Tykistö

Tuli käytyä Ruotsin PV:n vieraana Bodenin varuskunnassa v. 2003 lopulla ja kuultua tämä asia suoraan heiltä eli tiedon lähteiltä. Ei ollut se malli, jota SAAB nyt tarjoaa vaan mallia B. Toimitettujen vehkeiden mittaussektori mm ainoastaan 90 astetta. Siten
tarvitsivat 4 kpl suunniteltuun käyttöön eli Kabulin lentokentän suojaamiseen epäsuoralta tulelta. Ruotsalaisia asia ei haitannut. Saivathan isomman kaupan. Kyse ei kuitenkaan ollut ostosta; sehän jenkkeihin ei niin vaan onnistu ulkomaiselta toimittajalta.
Piti vuokrata; siten onnistuvat pikaisetkin hankinnat. Jenkit on tietysti voineet myöhemmin lunastaa omiksi. Toimitusvuosi oli kyllä mun mielestä aikaisempi kun 2003.
Sellaisen seikan muistan myös uutisesta, että niiden kerrottiin olleen maailman parhaimpia. Jenkit joutuivat hankkimaan Ruotsista, koska heillä itsellä ei löytynyt vastaavaa.
 
Sellaisen seikan muistan myös uutisesta, että niiden kerrottiin olleen maailman parhaimpia. Jenkit joutuivat hankkimaan Ruotsista, koska heillä itsellä ei löytynyt vastaavaa.

Oikein muistat!
Jenkeillä oli AN/TPQ 36/37 joka heillä on edelleen, mutta silloin ei vielä ollut nykyistä päivitysversiota vaan 80 -luvun analogiatekniikkaa. ARTHUR Mod B oli tosiaan silloin numero ykkönen maailmalla. SAAB kävi testaamasa Rovajärvelläkin ja kovasti harmitti
kun ei päästy katsomaan laitetta tositoimissa. Bodenissa samana vuonna kyllä auliisti esiteltiin.
 
Viimeksi muokattu:
Paras ja kehittynein pieneltä osin. Miten pitkälle raha riittää?
"Paras ja kehittynein" sanoo mies, joka on lyhyen ajan sisällä hankkinut/hankkimassa Bonukset, GMLRS:n, ps-haupitseja ja nyt vastatykistötutkat. Lisää kummasti uskottavuutta.

Tietysti voidaan aina valittaa resurssien riittämättömyydestä, mutta onhan tuossa nyt sitä suorituskykyä ja rautaa lahkeessa.
 
Suomen Sotilas
14 mins ·
HS kirjoitti 12.1. Puolustusvoimien hankkivan vastatykistötutkia.

Mikään uusi uutinen tämä ei kyllä ole, sillä Maavoimien komentaja kenraaliluutnantti Seppo Toivonen kertoi siitä jo vuonna 2015 Maavoimien Mediapäivän yhteydessä. Hyvin tärkeällä varauksella, että hanke toteutuu, jos se mahtuu Maavoiminen rahoituskehykseen.

Tykistön tarkastaja eversti Pasi Pasivirta valotti hankkeen aikataulua sen verran, että siinä pyritään toimimaan nopeasti, jolloin tutka olisi käytössä jo vuonna 2020. Hankintapäätös jää seuraavalle hallituskaudelle. Varsinainen operatiivinen käyttövalmius saavutetaan kuitenkin vasta 2020 –luvun alussa, kun sodanajan reserviläiset on ehditty kouluttaa valmiiksi.

Suomessa on pitkäaikainen kokemus tällaisesta asejärjestelmästä, sillä meille hankittiin vuonna 1976 silloin tuliterä brittiläinen Cymbeline -vastatykistötutka sen ensimmäisenä ulkomaisena asiakkaana. Analoginen laite oli tällä vuosituhannella jo vanhentunut teknisesti eikä varaosiakaan enää saanut. Siksi se oli pakko poistaa käytöstä vajaat kymmenen vuotta sitten. Yli kolmenkymmenen vuoden aikana ehtivät kuitenkin lukuisat tykkimiehet saada sillä koulutuksen Niinisalon Tiedustelupatteristossa.

Lue lisää aiheesta Arto Ojasen artikkelista nettisivuiltamme.

JP/AO

Uudet vastatykistö-lentoratatutkat kenttätykistölle ehkä jo 2020
Suomen Sotilas | 12.01.2017 | Artikkeli http://www.suomensotilas.fi/uudet-vastatykisto-lentoratatutkat-kenttatykistolle-ehka-jo-2020/

Teksti: Arto Ojanen

HS kirjoitti 12.1. Puolustusvoimien hankkivan vastatykistötutkia. Mikään uusi uutinen tämä ei kyllä ole, sillä Maavoimien komentaja kenraaliluutnantti Seppo Toivonen kertoi siitä jo vuonna 2015 Maavoimien Mediapäivän yhteydessä. Hyvin tärkeällä varauksella, että hanke toteutuu, jos se mahtuu Maavoiminen rahoituskehykseen.

Tykistön tarkastaja eversti Pasi Pasivirta valotti hankkeen aikataulua sen verran, että siinä pyritään toimimaan nopeasti, jolloin tutka olisi käytössä jo vuonna 2020. Aikaisemmin ovat asiasta perillä olevat tahot kertoneet Suomen Sotilaalle, että varsinainen hankintapäätös jää seuraavalle hallituskaudelle. Varsinainen operatiivinen käyttövalmius saavutetaan kuitenkin vasta 2020 –luvun alussa, kun sodanajan reserviläiset on ehditty kouluttaa valmiiksi.

Suomessa on pitkäaikainen kokemus tällaisesta asejärjestelmästä, sillä meille hankittiin vuonna 1976 silloin tuliterä brittiläinen Cymbeline -vastatykistötutka sen ensimmäisenä ulkomaisena asiakkaana. Järjestelmä kykeni tosin kunnolla paikantamaan ainoastaan kranaatinheittimiä. Tykkejäkin toki niiden ampuessa yläkulmilla eli yli 45 asteen korotuksella. Yläkulmilla ammunta on kuitenkin tykistössä harvinaisempaa. Analoginen laite oli tällä vuosituhannella jo vanhentunut teknisesti eikä varaosiakaan enää saanut. Siksi se oli pakko poistaa käytöstä vajaat kymmenen vuotta sitten. Yli kolmenkymmenen vuoden aikana ehtivät kuitenkin lukuisat tykkimiehet saada sillä koulutuksen Niinisalon Tiedustelupatteristossa.

Suomeen hankittiin Cymbeline vastatykistötutka jo vuonna 1976. Järjestelmä on poistettu käytöstä vanhentuneena jo vajaa vuosikymmen sitten, eikä uutta ole vielä saatu tilalle. Perävaunutyyppinen Cymbeline -tutka kuvassa antenni suljettuna kuljetusasentoon. kuva: Wikimedia

Myös uudempia tykistötutkia on Puolustusvoimat kyennyt seuraamaan läheltä. Eräänä harvoista maittemme välisistä onnistuneista yhteistyöprojekteista on ruotsalaisille tarjottu tilaisuus tulla Rovajärvelle testaamaan ja harjoittelemaan tykkien paikantamista tositilanteessa. Heillähän kovilla ampuminen on erittäin harvinaista herkkua. Ensimmäisen kerran tulivat ruotsalaiset Rovajärvelle jo noin 15 vuotta sitten. Myös viime marraskuussa oli ruotsalainen tykistötiedustelujoukkue mukana MVH16:sta (Maavoimien vaikuttamisharjoitus), kuten Suomen Sotilas kertoi viime vuonna. Lehdellemme ei valitettavasti tarjoutunut tilaisuutta tutustua tarkemmin laitteeseen. Syynä eivät olleet sotasalaisuudet vaan mediaväen tiukka aikataulu. Tämä ARTHUR (ARTillery HUnting Radar) tutka oli nimittäin 1990 -luvun mallia, Siten ei isäntämaallekaan tarjoutunut mahdollisuutta ennenaikaisen evaluointiin, vaikka laitetta Rovajärvellä laajasti sotilaille esiteltiinkin.

Tykistön todellisella suurvallalla Venäjällä on luonnollisesti ollut kauan käytössään paikantamistutkia. Uusimpien mallien suorituskyky ei ehkä ole ihan länsimaisella tasolla, mutta uusimmat laitteet ovat jo varsin kehittyneitä. Tällaisen suorituskyvyn saaminen meillekin olisi siten äärettömän tärkeää, vaikka Maavoimille on huutavia rahareikiä joka puolella.

Venäläinen vuonna 2013 julkistettu Almaz-Anteyn valmistama Zoo-1 itseliikkuva vastatykistötutka. Kuva kirjoittajan.

Arto Ojanen on lehtemme tykistöasiantuntija.
 
"Paras ja kehittynein" sanoo mies, joka on lyhyen ajan sisällä hankkinut/hankkimassa Bonukset, GMLRS:n, ps-haupitseja ja nyt vastatykistötutkat. Lisää kummasti uskottavuutta.

Tietysti voidaan aina valittaa resurssien riittämättömyydestä, mutta onhan tuossa nyt sitä suorituskykyä ja rautaa lahkeessa.

Suomi haluaa Euroopan parhaan tykistön – armeija ostaa vastatykistötutkia nopealla aikataululla”

Ambitiotaso alkaa olla kohdallaan. Tätä on odotettukin jo joitakin vuosia tai vuosikymmeniä. Toivottavasti tuo nopea aikataulu ei osoittaudu liian hitaaksi. Naapuri kun kuuluu harjoittelevan jo toimivalla kalustolla Ukrainassa.

Mutta ei maalata piiruja kartalle. Mainilan laukaukset ovat historiaa.
 
Nopealla tahdilla raketinheittimiin tarvittaisiin kaikkea mitä sillä voi ampua.
 
Miten niin "muodostuu Euroopan paras tykistö"?

Meillähän on jo Euroopan paras tykistö ja sitten Talvisodan on aina ollut....tuo vaan lisää kykyä.

Minä kun luulin, että sinä olet tottunut hengailemaan myyntimiestaitoisempien kansojen keskuudessa? Eihän tuo tarkastaja voi mennä sanomaan, että meillä on paras tykistö, jos tarkoitus on pyytää lisää rahaa. Pitää pyytää rahaa sanoen, että "saadaan paras tykistö".
 
Siinä vaiheessahan pitää tuoda esille, että pitää pitää yllä ns. "performance gap" ;)

Ja että jos ei osteta niin "ne jyrää meidät." :D

Etenkin Suomessa kauhukuvat uppoavat tosi hyvin...jopa tällä foorumilla. Kun "me ollaan niin paskoja eikä meidän vehkeistäkään ole mihinkään." :D
 
Kuinkahan nopeasti tuollainen tutka on paikannettavissa? Joutuuko se itse vaihtamaan jatkuvasti asemaa ettei ala tulla tavaraa niskaan?
 
Kauhukuvat uppoavat tosiaan turhankin helposti. En silti syytä tuota tykistön tarkastajaa kotiinpäin vedosta, ainakaan liikaa.
 
Kuinkahan nopeasti tuollainen tutka on paikannettavissa? Joutuuko se itse vaihtamaan jatkuvasti asemaa ettei ala tulla tavaraa niskaan?

Riippuu kovasti vastapuolen paikannuslaitteiston sijoittelusta. Siihen kuitenkin tarvitaan ristisuuntima, jotta homma toimii ja nuo tutkat eivät säteile ympäri.
 
Kauhukuvat uppoavat tosiaan turhankin helposti. En silti syytä tuota tykistön tarkastajaa kotiinpäin vedosta, ainakaan liikaa.

En yhtään epäile, etteikö poistuvaa tyksitökalustoa voitaise korvata yksi yhteeen.

Maavoimien kalustossa on se hyvä epä-mediaseksikkyys, että niiden varat menevät ns. "under media horizon".
 
Pari tarkennusta.

Riippuu kovasti vastapuolen paikannuslaitteiston sijoittelusta. Siihen kuitenkin tarvitaan ristisuuntima, jotta homma toimii ja nuo tutkat eivät säteile ympäri.

Tutka on varmasti suunniteltu niin, että teho suuntautuisi määrättyyn suuntaan (kuten kaikki tutkat). Mutta kaikki tutkat säteilevät ympäri, enemmän tai vähemmän.

ephimg-20188850.gif

Ja kuinka nopeasti on paikannettavissa se tutka joka paikallistaa vastatykistötutkan - jotta saadaan tavaraa senkin niskaan.

Se ei ole tutka, vaan sähkömagneettisen säteilyn kuuntelulaitteisto. Sitä kuuntelua ei voi siis paikallistaa.
 
Viimeksi muokattu:
Kuinkahan nopeasti tuollainen tutka on paikannettavissa? Joutuuko se itse vaihtamaan jatkuvasti asemaa ettei ala tulla tavaraa niskaan?

Ihan oikea kysymys. Tutka on aktiivisena lähettimenä aina paikannettavissa helpostikin, koska käytettävät tehot ovat suuria. Joudutaan toimimaan samoin kun paikannettavat tykitkin eli nykyiset järjestelmät on tehty itseliikkuviksi. Tutkia voidaan käyttää
vuorotellen ja sijoittaa ne maastoesteen taakse, jolloin säteily vaimenee vihollisen suuntaan.
 
Back
Top