Tykistö

Löytyykö sisäkuvia tykistön komentopaikkakonteista, vai onko liian salaista? Niitähän näkyi ainakin viime paraatissa kuormaauton lavalla.

2015-06-03-165.jpg
 
Vahvasti epäilen että kontin sisäpuolesta jos jollain kuvia on, niin varmuuden vuoksi ei kannattane julkaista. Siellä voi helposti näkyä jotain mitä ei kannata mainostaa.
 
Panin muuten merkille, että poiketen tavallisesta kontista, niin noiden kyljet ovat suorat. Ettei olisi paksumpaa peltia, kuin tavallisesti?
 
Panin muuten merkille, että poiketen tavallisesta kontista, niin noiden kyljet ovat suorat. Ettei olisi paksumpaa peltia, kuin tavallisesti?

Nuo eivät välttämättä ole merikontteja ensinkään vaan nimenomaan komentopaikoiksi yms. valmistettuja erikoiskontteja. Runkokehikko on silti merikontin mitoissa siirtelyn helpottamiseksi. Monessa tapauksessa on toki käytetty myös merikonttia aihiona.

Conlog on yksi valmistaja
 
Panin muuten merkille, että poiketen tavallisesta kontista, niin noiden kyljet ovat suorat. Ettei olisi paksumpaa peltia, kuin tavallisesti?

Pääsääntöisesti noissa on sirpalesuojaus. Toinen tekijä verrattuna tavalliseen aaltopintaiseen peruskonttiin on eriste, eli eristettyä rakennetta on huono tehdä aaltopintaan.

Nuo eivät välttämättä ole merikontteja ensinkään vaan nimenomaan komentopaikoiksi yms. valmistettuja erikoiskontteja. Runkokehikko on silti merikontin mitoissa siirtelyn helpottamiseksi. Monessa tapauksessa on toki käytetty myös merikonttia aihiona.

Conlog on yksi valmistaja

Ei tietenkään ole merikontteja. Äärimitathan ei vastaa 20-jalan standardia (esim antennijalat katolla). Käsittelyyn vaikuttavat tekijät ovat tietenkin standardin mukaisia (koukkutartunta, kulmat jne.).
 
Vahvasti epäilen että kontin sisäpuolesta jos jollain kuvia on, niin varmuuden vuoksi ei kannattane julkaista. Siellä voi helposti näkyä jotain mitä ei kannata mainostaa.

Tässähän on oikeastaan kaksi vaihtoehtoa.

1. Olet ottanut kuvan yksityishenkilönä jossain tapahtumassa, jolloin olet todennäköisesti saanut luvan kuvaukseen. Tällöin voit myös julkaista kuvan netissä.
2. Olet ottanut kuvan varusmiespalveluksen (KH) aikana. Kuvaaminen palveluksessa on ilmeisesti kiellettyä, joten myös netissä julkaiseminenkin.

Sisältä löytyy henkilöstön työpisteet, radiot, muu tietoliikenne, LVI-laitteet ja tietysti kahvinkeitin. Ei mitään ihmeellistä tai erityisen salaista.
 
Toki näin, ja tuskin sieltä nyt mitään turvaluokka 1:n tavaraa löytyykään. Mutta jos on esim. harjoituksessa otettu kuva niin voi siellä viestiliikenneperusteet olla pöydällä tms. Viittaan @Laamanator :in kuolemattomaan ajatelmaan joka löytyy allekirjoituksestanikin; OPSECin kanssa kannattaa mennä "mieluummin virsta väärään kuin vaaksa vaaraan" -periaatteella.
 
Jos konttien sisältö haluttaisiin näyttää kaikille julkisesti, kuvia löytyisi varmaan PV:n sivuilta. Eikä näitä kontteja säilytettäisi niissä kuuluisissa piilopaikoissa, joihin moni ei pääse.
 
Jos konttien sisältö haluttaisiin näyttää kaikille julkisesti, kuvia löytyisi varmaan PV:n sivuilta. Eikä näitä kontteja säilytettäisi niissä kuuluisissa piilopaikoissa, joihin moni ei pääse.

PIILOPAIKOISSA? Ai Puolustusvoimilla on nykyään sellaisiakin. Sä olet varmaan yksi niistä onnellisista jotka on päässy näkemään nämä PIILOPAIKAT ihan henkilökohtaisesti.

Kyllä sieltä PVn sivuilta löytyy kuvia niin IT kuin KT konteista. Yleensä kun kyseisiä laitteita on tapahtumissa esillä niissä saa käydä sisällä ihastelemassa ja joskus ottaa kuviakin.
 
No, tuskin noita ja niitä muita ajoneuvoja turhan päiten täytyi vartioida. Kuvaajat kyllä huomattiin, useampi oli kiinnostunut. Ollos huoleton, poikas valveill' on! Hienoja kuvia tälläkin foorumilla.
 
PIILOPAIKOISSA? Ai Puolustusvoimilla on nykyään sellaisiakin.

Onhan niitä. Piilopaikkoja ja/tai varastoja, joista toiset ovat enemmän näkyvillä kuin toiset. Tästä on aiemminkin täällä keskusteltu ja se varmaan pitäisi olla selvillä maanpuolustukseen vähän enemmän perehtyneillä, että PV:llä on myös sellaisia paikkoja ja toimintoja, joista monikaan ei tiedä juuri mitään.
 
PV:llä on myös sellaisia paikkoja ja toimintoja, joista monikaan ei tiedä juuri mitään.

Missä niitä voi enää olla kun koko valtakunnan alueen kattava lähes yhtenäinen luolaverkostokin on yleisessä tiedossa :rolleyes:
 
Missä niitä voi enää olla kun koko valtakunnan alueen kattava lähes yhtenäinen luolaverkostokin on yleisessä tiedossa

Jos kaikki on tiedossa, niin eihän sitten tarvitse kysyä missä niitä on? Jos taas kyseessä on asia, jota ei tarvitse yleisesti tietää, niin miksi silloin pitäisi kertoa?

Onhan monet paikat yleisesti tiedossa, mutta harva niitä pääsee läheltä näkemään ja vielä harvempi käymään sisällä. Sekin että pääsee sisälle ei vielä tarkoita että olisi nähnyt kaikkea.
 
Konteissa ei näy antenneita ja muita. Oletan, että viestiliikenne hoituu muualta kuin kontista ihan jo paikantamisenkin vuoksi vai mitenkä on? Eli tuonne piuha kiinni tai korkeintaan pieni linkkiantenni sieltä varsinaiselle lähettimelle, joka on sitten vaikka 500m päässä tuosta tms.?
 
Missä niitä voi enää olla kun koko valtakunnan alueen kattava lähes yhtenäinen luolaverkostokin on yleisessä tiedossa :rolleyes:
Flashbackillä eräs iranilainen selitti aivan tosissaan kuukausikaupalla Iranin alla risteilevästä tunneliverkostosta, jolla siirretään monta miljoona Basjia aina tarvittaviin paikkoihin ;)

Miksi ei meilläkin? ;)
 
Jo pelkät kuvat sisältä voivat paljastaa tietoja komentopaikkakontin operatiivisista kyvyistä. Kuvat sisältä paljastavat millaisia radioita siellä on (jokaisella radiotyypillä on omanlainen äänensä eetterissä ja elsolla pystytään 1. määrittämään säteilyn lähde 2. millainen radio sen lähettää) ja montako sekä millaisia vahvistimia radioissa käytetään. Pienistä puroista kasvaa suuri tuli-isku.
 
Jos joku nyt sattuu tietämään noista konteista jotain niin älkää puhuko Esim suojauksesta tai laitteistoista mitä nuo sisältää. Ne on kontin muotosia koppeja ja siinä kaikki mitä julkisen netin tarvitsee tietää noista.
Jos pv haluaa jakaa noista jotain tietoa niin sen löytää Pv:sivuilta.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top