Tykistö

Old Boy kirjoitti:
Tällaisia olisi ehkä voitu saada Ruotsista v 1942, jos olisi vaikka tehty edullisia krh-vastakauppoja. Landsverk m/42 taistelupanssarivaunu. Varustettu 75 mm kanuunalla jolla oli suuri lähtönopeus. Ruotsi teki näitä melkein 300 ja käytti kunnes Centurionit tuli 1950-luvun loppuvuosina. Tornit käytettiin vielä uudelleen rannikkotykistössä ja satamien sekä lentokenttien kiinteinä linnoitteina.



Katso liite: 23753
Klikkaa laajentaaksesi...
Enpä usko.

Vaikka nimessä on mallivuosi -42, ensimmäiset toimitettiin huhtikuussa -43 ja silloin Ruotsilla oli vielä hätä Saksan kanssa. Saksalla ei ollut varsinaisia aikeita miehittää Ruotsia, vaika esisuunnitelmia oli tehty, ei kuitenkaan kovinkaan korkealla taholla, mutta siitä Ruotsalaiset eivät voineet olla varmoja.

Ja ennenkuin Ruotsi sai itseään tyydyttävän määrän kasaan, Suomi olikin jo ulkona sodast Neuvostoliiton kanssa.
https://en.wikipedia.org/wiki/Stridsvagn_m/42
 
Vertailun vuoksi, ja punaolkaisen aselajin kehityksestä ja metodeista kiinnostuneille:
http://nigelef.tripod.com/maindoc.htm

Kertoo kuninkaallisen tykistöaselajin organisaatiosta, välineistä, metodeista, taktiikoista, doktriinista sekä vahvuuksista ja heikkouksista toisessa maailmansodassa. Lisäksi löytyy vertailua Yhdysvaltoihin ja Saksaan sekä hieman kevyemmin Neuvostoliittoon. Mielestäni hyvä kokonaisvaltainen perehdytys tykistöaselajiin yleisestikin.

Muutamia havaintoja:
  • Britit näyttävän tapelleen paljon samojen ongelmien kanssa, kuin muutkin (ml. Suomi)
  • Kansainyhteisön tykkimiehet olivat kulmien oikaisujen takia varmaan nopeimmat tulenavaajat sodassa, tarkkuuden kustannuksella tosin. Eri mailla oli eri painopisteet, miten tulta jaellaan
  • Suomalaisten korjausmuunninmetodi oli aikaansa edellä, vaikkei sitä tässä suoraan mainittukaan. Huomattavaa, koska brittien oman sodanjälkeisen selvityksen mukaan vain 7% suoraan vaikutukseen pyrkivästä tulesta oli mitenkään tehokasta. Toisaalta suomalainen tykistö ei muutoin ollut mitenkään ylivertainen - osattiin sitä muuallakin
  • Tulitoiminta kehittyi huimaa vauhtia joka maassa, samalla tapaa kuin muut aselajit sodan aikana ja sen jälkimainingeissa
  • Yhdysvaltalaisten retostelu oman tykistönsä ylivertaisesta tarkkuudesta ja TOT-metodin kehittämisestä voi jättää omaan arvoonsa. Todellisuudessa jenkit olivat tarkkoja, mutta tuhlasivat ammuksia ampumalla liikaa (olihan heillä tosin varaa) ja tulenavaus oli hidasta

Bonuksena omakehua:
And in March 2003 a UK battery in Iraq reported taking 45 seconds from receiving a call for fire to the 'splash' of the adjusting shell, but a more interesting and historically consistent comparison was at Al Nasiriyah. A UK 105-mm battery under control of a US marine's FDC was reporting 'battery ready' on average 1.75 minutes after the call for fire, the US 155-mm batteries were averaging 8 minutes.
Klikkaa laajentaaksesi...
 
Viimeksi muokattu:
Old Boy kirjoitti:
No eipä tosiaankaan olisi kannattanut! Eikä ollu mahdollistakaan, sillä vielä v. 1960 eivät moniputkiset raketinheittimet olleet kehittyneet 1900-luvun jälkipuoliskon tasolle. Heillähän periaatteeksi tuli jo II MS:n kuluessa valmistaa itse aseensa suurvaltojen tapaan. Se onnistuikin, kun oli teollista perinnettä sekä riittävät määrärahat. Mutta raketinheitintietämystä ei ollut lainkaan. Eihän niitä Ruotsiin hankittu myöhemminkään.
Klikkaa laajentaaksesi...

Toden totta, onko Ruotsilla koskaan ollut mitään raketinheittimiä edes koekäytössä? Ei kotimaisen raketinheittimen valmistaminen nyt niin köh, rakettitiedettä voi olla. Tehtiinhän sellainen Suomessakin ja mallikappaleita olisi varmasti saanut.
 
P-Korean paraatissa nähtiin uusia telatykkejä.
K8RGDbK.jpg
 
  • Tykkää
Reactions: ctg
fulcrum kirjoitti:
Toden totta, onko Ruotsilla koskaan ollut mitään raketinheittimiä edes koekäytössä? Ei kotimaisen raketinheittimen valmistaminen nyt niin köh, rakettitiedettä voi olla. Tehtiinhän sellainen Suomessakin ja mallikappaleita olisi varmasti saanut.
Klikkaa laajentaaksesi...

Mahdollisesti ovat katsoneet hävittäjäpommittajien olevan riittävä (ja joustavampi) painopistealueen tulituki.

Tietääkseni Ruotsissa on kyllä testailtu raketinheittimiä, mm. Länsi-Saksalainen LARS istutettiin kasarin lopulla BV206:n päälle, mutta taisi jäädä yksittäiseksi testikappaleeksi.
 
Falangi kirjoitti:
Tornin katolla näyttää konekiväärien lisäksi olevan myös jonkinlainen ITO-laukaisin (Strela, Igla, kiinankopio?) kahdella puikolla.
Klikkaa laajentaaksesi...

Taitaa olla P-Koreassa ihan yleinen tapa. Löytyy myös paraatien taistelupanssarivaunuista.

Mistähän ihmeestä ovat tuohon päätyneet jos noita oikeastikin vaunuihin asentelevat. P-Koreahan on vielä vuoristoista aluetta ja vaunut ajelevat laaksoissa jolloin tuliasemat ovat järkyttävän huonoja IT-ohjuksille. Ei niitä laukaisulaitteita myöskään ääretöntä määrää voi olla, eli luulisi olevan melkoista resurssien tuhlausta.
 
peelo kirjoitti:
Taitaa olla P-Koreassa ihan yleinen tapa. Löytyy myös paraatien taistelupanssarivaunuista.

Mistähän ihmeestä ovat tuohon päätyneet jos noita oikeastikin vaunuihin asentelevat. P-Koreahan on vielä vuoristoista aluetta ja vaunut ajelevat laaksoissa jolloin tuliasemat ovat järkyttävän huonoja IT-ohjuksille. Ei niitä laukaisulaitteita myöskään ääretöntä määrää voi olla, eli luulisi olevan melkoista resurssien tuhlausta.
Klikkaa laajentaaksesi...

Voipi olla kyseessä kokonaisuudessaan ihan aitoa lasikuitua tela-alustan päällä...
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
LasUps kirjoitti:
Vertailun vuoksi, ja punaolkaisen aselajin kehityksestä ja metodeista kiinnostuneille:
http://nigelef.tripod.com/maindoc.htm

Kertoo kuninkaallisen tykistöaselajin organisaatiosta, välineistä, metodeista, taktiikoista, doktriinista sekä vahvuuksista ja heikkouksista toisessa maailmansodassa. Lisäksi löytyy vertailua Yhdysvaltoihin ja Saksaan sekä hieman kevyemmin Neuvostoliittoon. Mielestäni hyvä kokonaisvaltainen perehdytys tykistöaselajiin yleisestikin.

Muutamia havaintoja:
  • Britit näyttävän tapelleen paljon samojen ongelmien kanssa, kuin muutkin (ml. Suomi)
  • Kansainyhteisön tykkimiehet olivat kulmien oikaisujen takia varmaan nopeimmat tulenavaajat sodassa, tarkkuuden kustannuksella tosin. Eri mailla oli eri painopisteet, miten tulta jaellaan
  • Suomalaisten korjausmuunninmetodi oli aikaansa edellä, vaikkei sitä tässä suoraan mainittukaan. Huomattavaa, koska brittien oman sodanjälkeisen selvityksen mukaan vain 7% suoraan vaikutukseen pyrkivästä tulesta oli mitenkään tehokasta. Toisaalta suomalainen tykistö ei muutoin ollut mitenkään ylivertainen - osattiin sitä muuallakin
  • Tulitoiminta kehittyi huimaa vauhtia joka maassa, samalla tapaa kuin muut aselajit sodan aikana ja sen jälkimainingeissa
  • Yhdysvaltalaisten retostelu oman tykistönsä ylivertaisesta tarkkuudesta ja TOT-metodin kehittämisestä voi jättää omaan arvoonsa. Todellisuudessa jenkit olivat tarkkoja, mutta tuhlasivat ammuksia ampumalla liikaa (olihan heillä tosin varaa) ja tulenavaus oli hidasta

Bonuksena omakehua:
Klikkaa laajentaaksesi...

Huono asia länsiliittoutuneille oli, että suuri osa esim. syksyn 1944 tykistötulesta ammuttiin "häirintätulena" maastonkohtiin, joissa "saattoi olla vihollisia". Eli tähystämätöntä tulta.
 
US_M142_HIMARS_troops_praise_Government_developed_software.jpg

M142 HiMars

For two weeks in late August, the 18th Field Artillery Brigade (18th FA Brigade) in Fort Bragg, N.C., fielded and trained on the new M142 High Mobility Artillery Rocket System (HIMARS) Software System Suite Version 8.0 (V8); the first government developed and owned fire control system (FCS) software for an Acquisition Category (ACAT) 1 combat weapon system. The V8 software fielding marked a historic milestone for the United States government, unveiling its capability to successfully create and maintain its own FCS software without outsourcing to private companies. This fielding also revealed the positive, excited feedback and high demand from 18th FA Brigade Soldiers, the U.S. Army’s premier HIMARS brigade.

“[V8] is way faster and I like the accessibility of the programmable function keys,” HIMARS SPC Andres Fernandez divulged inside a HIMARS cab during a dry fire. The programmable function keys give soldiers more navigational control over the software. The launcher chief, SGT Joseph Schaeffer, continued: “It relays more information back to us about advisories, what our launcher loader module is doing, and digital communications.” The launcher crew explained with enthusiasm how the user-friendly software would positively impact their fire mission operations. These complimentary comments were not atypical. Numerous HIMARS launcher crews agreed that V8 was easier to navigate, more clearly labeled, intuitive, and was fully mission capable in significantly faster time than V8’s predecessor, the Legacy Version 7 series.

Previous, obsolete and outdated Legacy software poses many challenges for the Army’s modernization efforts. However, the primary push to organically design a government owned FCS software was born from reducing lifecycle costs, improving cyber security posture, and mitigating obsolescence. The government team, Precision Fires Rocket and Missiles Systems (PFRMS) Project Office and Systems Simulation, Software and Integration Directorate (S3I), teamed together nearly 7 years ago to tackle these problematic elements of the old FCS software. After years of development, validation, verification, and collaboration with U.S. Soldiers, the HIMARS FCS software was successfully redesigned as V8.

V8 boasts a new, enhanced graphical user interface with a modern, intuitive design, more reliable safety parameters, faster launcher software start-up and shut down times, a clearly identifiable auto-execution feature, additional lines of text for Soldiers to read numerous warnings and advisories, and colored coded parking headings to prevent Soldiers from needing to calculate heading allowance. The Interactive Electronic Technical Manual Reader was revamped to be a clearer, user friendly, printable, Adobe-like program. The V8 software can also be easily modified to support language translations.

“Version 8 is a true, fundamental leap forward,” said LTC Aaron Sadusky of 3-321 FAR. The LTC spoke highly of V8, commenting that some in his brigade, like his 1SG, “loved it.”

“The overall speed of the software [is] extremely impressive,” remarked 1SG Joy. “The start-up and shutdown times will be advantageous in certain operations. The reduction in start-up time helps market ourselvses to adjacent services, like the Air Force, and faster shut down time gives a technical advantage because it helps eliminate position errors.” 1SG Joy had more encouraging comments for V8 developers. “The auto-execute is a key feature and a game changer. You are not fumbling around menus trying to find your fire mission unlike in Legacy. It will certainly change the way I train my troops.”

Both of the 18th FA battalions’ Fire Direction Center operators, launcher crews, and maintenance crews all received V8 training and 32 HIMARS were loaded with the V8 software. S3I and PFRMS were directly involved in classroom instruction and dry fires to address or identify software improvement opportunities. The data collected from the fielding will improve upon an already dependable, quick, and practical interface for the user.

The fielding in Fort Bragg fueled the true mission of S3I and PFRMS: to create a reliable and advanced FCS software for the user. The ultimate goal of each office is to support Soldiers and provide them with the equipment needed to clearly meet their objectives and increase their survivability. After the fielding, it is without question that V8 is intuitive, popular, and the pioneer for future government created and owned products. PFRMS and S3I are currently using V8 as the baseline for the future Common FCS software which will be deployed on both HIMARS and M270A1 MLRS heavy launcher fleets
Klikkaa laajentaaksesi...
https://www.armyrecognition.com/sep...ops_praise_government_developed_software.html
 

Chunmoo K-MLRS

At DX Korea 2018, the International Defense Exhibition currently held in Seoul, South Korea, local company Hanwha Corporation is showcasing the Chunmoo Multiple Launch Rocket System (K-MRLS) and its ammunition.

According to Hanwha, Chunmoo is a next-generation main force firepower equipment for artillery units, which can outrange and precisely strike the enemy's long-range artillery.

The South Korean government awarded a development contract to Hanwha in 2009, development of Chunmoo was completed in 2013 and it entered mass production in 2014. The MLRS is now fielded with the ROK Army and Marine Corps. More than 100 units have been ordered (with deliveries still ongoing).

Chunmoo can fire three types of ammunition:
- 130mm non guided rockets (with 2 containers of 20 rockets each)
- 227mm non guided rockets (with 2 containers of 6 rockets each). These are rockets used by the American-made M270 which is in service with the South Korean army.
- 239mm guided rockets (with 2 containers of 6 rockets each)

The 130mm rockets have a range of 36 km, while the larger 230mm-class rockets have a range of about 80 km for the non-guided one, and 160 km for the guided variant. The types of rockets can be mixed (for example 1 container of 20x 130mm and 1 container of 6x 239mm).

According to Hanwha, their guided rocket is actually used as a "bunker buster" solution by the army because of its penetrator warhead. This was a requirement of the ROK Army as DPRK (North Korea) has a large number of bunkers along the border with the South.

The launcher is fitted on a 8x8 Hanwha truck chassis capable of a top speed of 80 km/h. The crew of the vehicle is composed of 3 soldiers: The driver, the commander and the shooter. Firing is conducted from inside the vehicle via the fire control system. The vehicle is armored and protected against NRBC threats.

In addition to the launcher vehicle, Hanwha also developed the reloader truck. ROK Army is still using K200A1 as command vehicle for their MLRS artillery units however. A typical ROK Army Chunmoo battery consists in 18 vehicles.
Klikkaa laajentaaksesi...
https://www.armyrecognition.com/dx_...ha_corporation_showcasing_chunmoo_k-mlrs.html

messu esittely
 
Viimeksi muokattu:
The commander of Army Futures Command told Congress on Thursday the command wants to field a long-range cannon that can shoot out to 1,000 miles.

Gen. John "Mike" Murray testified at a hearing before the House Armed Services Committee's Subcommittee on Readiness to explain to lawmakers how the newly established Futured Command will change the Army's acquisition and modernization process.

Rep. Trent Kelly, R-Mississippi, asked how the service is going to get ahead of near-peer threats such as Russia and China in long-range fires.

Development of long-range precision fires technology is the Army's number one modernization priority. In October, the service unveiled LRPF, along with its five other modernization priorities -- the next-generation combat vehicle, future vertical lift, a mobile network, air and missile defense, and soldier lethality -- as part of a plan to overhaul modernization and build a future force.

"From a tactical fires perspective, we are going through basically a two-step upgrade to our current Paladin, going to the M109A7, which is a new chassis," Murray said. "The next step is coming very quickly. We call it the extended-range cannon artillery. ... We have already shot a ... round out of that tube and more than doubled the range of our current artillery. And the goal is to get that out even further."

For operational fires, the Army is working on a Precision Strike Missile "that will have a range of approximately 499 kilometers," he said, adding, "Our current missile has a range of 350 kilometers."

Murray said the Army wants to get out much farther with strategic fires.

"We are looking very hard and starting down the path of hypersonics and also looking at what we call the Strategic Long Range Cannon, which conceivably could have a range of up to 1,000 nautical miles," he said.

That’s the equivalent of 1,150 land miles or 1852 kilometres.

Murray didn't provide any further details but said in the short term, the Army is adding back "both cannon and rocket artillery into our formations."

In air and missile defense, the Army plans to field mobile short-range air defense, or MSHORAD, "to keep up with our maneuver brigades," he said.

Under a new streamlined acquisition approach, the service was able to shave five years off the development process, Murray said. "The initial estimate was we could field one in 2025. We are now down to [fielding] four battalions in fiscal year 2020. The requirements process was done in 90 days, as opposed to the three to five years."
Klikkaa laajentaaksesi...
https://www.military.com/defensetec...ng-strategic-cannon-tech-1000-mile-range.html


1852 km kantama. On jenkeillä tavoitteet tälle projektille, kun meillä oltaisiin tyytyväisiä 100 km kantamaan tykistökranaateille. 70 kilometriä on ehkä realistisempi tavoite ensimmäiseen vaiheeseen.
 
peelo kirjoitti:
. Ei niitä laukaisulaitteita myöskään ääretöntä määrää voi olla, eli luulisi olevan melkoista resurssien tuhlausta.
Klikkaa laajentaaksesi...

voi olla että niitä on kuin kessejä konsanaan. Tuo on joku pohjoiskorealainen versio HT-16PGJ

Näitä on ollu syyriassaki.

albatrossi tippuu.


syyriasta.
Cck_EUg_WWIAAN_PY_jpg_large.jpg
http://spioenkop.blogspot.com/2016/03/north-korean-ht-16pgj-manpads-in-syria.html?m=1

Paraatista.
maxresdefault_71-678x381.jpg

147883.jpg
Voi olla että Kimin työläiset on painanut pitkää päivää ja päästänyt ensialkuun 100 000 laukaisinta ja seuraavalla viikolla miljoona puikkoa.
 
USA:n maavoimat kehittää kanuunaa, jonka kantama olisi lähes 2 000 kilometriä

https://tekniikanmaailma.fi/usan-ma...a-jonka-kantama-olisi-lahes-2-000-kilometria/

Yhdysvaltain puolustusministeriö perusti kesällä uuden maavoimien alaisen Army Futures Command -organisaation (AFC), joka vastaa jatkossa kaikesta maavoimien kehitystyöstä.
Samalla maavoimien uudistusprosessi käynnistyi toden teolla. Uuden organisaation komentaja, Yhdysvaltain maavoimien kenraali John Murray on nyt esitellyt modernisaatioprosessin ensiaskeleita Yhdysvaltain kongressille, kertoo Military.com-sivusto.
Murray kertoi kongressille, että maavoimien ensisijainen prioriteetti on kenttätykistön uusiminen.
”Yhdysvallat pysyy muiden suurvaltojen, kuten Venäjän ja Kiinan edellä tuomalla taistelukentille nopeasti uusia ’pitkän kantaman tarkkuusammuntaan’ kykeneviä järjestelmiä – tykkejä ja haupitseja.”
Murrayn mukaan maavoimien insinöörit ovat jo onnistuneet kaksinkertaistamaan 155-millimetrisen M777A2-kenttähaupitsin kantaman. Lisäksi armeija saisi pian käyttöönsä myös seuraavan sukupolven Paladin-panssarihaupitsin.
”Olemme tutkineet hyvin tarkasti myös hypersoonisia (eli yli viisinkertaiseen äänennopeuteen kykeneviä) järjestelmiä sekä jotain, mitä me kutsumme ’strategiseksi pitkän kantaman kanuunaksi'”, Murray kertoi.
”Kanuunalla voisimme saavuttaa jopa tuhannen merimailin (1 850 kilometrin) kantaman”, hän totesi sen enempää huimalta kuulostavan aseen yksityiskohtia tai kehitysvaihetta paljastamatta.
Näiden lisäksi Murray kertoi maavoimien kehittävän parhaillaan 500 kilometrin kantaman tarkkuusohjuksia, jotka korvaisivat nyt käytössä olevat 350 kilometrin ohjukset.
 
Kustaanmiekka kirjoitti:
USA:n maavoimat kehittää kanuunaa, jonka kantama olisi lähes 2 000 kilometriä

https://tekniikanmaailma.fi/usan-ma...a-jonka-kantama-olisi-lahes-2-000-kilometria/
Klikkaa laajentaaksesi...

Käytännössä tuollainen kai tarkoittaisi, että ammuttaisiin kranaatti hyvin kaarevalle radalle ilmakehän ylimpiin tai yläpuolisiin kerroksiin. Siellä ilman vastus hidastaa vähemmän ja saadaan enemmän kantomatkaa.

Kohteeseen saapuva kranaatti tulisi sitten aika reipasta haipakkaa ja sen lämpötila olisi varmaan maan pintaan mennessä melko korkea. Korkea lämpötila + suuri liike-energia ≈ räjähdys jopa ilman räjähteitä?

Lähtövaiheen vaatimien energioiden sivuvaikutusten hallitseminen lienee vaikeaa. Joitain tykistöön normaalisti liittymättömiä mutta muissa yhteyksissä koeteltuja keinoja tulee mieleen, mutta en spekuloi niillä. (Olisi noloa olla väärässä ja saattaisi olla hyvin haitallista jos osuisi edes sinnepäin.)

Tarkka ohjaaminen/osuminen lienee yksi vaikeimmista asioista. Jos sellainen olisi tuotettavissa, niin tuntuisi todennäköiseltä, että sitä pitäisi tuottaa myös ilmakehän yläpuolella. Se taas laajentaisi käyttömahdollisuuksia rajusti.

Missään nimessä tavoite ei kuulosta mahdottomalta, mutta tahallisen harhaanjohtamisen mahdollisuus tuntuu silti todennäköisemmältä kuin se, että tuollaisia nähtäisiin käytössä esim 10-15 vuoden aikaikkunassa.

Jos tuommoiset tulisivat käyttöön, niin niiden vaikutus laivastojen ja ilmavoimien toimintamahdollisuuksiin saattaisi olla paljon suurempi kuin niiden vaikutus maavoimien toimintaa.

Jos tuollaiset tulisivat käyttöön, niin oltaisiin vähintäänkin lähellä kokonaan uudenlaista kykyä vaikuttaa satelliitteihin ja ehkä jopa ballistisiin ohjuksiin.
 
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Back
Top