Tykistö

@Rannari kuten aikaisemmin kirjoitin jos kyseessä olisi jokin muu materiaali kuin a-tarvikkeet uskoisin näkemyksesi heti. Minulla ei ole lähdettä joka osoittaa että eriä olisi ollut useampi. Se selittyy kyllä ihan silläkin että tämäntyyppisiä hankintoja ei luetella yksityiskohtaisesti. Nekin tiedot mitä netistä löytyy eivät välttämättä ole tulleet PV tai yleensä suomalaisten lähteiden kautta.

On tuo asia sen verran monessa paikassa ollut esillä ja aina tuossa yhdessä ja samassa yhteydessä. Ei tässä ihan yhden tiedotteen tai lehtijutun varassa olla. Todetaanko vaikka että hyvä jos kuorma-ammuksia on hankittu varikoiden täydeltä. Uskon kun näen asiasta edes jotain viitteitä. Toistaiseksi ei ole mitään syytä olettaa näin olevan. Luolastoista en tällä kertaa puhu mitään ;)
 
Veikkaan, että homma menee kokonaisuudessaan näin:
-Ysäsin lopulla ostetaan kranaatit
-2000-luvun alussa ollaan ihan jes!, nyt pistetään omaa teollisuutta pystyyn, mutta jostain syystä homma menee puihin
-Muutaman vuoden päästä tulee Libya ja siellä kuolee ihmisiä ja ollaan apua! joku voi kuolla näihin kranaatteihin ja hirvee hyperventilointi
-Oslon sopimus, mutta Sale juttelee Puheloiselle, että me ei mennä tohon, mutta höynäytetään muita ja sanotaan noudattavamme sopimusta kuitenkaan oikeasti noudattamatta sitä millään tapaa
-Tulee 2020-luku ja DM662 alkaa varmaan olemaan varastoiän päässä ja sit aattellaan, että kun kerta kranaattejakaan ei enää ole niin sama liittyä Oslon sopimukseen, seuraavana vuonna ISIS valtaa Suomen koska meillä ei ole rypäleammuksia
 
Lisänä tuo olisi todellakin ok, koska maavoimilla ei ole kykyä iskeä 40+ km päähän. Vehkeetkin päivitettiin. Hintansa puolesta GMLRS on 100k€ laaki ja GLSDBstä en oo mitään järkevää löytänyt, ilmaversio 1 maksaa jotain 40k$ ja SDB2 250k$. SDB taistelukärki vastaa painoltaan ja r-ainemäärältään suunnilleen 203mm kranaattia, kun taas GMLRS tarjoaa 90kg r-ainetta ja sirpaloituvan rungon.

Se on kyllä se koko taistelukärki 90 kiloa, eikä pelkästään räjähteet. Periaatteessa siis kumpikin vastaa kovasti 203mm:n kranaatti, joskin tuo GMLRS -laukaus kantaa isomman osuuden räjähteitä.
 
@kertakenttään MAT-120 osalta tuotanto loppui vuonna 2008. Libyassa käytettiin kyseistä kranaattia vuonna 2011. Libyan tapahtumilla ei varmaankaan ole mitään yhteyttä KRH kuorma-ammusprojektiin. Instalaza lopetti tuotannon koska Espanja liittyi rypäleaseet kieltävään sopimukseen ja näin ollen myös niiden tuotanto loppui Espanjassa.


SDB I taistelukärki on ilmeisesti suunniteltu koviin maaleihin eli läpäisemään teräsbetonirakenteita, kun taas GMLRS-U perustuu varmaankin enemmän sirpalevaikutukseen, joten sen räjähdeainemäärä voisi olettaa olevan isompi. http://www.ausairpower.net/APA-SDB.html ja https://books.google.fi/books?id=fx...WJkCwKHUS8CHs#v=onepage&q=sdb warhead&f=false ilmoittaa rähähdeainemääräksi 50 lb (n. 25 kg). Wikipedia ilmoittaa SDB II taistelukärjen painoksi vain 105 lb (48 kg).

http://pof.gov.pk/download/Artillery_Ammunition.pdf tästä löytyy 203 mm perusammus M106 joka siis painaa kokonaisuudessaan 91 kg ja sisältää 16,5 kg tnt. Eli ei varmaankaan puhuta ihan samanlaisesta vaikutuksesta maalissa.
 
Minusta rakettituotanto sekä kehitys sopisi Suomenmaahan kun tietotaitoa on niin metallialalta, kuin kemiasta, puhumattakaan elektroniikasta taikka ohjelmistoista. En ymmärrä miksi esim nammo voi perustaa tehdasta tänne.
 
Patriahan muistaakseni osti puoliksi norjan puolustusvoimien kanssa yhtiön mikä valmisti kuorma-ammuksia.
Ensinmäiset toimitukset olivat juuri saapuneet Norjaan kun päättivätkin kieltää ne.
Olisiko mitenkään mahdollista että ne norjan ammukset olisi vähin äänin kärrätty suomeen?
Toisaalta voi olla että suomi sai myös toimituksen niitä samaan aikaan kuin norja.
 
@kertakenttään MAT-120 osalta tuotanto loppui vuonna 2008. Libyassa käytettiin kyseistä kranaattia vuonna 2011. Libyan tapahtumilla ei varmaankaan ole mitään yhteyttä KRH kuorma-ammusprojektiin. Instalaza lopetti tuotannon koska Espanja liittyi rypäleaseet kieltävään sopimukseen ja näin ollen myös niiden tuotanto loppui Espanjassa.

No PRKL, turhaan sitten soittivat töistä kesälomalaiselle MAT-120:ia etsittäessä ;) Ja kyllä Libya oli se viimeinen niitti...
 
@veeteetee olet ollut Patrialla, se tiedetään. Miten vuosi 2008 vaikutti Patrian kuorma-ammus projektiin? Patrialla puuhastelut saattoivat loppua 2011 jälkeen, mutta entä PV?

Patria on yksi kaupallinen toimija ja mitä siellä on tapahtunut ei välttämättä vaikuta suoraan PVn toimintaan.
 
SDB I taistelukärki on ilmeisesti suunniteltu koviin maaleihin eli läpäisemään teräsbetonirakenteita, kun taas GMLRS-U perustuu varmaankin enemmän sirpalevaikutukseen, joten sen räjähdeainemäärä voisi olettaa olevan isompi.

SDB suunniteltiin lähinnä mahtumaan F-35:n ja F-22:n sisäisiin ripustimiin. Sitä ei siis suunniteltu koviin maaleihin, vaan siltä vaadittiin myös kykyä kovia maaleja vastaan. Muita vaatimuksia oli vaikutus pehmeitä maaleja vastaan. Käytännössä nämä molemmat vaatimukset täytettiin lähinnä sytyttimellä, joka siis kestää iskut joita syntyy kun osutaan kovaan maaliin ja toisaalta sisältää herätesytyttimen. Räjähdemäärä johtunee lähinnä pommin muodosta, siinä vaan ei ole paljoa tilaa sisällä ja osan siitä vie se sirpaloituva kuori.
 
http://archives.the-monitor.org/index.php/cp/display/region_profiles/theme/2628

Use, production, transfer, and stockpiling

According to the Ministry for Foreign Affairs, “Finland does not produce cluster munitions nor has [it] used them.”[10]

In early 2005, Patria, a Finnish company, made arrangements to co-produce a 120mm cluster munition mortar bomb called MAT-120 then produced by the Spanish company Instalaza SA. The deal was canceled in 2009 by Patria and the Finnish Defence Forces after Spain signed the Convention on Cluster Munitions. During the development of the program, Patria imported to Finland 305 “live” MAT-120 from Spain in 2005–2007 and also acquired 230 inert MAT-120 bombs. As of July 2011, a total of 136 “live” MAT-120 remained in the custody of the Finnish Defence Forces; none of the MAT-120 imported to Finland were exported.[11]

In 2010, a Ministry of Defence official stated that information on the size and composition of Finland’s stockpile of cluster munitions was confidential.[12] Finland has acknowledged possessing one type of cluster munition, the DM-662 155mm artillery projectile, which contains 49 dual-purpose improved conventional munition (DPICM) submunitions with self-destruct fuzes.[13]

In 2006, the Ministry of Defence of the Netherlands announced the transfer of 18 multiple launch rocket system (MLRS) launchers to Finland.[14] It was reported that 400 M26 rockets (each containing 644 M77 DPICM submunitions) were to be included in the sale for qualification testing and conversion into training rockets.[15]
 
Ikävä kyllä tuo ei hirveästi tuo lisäselvyyttä. Eli MAT-120 projekti loppui Patrian/PVn osalta 2009, kun valmistaja oli lopettanut tuotannon vuonna 2008. 400 kpl M26, joista suurin osa muutettiin harjoitusraketeiksi ilman räjähdettä.

Tykistön osalta alla

Tässä alkuperäinen tilaus vuodelta 1999
http://www.defmin.fi/ajankohtaista/tiedotteet/1999/18.5.1999_puolustusvoimien_hankintoja.811.news

PV hankkii lisää tykistön kuorma-ammuksia 2007-
http://www.hameensanomat.fi/uutiset/kotimaa/160423-puolustusvoimat-hankkii-lisaa-rypaleaseita

@Rannari yllä oleva ei varsinaisesti kerro vielä useammasta TOIMITETUSTA erästä, mutta jos löydät ilmoituksen joka kertoo DM 662 hankintojen jääneen toteutumatta niin se olisi hyvä.
 
Finland has acknowledged possessing one type of cluster munition, the DM-662 155mm artillery projectile, which contains 49 dual-purpose improved conventional munition (DPICM) submunitions with self-destruct fuzes.[13]
Nyt vasta tajusin, että koskee yhtä lailla 155K98:a kuin MLRS:ää tämä "kuorma-ammusten ahdinko".
 
ei tuo espanialainen yhtiö ollut ainoa mikä hankittiin.
Toinen yhtiö oli arizonasta mikä valmisti kuorma-ammuksia,
Tosin liekö sekin kuopattu.
 
Nyt vasta tajusin, että koskee yhtä lailla 155K98:a kuin MLRS:ää tämä "kuorma-ammusten ahdinko".

Esim. Doriassa oli joskus luettavissa laskennallisia malleja mekanisoidun komppanian torjumisesta eri keinoin.

Aikas usein viitattiin 155mm kalustoon ja rypäläammuksiin
 
Nyt vasta tajusin, että koskee yhtä lailla 155K98:a kuin MLRS:ää tämä "kuorma-ammusten ahdinko".

155 mm varten on kuorma-ammuksia. Määristä on mahdotonta sanoa, kun ainoa hankintasumma on tuo 99-vuoden 160 mlj mk. Viimeisin virallinen ilmoitus on, että on tehty sopimus kuorma-ammuksien lisä hankinnoista.

ei tuo espanialainen yhtiö ollut ainoa mikä hankittiin.
Toinen yhtiö oli arizonasta mikä valmisti kuorma-ammuksia,
Tosin liekö sekin kuopattu.

PV tai Patria ei ole hankkinut mitään. Patria omistaa puolet Nammosta ja Nammo voi omistaa jonkun kuorma-ammuksia valmistavan yrityksen, mutta sillä ei ole mitään väliä ja tällä yrityksellä ei välttämättä ole mitään tekemistä suomalaisten kuorma-ammus projektien kanssa.
 
Back
Top