Touhottaja kirjoitti:
Olisi pitänyt keskittyä kv-paikan toimintaan, eikä välittää ympäröivästä maailmasta. Kertoi se meille varusmiesjohtajille sitten vähän tarkemminkin, mutta kielsi kertomasta vartiojääkäreille. Kuulema "fokus" oli tiukasti rajattava. Ehkä hyvä niinkin, koska porukka oli koottu lähinnä vastentahtoisista taistelijoista.
Muistelen aikoinaan, että pohdimme varusmiehinä sitä, kuka ammattisotilaista olisi liian tyhmä, aselajiosaamaton tai hullu sodanajan oikeaksi johtajaksi.
Enemmistö selvisi testistä hyvällä keskinkertaisuudella, koska itsekin olimme pieniä keskinkertaisuuksia, mutta joidenkin aivan selvästä soveltumattomuudesta oli vahva konsensus.
Yleensä jaottelu meni niin, että osa osasi aselajiasiat niin hyvin, että saattoi luottaa, että he saisivat järjestelmän toimimaan ja osaa pidettiin selaisena johtajaluonteina, että keskinkertaisesta osaamisestaan huolimatta saisivat joukon toimimaan.
Kaikkein eniten inhoan ammattisotilaissa virkamieslaiskuutta, sitä, ettei ammattisotilas sotilasopettajana viitsi ottaa asioista selvää, vaikka on opettaja. Kun tätä jatkuu pitkään, on tuloksena arvio, että kyseessä on niin patatyhmä yksilö, että hän ei edes tiedä, mitä hän ei tiedä, eikä ota asioista sen vuoksi selvää.
"Ei vaikuta kotiutumiseen eikä päivärahaan - ei eläkekertymään eikä eläkkeelle pääsyyn."
Sotilasopetuksen ongelma on sotilaskoulutus. Koko ajan sanotaan, mitä ei saa tehdä sen sijaan, että yllytettäisiin ihmiset ajattelemaan sitä, mitä voisi vielä lisäksi tehdä.
Yksi aselajitarkastajaksi pääsevä yliluutnantti sanoi, että "tämä on sabluunaratkaisu" tarkottaen sitä, että jos löytyy parempia ratkaisuja niin niitä saa käyttää ja että ajatteleminenkin on sallittua.
Saksalaisessa perinteessä väärinajattelu on varattu vasta yleisesikuntaupseerikoulutuksessa oleville.
Prikaatin toiminta-alue on 10 km x 20 km, joten se valtiovalta, jota sotatoimiyhtymä käyttää, on maantieteellisesti pieni vastaten noin sadan pienimmän kunnan luokkaa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Suomen_kunnista_pinta-alan_mukaan
Tällaista aluetta voidaan kriisittömissä tilanteissa hallinnoida pikkukunnanjohtajan henkisin ja tiedollisin edellytyksin.
Jos nyt yleensä katsotte sitä, kuka saa päättää ja suunnitella aivan oikeasti asioita niin kyllä ne ensimmäiset toiminnan vapausasteet alkavat vasta everstistä ja prikaatista.
On johtajalle suunnaton etu se, että alaiset ajattelevat ja toimivat ja tietävät ilman välittävää hierarkiatasoa myös sen, miten viereiset yksiköt tekevät ja miten toimisivat.
Ei tuota johtamisoppia tarvitse ohjesäännöstä kysyä. Tiedoksi riittää se, että joukkueilla on läppäri ja että ne voisivat jakaa tilannekuvansa muillekin joukkueille sekä kranaatinheitinjoukkueelle. Tämä osoittaa, että infrastruktuuri kehittyy siihen suuntaan, että myös aseveljen kykyihin luotetaan naapurissa.
Jos oikean toiminnan mallia katsotaan niin suosittelen luettavaksi aiheesta "Hyökkäys Entebbeen".
Siinä ei haitannut pätkääkään se, että israelilaisten komentaja kaatui jo heti halussa.
Sen sijaan Turkin Pohjois-Kyproksen miehitys meni uusiksi maahanlaskun osalta, koska komentaja kaatui.
Kyllä näitä hommia aivan oikeasti tekevät keskenään harjoitelleet porukat eivätkä pomottajat yksin.
