TV-sarjat, joita katso(i)tte?

Ok, eli päästään siihen että se sarjan kouluttaja/antautuja oli skappari, sikäli kun ylikessun merkithän sillä oli. Tai sitten se oli vaan puvustettu väärin merkein, eikä sarjan tekijätkään ole olleet perillä mikä sen on tarkoitus olla...
Se sarjan antautuja oli kersantti. Kolme väkästä. Lopputeksteissäkin "Kersantti Harju".
 
Se sarjan antautuja oli kersantti. Kolme väkästä. Lopputeksteissäkin "Kersantti Harju".
Ok, aiemmissa viesteissä joku väitti sen olevan ylikessu, enkä itsekkään muistanut oliko sillä kolme vai neljä väkästä. Jos olisit jo ekaan viestiin korjannut, että sillä oli nimenomaan kersantin merkit, niin ei olisi jäänyt epäilyksen sijaa.
 
Oli se joo kessu eikä ylikessu. Meni arvot sekaisin.

Onko joku bongannut sarjasta sen, että jollain olisi ollut plate carrier väärinpäin ja levyt selän puolella? Kaveri sanoi tämän, mutta en itse löytänyt kuvamateriaalia aiheesta.

No katsotaan viikonloppuna vielä toinen osa ja tehdään sitten päätös jaksaako katsoa loppuun asti. Työkaveri kyllä jo hieman spoilasi ja ne spoilaukset ei kuulostanut ainakaan kauhean vakuuttavilta. No onhan tuossa ainakin ihan oikeaa kalustoa ja jos ei muuten, niin kiva katsella mitä rekvisiittaa siellä on.
 
Sano sille kaverilles, että lähtökohtaisesti plate carrierissa on levyt molemminpuolin.
 
Katsoinpa aikani kuluksi Konfliktin ekan jakson uudestaan Katsomosta. Oli kyllä toisella kertaa jotenkin paljon parempi katselukokemus, kun ei tarvinnut juonta ihmetellä. Komeaa on kyllä Louhimäen audiovisuaalinen kädenjälki, ja PV:n kalustoesittely komeaa katseltavaa. Puhe on yhtä puuroa edelleen, mutta sellaista se kai on.

Kersanteista, molemmat löytyvät; Franzenin kaverina AMV:ssä oli ylikessu, upseerikokelas Bergin ryhmässä puolestaan mukana se säikähtynyt kesäkessu.

Seuraavia jaksoja odotellessa (y)
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä tuo Konflikti on ihan hyvää katseltavaa. Jos ammattilaisten näyttelytyötä ei joku arvosta, niin tekee sitten itse parempaa.
Näytelty pitää näyttää näytellyltä. Ei leffoihin mitään pökkelöitä tarvita.

.
 
Enpä nyt sitten malttanut odotella enempää, vaan tilasin maksullisen Katsomo palvelun ainakin tämän sarjan ajaksi. Eilen jaksot 2-3 rouvan katsellessa Linnan pönötystä, ja tänään jakso 4. Liikaa spoilaamatta, niin nyt alkaa paitsi tunnelma tiivistyä niin myös PPP:n hahmo saada ilmaa siipiensä alle oikein kunnon poliittisena pelurina. Muutenkin nyt rymisteltiin aiempia jaksoja enemmän. Hyvä hyvä.

Jaksoa 5 odotellessa :solthum:
 
Aika samanlaiset fiilikset nelosjakson katsomisen jälkeen. Petelius on jonkinlainen juopon Ahti Karjalaisen ja nahjustelevan Erkki Tuomiojan sekoitus. Tyyppi jota rakastaa vihata. Erikoisjoukkojen tunkeutuminen Hankoon oli ihan mielenkiintoisesti toteutettu.
 
Omia ajatuksia ja pieniä juonipaljastuksia spoilerin takana

Poliitikoista alkaa vihdoin löytyä pientä syvyyttä heistäkin. Peteliuksen hahmo on kyllä mainio, välillä elkeitä napattu Hjallikselta, patsastellessaan käden käyvät kuin Orpolla, ja tosiaan hyvin tekee ylenkatseen nuoreen naispresidenttiin.

Pressa puolestaan ollut tähän asti kaikkein ohkaisin hahmo, v-käyrä alkaa selvästi nousta, kohta räjähtää?

Kokelas Bergin jengi tehty hyvin sekin, hienosti vetävät nuoret näyttelijät settiään. Franzenin hahmo hieman pökkelö, mutta katsotaan josko saataisiin siihenkin lisää virtaa. Suen Tassu sen sijaan yllättäen edelleen hengissä, ja mainio hahmo onkin.

Ammattisotilaiden meininki kuvattu vakuuttavasti. Ja hyvä niin. Alun pelokkaat kesäkessut voi jo unohtaa.
 
Katsoin toisen osan Konfliktia, ja pidin kyllä. Kokelaan itkukohtaus oli oikeastaan realistinen, koska olen nähnyt vastaavan kohtauksen harjoituksessa, kun yhdellä johtovastuuta saaneella naisella meni junailut vähän pieleen. Tässä sentään oli mukamas isommista asioista kysymys.
 
Konflikti, juonipaljastuksia:

Jakso 5: Sanna voittaa venäläiset toinen käsi selän takana ja toisella sometellen.

Jakso 6: Sanna pelaa kierroksen golfia 17 lyönnillä ja suunnittelee ydinohjuksen.
 
Konflikti, juonipaljastuksia:

Jakso 5: Sanna voittaa venäläiset toinen käsi selän takana ja toisella sometellen.

Jakso 6: Sanna pelaa kierroksen golfia 17 lyönnillä ja suunnittelee ydinohjuksen.
No hyvä. Kahden ekan jakson aikana kun tämä Linnea ei ole tehnyt konkreettisesti vielä oikein millekään mitään.
 
Ruotsin YLE mainostaa uutta komediasarjaa. Aiheena vuoden 1981 Whiskey on the Rocks -tapaus Karlskronan vesillä. Nähdäänköhän tämä myös Suomessa ?

Näemmä Rolf Lassgård näyttelee pääministeri Thorbjörn Fälldinin roolin.

Pitänee hankkia Disney plus että tämän pystyy katsomaan.

Tositapahtumien inspiroima poliittinen satiiri Whiskey on the Rocks on ensimmäinen pohjoismainen Original-sarja, joka saa ensi-iltansa Disney+ -palvelussa 22. tammikuuta 2025, jolloin kaikki kuusi jaksoa julkaistaan kerralla.
 
Näyttää tosi mielenkiintoiselta. Hemmetti kun näitä erilaisia maksullisia striimejä on niin tolkuton määrä. Pitää vaan koittaa keskittyä yhteen, kahteen kerrallaan.

Nyt kun Katsomo on auki niin voisi rouvan kanssa koittaa katsoa Hautalehto sarjaa. Leppilampi ja murhia Porvoossa.
 
Nyt olisi Talvisota ilmaiskatselussa 5-osaisena sarjana, johon on liitetty runsaasti lisämateriaalia.

Talvisota TV-sarja on jaettu viiteen osaan. Jaksot ovat:

Osa 1: Ylimääräinen harjoitus (57 min)
Osa 2: Sota syttyy (56 min)
Osa 3: Taipaleenjoki (56 min)
Osa 4: Tammikuu- helmikuu (54 min)
Osa 5: Vuosalmi – Äyräpää (52 min)

Myös elokuvateatteriversio on nähtävissä. Linkki molempiin on alla olevassa jutussa

No hyvä. Kahden ekan jakson aikana kun tämä Linnea ei ole tehnyt konkreettisesti vielä oikein millekään mitään.
Miten niin? Ottihan se ekassa osassakin heti pikkarit pois ;) Khyyllä sellaista konkretiaa monessa kohtaa osaa arvostaa 😜🤭
 
Back
Top