Tykistö

Joo ja samanlaisia määriä, heti eikä kolmastoista päivä, ja vain olemassa olevia ratkaisuja.

Veikkaisin, että tuosta toimituspäivästä voidaan sopia, mutta mitään protoa ei tosiaankaan olla ostamassa. Pl. mahdollisesti Archer jos hinnasta sovitaan ja silloinkin ollaan hyvin tiukkoja muiden vaatimuksien kohdalla.
 
Jokainen on varmaan ostamassa noin patteriston/rykmentin verran eli yhteensä 54-72 tykkiä. Näillä määrillä jo päästään varmasti kilpailukelpoisiin hintoihin, joten voi olla, että rahaa jää vaikka muutamaan Bonukseenkin.
 
Se on myös näinä päivinä sen kokoinen tykistökauppa, että mikään valmistaja ei voi ohittaa sitä. Isompiakin voi olla meneillään, mutta niitä on lopulta niin harvassa, että kaikkien on panostettava tähän.
 
Tuli mieleen, että ATKn sytyttimellä onko mahdollista että tykkiä ei tarvitse suunnata piirulleen oikeaan suuntaan, vaan on mahdollista jos tulitehtävä on kiireellinen notta putki laitetaan sinne suuntaan vain?
 
Excalibur kuulemma osuu vielä vaikka putki olisi 20% sivussa maalista, mutta tuosta PGK:sta en olisi niin varma, koska sen liikehtimiskyky on huomattavasti rajallisempi.
 
Kaikissa moderneissa tykeissä on inertiapaikannusyksikkö, eli putken tarkka suunta tiedetään koko ajan. Ei siis varmaankaan ole mitään tarvetta ampua mihinkään muuhun suuntaan kuin tarkasti maaliin. Excaliburilla ei myöskään ole haittaa maastonesteistä koska se ammutaan aina suurella korolla. PGK ei tee mitään muuta kuin korjaa ne pienet hajontavirheet lennon aikana eli ammutaan samalla tavalla kuin normaali sytyttimelliset kranaatit.
 
  • Tykkää
Reactions: TT

Saattaisihan se sen verran olla hyödyllinen, että ne Archerin värähtely ongelmat hoituisi sillä, ja tulinopeutta voi pitää yllä, mutta jos tuollaisia ongelmia on tykissä, niin voidaan kysyä että kestääkö se tykki oikeasti käyttöä?
 
Tykistöllä suurin hajonta tulee pituudesta, joten niillä sytyttimillä korjataa lähinnä pituushajontaa, joka voi olla kolme kertaa leveyshajontaa suurempi.

Saattaisihan se sen verran olla hyödyllinen, että ne Archerin värähtely ongelmat hoituisi sillä, ja tulinopeutta voi pitää yllä, mutta jos tuollaisia ongelmia on tykissä, niin voidaan kysyä että kestääkö se tykki oikeasti käyttöä?

Minusta tuntuu, että tuota Archerin huojuntaa liioitellaan. Jos kyseessä olisi niin paha tilanne kuin täällä annetaan ymmärtää, sille olisi tehty jotain tai sitten sitä parjattaisiin jokaisen testaajan toimesta. Ei kukaan veisi umpipaskaa tuotetta markkinoille.
 
Kaikissa moderneissa tykeissä on inertiapaikannusyksikkö, eli putken tarkka suunta tiedetään koko ajan. Ei siis varmaankaan ole mitään tarvetta ampua mihinkään muuhun suuntaan kuin tarkasti maaliin. Excaliburilla ei myöskään ole haittaa maastonesteistä koska se ammutaan aina suurella korolla. PGK ei tee mitään muuta kuin korjaa ne pienet hajontavirheet lennon aikana eli ammutaan samalla tavalla kuin normaali sytyttimelliset kranaatit.

Kun ammus tekee sivuliikkeitä, niin eikö silloin vihulaisella ole vaikeampi paikallistaa tykkiä tarkasti.
 
Excalibur lentää alkuvaiheessa ballistisella radalla ja silloin myös ampuva yksikkö voidaan paikantaa. Muutenkin maalin paikantaminen lentoradasta on helpointa lennon alkuvaiheessa. Eli en usko että Excaliburilla tai PGK saadaan merkittävää vaikutusta aikaan tuossa suhteessa.
 
Jokainen on varmaan ostamassa noin patteriston/rykmentin verran eli yhteensä 54-72 tykkiä. Näillä määrillä jo päästään varmasti kilpailukelpoisiin hintoihin, joten voi olla, että rahaa jää vaikka muutamaan Bonukseenkin.

Tanska on alkujaan ollut ostamassa 9-21 itseliikkuvaa tykkiä (Army-Technology), Janes raportoi määräksi 21. Norjan Archer-tilaus taas oli 24 tykkiä, joten oletettavasti Norja jatkaa samalla linjalla (Defense-Aerospace). Suomen osalta määrää ei ole taidettu vielä tarkentaa? 50-100 miljoonaa euroa taisi olla alustavasti suunniteltu rahoitus, joten 18-36 tykkiä lienee kenraalien toiveissa.
 
Tuota tuota, kysytäänpä täällä Sotasaalis-ketjun Scmerchin herättämää ajatusta (jalkaväen jullilla).
Jos on MRLS-kokemusta, niin miten mahdotonta on soveltaa sen ampumaoppeja vieraaseen kalustoon? Eli jos BM-30:ssa saisi selville, mikä nappi tekee mitä ja mikä vipu suuntaa mihin suuntaan, niin kuinka vaikea olisi jossain vaiheessa saada aikaan vaikutusammunta? Siis jos täällä käytössä olevan raskaan raketinheittimen väki pistettäisiin yhtäkkiä ao. jännän äärelle?
 
Jos on MRLS-kokemusta, niin miten mahdotonta on soveltaa sen ampumaoppeja vieraaseen kalustoon?

Ei täysin mahdotonta, mutta hieman erillainen peli se on kuin meillä on ollut käytössä. Joten koulutettu väki ainakin teoriassa pystyy toimimaan, mutta kysymys onkin sen liittämisestä meidän systeemiin ja a-tarvikkeet. Niitä ei löydy ihan heti mistä tahansa.
 
Ok.
Mutta jos oletetaan, että jostain maailman turuilta, esi. Ukrainasta, tulisi lupaus a-tarvikkeen toimittamisesta, niin mitä kaikkea pitäisi tehdä, että näinkin outo verme pystyttäisiin liittämään systeemiimme?
 
Koeammunnat? Siis jotta saadaan tietää ammuksen lentorata.
 
Mitenkäs tulenjohto?
 
Koeammunnat? Siis jotta saadaan tietää ammuksen lentorata.
Juu. Käsittääkseni kaikki viime sodissa tullut kalusto kulki tämän laitoksen kautta. Eli jotenkinhan se otetaan selville, että määrätyillä spekseillä, saat tätä ja tätä aikaan siinä ja siinä kohdassa, kyllä.
@Tetra , jos se liitettäisiin meikäläiseen viestintäjärjestelmään ja saataisiin selville, miten haluttu vaikutusammunta suoritetaan, niin sehän olis kai siinä tulenjohdon kannalta?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Koeampumalaitos
 
Back
Top