, että näistä puhutaan ääneen, noin niinkun totuuden kannalta. Tietty hanurista jos tässä kustiin Supon muroihin. Toivottavasti ei.
 
Hyvä, että näistä puhutaan ääneen, noin niinkun totuuden kannalta. Tietty hanurista jos tässä kustiin Supon muroihin. Toivottavasti ei.

Varmaan vähän kustiin, mutta kokonaisuutta katsoen pitäisin harvoin käsitellyn asian tuontia julkisuuteen niin tärkeänä päänavauksena että jonkinasteinen harmi tälle yhdelle seurannan kohteelle voi jäädä vaakakupissa toiseksi. Sorry, Supo! Voi toki olla että kohteet aavistivat seurannan jo ennalta.
 
Back
Top