Ei siinä alkuperäisessä lauseessa mitään todenperää ollutkaan ja sama kaava tietysti toistui suurimmassa osassa muitakin näkemyksiä.
Ei siinä alkuperäisessä lauseessa mitään todenperää ollutkaan ja sama kaava tietysti toistui suurimmassa osassa muitakin näkemyksiä.
Reipasta (spekulaatiopohjaista) analyysiä tarjolla, kuitenkin viime kädessä optimistista:
Parempi ostaa rauhan aikana sitä, jota sodan aikana on vaikea hankkia ja kouluttaa:
Kannattaa muistaa, että PV:n kehityksessä ja hankinnoissa keskitytään varmasti siihen, että ne kyvykkyydet jotka ovat kriittisiä, mutta kalliita, vaikeita hankkia, hitaita kouluttaa, tai mahdottomia, vaikeita, tai hitaita tuottaa kotimaisesti ovat suurin prioriteetti rauhan aikana. Pahan ilman tullessa on varmasti helpompi ja halvempaa hankkia sotamarketista enemmän maavoimien peruskalustoa ja ammuksia kuin hävittäjiä ja sotalaivoja, ja viime kädessä ilma- ja merivoimat ovat kriittisempi edellytys huollon turvaamiselle kuin maavoimat. Ilman niitä emme saa kriisin tullen hankittua ulkomailta mitään, sillä emme voi turvata kuljetuksia, ja Suomi elää merikuljetuksista. Laiminlyödyt maavoimat on strategisesti paljon pienempi paha kuin laiminlyödyt ilma- tai merivoimat.
On-topiccina, tältä pohjalta on selvää miksi tykistössä on panostettu eniten pitkän kantaman liikkuvaan kalustoon ja ampumatervikkeisiin rauhan aikana (K9 + MLRS, lisäherkkuna JASSM+JSOW+JDAM, ja riittävän lähellä rannikkoa jopa Gabriel V). Nämä ovat juuri niitä kalliita järjestelmiä joita on vaikea hankkia ja kouluttaa pahan ilman aikaan, ja hidasta tai mahdotonta valmistaa kotimaassa. Näihin järjestelmiin varmasti käytetään jokainen lantti joka vain kyetään muualta järkevästi säästämään, olkoon sitten joukkoyksiköiden määrästä tai yksilötason varustuksesta. Pitkän kantaman asejärjestelmät ja tehokas maalitus ovat nykysodassa kriittisiä.
Droneuhka, 122mm tykistö, ja kantaman epälineaarinen etu:
Nopeasti levineet tiedustelu/hyökkäysdronet, ja tarkat vastatykistötutkat muodostavat suurimman uhkan nimenomaan lähellä rintamaa oleville vedettäville tykeille. Näillä on huono väliton liikkumiskyky, ja vaativat paljon enemmän näkyvää tuliasemavalmistelua, eli ovat suhteellisen helposti havaittavia maaleja myös metsämaastossa. Kriittinen tekijä ei siis ole kuljetusnopeus maantiellä, vaan poistumisnopeus tuliasemasta, ja valmistelujen nopeus ja näkyvyys. 122-milliset ovat tältä pohjalta päivä päivältä turhempia putkia, ellei niitä ryhdytä istuttamaan liikkuville laveteille kovaan hintaan, ja kuten jo mainittu, näihin ei ilmeisesti ole pitkän kantaman ammuksia tai älyammuksia tekeillä. Ainoa järkevä kehityssuunta tähän hätään on siis siirtyä raskaampaan kalustoon jolla on pidempi kantama, myös vedettävien kohdalla. Niin kauan kuin osaavia joukkoja ja ammuksia 122-millisiin löytyy, kannattaa niistä tietenkin pitää kiinni, mutta niiden määrästä huolimatta niiden antama taistelutehokkuus hupenee jatkuvasti. Jossain kohtaa tulee varmasti vastaan raja, jossa maavoimat katsoo, että on tehokkaampaa käyttää niiden vaatima miehistö ja henkilötyötunnit muihin tehtäviin. Muuttuvassa maailmassa kaikki tykinputket eivät ole yhdenvertaisia.
Kantaman antama hyöty ei suinkaan ole suoraan lineaarinen kantaman suuruuteen, vaan hyöty (käytön joustavuus taistelussa, vihollisen maalittamisen vaikeuttaminen, suurempi mahdollinen sijaintien keskittäminen ilmatorjunnan kattavuuden takaamiseksi) voi hyvinkin kasvaa suhteessa paljon enemmän. Tämä korostuu erityisesti nykytilanteessa kun yhtälössä ovat pienet massoittain käytetyt vihollisen tiedustelu- ja hyökkäysdronet.
Kranaatinheittimistö ei ole katoamassa:
Kranaatinheittimistössä on varmasti paljon enemmän tehokasta elinkaarta jäljellä edullisuutensa ja liikkuvuutensa puolesta, sillä ne eivät (oman rajatun tietoni pohjalta) vaadi niin pitkää ja näkyvää tuliasemavalmistelua kuin tykkikalusto, tehden niistä helpommin naamioitavia ja piilotettavia maaleja, jotka on myös helpompi siirtää tulen alta turvaan (koulutettavia toimintamalleja varmasti on ja kehitetään jatkuvasti.) KRH:n joustavuus ja kotimaisen putki- ja ammustuotannon mahdollisuus pitävät ne rivissä siihen asti, kunnes jalkaväki ei enää ole pätevä aselaji.
Tykistö jakautuu entistä vahvemmin kahteen lajiin:
Vaikuttaa selvältä, että tykistö jakautuu entistä enemmän kahteen lajiin. Ensimmäinen on pitkän kantaman strateginen tykistö ja tykistöohjukset joilla vaikutetaan kriittisiin kohteisiin vihollisen logistiikassa ja komentojärjestelmissä hyökkääjän valmistelujen ja toiminnan lamauttamiseksi. Tämä on ensisijaisesti puolustuksellista, sillä tällä vaikeutetaan tai estetään vihollisen laajamittaista koordinointia tehokkaiden hyökkäyksien aikaansaamiseksi, ja on siis meidän kannaltamme kaikkein kustannustehokkainta ja kriittisintä. Toinen on lyhyen kantaman taisteleviin joukkoihin sidonnainen tykistö, varmasti entistä enemmän heittimistöpohjaista selviytymisen ja tulenkäytön nopeuden maksimoimiseksi, jota käytetään erityisesti hyökkäyksessä lamauttamaan puolustava tai siirtyvä vihollinen. Vedettävät tykit ovat tähän jälkimmäiseen tehtävään entistä huonompi väline, ja painopisteenä tulee varmasti olemaan entistä enemmän KRH + vaunutykit suoratuleen + kevyet ohjusjärjestelmät kuten Spike.
Suomen maalituskyvykkyydet:
Mitä pitkän kantaman maalittamiseen tulee, uskoisin meillä olevan todella hyvät valmiudet kaluston ja kouluksen pohjalta. Dronet ovat päivä päivältä pienempiä ja halvempia, tarkoittaen että kriisitilanteessa niitä saadaan hankittua helpommin ja suuremmissa määrin kuin ohjuksia ja pitkän kantaman asejärjestelmiä. Tässä siis painotus jälkimmäiseen vaikuttaa järkevältä. Dronejoukkoja suunnitellaan jo (ehkä jo koulutetaankin?) tarkoittaen että kovan paikan tullen osaajia löytyy, ja täytyy vain saada halpaa lentohärpäkettä tuotua maahan (ilma- ja merivoimien turvaamana) niin paljon ja äkkiä kuin mahdollista.
Mutta dronet eivät ole ainoa tapa maalittaa, ja erikoisjoukot, sissit, tulenjohtajat, ym. joukot jotka on koulutettu soluttautumaan ja toimimaan rintaman takana saadaan varmasti valjastettua pitkän kantaman tulenjohdon tarpeisiin, kunhan toimivaa viestikalustoa on riittävästi. Sopivaa väkeä ja perinnettä löytyy Suomesta varmasti aivan tarpeeksi. Nykyajan sissipartion ei tarvitse enää kantaa räjähteitä ja riskeerata iskemällä kohteisiin suoraan, vaan voi kykkiä suojassa ja tiedustella turvallisen etäisyyden päästä ja ilmoittaa maalikoordinaatit jotta pitkän kantaman tykistö ja muut järjestelmät voivat vaikuttaa kohteeseen. Parhaimmillaan näillä partioilla ja ryhmillä on varmasti omat pienoisdronet tätä varten. Älkää aliarvioiko olemassaolevia perinteisiä soluttautumis- ja tiedustelukyvykkyyksiä.
Dronet (joita on päivä päivältä helpompi ja halvempi hankkia) ja valmiiksi koulutetut lennättäjät + huomattava määrä tiedustelukykyisiä erikoisjoukkoja ja sissejä modernein viestilaittein + pitkän kantaman älyammukset, GMLRS (lisäksi ilmavoimien JASSM+JSOW+JDAM, ja jopa merivoimien Gabriel V) ovat ihan oikeasti todella kova yhdistelmä. Luotan tältä pohjalta, että tykistöä kehitetään ihan oikeaan suuntaan keskittymällä pitkän kantaman kyvykkyyksiin ja heittimiin, luopuessa 122mm kalustosta joka on päivä päivältä helpompi maali viholliselle, ei lähtökohtaisesti ole soveltuva strategiseen tulenkäyttöön, ja omaa huonon suojan ja vasteajan taktiseen käyttöön vrt. KRH:t.
Jokainen ase on vain maalituksensa laadun ja määrän arvoinen:
Miettikää montako älyammusta tai täsmäohjusta vaatii lamauttaa pataljoonan tai prikaatin huolto- tai komentokeskus kunhan ne saadaan maalitettua. Jos meillä on kyvykkyys pitkän kantaman tarkkaan tulenkäyttöön miltei missä tahansa, tarkka maalitus ja maalien prioriteetin ymmärtäminen on kaiken ydin, ei putkien määrä. Maalituksen ollessa kunnossa, voimme ihan oikeasti lamauttaa kokonaisia taisteluosastoja nopeasti ja suhteellisesti naurettavan alhaiseen hintaan suoraan taistelutoimintaan verrattuna.
Kannattaa harkita mahdollisen vihollisen maalituskyvykkyyksiä, sillä vaikka heillä on varmasti enemmän tarkkuusaseistusta kuin meilla, mikä on heidän maalituksensa määrä ja laatu meihin verrattuna? Satellittitiedustelu ei ole reaaliaikaista ja keskittyy ennen kaikkea jo olemassaoleviin kohteisiin. Iskender-kebabista on suurta harmia vain jos se lentää oikeasti kriittiseen maaliin. Tuoreimpana esimerkkinä Armenian ohjusiskut Azerien asutuskeskuksiin, johon syy oli ilmeisesti maalituksen puute. Mikä tahansa ase on hyödytön ellet tiedä mihin ampua.
Tiivistettynä:
Kalliit pitkän kantaman järjestelmät ovat vaikeimpia hankkia sodan aikana, ja ilman turvattua ulkomaankauppaa olemme kusessa. On siis järkevää, että painopiste rauhan aikana on ilmavoimat + merivoimat + pitkän kantaman tykistö(ohjus)järjestelmät. Kaikki putket eivät ole yhdenvertaisia. Dronet ja tarkat älyammukset ovat keskeisempiä kuin ikinä niiden suhteettoman vaikutustehokkuuden takia ja tätä myötä rintaman läheisyys luo suhteettoman suuren uhan vedettävälle tykistölle. K9+MLRS+155m ovat todennäköisesti jo nyt paljon tehokkaampia ja selviytymiskykyisempiä tämän vuoksi kuin mikään määrä 122mm putkia voisi ikinä olla. Suomella on huomattavat kyvyt pitkän kantaman maalitukseen jopa ilman droneja kyvykkäiden erikois- ja sissijoukkojen ja laadukkaiden viestijärjestelmien ansiosta, ja voisi kuvitella että tämä on verrattavissa vihollisen vastaaviin kyvykkyyksiin, ellei jopa parempi.
Parempi ostaa rauhan aikana sitä, jota sodan aikana on vaikea hankkia ja kouluttaa:
Kannattaa muistaa, että PV:n kehityksessä ja hankinnoissa keskitytään varmasti siihen, että ne kyvykkyydet jotka ovat kriittisiä, mutta kalliita, vaikeita hankkia, hitaita kouluttaa, tai mahdottomia, vaikeita, tai hitaita tuottaa kotimaisesti ovat suurin prioriteetti rauhan aikana. Pahan ilman tullessa on varmasti helpompi ja halvempaa hankkia sotamarketista enemmän maavoimien peruskalustoa ja ammuksia kuin hävittäjiä ja sotalaivoja, ja viime kädessä ilma- ja merivoimat ovat kriittisempi edellytys huollon turvaamiselle kuin maavoimat. Ilman niitä emme saa kriisin tullen hankittua ulkomailta mitään, sillä emme voi turvata kuljetuksia, ja Suomi elää merikuljetuksista. Laiminlyödyt maavoimat on strategisesti paljon pienempi paha kuin laiminlyödyt ilma- tai merivoimat.
On-topiccina, tältä pohjalta on selvää miksi tykistössä on panostettu eniten pitkän kantaman liikkuvaan kalustoon ja ampumatervikkeisiin rauhan aikana (K9 + MLRS, lisäherkkuna JASSM+JSOW+JDAM, ja riittävän lähellä rannikkoa jopa Gabriel V). Nämä ovat juuri niitä kalliita järjestelmiä joita on vaikea hankkia ja kouluttaa pahan ilman aikaan, ja hidasta tai mahdotonta valmistaa kotimaassa. Näihin järjestelmiin varmasti käytetään jokainen lantti joka vain kyetään muualta järkevästi säästämään, olkoon sitten joukkoyksiköiden määrästä tai yksilötason varustuksesta. Pitkän kantaman asejärjestelmät ja tehokas maalitus ovat nykysodassa kriittisiä.
Droneuhka, 122mm tykistö, ja kantaman epälineaarinen etu:
Nopeasti levineet tiedustelu/hyökkäysdronet, ja tarkat vastatykistötutkat muodostavat suurimman uhkan nimenomaan lähellä rintamaa oleville vedettäville tykeille. Näillä on huono väliton liikkumiskyky, ja vaativat paljon enemmän näkyvää tuliasemavalmistelua, eli ovat suhteellisen helposti havaittavia maaleja myös metsämaastossa. Kriittinen tekijä ei siis ole kuljetusnopeus maantiellä, vaan poistumisnopeus tuliasemasta, ja valmistelujen nopeus ja näkyvyys. 122-milliset ovat tältä pohjalta päivä päivältä turhempia putkia, ellei niitä ryhdytä istuttamaan liikkuville laveteille kovaan hintaan, ja kuten jo mainittu, näihin ei ilmeisesti ole pitkän kantaman ammuksia tai älyammuksia tekeillä. Ainoa järkevä kehityssuunta tähän hätään on siis siirtyä raskaampaan kalustoon jolla on pidempi kantama, myös vedettävien kohdalla. Niin kauan kuin osaavia joukkoja ja ammuksia 122-millisiin löytyy, kannattaa niistä tietenkin pitää kiinni, mutta niiden määrästä huolimatta niiden antama taistelutehokkuus hupenee jatkuvasti. Jossain kohtaa tulee varmasti vastaan raja, jossa maavoimat katsoo, että on tehokkaampaa käyttää niiden vaatima miehistö ja henkilötyötunnit muihin tehtäviin. Muuttuvassa maailmassa kaikki tykinputket eivät ole yhdenvertaisia.
Kantaman antama hyöty ei suinkaan ole suoraan lineaarinen kantaman suuruuteen, vaan hyöty (käytön joustavuus taistelussa, vihollisen maalittamisen vaikeuttaminen, suurempi mahdollinen sijaintien keskittäminen ilmatorjunnan kattavuuden takaamiseksi) voi hyvinkin kasvaa suhteessa paljon enemmän. Tämä korostuu erityisesti nykytilanteessa kun yhtälössä ovat pienet massoittain käytetyt vihollisen tiedustelu- ja hyökkäysdronet.
Kranaatinheittimistö ei ole katoamassa:
Kranaatinheittimistössä on varmasti paljon enemmän tehokasta elinkaarta jäljellä edullisuutensa ja liikkuvuutensa puolesta, sillä ne eivät (oman rajatun tietoni pohjalta) vaadi niin pitkää ja näkyvää tuliasemavalmistelua kuin tykkikalusto, tehden niistä helpommin naamioitavia ja piilotettavia maaleja, jotka on myös helpompi siirtää tulen alta turvaan (koulutettavia toimintamalleja varmasti on ja kehitetään jatkuvasti.) KRH:n joustavuus ja kotimaisen putki- ja ammustuotannon mahdollisuus pitävät ne rivissä siihen asti, kunnes jalkaväki ei enää ole pätevä aselaji.
Tykistö jakautuu entistä vahvemmin kahteen lajiin:
Vaikuttaa selvältä, että tykistö jakautuu entistä enemmän kahteen lajiin. Ensimmäinen on pitkän kantaman strateginen tykistö ja tykistöohjukset joilla vaikutetaan kriittisiin kohteisiin vihollisen logistiikassa ja komentojärjestelmissä hyökkääjän valmistelujen ja toiminnan lamauttamiseksi. Tämä on ensisijaisesti puolustuksellista, sillä tällä vaikeutetaan tai estetään vihollisen laajamittaista koordinointia tehokkaiden hyökkäyksien aikaansaamiseksi, ja on siis meidän kannaltamme kaikkein kustannustehokkainta ja kriittisintä. Toinen on lyhyen kantaman taisteleviin joukkoihin sidonnainen tykistö, varmasti entistä enemmän heittimistöpohjaista selviytymisen ja tulenkäytön nopeuden maksimoimiseksi, jota käytetään erityisesti hyökkäyksessä lamauttamaan puolustava tai siirtyvä vihollinen. Vedettävät tykit ovat tähän jälkimmäiseen tehtävään entistä huonompi väline, ja painopisteenä tulee varmasti olemaan entistä enemmän KRH + vaunutykit suoratuleen + kevyet ohjusjärjestelmät kuten Spike.
Suomen maalituskyvykkyydet:
Mitä pitkän kantaman maalittamiseen tulee, uskoisin meillä olevan todella hyvät valmiudet kaluston ja kouluksen pohjalta. Dronet ovat päivä päivältä pienempiä ja halvempia, tarkoittaen että kriisitilanteessa niitä saadaan hankittua helpommin ja suuremmissa määrin kuin ohjuksia ja pitkän kantaman asejärjestelmiä. Tässä siis painotus jälkimmäiseen vaikuttaa järkevältä. Dronejoukkoja suunnitellaan jo (ehkä jo koulutetaankin?) tarkoittaen että kovan paikan tullen osaajia löytyy, ja täytyy vain saada halpaa lentohärpäkettä tuotua maahan (ilma- ja merivoimien turvaamana) niin paljon ja äkkiä kuin mahdollista.
Mutta dronet eivät ole ainoa tapa maalittaa, ja erikoisjoukot, sissit, tulenjohtajat, ym. joukot jotka on koulutettu soluttautumaan ja toimimaan rintaman takana saadaan varmasti valjastettua pitkän kantaman tulenjohdon tarpeisiin, kunhan toimivaa viestikalustoa on riittävästi. Sopivaa väkeä ja perinnettä löytyy Suomesta varmasti aivan tarpeeksi. Nykyajan sissipartion ei tarvitse enää kantaa räjähteitä ja riskeerata iskemällä kohteisiin suoraan, vaan voi kykkiä suojassa ja tiedustella turvallisen etäisyyden päästä ja ilmoittaa maalikoordinaatit jotta pitkän kantaman tykistö ja muut järjestelmät voivat vaikuttaa kohteeseen. Parhaimmillaan näillä partioilla ja ryhmillä on varmasti omat pienoisdronet tätä varten. Älkää aliarvioiko olemassaolevia perinteisiä soluttautumis- ja tiedustelukyvykkyyksiä.
Dronet (joita on päivä päivältä helpompi ja halvempi hankkia) ja valmiiksi koulutetut lennättäjät + huomattava määrä tiedustelukykyisiä erikoisjoukkoja ja sissejä modernein viestilaittein + pitkän kantaman älyammukset, GMLRS (lisäksi ilmavoimien JASSM+JSOW+JDAM, ja jopa merivoimien Gabriel V) ovat ihan oikeasti todella kova yhdistelmä. Luotan tältä pohjalta, että tykistöä kehitetään ihan oikeaan suuntaan keskittymällä pitkän kantaman kyvykkyyksiin ja heittimiin, luopuessa 122mm kalustosta joka on päivä päivältä helpompi maali viholliselle, ei lähtökohtaisesti ole soveltuva strategiseen tulenkäyttöön, ja omaa huonon suojan ja vasteajan taktiseen käyttöön vrt. KRH:t.
Jokainen ase on vain maalituksensa laadun ja määrän arvoinen:
Miettikää montako älyammusta tai täsmäohjusta vaatii lamauttaa pataljoonan tai prikaatin huolto- tai komentokeskus kunhan ne saadaan maalitettua. Jos meillä on kyvykkyys pitkän kantaman tarkkaan tulenkäyttöön miltei missä tahansa, tarkka maalitus ja maalien prioriteetin ymmärtäminen on kaiken ydin, ei putkien määrä. Maalituksen ollessa kunnossa, voimme ihan oikeasti lamauttaa kokonaisia taisteluosastoja nopeasti ja suhteellisesti naurettavan alhaiseen hintaan suoraan taistelutoimintaan verrattuna.
Kannattaa harkita mahdollisen vihollisen maalituskyvykkyyksiä, sillä vaikka heillä on varmasti enemmän tarkkuusaseistusta kuin meilla, mikä on heidän maalituksensa määrä ja laatu meihin verrattuna? Satellittitiedustelu ei ole reaaliaikaista ja keskittyy ennen kaikkea jo olemassaoleviin kohteisiin. Iskender-kebabista on suurta harmia vain jos se lentää oikeasti kriittiseen maaliin. Tuoreimpana esimerkkinä Armenian ohjusiskut Azerien asutuskeskuksiin, johon syy oli ilmeisesti maalituksen puute. Mikä tahansa ase on hyödytön ellet tiedä mihin ampua.
Tiivistettynä:
Kalliit pitkän kantaman järjestelmät ovat vaikeimpia hankkia sodan aikana, ja ilman turvattua ulkomaankauppaa olemme kusessa. On siis järkevää, että painopiste rauhan aikana on ilmavoimat + merivoimat + pitkän kantaman tykistö(ohjus)järjestelmät. Kaikki putket eivät ole yhdenvertaisia. Dronet ja tarkat älyammukset ovat keskeisempiä kuin ikinä niiden suhteettoman vaikutustehokkuuden takia ja tätä myötä rintaman läheisyys luo suhteettoman suuren uhan vedettävälle tykistölle. K9+MLRS+155m ovat todennäköisesti jo nyt paljon tehokkaampia ja selviytymiskykyisempiä tämän vuoksi kuin mikään määrä 122mm putkia voisi ikinä olla. Suomella on huomattavat kyvyt pitkän kantaman maalitukseen jopa ilman droneja kyvykkäiden erikois- ja sissijoukkojen ja laadukkaiden viestijärjestelmien ansiosta, ja voisi kuvitella että tämä on verrattavissa vihollisen vastaaviin kyvykkyyksiin, ellei jopa parempi.
Viimeksi muokattu:
Juuri näin. Venäläisittäin pitäisi puhua разведивательно-ударный уомплех- Tiedustelu-isku-järjestelmä, Reconnaissance Strike Complex. Suomen pitäisi kyetä luomaan tällainen omalle alueelleen ja hiukan vastustajankin puolelle, painopisteen eittämättä ollessa karkeasti Viipuri-Käkisalmi-Imatra-Lahti-Helsinki rajaamalla alueella.
Maalla olevien tiedustelupartioiden itseisarvo laskee jatkuvasti. Niistä tulee huolto- ja ylläpitopartioita joiden tehtävä on asettaa ja huoltaa erilaisia teknisiä tiedustelujärjestelmiä (pienoisdroonit, "hirvikamerat", maavalvontatutkat, kaukotähystyslaitteet, akustiset sensorit, seismiset sensorit ym.).
Tällainen "PYK" on luotavissa myös siten, että sen käyttövalmius ja reagointinopeus on hillittömän paljon parempi kuin reserviläispohjaisen perinteisten maavoimien.
Maavoimien merkitys tässä paletissa kasvanee tulevaisuudessa - voisi kasvaa jo nyt - kun PrSM (vast) ja hypersooniset ammukset saadaan riviin. Toki sitten tulevaisuudessa entistä enemmän samoilla aseilla käydään maa- ilma- ja merimaalien kimppuun. Periaatteessahan vaikka AMRAAM toimisi tällaisena aseena nyt, olisi vain monien kohteiden kimppuun käymiseen aika kallis...
Tässä asia englanniksi Venäjältä...
The Russian Reconnaissance Fire Complex Comes of Age — The Changing Character of War Centre
by Lester W. Grau and Charles K. Bartles The Soviet Union, and now Russia, have long worked on the development of twin concepts for the detection and assured destruction of high-value targets in near-real time. The Reconnaissance Strike Complex (разведивательно-ударный комплех-RYK) was designed fo
www.ccw.ox.ac.uk
Viimeksi muokattu:
Rajajääkäri
Ylipäällikkö
Oli vaikuttavaa tekstiä. Kiitos tuosta.
Ja täysin ullattaen tuo lkm on lähellä Pariisin rauhansopimuksen asettamaa konemäärää.....
Jonkinlainen vääntö käytiin varmasti.....koska täysin puskista tuli Maavoimille rypäleasekielto.
Tarja Halonen iski jälleen.
Kuin tsiljoona volttia. Ja kaikille yllätyksenä hoksattiin, että käytettynä ostettu kalusto pitikin holvata läpi huoltoketjun ja hommata siihen joitain kilkkeitä, että ne eivät olleet ihan kasaria.Sama fiilis, tismalleen. Mutta en ole huolissani lainkaan, koska minulla ei ole mitään mahd. vaikuttaa mihinkään, silloin ei huolehdita.
Jonkinlainen vääntö käytiin varmasti.....koska täysin puskista tuli Maavoimille rypäleasekielto.
Suomi ei liittynyt rypäleaseet kieltävään Oslon sopimukseen. Tämä tietysti sadankomitealaisia ja muita omaan pesään kusijoita kismittää edelleen. Mutta onneksi maanpuolustuksen etu voitti sillä kertaa.
https://www.kaleva.fi/suomi-ei-allekirjoita-rypaleaseet-kieltavaa-sopimu/2201245
Ja kun tämä yhdistetään yleiseen kehitykseen plus tulivoiman keskittämistarpeisiin, niin onko ilmasta-maahan loppujen lopuksi oikeasti täysin ehdoton ja no 1.....mielestäni siitä ei ole minkäänlaista epäilystäkään. Pitkän kantaman raskaat raketit ovat SE toinen. Liikkuvilla alustoilla mestoille heitettävät torjunta-aseet kolmas.
Tämä kehityslinja tarkoittaa SELVÄSTI SITÄ, että ihan yksin ei pitkiä sotia ns. kehittynyttä vastustajaa vastaan jakseta. Loputtomasti syvyyttäkään ei puolustussodalle ole, elintärkeät alueet ovat täysin hyökkääjän saavutettavissa. On kyettävä antamaan nokkaan heti, kun ensimmäinen puomi rusahtaa. Muuten ottaa olkileipä.
Ja niitä rypäleaseita on hankittu.....????? Mulla ei ole tietoa.
En tiedä onko hankittu. Mutta ainakaan niitä ei ole lähdetty hävittämään, kuten maamiinoja.
Hanski
Ylipäällikkö
Tykistöllä on jonkinlainen määrä 155 mm tytärammuskranaatteja. Vastaavia oli tarkoitus hankkia krh:lle, mutta sen esti Espanjan liittyminen rypäleasekieltoon.
Se ettei liitytty rypäleasekieltoon hyödytti lähinnä siinä ettei noita vähiä tarvinnut poistaa. Oi kunpa kotimainen tuotanto olisi ehditty käynnistää ennen kuin maailma muuttui.
Niin, kyseessähän ei ole sellainen huipputeknologia ettei tuotantoa voisi haluttaessa käynnistää. Lisäksi, veikkaan ma, että elektronisilla sytyttimillä UXO:jen määrä jäänee reippaasti pienemmäksi...
Teknisesti tuo olisi varmasti mahdollista jos niin haluttaisiin. Poliittisesti siinä on olennainen ero oliko tuotanto jo käynnissä vai käynnistelläänkö sitä sen jälkeen kun muualla homma on pantu jäihin. Olemme tässä ikään kuin harmaalla alueella. Emme ole sopimuksessa mutta käytännössä noudatamme sitä uushankintojen osalta. Osin pakosta koska markkinat kuolivat ja osin omasta halusta. Pv saa haitat muttei minkäänlaista kompensaatiota.
USA, Etelä-Korea - osaamista löytyisi jos haluttaisiin ostaa...
Tai vaikka Israel. Taitaa kuitenkin olla niin lehmät lentävät ennen kuin tuo hanke etenee. Ei vain sovi kuvioon. Pv saa onneksi pitää muutamat varastoissa olevat kuorma-ammuksensa kunhan ei ala vinkua lisähankintoja.
Jos viittasit minun kirjoituksiini, niin ole ystävällinen ja esitä miten asiat oikeasti ovat.
Kun kerran asiat ovat niin yksiselitteisiä, luulisi olevan helppo homma.
USA ei kuulemma myy ulos, vaikkei kuulu sopimukseen ja valmistaa itselle täyttä häkää. Koreasta en tiedä onko kysyttykään, mutta paljon mielenkiintoista (ainakin mekaanisesti*) MLRS-yhteensopivaa sieltä löytyy, myös rypäleetöntä.
Käsittääkseni se hyppyheikkileijonamiinakeksintö olisi tarpeeksi iso, että sitä ei laskettaisi tuon sopimuksen allakaan rypäleeksi. Eli jos se saataisiin toimimaan ja tuotantoon niin niitä voisi ainakin MLRS:n raketteihin lastata kauemmas toimitettavaksi. En tosin tiedä sen mittoja, että mahtuisiko 155mm kranaattiin.
* Vaatinevat ainakin parametrit vaunun ammunnanhallintajärjestelmään ja ehkä jotain muutakin tietotekniikkaa maalitustietojen antamiseen tms.
Huhta
Greatest Leader
Lisäisin listalle vielä henkilöstövaatimukset. Ero per tykki tai patteristo ei välttämättä ole suuri, mutta kun aletaan vertailemaan kymmeniä itseliikkuvia ja satoja vedettäviä, niin eroa alkaa syntyä. Tällä on merkitystä esimerkiksi valmiuteen ja liikekannallepanon nopeuteen sekä viime kädessä kykyyn operoida kalustoa, jos yleisestä asevelvollisuudesta joskus luovutaan.
Hanski
Ylipäällikkö
Henkistömäärät ja SA-vahvuudet ovat olleet kestoaihe tälläkin foorumilla. Kultaisella 1990-luvulla ja sitä ennen puolustusvoimien SA-vahvuus oli paperilla 700000 taistelijaa, josta nyt on tunnetusti tiputtu n. 280 000 suuruusluokkaan. Tätä tiputusta kauhistellessa harva alkaa pohtia lukujen taakse kätkeytyviä lukuja. Esimerkkeinä merkittävistä henkilömäärän tiputuksista, jotka eivät vaikuttaneet laskevasti suorituskykyyn (tai jopa nostivat suorituskykyä, kun huolto / logistiikka ei sitoudu tuottamattomiin osiin), voi mainita ainakin:
- kiinteä rannikkotykistö 25-30 000 taistelijaa, tulivaikutus korvattiin mm. liikkuvilla rannikko-ohjuksilla ja murto-osalla henkilöstöä
- PST-tykkikalusto ja mustit korvattiin PST-ohjuksilla, henkilöstötarve murto-osa vanhasta, mutta tuhovaikutus suurempi
- IT-tykkikalusto korvattiin Sergeitä ja Oerlikonia lukuunottamatta ohjuksilla, henkilöstötarve murto-osa vanhasta, mutta tuhovaikutus suurempi
122H-patteristossa on luokkaa 500+ taistelijaa ja näitä on PTL-listoilla hyvinkin parikymmentä+. Maavoimien n. 230 000 taistelijan joukosta noin 10% sitoutuu siis suoraan ylläpitämään järjestelmää, jolla saadaan viholliseen hyvin paikallinen ja varsin rajallinen vaikutus.
Huhta
Greatest Leader
Spike-ER korvasi kai lähinnä aiemman rannikko-ohjuksen (SS.11). Tehokkaampia ne ovat kuin vanhat kalut, mutta tuskin niillä kaikkea poistoon mennyttä suorituskykyä korvattiin (liikkuva rannikkotykistö, väylätorjunnan vanhentuneet pst- ja it-tykit, leijonanosa kiinteää rannikkotykistöä).
Sinänsä nuo poistuneet kalut ja joukot eivät kyllä varmaankaan olleet kovin suorituskykyisiä suhteessa henkilöstövaatimuksiin. Eikä toisaalta rannikkopuolustuksen tarvekaan ole enää ihan samanlainen kuin menneinä vuosikymmeninä.