Tykistö

Tulenjohtoaliupseeri voi johtaa tulta ja toimia tulenjohtajan sijaisena. Tulenjohtajaksi ei pidä kuitenkaan kutsua sellaista henkilöä jolla ei ole tulenjohtajan koulutusta, siinä on suuri ero.

En muista sotilaspassin soveltuvuusarvioinnin sanamuotoja, itsellä ne ovat oman koulutuksen lisäksi tulenjohtaja ja tiedusteluryhmän varajohtaja.
 
Tulenjohtoaliupseerissa ei ole mitään vikaa kuten ei muissakaan aliupseeritehtävissä. Aliupseerikin voi olla tulenjohtaja kunhan vain on saanut siihen koulutuksen jolloin hän ei enää olekaan TJAU vaan aliupseerin arvossa palveleva tulenjohtaja.

Tiedostan kyllä millaista pikkusieluista nillitystä tämä on tai siltä se varmaan ainakin kuulostaa. Asia on kuitenkin niin, että tulenjohtaja on aika vaativa virka joka vaatii hyvän koulutuksen ja riittävästi kokemusta. Koko tulenjohtotoiminta lanaa vähän alamaissa tällä hetkellä eikä asiaa ainakaan paranna se, että on syntynyt kuva siitä että jos ei jokainen niin ainakin joka toinen jamppa voi johtaa tulta. Siksi ja vain siksi niin mustasukkaisesti varjelen tulenjohtajan nimikettä.

Eikös TJ pumpetin koko porukka ole tykäreitä vai mistä asia kiikastaa?
 
Jenkit ovat testanneet kuorma-auton lavalta ammuttavaa kevyt rekyylistä 155mm haupitsia. Saman firman tuote kuin 105mm Hawkeye, josta on täälläkin ollut puhetta ja toimii samalla ns. "forward-recoiling" periaatteella. US Army haluaa korvata jalkaväkiyksikköjen vedettävän tykistön (105 ja 155mm) itseliikkuvalla 2020-luvun puolivälin paikkeilta alkaen.

Army Tests Low-Recoil 155mm Howitzer Small Enough To Fit On The Back Of A Truck
http://www.thedrive.com/the-war-zon...er-small-enough-to-fit-on-the-back-of-a-truck

image

Jenkkien tykkikonsepti kopioitu???

21289926_0.jpg
 
En muista sotilaspassin soveltuvuusarvioinnin sanamuotoja, itsellä ne ovat oman koulutuksen lisäksi tulenjohtaja ja tiedusteluryhmän varajohtaja.

Joku on silloin pitänyt sinua soveltuvana niihin tehtäviin. Itse pidän vähintäänkin hämmästyttävänä että tulenjohtajan toimi, jota lähtökohtaisesti harjoitellaan koko palvelusaika, olisi kakkossoveltuvuus etenkin kun et ole koulutustasi saanut ilmeisestikään epäsuorantulen yksikössä johon 3. soveltuvuus viittaa.

Passiin on voitu kirjoittaa ihan mitä vaan. Ketään ja etenkään sinua loukkaamatta sanon ihan jumalan varmana ja 100% takuulla ettei kukaan ole 11 kk varusmiespalveluksen soveltuva sekä TIEDR varajohtajaksi, tulenjohtajaksi ja vielä siihen varsinaiseen tehtävään. Näin se vain on.
 
Kerro tarkemmin mitä tarkoitat, pelkään etten ihan ymmärtänyt kysymystäsi.

Niin tulenjohtajiksi sitä koko pumppua meillä sanottiin. Yleensä yhdistettynä "tulenjohto jää - odottakaa".
 
Löysin Youtubesta vahingossa tällaisen ikään kuin opetusvideon: Tulenjohdon perusteet.
Meneekö homma niin kuin pitääkin mennä vai onko koko juttu pelkkää puppua joka kannattaa unohtaa samantien.
Kaksi armeijaa käymätöntä teiniä pelaa räiskintäpeliä ja on tehny suomenkielisen ääniraidan kuvakaappausvideon päälle. Sekä lyhyen pätkän alkuun.

Pielessä olevia asioita lukuisia joita ei kannata alkaa luettelemaan. Tässä jotain alusta alkaen mainittuina:

00:16 Tja tarkkailee maalia Leican Vector maalinpaikannuslaitteella, joka on käytössä mm Viron tykistöllä. Näkökentässä piiruasteikko, 30 sekä 50 piirun kohdat merkitty luvuin.
00:40 Laite on alustettu 6400-jakoiselle piirulle. Myös 360 astetta mahdollinen, ei mutta meidän piiru ainakaan tässä pelissä. Todellisessa laitteessa kyllä.
01:23 Kauna = tyliyksikkö, joka tässä on krh
Kiukku = tulenjohtaja joka puhuu. Oikeasti peitesanat vähän toisenlaisia, ennen tällaisia käytettiin, mutta perässä vielä joku numerotunnus.
01:40 Tulikomennon rakenne ihan väärä. Maali voidaan tai pyritäänkin usein paikantamaan ennalta määriteltyihin maalipisteisiin, mutta ei niihin noin pieniä korjauksia kannata tehdä.

Hölmöjä viestityksiä löytyy lisää, mm: "Hyvä vaikutus". Kas kun ei vaikutelma! Luettelee tulenjohtajan varusteita, esim GPS tai DAGR, joka jälkimmäinen siis juuri on meilläkin käytössä oleva gps-laite.
Nuorisokielellä LOL; perheen teinit voi tarvittaessa suomentaa!
 
Kaksi armeijaa käymätöntä teiniä pelaa räiskintäpeliä ja on tehny suomenkielisen ääniraidan kuvakaappausvideon päälle. Sekä lyhyen pätkän alkuun.

Pielessä olevia asioita lukuisia joita ei kannata alkaa luettelemaan. Tässä jotain alusta alkaen mainittuina:

00:16 Tja tarkkailee maalia Leican Vector maalinpaikannuslaitteella, joka on käytössä mm Viron tykistöllä. Näkökentässä piiruasteikko, 30 sekä 50 piirun kohdat merkitty luvuin.
00:40 Laite on alustettu 6400-jakoiselle piirulle. Myös 360 astetta mahdollinen, ei mutta meidän piiru ainakaan tässä pelissä. Todellisessa laitteessa kyllä.
01:23 Kauna = tyliyksikkö, joka tässä on krh
Kiukku = tulenjohtaja joka puhuu. Oikeasti peitesanat vähän toisenlaisia, ennen tällaisia käytettiin, mutta perässä vielä joku numerotunnus.
01:40 Tulikomennon rakenne ihan väärä. Maali voidaan tai pyritäänkin usein paikantamaan ennalta määriteltyihin maalipisteisiin, mutta ei niihin noin pieniä korjauksia kannata tehdä.

Hölmöjä viestityksiä löytyy lisää, mm: "Hyvä vaikutus". Kas kun ei vaikutelma! Luettelee tulenjohtajan varusteita, esim GPS tai DAGR, joka jälkimmäinen siis juuri on meilläkin käytössä oleva gps-laite.
Nuorisokielellä LOL; perheen teinit voi tarvittaessa suomentaa!

En ole samaa mieltä. Puheen rytmitys, komennot ja kuittaukset viittaavat vahvasti varusmiespalveluksen suorittamiseen.

Vectoreita on käytössä myös PV:llä, ei tosin hirveäasti mutta onhan kuitenkin.

Puhekutsuina käytetään ihan juuri tuollaisia kutsuja kuten pelaajatkin, sen tietää jokainen varusmiehenä jalkaväessä viime vuosina ollut. On siis palattu vanhaan tässäkin asiassa.

Tulikomennon rakenne on väärä kuten kirjoitinkin aiemmin, mutta se on ihan NATO AArty P1 mukainen Swift (From Known Point)- menetelmä joka oli ihan lähellä tulla meilläkin käyttöön. Korjaus tottakai oli liian pieni mutta sellaiseen ajaa taas peli, samoin tekevät monet simulaattorissakin.

Summa summarum, väitän että pelaaja on saanut jotakin koulutusta tulenjohtamiseen varusmiehenä. Pari centtiä jalojuomaa vetoa!
 
NATO AArty P1 mukainen Swift (From Known Point)- menetelmä joka oli ihan lähellä tulla meilläkin käyttöön
Kuten myös 6400-jakoinen piirukin. Onneksi tästä viimeisestä pelasti sama syy kun tasan 100 vuotta sitten v. 1918!
Itse pääasiassa kysymys oli siis siitä, meneekö tämä homma samoin kun meidän tulenjohto, kun otsikkonakin oli opetusvideo ja opetuskielenä suomi. Ja tähän yksiselitteinen vastaus on: ei mene!

Mun veikkaus hyvää viestiosaamista osoittavien nuorten taidoille, on että ne on myös peräisin erilaisista peleistä. Taitoja voi harjoitella esim Parolassa air-soft peleissä, joihin kokoontuu vuosittain parin pataljoonan taisteluosien verran osallistujia. Todellisen pataljoonan kaksipuoleisen taisteluharjoituksen kanssa hommalla on yhtä paljon tekemistä kun ISIS-avolavahemmojen sotimisella säännöllisen armeijan kanssa. NATO-ohjesäännöt on myös netissä joten niihin voi siellä tutustua jokainen enkuntaitoinen.

Helpostihan tästä olisi kyllä saanut ihan oikean meidän tulenjohtoamme kuvaavan opetusvideon. Siihen olisi riittänyt se yksi tj-koulutuksen saanut.
 
Komppaan jäsen @Stokes arviota videon tekijöiden taustasta. Huomionarvoinen seikkahan on, että video ei pyrikään kuvaamaan 1:1 PV:n tulenjohtoa, vaan siitä ammennettuja toimintatapoja, jotka on sovellettu kyseisessä pelissä käytettäviksi. 1:1 PV:n metodin kuvaaminen julkisuudessa olisi muutenkin vähintään harkintaa vaativa juttu, jollei suoranaisesti no-no (en ala penkomaan onko julkista lähdettä internet-keskustelua varten).

Räiskintäpelejä pelaavat teinit eivät puhu noin tiukkaa Inttiä. Lingo ja termit muuttuu vuosien saatossa, Vaikutuksesta puhuminen ammuttaessa eri yhteyksissä saattaa olla tullut PV:n lingoon englanninkielisestä ”Fire for effect”.
 
Helpostihan tästä olisi kyllä saanut ihan oikean meidän tulenjohtoamme kuvaavan opetusvideon. Siihen olisi riittänyt se yksi tj-koulutuksen saanut.

Mutta eihän tässä ystävä hyvä tehdä opetusvideota suomalaisesta tulenjohtotekniikasta tai -opista vaan siitä miten tulta johdetaan kyseisessä pelissä kuten @Stagideus toteaakin. Ja kyllä vielä edelleenkin vänkkään ettei pelkkä pelaaminen, oli se sitten tietokoneella tai airsoftia, anna perusteita noin napakalle viestittämiselle vaikkakaan kaikki ei ole ihan kuin PV:ssä.
 
https://www.janes.com/article/84458/on-the-export-trail-id18d3


The K9 Thunder 155mm/52 calibre self-propelled (SP) artillery system of South Korea's Hanwha Land Systems (Hall D, Stand D265A) will continue in production until at least 2021 and the company is now seeking additional export contracts to keep the production line running after this date.

While the K9 Thunder was originally developed to meet the operational requirements of the South Korean Army, it has already had a significant impact on the export market, often beating the German PzH 2000 155mm/52 calibre SP artillery system to win major contracts.

So far, export sales have been made to Estonia, Finland, India, Norway, Poland and Turkey. Some of these are brand-new systems, while others have been older systems upgraded and with local production in Turkey (complete system, as the Firtina), India (complete system followed by local production) and Poland (hull for the local Crab 155m/52 calibre turret).

Because the system has an onboard fire control and land navigation system, it can come into action, carry out a fire mission and then redeploy before any counter-battery fire. It can also carry out multiple-round simultaneous-impact fire missions.

A burst rate of fire of three rounds in less than 15 seconds can be achieved with a maximum rate of fire of 6-8 rounds/minute for three minutes; a total of 48 x 155mm projectiles and associated modular charges are carried.

The 155mm/52 calibre ordnance has a 23-litre chamber that meets the NATO Joint Ballistic Memorandum of Understanding.

Maximum range depends on the projectile/ charge combination. When firing the old 155mm M107 high-explosive (HE) projectile, the maximum range is only 18km, but firing the more recent locally developed 155mm K315 HE rocket-assisted projectile extends the range to 50km.

To supply the K9 Thunder with new ammunition, the company has developed and placed in production the K10 Ammunition Resupply Vehicle, which is based on the same hull.
 
Peurankyttäyskoppi. Ja vastaus siihen onko .308Win riittävän tymäkkä kaliiberi hirvieläinten metsästykseen.
 
Suomi päättää uudesta vastatykistötutkasta vuodenvaihteessa – Ukrainan sodan opit nopeasti käyttöön

Armeija valmisteli pikavauhtia uuden asejärjestelmän hankkimisen.

Valtioneuvosto päättänee tutkien hankkimisesta mahdollisesti jo ensi kuussa.
PUOLUSTUSVOIMIEN järjestämä tarjouskilpailu vastatykistötutkien ostamisesta on aivan loppuvaiheessa. Valtioneuvosto päättänee tutkien hankkimisesta mahdollisesti jo ensi kuussa.

HS kertoi viime vuoden alussa, että Maavoimat suunnittelee uuden asejärjestelmän hankkimista nopealla aikataululla.

Vastatykistötutkien ostaminen on osa Puolustusvoimien kunnianhimoista tykistön kehittämissuunnitelmaa. Suomessa on seurattu tarkkaan Ukrainan sotaa, jota on käyty varsin perinteisin menetelmin. Sieltä on opittu, että tykistöllä on yhä tärkeä rooli nykyaikaisella taistelukentällä.

TAVOITTEENA on, että uusia tutkia käytettäisiin Suomessa jo vuonna 2020. Ne maksavat vähintään kymmeniä miljoonia euroja.

”Tällä hetkellä arvioidaan tarjouksia ja neuvotellaan potentiaalisten tarjoajien kanssa mahdollisesta sopimuksesta. Joskus vuodenvaihteen tienoilla syntyy varmaan jonkinlaisia ratkaisuja”, kertoo tykistön tarkastaja Pasi Pasivirta.

”Osan kanssa on neuvoteltu vähän tiiviimmin. Tässä vaiheessa en voi kertoa muuta.”

Eversti Pasivirran mukaan Suomen tarjouskilpailussa oli mukana ”puolenkymmentä potentiaalista tarjoajaa”.

VENÄLÄISET ovat käyttäneet vastatykistötutkajärjestelmiä Ukrainassa tehokkaasti. Tutkilla pystytään seuraamaan vastapuolen tykistön sekä raketin- ja kranaatinheitinten ammusten lentoratoja. Lentoradan avulla voidaan laskea ammusten lähtöasemat ja iskeä niihin omilla raskailla aseilla.

Vastatykistötutkat pakottavatkin vastustajan siirtelemään jatkuvasti esimerkiksi tykistönsä asemia heti ammunnan jälkeen, jotta se ei joutuisi itse heti tuli-iskun kohteeksi.

”Niitä järjestelmiä on testattu muun muassa harjoituksessa Suomessa. Meillä on käsitys siitä, mihin ne pystyvät ja mihin ne eivät pysty”, Pasivirta sanoo.

SUOMELLA ei aikaisemmin ole ollut käytössään moderneja vastatykistötutkia. Kyseessä onkin sotilasslangilla ilmaistuna ”uusi suorituskyky”.

Viime vuosituhannen lopulla käytössä olleet ja jo käytöstä poistetut Cymbeline-tutkat oli tarkoitettu kranaatinheittimiä vastaan.

Vastatykistötutkia valmistetaan muun muassa Ruotsissa (Saab), Israelissa (Elta Systems) ja Yhdysvalloissa (Raytheon), jotka ovat kaikki olleet viime vuosina Puolustusvoimien hovihankkijoita.

Esimerkiksi Saabin valmistama tutkajärjestelmä on nimeltään Arthur eli Artillery Hunting Radar (tykistöä jahtaava tutka). Se on alun perin kehitetty norjalaisten ja ruotsalaisten yhteistyönä.

SUOMEN tykkiarsenaali on moniin muihin maihin verrattuna vahva. Siihen kuuluu muun muassa satoja 122 millimetrin ja 155 millimetrin tykkejä, kymmeniä 122 millimetrin panssarihaupitseja sekä kevyitä ja raskaita raketinheittimiä.

Tuorein tykistöhankinta on Etelä-Koreasta käytettynä ostettu K9 Thunder, 155 millimetrin panssarihaupitsi, joka on saanut suomeksi nimen Moukari. Haupitsien toimitukset Suomeen ovat parhaillaan käynnissä.

Tykistön tarkastaja Pasivirta on enemmän kuin tyytyväinen suomalaisten kokemuksiin eteläkorealaisesta tykistä.

”Tykkimiehen kokemuksella on sanottava, että kyllä on kyse maailman parhaasta vehkeestä. Kukaan ei pysty parempaa tekemään.”


Pahoittelut lähteestä :geek:

https://www.hs.paskamedia.fi/kotimaa/art-2000005901146.html
 
Back
Top