Turvallisuuspoliittinen ympäristö elää

Venäjällä ei oikein ymmärretä suomalaista kulttuuria ja ajattelua enää, vanhat neukkuajan ammattilaiset ovat mullan alla eikä uusia päteviä kykyjä kohdisteta näin pientä kohdetta varten...
Venäjän ymmärtämättömyys on pelkkä tahdon asia. Putinin johtama mafia-hallinto pelaa aivan toista peliä, eikä siinä ole edes tarpeen 'ymmärtää' mitään.
Kyse Venäjän hallinnossa on ainoastaan varmistaa harvainvalta ja harvainomistajuus - ei muuta.
Jos kyse olisikin kansainvälisestä politiikasta ja edistymisestä, keskustelu Venäjän valtion kanssa olisi aivan toisenlainen.
.
 
Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist (sd) sanoo suoraan, että sotilaallinen yhteistyö Yhdysvaltojen kanssa on ratkaisevan tärkeää Ruotsille, Suomelle ja koko Euroopalle.

Vahva transatlanttinen yhteys on ratkaisevaa Euroopan ja Ruotsin turvallisuudelle, Hultqvist painotti puheessaan, jonka hän piti maanantaina ruotsalaisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan vuotuisessa päätapahtumassa, Folk och Försvars -järjestön konferenssissa.

Sopimukset ovat helpottaneet harjoitusyhteistyön lisäämistä. Harjoittelemme amerikkalaisten joukkojen kanssa enemmän kuin aiemmin. Myös työskentelemme heidän kanssaan syvemmällä tasolla. Se vaikutus niillä on ollut, Hultqvist korostaa.

”Aiempaa syvemmällä tasolla” Hultqvist tarkoittaa tiedustelutiedon jakamista.

Sopimus pitää sisällään muun muassa harjoitukset ja tiedustelutietojen vaihtamisen. Käymme myös strategista ajatustenvaihtoa amerikkalaisten kanssa, Hultqvist kertoo Iltalehdelle.

Meillä on aiesopimus Yhdysvaltojen kanssa, jonka olemme allekirjoittaneet Washingtonissa. Se on yksi sopimus. Toinen sopimus on Ruotsin, Suomen ja Yhdysvaltojen yhteinen kolmen välinen aiesopimus. Meillä on siis nämä kaksi sopimusta, Hultqvist aloittaa vastauksensa.
 
:love: Osui ja upposi
"Yhdysvaltojen väläyttämät Venäjän johtoon kohdistuvat pakotteet menisivät Kremlin mukaan jo liian pitkälle."

- aikaisemmat eivät olekaan menneet riittävän pitkälle. Pitäisikö nyt neuvotella siitä, mitkä pakotteet menevät juuri tarpeeksi pitkälle?

" Nato ei voi sanella, minne Venäjä saa siirtää joukkoja omalla alueellaan, Putinin tiedottaja totesi."

- mutta Venäjä saa sanella, mitä joukkoja muissa maissa on. Onhan sekin yksi strategia :)
 
Elämme jänniä aikoja

Kiinassa edessä täysimittainen talousromahdus.
Turkin valuutta painuu kohti nollaa
Keski-Aasian tasavalloissa kuohuu ja Venäjällä ei välttämättä riitä rahkeita nuijia kaikkia hiljaiseksi, oma väestökin nurisee.

Toivottavasti ilmastoystävällinen mellakantorjuntakaasu on jo tulossa markkinoille. :) Kunhan talous ajaa huolella seinään, niin pamppujen lätke ja lätinä kuuluu ainakin Saturnukseen asti.
 
Turvallisuuspoliittinen ympäristä elää -otsikon alla on ollut todella masentavaa huomata, miten Saksa - taas kerran - on rakentamassa etupiirejä Eurooppaan. Tällä kertaa myymällä Ukrainan Venäjälle, saadakseen maakaasunsa. Ei pakotteita, ei asemyyntiä Ukrainaan, vaikka on yksi suurimmista asemyyjistä maailmassa.

Samanaikaisesti on ollut ilo huomata, että kuitenkin liittoumia näyttäisi olevan syntymässä tilanteen eläessä TP Niinistön puheen mukaisesti, eli Ukraina on saanut aseita kuitenkin sentään Turkilta (NATO-maa) sekä Jenkeiltä (NATO-maa), ja nyt Britit viimeisimpänä toimittivat suoraan kuuminta hottia mitä Ukraina tarvitsee eli PST-ohjuksia.

Mutta on tämä ollut surkeaa seurattavaa. Jos ja kun Venäjä hyökkää Ukrainaan, niin siinä on Euroopalla pienen pohdinnan paikka, että mites tässä taas näin kävi.

Kylmä Sota 2 on syntymässä, rintamalinjat menossa jakoon. Pysyisi nyt vaan kylmänä eli jäädytettyjä konflikteja, eikä suoraa sotaa...

twiitti: "the issue of discussion is not the European security, it’s the security of the Russian Federation"

Tämä pitäisi ymmärtää täällä. Kun lännessä puhutaan "euroopan turvallisuudesta" niin toisella puolella puhutaan "venäjän turvallisuudesta". Venäjää ei v****akaan kiinnosta Euroopan turvallisuus vaan oma napa. Lisäksi se mitä he näkee uhkana tai kokee turvallisuutena on jotain ihan muuta kuin täällä.

Siksi heidän tavoitteitaan tai halukkuutta/kykyä on turha yrittää suodattaa meille tutun ajattelumallin läpi, tai voi niin tehdä, mutta se tuottaa vääriä johtopäätöksiä.
 
Venäjän eli Putinin uhka ovat menestyvät vanhat itäblokin ellei peräti Neuvostoliiton osat, jotka demokratiakehityksellään näyttävät vaarallisen vaihtoehdon Putinin yksinvaltiudelle.

Ei Venäjä oikeasti mitään pelkää. Vahva taas myös konventionaalisessa aseistuksessa, niin kovaa että "siellä saisi turpaan". Ja sitten vielä ydinasevaltio. Absoluuttisen turvassa, kyllä he tietävät.

Mutta tuo pirun demokratia ja vapaa markkinatalous... Sitä ei voi sallia.
 
Venäjän eli Putinin uhka ovat menestyvät vanhat itäblokin ellei peräti Neuvostoliiton osat, jotka demokratiakehityksellään näyttävät vaarallisen vaihtoehdon Putinin yksinvaltiudelle.

Mutta tuo pirun demokratia ja vapaa markkinatalous... Sitä ei voi sallia.
Vihreä siirtymä tai miksi sitä kukin nimittää on Venäjälle todella ikävä käänne.

Jos ja kun öljyn ja kaasun markkinat ovat radikaalisti supistumassa niin se on Venäjälle todella huolestuttava tulevaisuuden skenaario jo keskipitkällä aikavälillä eli 20-30 vuoden jänteellä. Laineet lyö jo nyt.

Putinin ei siitä ikänsä puolesta paljoa murehtia, mutta äiti-venäjän kyllä.
 
Putikalla alkaa ikää olla kohta se 70. Jotain helkkarin näyttävää pitäisi vielä repäistä ja saada aikaiseksi että pääsisi Venäjän historiaan Pietari Suuren ja Stalinin kanssa samalle tasolle.
 
Turvallisuuspoliittinen ympäristä elää -otsikon alla on ollut todella masentavaa huomata, miten Saksa - taas kerran - on rakentamassa etupiirejä Eurooppaan. Tällä kertaa myymällä Ukrainan Venäjälle, saadakseen maakaasunsa. Ei pakotteita, ei asemyyntiä Ukrainaan, vaikka on yksi suurimmista asemyyjistä maailmassa.

Samanaikaisesti on ollut ilo huomata, että kuitenkin liittoumia näyttäisi olevan syntymässä tilanteen eläessä TP Niinistön puheen mukaisesti, eli Ukraina on saanut aseita kuitenkin sentään Turkilta (NATO-maa) sekä Jenkeiltä (NATO-maa), ja nyt Britit viimeisimpänä toimittivat suoraan kuuminta hottia mitä Ukraina tarvitsee eli PST-ohjuksia.

Mutta on tämä ollut surkeaa seurattavaa. Jos ja kun Venäjä hyökkää Ukrainaan, niin siinä on Euroopalla pienen pohdinnan paikka, että mites tässä taas näin kävi.

Kylmä Sota 2 on syntymässä, rintamalinjat menossa jakoon. Pysyisi nyt vaan kylmänä eli jäädytettyjä konflikteja, eikä suoraa sotaa...

Saksa on sinänsä kusessa, kun ovat ajaneet oman energiahuoltonsa NordStreamin varaan. Ydinvoimalat kannattaisi siellä ladata täyteen viimeistään nyt, mutta ilmeisesti paikalliset Vihreät eivät edelleenkään ole "aina kannattaneet ydinvoimaa" kuin meidän vastaavat, jotka tajusivat vihdoin että Venäjällä ei HLBTQ-läppä oikein lennä. Milläs myyt aseita Ukrainalle jos ne tehdään Venäläisellä energialla -- niin, et myy ainakaan kauaa.

Sivuhuomiona, Suomen kannattaisi investoida muutamaan oikein isoon (pohja)torpedoon, voisi toimia pelotteena itämeren kumpaankin päähän. ;)
 
Back
Top