Tykistö

Nyt pitää toivoa että tämä soppa kauhotaan hyvin sujuvasti jotta se ei ala elää omaa elämäänsä. En halua nähdä tilannetta jossa vaikkapa K9-hanke tai GMLRS-rakettien hankinta torpedoidaan Eduskunnassa koska tykistöä onkin kerrottua enemmän tai muuta vastaavaa. Pv:ltä on syytä löytyä nopsaan hiukan asiallisempi ja perusteellisempi vastaus kuin tuo Engströmin hätäkakka.
Ei hätää. Tällainen virkaheitto reserviläinen voi selittää ikivanhan vetokaluston ja moderning kaluston erot kolmessa minuutissa. Joillei PV:n porukka osaa sitä, homma on jo menetetty.
Kunhan tästä ei kehity mikään tst-kopterihanke vol. 2. Se ei ollut Pv:n vinkkelistä mitään kaunista katsottavaa. Joskus tärkeintä on se millainen vaikutelma kansanedustajille jää. Harva puolustusasioista tämän episodin jälkeenkään mitään ymmärtää tai niistä jaksaa kiinnostua.
Taistelukopterihanke taitaa olla ainoa PV:n hanke jonka eduskunta on torpannut noin viimeisten 40v aikana. Ja soppaa keitti silloin nykyinen Ukrainan jakaja Kustu :(
 
Ilkka Kanerva IL:lle Puolustusvoimien tykkisalailusta: "Ei todellakaan ollut tiedossa"

Puolustusvaliokunnan puheenjohtajan mukaan eduskunta ei ole ollut tietoinen tavasta, jolla Puolustusvoimat on ilmoittanut tykistönsä vahvuuden Etyjille.

Iltalehti uutisoi lauantaina, että Puolustusvoimat on vuosien ajan jättänyt tarkoituksella lähes tuhat tykistöasetta pois Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin listoilta. Pääesikunta ilmoitti viime joulukuussa Etyjille yllättäen lähes tuhat tykistöasetta, joita Suomi ei ollut aiemmin ilmoittanut vahvuuteensa.

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva kertoo Iltalehdelle yllättyneensä tiedoista ja vaativansa Puolustusvoimilta selvitystä tapahtuneesta.

Wienin sopimuksen nojalla osallistujavaltioiden pitää jakaa toisilleen tietoa joukkojensa ja kalustonsa vahvuudesta ja sijainnista, puolustuspolitiikkansa kehityksestä, hankkimastaan uudesta kalustosta sekä normaalista poikkeavista sotilaallisista toimista. Sopimus ei edellytä merivoimien vahvuuksien ja asekaluston ilmoittamista. Suomen joulukuussa ilmoittama tykistökalusto oli aiemmin huomioitu merivoimien kirjanpidossa.

Puolustusvoimien viestintäjohtaja Jan Engström myöntää, että Suomi on nostanut tykistöaseidensa lukumäärää tuntuvasti. Hänen mukaansa Suomi ei ole rikkonut Etyjin sääntöjä. Hän vahvistaa, että liputetut aseet ovat kuuluneet merivoimien vastuulla oleville joukoille.

Kanervan mukaan eduskunta ei ole ollut tietoinen toiminnasta, sillä Puolustusvoimat ei ole tiedottanut siitä puolustusvaliokunnalle. Kanervan mukaan Puolustusvoimien tulisi lähtökohtaisesti ilmoittaa kalustonsa virheettömästi.

– Ei todellakaan ollut tiedossa tuollainen laskentatapa. Näissä on voitava luottaa viranomaisten toimintalinjausten oikeellisuuteen. Mikään muu ei tule kysymykseen. Tällainen ei ole tullut kellekään edes mieleen, eikä siitä ole meille mitään raportoitu, Kanerva sanoo.

Kanervalla on tilanteessa kaksoisrooli. Hän on toiminut Etyjin puheenjohtajana ja Etyjin yleiskokouksen presidenttinä. Kanerva kertookin ottavansa asiaan kantaa todennäköisesti myös Etyjin puolelta.

Puolustusvoimien käyttämä porsaanreikä Wienin sopimuksessa oli Kanervalle uutinen.

– Minun on selvitettävä alkavalla viikolla, minkälaiset käytännöt oikein ovat.

Kanervan mukaan suurta draamaa tuskin on luvassa. Suomen tykistö on tiedetty Euroopan mittakaavassa poikkeuksellisen vahvaksi.

– En tiedä, haluaako Puolustusvoimat antaa toisenlaisen kuvan todellisuudesta vai onko kysymys sen tulkinnasta, miten asioista voi kertoa. Se on selvitettävä. En usko, että asialla on poliittista taustaa, Kanerva sanoo.

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja luottaa, että Puolustusvoimat tekee hyvää yhteistyötä ensi viikolla.

– Saan varmasti Puolustusvoimilta tähän tyhjentävän vastauksen. He eivät luonnollisestikaan voi jättää vastaamatta, Kanerva sanoo.
http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/tykisto_kanerva-57865
 
Kamala paikka poliitikolle nuo salaisuudet. :D Vaikka sillä tiedolla ei yhtään mitään tekisi niin pakko saada tietää kaikki heti nyt, että voi sen sitten kertoa lehdistölle ja päivitellä asioita. Siis yleisellä tasolla.

Kamala juttu kun tykkejä on ollut kirjanpidossa jota ei tarvitse julkistaa. Veikkaan, että viestikoelaitoksellakin on paljon mitä ei ole julkistettu.
 
Liekkö muutakin ns säilössä vara osina? Onhan panssaroitua kalustoa poistunut viimeaikoina paljon. T-72 olisi voinut hyvin laittaa naftaliinii tai niitä ei olisi pitänyt hävittää. Tämäkin vain minun mielipide. Voi olla myös isompia syitä miksi asiat alkaa tulla päivän valoon.
 
Romun varastoinnin ongelmana on se, että Suomen ilmastointi on aika vihamielinen niin elektroniikkaa kuin metalliakin kohtaan. Säilytys täytyisi tapahtua suojassa ja tasaisessa lämmössä se taas maksaa. Varsinkin sen jälkeen kun homma meni senaattikiinteistölle ja pv on vain vuokralla.
 
Liekkö muutakin ns säilössä vara osina? Onhan panssaroitua kalustoa poistunut viimeaikoina paljon. T-72 olisi voinut hyvin laittaa naftaliinii tai niitä ei olisi pitänyt hävittää. Tämäkin vain minun mielipide. Voi olla myös isompia syitä miksi asiat alkaa tulla päivän valoon.

Panssarihaupitseja lienee osina tai ulkona numeroista kohtuullinen määrä.
 
Noin yleisesti muutenkin kaikki myydään, jos siitä lyhyellä tähtäimellä saadaan voittoa. Sen pitemmälle ei enään ajatellekkaan. Ja kuinkas käykään? Ulkolainen omistaja nostaa sitten hinnat.
 
Vanha electroniikka on vain siitä pirullista että se ei oikein tuppaa säilymään jos sitä ei käytetä.
T-72 sitä electroniikkaa on.

Joskus sitä miettii että osa Foorumilaisista olisi säästännyt hyppy heikitkin pahan päivän varalle. " Kesämökkien kurmotus suorasuuntaus tykkeinä"
 
Vanha electroniikka on vain siitä pirullista että se ei oikein tuppaa säilymään jos sitä ei käytetä.
T-72 sitä electroniikkaa on.

Joskus sitä miettii että osa Foorumilaisista olisi säästännyt hyppy heikitkin pahan päivän varalle. " Kesämökkien kurmotus suorasuuntaus tykkeinä"

Noh vaikka se inhaa itä rautaa on niin se purisi yhä lähes kaikkeen mitä vastaan mahdollisen sodan aikana tulee. Olettaisin koulutuksenkin olevan lähtökohtaisesti parempaa kuin oletettavan vihollisen. Vaikka uudempaa ja kurantimpaa kalustoa on, niin ei niitä liikaakaan ole.
 
Panssarihaupitseja lienee osina tai ulkona numeroista kohtuullinen määrä.

77 hankittu ja niistä oli kai yksi harjoitusvälineenä. Rivivahvuuden lisäksi niitä on siis olemassa 4kpl. Ja noidenkin pitää löytyä GEMI:n ja YK-ilmoituksen kokonaismääristä.
 

Uskottavamman lähteen mukaan Suomi osti 50kpl ja Ruotsi loput. Suomi joutui kikkailemaan länsinaapurin kanssa jotta sai edes sen 27kpl lisäsatsin hankittua. Sittemmin ps-haupitsin osia käytiin ostamassa ruotsalaiselta purkaamolta.

Kertojana kalustoa Saksasta valikoimassa ollut henkilö Tykistömuseon julkaisussa jonka nimen kerron hieman myöhemmin kunhan pääsen kirjahyllyn ääreen.
 
Uskottavamman lähteen mukaan Suomi osti 50kpl ja Ruotsi loput. Suomi joutui kikkailemaan länsinaapurin kanssa jotta sai edes sen 27kpl lisäsatsin hankittua. Sittemmin ps-haupitsin osia käytiin ostamassa ruotsalaiselta purkaamolta.

Kertojana kalustoa Saksasta valikoimassa ollut henkilö Tykistömuseon julkaisussa jonka nimen kerron hieman myöhemmin kunhan pääsen kirjahyllyn ääreen.

Mennään sillä sitten.
 
Mennään sillä sitten.

Ruotsihan pääsi oikein isolla kauhalla nappaamaan itselleen kaiken Suomen jättämän MT-LB-kaluston. Suomen saaliiksi jäi alkuun 50kpl 2S1 ja n. 60kpl eri komentovaunuversioita. Enempää ei meille siinä vaiheessa haluttu ostaa. Sitten meillä kuitenkin päätettiin kasvattaa patteristot 18-putkisiksi joten piti ottaa yhteys Ruotsiin ja vaihtaa varaosia ps-haupitseihin. Ps-haupitsin piti ensin olla 152-millinen 2S3 mutta ne olivat niin huonossa hapessa että päädyttiin kevyempään ratkaisuun.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: PSS
Ja lähteiksi voisin mainita seuraavat:

Suomen Tykistömuseon julkaisu n:o 12 vuodelta 2011 " Vaikk' on synkeä yö, tykki leimua lyö". Sivuilla 161-179 on ansiokkaasti avattu Saksan ostosreissua tuloksineen. Kirjoittajina tuolloinen tykistön tarkastaja Asko Sivula ja yksi hankintaorganisaation avainhenkilöistä Leo Ukkonen.

sekä

"Jääkäritykistö 100-vuotta"-historiikki. Tuo kuvailemani tarina 2S1-hankinnan vaiheista on itse asiassa tässä kirjassa. Paljon muitakin yksityiskohtia löytyy sivuilta 55-59. Kirjoittajana jälleen Leo Ukkonen.
 
Sisätiloiltaan avarampi kuin mikään kilpailijansa. Löytyy 40 km kantava perävirtausammus, jonka saavuttaminen edellyttää kuitenkin omaa modulipanosjärjestelmää. Tämän lähteen mukaan kantama M107 vanhalla jenkkien standardikranaatilla
on 18 km.
Kattelitko sen vasta laittamani Nammon testin K9:llä? 40km+ IM HE-ER. Toki mainitsemasi perävirtaus, joten ehkä tarkoitit juuri tätä.
https://www.nammo.com/news-and-events/news/development-of-155-mm-im-he-er-completed/

Pitempi katsaus: Lastuava työstö sekä ulkoa että sisältä vs. tavanomainen valu.
Using a 155 mm/39-calibre ordnance, trials have shown that at a range of 20 km and using the Rheinmetall DM72 modular charge system with five modules, Nammo's 155 mm HE-ER projectile has a deviation of +/- 30 m from target. For the Nammo NM28 - which is its version of the US-developed M107 HE projectile - this figure is +/-80 m.

In addition to having improved accuracy, the HE-ER projectile also has an enhanced fragmentation effect against a wide range of battlefield targets. It has a modular design fitted with a screw-on interchangeable base-bleed (BB) unit to achieve increased ranges. This is used as an alternative to the screw-on, hollow-base unit, used for short and medium ranges.
http://www.janes360.com/images/assets/423/54423/precision-guided_munitions_for_field_artillery.pdf

Nammon esitys base bleed (simulaatioita ym.):
http://www.dtic.mil/ndia/2011ballistics/12015.pdf


 
Viimeksi muokattu:
Ja sitten löytyikin jo seuraava viesti, jonka mukaan pv ei osaa laskea raketinheittimiään... Hollannista ostetut raketinheittimet olivat laajassa päivityksessä Lockheed & Martinilla ja Hollannista sekä Tanskasta ostettiin kaikki yksiköiden kalusto ml. varaosat. Näissä hankinnoissa olisi ollut ainakin kolme paikkaa hankkia ammunnanhallinnan järjestelmät. Eikö sinusta 12 ajoharjoitteluvaunua 22 ampuvalle heittimelle kuulosta mitenkään oudolta?

Puuttuvat 7 heitintä ovat voineet tulle L&M:n päivityksen yhteydessä tai todennäköisemmin osana Norjasta tehtyä bankkukauppaa (Norjahan on laittanut nämä koipussiin jo aikaisemmin).

Edelleen luotan pv:n ilmoitukseen omista raketinheittimistään hyvin paljon enemmän kuin "kirjausvirheeseen".

Niin tai näin, niin ilman heittimien päivitystä M270 --> M270A1-standardiin norjalaiset/tanskalaiset heittimet ovat taistelukäyttöä ajatellen liki hyödyttömiä. GMLRS:n ampuminen vaatii päivityksen, ja tyhmiä rakettejahan Suomella ei ole (pl. miinaraketit ja harjoitusraketit).

Jos myöhemmin hankittuja heittimiä olisi päivitetty, niin siitä olisi suurehkolla varmuudella maininta jossakin julkisessa lähteessä. FMS-vientilupahakemukset ovat julkisia, ja yleensä valmistajakin tiedottaa.

Eikä välttämättä kannata olettaa, että tanskalaisia heittimiä käytettäisiin yksinomaan ajoharjoitteluun. Eiköhän ne ole myös suhteellisen edullinen varaosalähde.

Olen nähnyt jossain maininnan että MLRS-kalustoa olisi hankittu Hollannista ja USA:sta. Tuo voi tarkoittaa jälkimmäisen osalta muutakin kuin modausta? Lisäkappaleet voivat periaatteessa olla myös jenkeiltä ostettuja ykköskappaleita jos on vaikkapa haluttu varustaa kolme täyttä 8 heittimen patteria ja ehkä vielä pari kappaletta varalle. Loput olisivat sitten pohjoismaista perua.

Edelleen, eikö toimintakuntoisten heitinten hankintojen pitäisi näkyä vientiluvissa tai jossakin julkisissa papereissa?

Käsittääkseni Hollanti ei koskaan ostanut kuin 22 heitintä.

Kyllä, Siprin mukaan 22 raketinheitintä (+2700 rakettia).

Britannialla on muuten 50, Saksalla 38 ja Ranskalla 13 käytössä, onko tietoa paljonko varastoissa?

Siprin mukaan alkuperäiset toimitusmäärät 63 Britannialle, 154 Saksalle ja 55 Ranskalle. Moni heitin lienee kaluttu varaosiksi, vaikka luulisi noita olevan ehjiäkin. Stenaamiseen en oikein usko, kuitenkin kyse varsin uudesta ja toimivasta kalustosta.

Tanskalla oli hankittuna kymmenillä miljoonilla tuoreita raketteja.

Nyt voisi jo loppua tämä disinformaation levittäminen. Sipri ei tiedä mitään Tanskan rakettikauppoja tältä vuosituhannelta, ei myöskään Google. Sen sijaan tiedetään, että MLRS:stä luopuminen oli suunnitelmassa jo yli 10 vuotta sitten.

Denmark reforms army, dismantles missile systems
COPENHAGEN (AFP) Mar 11, 2004
Denmark intends to dismantle its "DeHawk" air defense missile system and its multiple rocket launch system (MLRS) as part of an ongoing project to reform its military, Defense Minister Svend Aage Jensby said on Thursday.

--

http://www.spacewar.com/2004/040311194136.lam02iw3.html
 
Niin tai näin, niin ilman heittimien päivitystä M270 --> M270A1-standardiin norjalaiset/tanskalaiset heittimet ovat taistelukäyttöä ajatellen liki hyödyttömiä.
Tämän mukaan alkujaan tanskalaisten tarkoitus oli hankkia M270A1.
The opening stage called for the "A1"-version, but due to delay in deliverance the older M270 was obtained. The launchers were planned up-graded to a British specification worked out by the UK MOD.
http://www.armyvehicles.dk/m270.htm

  • M270B1 is a British Army upgrade, similar to the A1, but it also includes an enhanced armor package, which gives the crew better protection against IED attacks.
(wiki)

Toki kun ne ampumiseen tarvittavat rensselit on poistettu niin se ei meitä erityisemmin auttaisi.

@Huhta Olen samaa mieltä, että toimintakuntoisten raskaiden raketinheittimien lipuminen maahan ilman mitään vihiä julkisissa tietolähteissä on hyvin epäuskottavaa. Lisäksi niitä on muka vielä enemmän kuin mitä Norjan romut ja 22 tiettyä toimintakuntoista tekee yhteensä?!?
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top