Tykistö

Myönnettäköön, että itsekin pidän 94 kappaletta jossain määrin epärealistisena, vaikka eräs epäsuoran tulen luutnanteistamme sanoikin, että koska RM-70 ja BM-21 käyttävät samaa 122 mm heitinyksikköä, olisi loogista, että myös BM-21:n heitinyksiköt olisi säästetty varaosiksi. Tarkempi tieto näistä lienee jossain isommilla herroilla, enkä usko, että oikeaa ja tarkkaa tietoa näistä saadaan.


En, koska tarinan/huhun mukaan siellä on "vähemmän tärkeää kalustoa" (noin minä sen kuulin).


Niin, kyllä tuo aika epäjohdonmukaiselta vaikuttaa, kun tarkastelee tarkemmin.


Yleensä lukujen takana on oltava joku logiikka (harvemmin niitä tuollaisiin vedetään ihan hatusta), itse en keksinyt parempaa kuin tuon, että sen mukaan kaikki hankitut raketinheittimet yhä olisivat olemassa - miten muutenkaan ikinä olisi päädytty 94:ään kappaleeseen?


40 vuotta ei sinänsä vielä kerro paljon mitään, onhan mm. 130 K 54:llä ammuttu vielä tämän vuosikymmenen puolella. Mutta kuulostaisihan se varsin epärealistiselta, että vanhat ajoneuvoalustat olisi säästetty - sen sijaan heitinyksiköthän ovat samoja kuin RM-70/122 RAKH 89M:ssä (jotka ilmeisesti nekin oli hankittu käytettyinä?).


Löytyvätkö nuo vanhemmat GEMI:t vielä jostain? Olisi kiva päästä tarkastelemaan niitä, jos ne ovat vähemmän epäloogisia kuin tämänvuotinen (niin, miten myös 18 kappaleen lisäyksellä on päädytty 46 kappaleesta 94:ään?).

Saattaa olla että olen ottanut nuo vanhemmat versiot talteen. Pitää vähän kaivella.

2015 kupongeissa näkee heti että ollaan hakoteillä. Esimerkiksi tykistöä on AEMI:n puolella enemmän vaikka se on tietysti mahdotonta koska juuri AEMI esittää joukot vain rajoitetusti. Toisaalta AEMI ja GEMI ovat aiempina vuosina pelanneet hyvin yhteen YK:lle ilmoitettujen aseistuksen määrien kanssa.
 
Samanlaisena leiritykkinä on 130K54 nyt, mitä 152H55 oli ennen sitä. Ettei varsinainen kalusto turhaan kuluisi?
Eiköhän se ole tuo syy, sekä se, että 130 mm ampumatarviketta on vielä rutosti varastossa, ja kuten on mainittu, se on vanhenemassa lähivuosina, niin se kannattaa ampua pois.
 
Liitteenä AEMI/GEMI 2012&2014 ja sekalainen nippu Suomen YK-ilmoituksia. Valitettavasti yhtenä nippuna kun just nyt ei ole vehkeitä purkaa tuota osiin.
 

Liitteet

  • AEMIGEMIYK.pdf
    2.5 MB · Luettu: 40
12273674_997792650244124_4523155332096806270_o.jpg


Kenelläkään tietoa tuosta kolmijalan päällä olevasta laatikosta?
Läppärin suojakotelo oma veikkaus.
 

Veikkaisin myös tätä. Tai sitten kyseessä on jotakin muuta, enemmän viestiin kallistuvaa laitteistoa. Tuohon laatikkoonhan menee useampikin johto.

Laatikon kulman säädeltävyys on mysteeri. Luulisi olevan helpompaa tehdä suoraan ylöspäin oleva kotelo, vaikka se sitten olisikin epäergonominen, koska monimutkaisilla laitoksilla on tapana hajota.
 
Kyllä siinä on ihan hyvä olla säädettävyys kun ulkotiloissa.
Auringonvalo on meinaa vittumainen juttu noille näytöille ja ihan kiva saada käännettyä näyttöä eri kulmaan jos siihen sattuu paistamaan.
 
Viimeksi muokattu:
Ei ole tykkipääte!
Tykkimiehistön olisi epämiellyttävää oleilla kilpilinjan etupuolella "näyttöä" kurkistelemassa.

Lähtönopeustutka Weibel, jonka ominaisuuksia voi käydä tutkimassa valmistajan sivuilla.
Mitataan siis lähtevän kranaatin nopeuksia, jotka tuntemalla hajonta saadaan pienemmäksi. Tämä uudempi laite voi sijaita jalustalla kuten kuvassa tai kiinnitettynä putken yläpuolellle. Aikaisempi kotimainen
Ylisen tutka voitiin sijoittaa ainoastaan kiinteästi putken yläpuolelle.
 
Kyllä siinä ihan hyvä säädettävyys on olla jos joku näyttö sisällä ja ulkotiloissa.
Auringonvalo on meinaa vittumainen juttu noille näytöille ja ihan kiva saada käännettyä näyttöä eri kulmaan jos siihen sattuu paistamaan.

Tuota ongelmaa voi helpottaa aika paljon säätämällä näytön kirkkautta isommalle. Lisäksi laitteen näytön tulisi olla mattapintainen. Jos vieläkin aurinko haittaa, niin omalla keholla saanee luotua sen verran varjoa, että saa hommat hoidettua. Ei tuolla vehkeellä ole tarkoitus mitään elokuvia katsellakaan.
 
olisiko mekanisoidun taisteluosaston liikkuva, epäsuora tulituki korvattavissa tehokkaammin 120mm AMV-NEMO yhdistelmällä?

No ei ole!
Ampuu 120 krh:n kranaatteja, kantama pienempi kuin nykyisellä 122 H panssarihaupitsilla.

Keskustelua käytiin laajasti viime vuonna, sivuja taaksepäin selaamalla löytynee vielä. Pääkohdat olivat:

Vaikutukseltaan 120 krh:n kranaatti vastaa tykistön 105 haupitsia; ai niin, ne kuskattiin romikseen jo 90-luvulla!
Kantama liian lyhyt tähän käyttöön
Hinta kallis samalla rahalla saa tykit, jonka ominaisuudet on ihan eri luokkaa

Etuna nykykalustoon:
Jokainen ase kuljettaa mukanaan sijaintia ja tarkkaa suuntaa eli on pysähtyessään heti ampumavalmis. Tätä kykyä ei 122 PSH saanut modernisoinnissa, vaan patterin mukana kulkee paikantamisajoneuvo
ja tykit suunnataan kuten vedettävä kalusto.
MRSI -kyky puuttuu nykykalustolta
 
Ei ole tykkipääte!
Tykkimiehistön olisi epämiellyttävää oleilla kilpilinjan etupuolella "näyttöä" kurkistelemassa.

Lähtönopeustutka Weibel, jonka ominaisuuksia voi käydä tutkimassa valmistajan sivuilla.
Mitataan siis lähtevän kranaatin nopeuksia, jotka tuntemalla hajonta saadaan pienemmäksi. Tämä uudempi laite voi sijaita jalustalla kuten kuvassa tai kiinnitettynä putken yläpuolellle. Aikaisempi kotimainen
Ylisen tutka voitiin sijoittaa ainoastaan kiinteästi putken yläpuolelle.
Weibeleitä on sitten vanhempaakin mallia. 155K98 on putken päällä oleva kyseisen tykin varusteisiin kuuluva tutka eikä siis se kotimainen. Nämä uudet ilmeisesti hankittu ALTYK-hankkeen yhteydessä.
 
Eiköhän tykkipäätteenä toimi ihan läppäri esim Toughbook. Vai onko jollain tarkempaa tietoa. Pitihän ilmatorjunnallekin tulla ihan tarkoitukseen tehty laite, mutta läppärillä sielläkin pelataan.
 
Tämä laatikko on kovasti saman näköinen. Onko sisällä sitten tykkipääte vai mikä?
 
Eiköhän tykkipäätteenä toimi ihan läppäri esim Toughbook. Vai onko jollain tarkempaa tietoa. Pitihän ilmatorjunnallekin tulla ihan tarkoitukseen tehty laite, mutta läppärillä sielläkin pelataan.
Toughbook oli ainaki pari vuotta sitte niinisalossa asepäätteenä.
 
Back
Top