Tykistö

Tykistön tarkastaja teki virheen. Hän kertoi että Bonus tulee alas laskuvarjon varassa. Näin ei kuitenkaan käsittääkseni ole, vaan Bonus käyttää levitettäviä siivekkeitä (kuin vaahteran lehti). Saksan vastaava Smart käyttää sen sijaan laskuvarjoa.
 
Helppo sekoittaa.
 
Onhan se tollasessa haastattelussa hankala selkeästi asioita havainnollistaa ja joskus sitten asiat sekottuvat. Puhuihan hän myös Excaliburista rakettiavusteisena vaikka se ei sellainen ole vaan tavallinen perävirtausyksiköllinen.
 
Ehkä osa oli maskirovskaa koska hän oli varautunut, ei innostunut puhumaan näistä asioista. Suuri yleisö sai kuitenkin hyvän kuvan miten homma pyörii vaikka asiat eivät olleet kuten olemme ne mielineet. Tuntui kuitenkin että vapaammassa piirissä hän olisi voinut puhua tuntikaupalla ilman todellisuuden hälventämistä.
 
http://www.bits.de/NRANEU/others/amd-us-archive/atp3_09x12(15).pdf

Tuolta löytyy aika hyvin suorituskykyarvoja jenkkien moderneille TPQ-53 ja 50 tutkille. Kappale 6 ja 7. Auttaa vähän hahmottamaan miten tutkat toimii ja mitä niillä mahdollisesti saa aikaan. TPQ-53 vertautuu varmaankin kohtuullisesti Arthuriin ollen kuitenkin ehkä hieman raskaampi järjestelmä.

TPQ-53 voi olla myös potentiaalinen vaihtoehto Suomen vastatykistötutka hankkeessa. Valmistaja Lockheed Martin

http://www.defenseindustrydaily.com/843m-adds-12-eq-36-radars-asap-05006/
Tuolta nopeasti laskettuna hinta pyörisi jossain 11-12 milj $ paikkeilla jenkeille.
 
Sitä mietin, että tuossa podcastissa mainittiin, että nämä kuuntelulaitteet voitaisiin jättää maastoon pitkäksi ajaksi toimimaan itsenäisesti, niin olisikos siinä mitään ajatusta, jos vaikka suurimpien teiden varsille jättäisi tuollaisia sensoreita kiinteästi? Oletan mittaustuloksien tarkkuuden paranevan jos sensoreita on useampia ja useammalla suunnalla. Sitä myös mietin, että voisiko tuollaiselle sensorille keksiä muita käyttötarkoituksia, jotta ne voisi laittaa vaikka liikennekameroiden yhteyteen jonkun tekosyyn varjolla? Olisiko kysyntää liikennemelun mittaukselle, mahdollisesti yhdistettynä jonkinlaiseen sääasemaan? Sääasema siis jotta voidaan ehkä kompensoida tuulen vaikutusta äänen etenemiseen.

Asennetaan kalliit laitteet etukäteen maastoon, jotta vihollinen voi napsia ne sieltä pois kenenkään estämättä! Mahtava idea! Fantastista! Me tienataan tällä!

Kelikameroiden sijainnithan eivät ole mitään valtionsalaisuuksia. Ne löytyvät netistä, esim. kuuluisa Pyhältö: http://www.kelikamerat.info/kelikamerat/Kymenlaakso/Hamina/tie-26/vt26_Pyhältö
 
http://www.bits.de/NRANEU/others/amd-us-archive/atp3_09x12(15).pdf

Tuolta löytyy aika hyvin suorituskykyarvoja jenkkien moderneille TPQ-53 ja 50 tutkille. Kappale 6 ja 7. Auttaa vähän hahmottamaan miten tutkat toimii ja mitä niillä mahdollisesti saa aikaan. TPQ-53 vertautuu varmaankin kohtuullisesti Arthuriin ollen kuitenkin ehkä hieman raskaampi järjestelmä.

TPQ-53 voi olla myös potentiaalinen vaihtoehto Suomen vastatykistötutka hankkeessa. Valmistaja Lockheed Martin

http://www.defenseindustrydaily.com/843m-adds-12-eq-36-radars-asap-05006/
Tuolta nopeasti laskettuna hinta pyörisi jossain 11-12 milj $ paikkeilla jenkeille.

Minusta tuntuu, että tämä tutkahanke saa vielä punakynää päälleen tai sitten valinta kohdistuu johonkin suorituskyvyltään vaatimattomampaan vastatykistötutkaan. Hankinnan arvoa ei ole vielä julkaistu, mutta kymmenistä miljoonista euroista on puhuttu. Sillä rahalla saa hyvin pienen määrän tutkia, jos tavoitteeksi otetaan TPQ-53 tai Arthur.

Helsingin Sanomien uutisesta:

Pasivirta arvioi, että maailmassa on 6–7 yritystä, jotka pystyvät valmistamaan sellaisia moderneja vastatykistötutkajärjestelmiä, joita Suomi havittelee.

Valmistajia on muun muassa Ruotsissa (Saab), Israelissa (Elta Systems) ja Yhdysvalloissa (Raytheon).

Raytheon on mielenkiintoinen maininta. Tällä saatetaan viitata Improved Sentineliin, johon ilmeisesti kehitelty jonkinlaisia vastatykistötutka-kykyjä (liekö sitten käytössä operatiivisesti?). Firefinder-tutkiahan he valmistavat myös, mutta ne ovat jo jokseenkin vanhaa kalustoa.

Yksi mielenkiintoinen mahdollisuus olisi tutkia käytetyn kaluston hankintamahdollisuudet. Ehkä jenkeiltä saisi poistuvia Firefinder-tutkia (AN/TPQ-36 ja AN/TPQ-37), jos kerran TPQ-53 korvaa vanhat tutka?
 
@Huhta jotenkin tuntuu että TPQ-36 on niin paska ettei niitä otettaisi edes ilmaiseksi.

Tykistön tarkastaja on kyllä puhunut hyvin vakuuttuneesti että tutkahanke toteutuu, viimeksi PVn podcastissa. 6 tutkaa varmaan olisi aika optimaalinen ratkaisu, mutta siihen rahat tuskin riittävät. 3-4 tutkalla varmaan saa jonkinlaisen kokonaisuuden aikaiseksi. Voi toki olla että tyydytään kevyeen vaihtoehtoon eli TPQ-50 tyyppiseen ratkaisuun, sen hinta näyttäisi olevan jossain parin miljoonan paikkeilla. Tuolla tosin ei käytännössä voi havaita kuin kranaatinheittimiä lyhyen mittausetäisyyden takia. Eli modernimpi Cymbeline.
 
Asennetaan kalliit laitteet etukäteen maastoon, jotta vihollinen voi napsia ne sieltä pois kenenkään estämättä! Mahtava idea! Fantastista! Me tienataan tällä!

Kelikameroiden sijainnithan eivät ole mitään valtionsalaisuuksia. Ne löytyvät netistä, esim. kuuluisa Pyhältö: http://www.kelikamerat.info/kelikamerat/Kymenlaakso/Hamina/tie-26/vt26_Pyhältö

Toki vihollinen napsisi ne pois, jos alueella liikkuu ja tietää mitä etsii. Mutta jos ne äänisensorit ovat sijoitettuna muun infran sekaan jonkun tekosyyn varjolla, niin mitä niille tekee?
 
Toki vihollinen napsisi ne pois, jos alueella liikkuu ja tietää mitä etsii. Mutta jos ne äänisensorit ovat sijoitettuna muun infran sekaan jonkun tekosyyn varjolla, niin mitä niille tekee?

Jos on tarkoitus salata laitteiden olemassaolo ylipäätään, niin epäilen sopivan tekosyyn keksimisen hämäävän vihollisen tiedustelua. Liian moni tietäisi järjestelmästä, ja vaikka kukaan ei vuotaisi, alkaisivat siviilit ennen pitkää ihmetellä lyhtypylväiden päihin ilmestyneitä sensoreita ja sitten kävisi näin:

Virolahden mystinen masto ei tarvinnut rakennuslupaa

Jos taas tarkoitus oli laittaa sensorit "tuhoamattomien" kohteiden yhteyteen, niin miettisin uudelleen. Onko hyvä ajatus tehdä siviilikohteesta sotilaallinen? Venäläisten ROE ei vastaa länsimaista.

Ennen kaikkea en näe mitään syytä asentaa sensoreita paikoilleen etukäteen. Kyllä niiden levittäminen maastoon onnistuu kriisitilanteessakin, ei luulisi olevan kohtuuton rasite.
 
Jos on tarkoitus salata laitteiden olemassaolo ylipäätään, niin epäilen sopivan tekosyyn keksimisen hämäävän vihollisen tiedustelua. Liian moni tietäisi järjestelmästä, ja vaikka kukaan ei vuotaisi, alkaisivat siviilit ennen pitkää ihmetellä lyhtypylväiden päihin ilmestyneitä sensoreita ja sitten kävisi näin:

Juuri tuon takiahan se tekosyy pitäisi keksiä. Ja toki maastoon levittäminenkin kelpaa, jos ne sernsorit kykenevät toimimaan vaikka vihollisen selustassa tarpeeksi pitkään.
 
No onhan K9 kaupan myötä tietysti Korealaisilla paremmat mahdollisuudet kuin ennen, mutta vähän epäilisin kuitenkin. Jos sulla on @PsPionK lisäinfoa tuosta vastatykistötutkasta niin olis kiva lukea. Korealaiset ovat kovia tuossa lisenssivalmistuksessa että onkohan tuokin jonkun toisen firman tuotos?
 
Eli uutisoinneissa oli tykistön tarkastaja maininnut olevan 6-7 potentiaalista toimittajaa vastatykistötutkille. Listataan nyt lisää niitä vaihtoehtoja eli ainakin seuraavat

Saab Arthur
Euroart COBRA
Lockheed Martin TPQ-53
IAI ELTA ELM-2084
LIGNEX1 Anti Artillery Radar
Raytheon (tarkastajan mainitsema, en nopeasti löytänyt varsinaista vastatykistötutkaa)
SRC TPQ-50 (kevyttutka)

Tuleeko kenelläkään vielä muita mieleen?

http://defense-update.com/20150728_canada_mrr.html Kanada on hankkinut ELM-2084 tutkia noin 9,5 milj € kappalehintaan joten näyttäisi että noin 10 milj € molemmin puolin hinnat pyörivät. 35 milj € oli tietopyyntöjen määräraha-arvio.

Voisihan kahdenkin tutkamallin vaihtoehto tulla kyseeseen jos esim. TPQ-50 olisi jossain parin miljoonan paikkeilla ja näin huomattavasti halvempi raskaampiin verrattuna. Eli ylemmänjohtoportaan tutkapatteri esim. kolmella tutkalla ja sitten pataljoonia/tstos tuettaisiin tutkaryhmällä jolla kevyttutka.
 
No onhan K9 kaupan myötä tietysti Korealaisilla paremmat mahdollisuudet kuin ennen, mutta vähän epäilisin kuitenkin. Jos sulla on @PsPionK lisäinfoa tuosta vastatykistötutkasta niin olis kiva lukea. Korealaiset ovat kovia tuossa lisenssivalmistuksessa että onkohan tuokin jonkun toisen firman tuotos?

Omaa tuotosta on tutka. Tarkempia tietoja en voi valitettasti antaa.
 
Eli uutisoinneissa oli tykistön tarkastaja maininnut olevan 6-7 potentiaalista toimittajaa vastatykistötutkille.

TPQ-53:sta isot 1,6 mrd dollarin jatkokaupat Yhdysvaltain maavoimille.
http://news.lockheedmartin.com/2017...-Q-53-Counterfire-Radars-from-Lockheed-Martin

Since Lockheed Martin won the development contract for the Q-53 radar in 2007, the company has won five additional contracts for a total of more than 100 radar systems, 95 systems have been delivered to the Army. With this full-rate production contract award, the Army's complement of Q-53 radar systems will total more than 170.

LM tyrkyttää sitä myös anti-UAV toimintaan, johon on jo saatu rahat. Nyt myös SHORAD-täky ilmaan. Eihän se sinänsä ole yllätys kun miettii esim. Sentinelien soveltuvuutta sekä tykistötutkaksi että nykyisellään NASAMSien ohjaajana.
http://breakingdefense.com/2017/04/lockheed-pushes-q-53-radar-for-air-defense-vs-russia/

Just weeks after winning $1.6 billion to build more Q-53 artillery-tracking radars, Lockheed Martin is pushing the Q-53 hard as a triple-threat solution to drones and manned aircraft as well. AN/TPQ-53s, to use their full name, have already been tested successfully against drones, helping Lockheed win a $28 million contract to upgrade their software to do the counter-drone mission. Now the company says another software upgrade should make them capable of so-called Short-Range Air Defense (SHORAD) as well.
 
Back
Top