Tykistö

http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/85100/Yli-Pyky_HJ.pdf?sequence=1&isAllowed=y
OPERATIIVISEN TULENKÄYTÖN AMPUMATARVIKKEET
Kandidaatintutkielma

TIIVISTELMÄ

Operatiivinen tulenkäyttö on vaikuttamista taisteluista irti olevaan viholliseen. Tällaisia vihollisjoukkoja ovat esimerkiksi reservit, johtamispaikat ja tykistöjoukot. Käytännössä kyseisistä joukoista suuri osa on panssaroituja joukkoja, joihin perinteisillä sirpaleammuksilla vaikuttaminen on haastavaa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mitkä ampumatarvikkeet ovat soveltuvia operatiiviseen tulenkäyttöön. Tätä varten tutkimuksessa tarkastellaan ulkomailla kehitettävien ja käytettävien erikoisampumatarvikkeiden ominaisuuksia sekä selvitetään, millä ampumatarvikkeilla Suomessa tällä hetkellä toteutetaan operatiivisen tulenkäytön tehtävät. Tutkimusmenetelmänä on kirjallisuustutkimus, jonka lähdemateriaalina käytetään Kenttätykistöoppaita sekä aiheeseen liittyviä aiempia tutkimuksia. Tutkimuksen johtopäätöksinä ovat, että nykyisin käytössä olevat sirpale- ja kuorma-ammukset ovat vaikutukseltaan hyviä tilanteissa, joissa ei vaadita äärimmäistä tarkkuutta tai suurta kantamaa. Operatiivisen tulenkäytön maalit ovat usein laajoja aluemaaleja, mutta sisältävät kuitenkin pistemäisiä, yksittäisiä kohteita. Kun vaatimuksena ovat pitkät ampumaetäisyydet ja pistemäisten kohteiden tuhoaminen, on tarkkuutta parannettava putkivaiheen jälkeen lentorataa korjaamalla. Tehokkaaseen kauaskantoiseen vaikuttamiseen on käytettävä täsmäammuksia, jotka kykenevät muuttamaan lentorataansa tarpeen mukaan sekä hakeutumaan kohteeseen tarkasti. Tällaisia ampumatarvikkeita onkin ulkomailla olemassa tai kehitteillä. Hakeutumiskeinoina täsmäampumatarvikkeilla on laservalaisuun hakeutuminen tai ampumatarvikkeen omiin sensoreihin perustuva hakeutuminen. Laservalaisuun hakeutuminen aiheuttaa valaisevalle tulenjohtajalle paljastumisriskin, koska valaisua on suoritettava useiden sekuntien ajan. Omilla sensoreilla hakeutuvat ammukset eivät muodosta tällaista riskiä, tai riski on ainakin pienempi.

AVAINSANAT Operatiivinen tulenkäyttö, kuorma-ammukset, hakeutuvat ammukset, hakeutuvat tytärkranaatit, erikoisammukset, ampumatarvikkeet
 
Foorumilla on menossa jokin renesanssi taistelu hekojen suhteen. Havitellaan taas erittäin haavoittuvaista aselajia. Järkyttävää hintalappua unohtamatta. Miten olisi vaikka puolella rahalla K9 Moukareita lisää ja tällä kertaa ne penteleen latausvaunut päälle. Vedettävä tykistömme saatava minimiin
 
Tai mitä jos ne vastatykistötutkat saataisiin vihdoin hankituksi :camo:
 
Foorumilla on menossa jokin renesanssi taistelu hekojen suhteen. Havitellaan taas erittäin haavoittuvaista aselajia. Järkyttävää hintalappua unohtamatta. Miten olisi vaikka puolella rahalla K9 Moukareita lisää ja tällä kertaa ne penteleen latausvaunut päälle. Vedettävä tykistömme saatava minimiin

Hintalapun ei tarvitse olla järkyttävä. Yhdysvalloista saisi käytettyä kalustoa (AH-1W). [Se on se merkkihuollon lasku, joka on järkyttävä.]

http://www.janes.com/article/78455/brazilian-army-eyes-us-supercobra-helicopters
http://www.janes.com/article/77142/usmc-supercobras-to-be-sold-off-to-international-customers
http://www.thedrive.com/the-war-zon...its-ah-1w-super-cobra-attack-helicopter-fleet
 
Cobra on Vietnamin sodan aikainen reliikki. Ei me sellaisia haluta tänne. 2003 Britit käytti niitä Basrassa ja harmittelivat, kun ei ollut Apacheja vielä.
 
Cobra on Vietnamin sodan aikainen reliikki. Ei me sellaisia haluta tänne. 2003 Britit käytti niitä Basrassa ja harmittelivat, kun ei ollut Apacheja vielä.

No ei. AH-1W SuperCobra otettiin palveluskäyttöön vasta 1980-luvun puolivälissä ja AH-1W kykenee toimimaan myös yöllä ja ampumaan mm. Hellfire-panssarintorjuntaohjuksia.
 
No ei. AH-1W SuperCobra otettiin palveluskäyttöön vasta 1980-luvun puolivälissä ja AH-1W kykenee toimimaan myös yöllä ja ampumaan mm. Hellfire-panssarintorjuntaohjuksia.
Muistan nähneeni videopätkiä
Vietnamista jossa Cobraa esiintyy. Muistan sitten varmaan väärin.
Juu alkuperäinen Cobra sai tulikasteensa Vietnamissa ja Super varmaan sitten 1991 Irakissa. El niitä siviili toisistaan erota.
 
Ovat samannäköisiä, helpoiten Cobran tunnistaa alkuperäisestä "piiputtomasta" minigun-turretista nokan alla, kun SuperCobrassa on pitkäpiippuinen 20mm. SuperCobra on alkuperäisestä venytetty tuplasti raskaampi kaksimoottorinen versio, ja Mariineilla nyt käytöstä poistuvien AH-1W SuperCobrien tilalle on tullut edelleen kehitetty versio AH-1Z Viper.

Hauskaa kyllä, USMC:lle ei ole kelvannut Apache, vaikka Viper alkaa olla samassa kokoluokassa ja Apachesta on kehitetty vientiä varten mm. tukialusystävällistä versiota. Ilmeisesti mielummin pidetään tuttu platform palveluksessa, ja varmaan hintakin on ollut osatekijänä kun zulu-versioista suurin osa on rakennettu vanhoista whiskey-malleista.
 
Ilmeisesti mielummin pidetään tuttu platform palveluksessa, ja varmaan hintakin on ollut osatekijänä kun zulu-versioista suurin osa on rakennettu vanhoista whiskey-malleista.
Nyt en sano varmaksi, muokkaan tähän joko lähteen, tai anteeksipyynnön kun kerkeän. Mutta mielestäni zulut eli Viperit on rakennettu lähes pelkästään uusina tuotantoina. Alunperin piti modata whiskeyistä, mutta hintaero täysin uuteen jäi niin pieneksi, että muutamia kappaleita lukuunottamatta, zulut ovat täysin uusia hyrriä.

Edit.
Originally the AH-1Z program intended to remanufacture all but 58 of the 226 AH-1Zs it was slated to acquire from existing AH-1W airframes, but that changed quickly as the program gained momentum. The price difference between new-build and remanufactured helicopters shrunk dramatically, so it really didn't make sense to go through all the effort and logistics of reusing older AH-1W airframes that also still held value.

In the end only 37 AH-1Ws were reworked into AH-1Zs, and that effort ended in 2014. As such, there is a large fleet of Whisky Cobras that could potentially be sold off as surplus to a foreign buyer, or donated via foreign military aid initiatives. Of course any sale, or gift for that matter, would have to be approved by the U.S. State Department.

https://www.google.fi/amp/amp.timeinc.net/thedrive/the-war-zone/17810/pentagon-to-sell-off-its-ah-1w-super-cobra-attack-helicopter-fleet?source=dam

Edit2.
Miksi me ollaan tykistössä?
 
Viimeksi muokattu:
Viimeksi muokattu:
Foorumilla on menossa jokin renesanssi taistelu hekojen suhteen. Havitellaan taas erittäin haavoittuvaista aselajia. Järkyttävää hintalappua unohtamatta. Miten olisi vaikka puolella rahalla K9 Moukareita lisää ja tällä kertaa ne penteleen latausvaunut päälle. Vedettävä tykistömme saatava minimiin
En nyt yleistäisi että "foorumilla", jos jotkut intoilevat. Taisteluhelikopterit ovat olleet tehokkaita aavikolla pyjaamasotureita vastaan, koska ne pysatyvät tappamaan kauempaa kuin pyjaamasoturien aseet. Metsäisessä maastossa Kosovossa, jossa lisäksi oli vuoria, eivät jenkit, hyvästä syystä, uskaltaneet laittaa koptereita tositoimiin.
 
Muutenkin serbien ja muidenkin kalusto oli montakertaa parempaa kuin afgojen ja Irakin pyjamasankareilla. Puhumattakaan koulutuksesta, mukaanluetttuna ihan siivi peruskoulutus ja asenne.

Serbithän ampuivat f117 häivekoneenkin alas.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top