Siirsin tänne Ukraina-ketjusta tykistön ampumatarvikkeiden varastointikestävyyden keskustelua.
Tämä tykistökranaatin maksimaalinen (turvallinen) elinkaari minuakin näissä laskelmissa eniten arveluttaa. Siellä täytyy olla myös miljoonittain kylmän sodan aikaisia neuvostokranaatteja, joista ainakaan osa ei millään voi olla enää turvallisia, jos ovat yhä varastossa.
Kuinka monta vuosikymmentä se raja on, riippuu varmaan eniten käytetystä räjähdesekoituksesta ja varastointiolosuhteista. Sen tiedän että kaikki ainakin tuohon aikaan käytetyt räjähteet muuttuvat lopulta epästabiileiksi ajan kanssa, ja PV hävittää säännöllisesti vanhentunutta tavaraa.
Isäni oli aktiiviaikoinaan niitä räjäytyksiä usein valvomassa, ja toi joskus VHS- kasetilla taltiointeja komeista jysäyksistä kotiinkin. Silminnäkyvän paineaallon muistan hienon näköiseksi, mutta enpä muista niistä hänen tarinoistaan näitä aikahaarukoita, milloin kranaatti päätyy tuonne. Täällä on varmasti tietäjiä jotka osaavat tähän tarkkaan vastata, mutta taidanpa kesälomareissulla joka tapauksessa kysellä isäukolta. Tiedän että kertoo mielellään, ja pitkään ja tarkasti eri asianhaarat eritellen. Niissä tuskin on mitään mikä ei päivänvaloa kestäisi, niin postaan sitten tarkan selostuksen jos ei joku ehdi tyhjentävästi vastata.
Eikös tykistön ammuskuorien / ammuksien hävittäminen ole ajankohtaista vain siinä tilanteessa, kun ammusta ampuva kalusto poistuu käytöstä ts. ei ole enää käytössä asetta, jolla ko. ammusta voi ampua.
Tyhmän, perinteisen tykistöammuksen räjähdysaine (esim. TNT) on ammuksen sisällä hermeettisessä tilassa, joten ei sieltä oikein pääse mitään haihtumaan eikä koostumus muuttumaan, kun ei ole haihtuneilla aineksilla pakoreittiä kuoren sisältä eikä toisaalta ulkopuolisilla aineilla sisään pääsyä ammukseen edellyttäen, että varastointi on ollut asianmukainen ja ammusrakenne on ollut tiivis varastoinnin aikana.
Tykistön ammuksia huolletaan ja räjähdysaine voidaan vaihtaa eli vanha r-aine poistaa hallitusti sulattamalla, hiekkapuhaltaa tai muutoin käsitellä kuori metallipintaiseksi, kuori maalata/pintakäsitellä ja täyttää uudelleen räjähdysaineella tarvittavine välivaihetarkastuksineen. Ammuskuoria ei kai turhaan räjäytetä hävitysmielessä, jos ne ovat huoltotoimenpitein mahdollista kunnostaa ja ko. ammukselle on käyttöä palveluskäytössä tai sodan ajan varalla. Esimerkkinä ammuskuoren huollosta Foorumilla, ehkä tykistöketjussa mainittu, vanhojen 155 mm ammusten johtorenkaan vaihto leveämmäksi eli kuoret on sorvattu ja niihin on puristettu uusi leveämpi johtorengas ja niin ammuskuoren elinkaari jatkui koulutusampumatarvikkeena 155 mm 39 kal (ja ehkä 52 kal) tykeillä. Arvelen, että koneistusta ja johtorenkaan vaihtoa varten on r-aine poistettu kuorista ja ne on huollettu samalla muutenkin. Samankaltainen johtorengaskonstruktion muutos on tehty myös M107 perusampumatarvikkeelle, kun haupitsit kasvattivat putken pituutta 39 kal:iin. On epäselvää, oliko vanhoja kuoria korjattavaksi saakka vai tehtiinkö vain "uusia kuoria" leveällä johtorenkaalla. Jälkimmäinen version on edelleen tuotannossa länsimaissa.
Sytyttimet, niiden mekaniikka ja pyroketju lienevät oma kunnonvalvonnan osa, josta pitää huolehtia. Ne voitaneen purkaa ja vaihtaa tarvittavat osakokonaisuudet ja sytytysketjun pyrotekniset aineet sellaisista sytyttimistä (esim kotimaiset), joiden rakenne tunnetaan ja päivitysosia on saatavilla. Muutoin ikääntyneet sytyttimet on hävitettävä hallitusti. (Ks. lopusta aihetta sivuava off-topic 2 uutinen).
"Älykkäät" sytyttimet ja niiden älyosien säilyvyys on oma lukunsa, josta voinevat "hitu-sähköön" perehtyneet taittaa peistä pidemmälle. Ongelmaksi "älyosissa" muodostunee huollon kannalta se, että "vanhoja" mikropiirejä/-kortteja/komponetteja ei ole saatavilla kovin pitkään valmistusajankohdan jälkeen. Isot, jatkuvat sarjat takaavat komponenttien tuotantoa, mutta pienille maille ja pienille sytytinvalmistajille komponenttien pitkäaikaissaatavuus on ongelma. Sytytin voidaan pakata omaan hermeettiseen "ketsuppipulloon" tai "kaljatölkkiin" varastoinnin ajaksi, jolloin se on suojattu ilman, kosteuden ja haihtumisten ympäristövaikutuksien varalta oikein varastoituna.
Panokset ja niiden ruudit lienevät se laukausyhdistelmän osa, joka "vanhenee" nopeimmin esim. joidenkin ruudin ainesosien haihtumisen myötä. Jos panos/osapanokset ovat suljetussa hylsyssä tai kartussihylsyssä, jonka kansi on suljettu ja tiivistetty massalla hermeettisesti, niin sielläkin panosruudit säilynevät pitkään.
Irtopanokset (155 mm) ja kantahylsypanokset (esim T-72) ovat edellisiä alttiimpia varastovanhenemiselle, koska ne ovat varastoilman kanssa tekemisissä, tosin laatikoissaan / pakkauksissaan, ja niistä haihtuu ainesosia kuten stabilaattoreita tai muodostuu uusia epätoivottuja yhdisteitä esim. kosteuden myötä. Sen vuoksi niistä otetaan valvontavälein (esim 10 v) näytteet analysoitaviksi ja tuloksen perusteella arvioidaan ruudin tilaa, esim. voidaan tihentää jatkossa näytteenottoväliä. Voi myös olla, että ruuteja varastoidaan massoina, osapanokset "pussitetaan" ja panokset kootaan vasta myöhemmin, jolloin varastoruutierän näytteet ovat helpommin otettavissa ja eräkohtaiset datat hallittavissa. "Koko panoksen" osissa ruudin lienee oltava "samaa tuotantoerää", jotta valvonta ja panokselle ampuma-arvoja varten ilmoitetut parametrit ovat hallittavissa.
Venäläiset 122 ja 152 mm panokset lienevät suljetuissa kartussihylsyissä ja siten niiden säilyvyys lienee hyvällä tasolla varastointitavoista riippuen.
Kaikki edellä oleva tietysti sisältää oletuksena sen, että kaikkien toisiensa kanssa tekemisiin joutuvien aineiden yhteensopivuudet ja keskinäiset reaktiot ovat hallinnassa valmistuksesta, varastointiin ja lopulta turvalliseen käyttöön tai hallittuun hävitykseen saakka.
Ammuksien eliniän voinee olettaa pitkäksi ja kuorien osalta huollon jälkeen uusi räjähdysainetäyttö on mahdollista. Panoksien elinkaari edellyttää jatkuvaa eräseurantaa pyroteknisten materiaalien ja erityisesti irtopanoksien ominaisuuksien osalta. Tarkastusväli meillä lienee luokkaa 10 v alkuun ja tarvittaessa myöhemmin tiheämpi, kunnes kriittinen raja jonkun seurattavan ominaisuuden suhteen saavutetaan.
Aihetta sivuavaa Off-Topicia onnettomuuksista:
1. Ähtärin varikolla 1999 heinäkuussa tapahtuneessa räjähdysonnettomuudessa oheisen uutisen mukaan:
Pelastustyöt oli lopetettava itse palavassa kohteessa, odoteltava takalinjoilla ja suojatava ympäristöä palon leviämiseltä. Viimeinen räjähdys tapahtui n. 3 vrk syttymisen jälkeen.
Palossa palaneet/räjähdelleet patruunalaukaukset olivat 40 mm It-kanuunan laukauksia. Niitä meillä on ollut Talvisodasta saakka käytössä (Boforss 40 mm ItK), mutta onneettomuuden tuotantoeristä ja -vuosista ei taida olla julkista tietoa saatavilla.
Toisen uutisleikkeen mukaan saman alueen raivaustöissä räjähti vielä 2 vuotta myöhemmin:
Ähtärin Asevarikon Palolammen raivaustöissä varhain perjantaiaamuna tapahtunut räjähdys ei aiheuttanut henkilövahinkoja.
www.kaleva.fi
Tuossa mielessä Ukrainan sodan asevarikkoräjähdyksilllä lienee pitkät jälkiseuraukset, sotatantereen raivaustyöstä puhumattakaan. Ähtärissä räjähti/paloi vain yksi varastorakennus.
2. Uutinen krh-savuammuksien sytyttimien hävityksessä tapahtuneesta pienestä onnettomuusvaarasta ja palon välittymisestä:
Hävitettävien sytyttimien räjähdysaineesta syttyi räjähtävä ruutipalo Ähtärissä eilen puoleltaöin. Kukaan ei loukkaantunut palossa, joka syttyi Ähtärin asevarikon hävittämöalueella. Palosta ei liioin aiheutunut aineellisia vahinkoja.
www.mtvuutiset.fi
Venäläisen tykistön ampumatarvikemerkintään voi tutustua oheisesta linkistä, jos joskus kuvaleikkeessä tai videolla on "leimat" näkösällä, (mainoksia tulee valitettavan paljon asian sekaan)
