Tykistö

rheinmetall_smart155_ammunition_eurosatory_2018.jpg


Standing for Sensor-fused Munition for Artillery, Calibre 155mm, Rheinmetall's SMArt155 is a robust, highly effective “fire and forget” artillery shell. Each round carries a payload consisting of two autonomous, intelligent, high-performance submunitions. These are capable of neutralizing stationary and moving armoured vehicles of all types as well as coastal targets, in any environment and in all weathers, the company said at Eurosatory 2018 defense and security exhibition.

SMArt155 makes it possible to halt an armoured assault with minimum ammunition expenditure and high accuracy, even at long ranges of engagement. The risk of collateral damage is reduced to a minimum.

The projectile features a thin-walled carrier shell, providing maximum volume for the two submunitions. Combining a multi-mode sensor system with an explosively formed projectile, or EFP, the submunitions are extremely effective. Excellent target detection and false target rejection capabilities, a large footprint, a high hit probability and outstanding warhead performance combine to assure maximum lethality and havoc on the ground, effectively neutralizing enemy armour formations.

Fire missions can be completed with just a few projectiles in very short order. This enables shoot-and-scoot tactics, significantly reducing the effectiveness of enemy counter-battery fire, a critical factor for force protection.

Redundant self-destruction is a key feature of SMArt155, whose designers took special care to avoid the risk of unexploded ordnance. If no target is detected within a submunition’s footprint, two independent and redundant mechanisms – consisting of robust, simple components – ensure that the round reliably self-destructs, enabling friendly troops to move into the zone with a high degree of confidence. Target or no target, the warhead is designed to fire as soon as the parachute-suspended submunition descends to within less than 20 metres of the ground. If this function fails and the submunition lands intact, the warhead auto-matically detonates as soon as the battery voltage falls below a certain level. This mode also covers possible malfunctions of the sensors or electronics.

The Cluster Munition Coalition (CMC) clearly states that SMArt155 is a Non Cluster Munition while fully complying with the stringent criteria of the Convention on Cluster Munitions.
http://www.armyrecognition.com/euro...nition_assuring_high-accuracy_engagement.html

Nammo_presented_its_new_ramjet_propulsion_for_artillery_shells.jpeg


This new project is Nammo’s effort to expand its well-established portfolio of products with a new solution that would deliver effective precision fire, in large quantity and at distances above 100 km, surpassing by large the products offered currently in the market.

The company is developing this technology with a focus in the Norwegian and NATO Armed Forces. Although there is no firm requirement, through the interaction with customers Nammo has understood that there’s a need for such a technology.

The technology to allow such a capability is ramjet propulsion. A ramjet air-breathing engine that utilizes air intake as compressor and surrounding air in the combustion process. The engine is self-regulated, giving the shell a maximum speed of around 3 Mach, for a sustained period of 50 seconds, upon the shell’s exit from the barrel.

As mentioned earlier, the concept is under development and the first flight of the projectile is expected in the 2019-2020 period in order to have them operational between 2023 and 2024.

The same technology will also be used in other company products, such as its missiles. Nammo is developing such a product, which will feature an engine with a burning time of almost 100 seconds. The demo flight of this missile is expected to take place in 2021.

Considering the high speed of the shell, many of the parts found on a typical guided shell will have to be redesigned. That includes the fuse and the guidance unit, which will be redesigned to fit their purpose.
http://www.armyrecognition.com/euro...w_ramjet_propulsion_for_artillery_shells.html
 
Nexter_KNDS_Katana_001.jpg

Nexter lupailee tälle 155mm Katana ammukselle CEP alle 10m!

Nexter, a company of KNDS, presents KATANA, the latest in 155 mm ammunition at Eurosatory 2018. Nexter, through its Ammunition Business Unit (Nexter Munitions, Mecar and Simmel Difesa), is one of European’s leaders in the field of ammunition. Through an ambitious R&D policy, lasting several years, the group now offers one of the most comprehensive ranges of highly technological ammunition.

The KATANA ammunition can be fired from all 52 caliber artillery systems, while retaining the traditional artillery qualities: continuous fire, all-weather capability, high cost/efficiency ratio. Thanks to its specific architecture, KATANA can be used for close support and will treat all types of targets thanks to its multi-mode rocket, which is programmable to operate by proximity, impact, or with delay: allowing the penetration of the military payload.

With a maximum range between 30 km for the first generation and 60 km for the next, KATANA will strike targets with pinpoint precision. The projectile's guidance is ensured by a hybridisation between a GNSS signal receiver and an inertial measurement unit. In the future, metre scale precision will be accessible through the addition of an optional semi-active laser distance gauge.

Thus, KATANA shells will offer the best performance in range, accuracy and terminal effect for existing 155 mm ammunition. With KATANA munitions, Nexter has a full range of 155 mm projectiles, compatible with current and future artillery systems.
http://www.armyrecognition.com/euro...w_katana_155_mm_smart_ammunition_appears.html
 
Miten noihin ohjautuviin kranaatteihin lurautetaan kentällä maalikoordinaatit? Jollain induktioluupilla juuri ennen kuin morkula sörkätään putken sisään?
 
Miten noihin ohjautuviin kranaatteihin lurautetaan kentällä maalikoordinaatit? Jollain induktioluupilla juuri ennen kuin morkula sörkätään putken sisään?

Ilmeisesti kyllä.

Excaliburista pätkä:

The smart munitions (Block II) will be designed to search, detect, acquire, and ... will incorporate an inductive fuze setter to transfer target and fuze data to the munition.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Miten noihin ohjautuviin kranaatteihin lurautetaan kentällä maalikoordinaatit? Jollain induktioluupilla juuri ennen kuin morkula sörkätään putken sisään?

Joskus ennen oli idea että syötetään data tykkiin, ja kranaatti sitten lähtiessään ottaa tarkemmat tiedot vastaan. Puolivälissä ja sitten tykin suulla.
 
Joskus ennen oli idea että syötetään data tykkiin, ja kranaatti sitten lähtiessään ottaa tarkemmat tiedot vastaan. Puolivälissä ja sitten tykin suulla.
Eli nuo meidän tykeistä ei taivu suurin osa ko. hommaan. Mahtaako vaatio koko putken vaihtamisen? Todennäköisesti.
 
Monitoimisytyttimien (MOFA), Excaliburin ja PGK:n kanssa jenkit käyttävät EPIAFS asetuslaitetta. Eli irrallinen laite jota käytetään sytyttimen päällä, ei siis todellakaan vaadi mitään muutoksia aseeseen.

Ne aseessa kiinni olevat asettimet on yleensä sellaisissa asejärjestelmissä missä suuren tulinopeuden/laukausmäärän takia manuaalinen sytyttimen asettaminen ei ole järkevää. Tällainen on esim 57 mm laivatykki
 
Onko tämä sama tykistön murkulassa?

Kyllä.

Haaste on molemmissa, että ohjaussiivekkeiden saaminen perään on aika monimutkaista vs se, että ne vain ruuvataan kärkeen.
 
The press service of Estonian Ministry of Defense announced on Tuesday, June 26, 2018, that Estonia has signed a contract with South Korean Defense Company Hanwha to purchase 12 K9 Thunder 155mm self-propelled howitzers for a total amount of €46 million.
https://www.armyrecognition.com/jun...chase_k9_155m_howitzers_from_south_korea.html

In February 2017, it was announced that Estonia has showed interest to acquire K9 Thunder 155m self-propelled hwoitzer from South Korea that could enter in service with Estonian armed forces by 2021 with a final delivery for 2026. At the end of August 2017 the Estonian government submitted a request to South Korea to make a price offer for 12 K9 Thunder howitzers. The new artillery systems will equip one artillery battalion of the Estonian Defence Forces (EDF). The request alos included an option for the purchase of 12 more similar howitzers to arm a second battalion.

In January 2018, The Estonian government has received an offer to purchase 12 K9 Thunder-type howitzers from the government of South Korea.

Turkey has licensed the design of the K9 and used it to develop their indigenous self-propelled howitzer, the T-155 Firtina. Finnish Ministry of Defence (MoD) confirmed on 17 February 2017, the purchase of K9 Thunder 155 mm self-propelled howitzers from South Korea. On Wednesday, December 20, 2017, Norway’s defence ministry has announced the purchase of the K9 155 artillery self-propelled howitzers designed and manufactured by the South Korean Company Hanwha Land Systems.

In July 2017, Indian Company India's Larsen & Toubro and Hanwha Techwin (HTW) of South Korea signed a contract to produce the K9 155mm/52 Caliber Tracked Self-Propelled howitzer for the Indian Army under the name of Vajra-T, an enhanced version of the K9 Thunder, manufactured according to specific requirements of the Indian Army including desert operations.
 
Tekesivätpä seuraavaksi vastaavia 120mm kanuunaan.

Mutta anyway - hieno homma.

Olisiko siinä järkeä? Jos tarvitsee vaikuttaa kauas ja liikkuvaan maaliin, jolloin ammuksen ohjattavuudella voi olla merkitystä, niin voidaan käyttää PST-ohjusta (esim. LAHAT). Lähietäisyyksillä taas ohjaamatonkin projektiili osuu nykyisillä ammunnanhallintajärjestelmillä suurella todennäköisyydellä.

Okei, ohjattava nuoliammus olisi kiva tuohon väliin keskipitkille matkoille, koska aktiivipuolustusjärjestelmien olisi vaikeampi torjua se kuin PST-ohjus. Mutta yksi mutta pitää esittää: ohjausjärjestelmä todennäköisesti sekä keventäisi nuolta (piirilevyn tiheys on pienempi kuin volframilla) että lisäisi vastusta (ohjaussiivekkeet, elektroniikka jne.), ts. nuolen läpäisykyky heikkenisi. Käsittääkseni 120 mm nuoliammuksen läpäisy alkaa nykyiselläänkin käydä marginaaliseksi pidemmillä etäisyyksillä panssaroinnin kehittymisen ansiosta, joten liekö läpäisyn heikkeneminen siedettävissä oleva asia?

Sen sijaan suurempikaliberisissa panssarivaunukanuunoissa tuollainen saattaa olla tulevaisuutta. Eli jos konseptin kehittää toimivaksi 120 mm psv-kanuunoissa, kenties toivottua heikommalla myyntimenestyksellä, niin teknologiaa olisi luultavasti helppo soveltaa myöhemmin 130 mm ammuksiin.

Oikeiden panssarimiesten mietteitä asiasta olisi mielenkiintoista kuulla. @Lepard @CV9030FIN
 
https://www.tekniikkatalous.fi/tekn...lan-ja-vuosalmen-torjuntataisteluissa-6730472
SOTATEKNIIIKAN HISTORIA

Kauko Ollila

  • 1.7. klo 19:00
Suomen tykistön kehittäjä V. P. Nenonen osasi soveltaa - jäljet näkyivät Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataisteluissa
vpnenonen_35695.jpg

Kenraaliluutnantti V. P. Nenonen sodan aikana Mikkelissä.
JAA ARTIKKELI
”Minä olen nyt kasvanut aivan kiinni matematiikkaan ja tykistöön, niin että me kuljemme yhtä matkaa koko ajan”, kirjoitti komppanianpäällikkö Vilho Petter Nenonen äidilleen Vladivostokista vuonna 1909.
Nuorukainen oli päättänyt pyrkiä töihin Venäjän armeijan keskuskoeampumalaitokselle, Pietarin pääpolygonille.
Tämän enteen rinnalle nousee varhaisempikin tapaus. Vilhon vanhemmat julkaisivat kuopiolaisessa lehdessä ilmoituksen: ”Pekka ja Amalia Nenoselle on tiistaina 6.3.1883 syntynyt terve asevelvollinen.”
Nenosen mieli ei koskaan erkaantunut tykistöstä. Vaikka hänen topografiaan, ilmakuvaukseen, radioviestintään, ballistiikkaan ja meteorologiaan liittyvät keksintönsä ja hankkeensa palvelivat aina ensisijassa kenttätykistön tarpeita, hän tuli perustaneeksi muun muassa ilmakuvaukseen perustuvan maastokartoituksen.
Tykistönkenraaliksi vuonna 1941 nimitetyn Nenosen matemaattiset taidot ja peräänantamaton luonne loivat suomalaiselle kenttätykistölle suorituskyvyn, jolle ei toisen maailmansodan aikana eikä kauan sen jälkeenkään ollut maailmalla vertaa.
Katse olennaisessa
Eläinlääkärin poika aloitti koulunkäyntinsä Kuopion ruotsalaisessa yhteiskoulussa. Hän jatkoi jo parin vuoden jälkeen Haminan kadettikoulun valmistavilla eli yleissivistävillä luokilla vuonna 1894.
Samasta opinsaunasta oli Gustaf Mannerheim saanut potkut vuonna 1886.
Matematiikkaan hurmaantunut nuori Vilho luki jo tuolloin kaiken löytämänsä tykistöaiheisen kirjallisuuden.
Ensimmäiset kiinnostustensa sovellukset Nenonen sai näyttää Pietarin pääpolygonilla.
nenonen_tykki_129916.jpg

Tykistönkenraali Nenonen tarkastaa tykinputken Äänisellä vuonna 1943.

Kukin kenttäkäyttöön otettava tykki tarvitsee koeammunnoilla saatavat osumien hajontataulukot eri ammustyypeille, jotta kaaritulella voidaan säällisesti osua johonkin.
Nenonen havaitsi erään kanuunan ammuksen laskukaavassa ilmanvastukseen liittyvää klappia, ja hänen esityksensä uudeksi hajontakaavaksi otettiin laitoksella käyttöön välittömästi.
Itsenäistyneen Suomen ylempää päällystöä kaipaava armeija sai Nenosesta ensimmäisen tykistön tarkastajansa keväällä 1920. Jo samana vuonna käynnistettiin Perkjärven ampumaleirit, joita jatkui talvisotaa edeltäneeseen kesään saakka.
Kenttätykistön tarkka tuli vaati Suomen maastoissa aivan erilaista valmistelua kuin Euroopan ja Venäjän aukeilla. Se taas edellytti tarkempia karttoja, joiden hankkimiseksi Nenonen ideoi ilmakuvausta jo varhain 1920-luvulla.
Ensimmäiset ilmakuvausmenetelmät edellyttivät työlästä perspektiivinkorjausta jälkikäteen.
Nenon-kamera
Nenosen helpottava idea oli kamera, joka kuvasi paitsi maaston myös horisontin kahdesta suunnasta. Näin saaduin tiedoin kameran kallistuma voitiin kompensoida myöhemmissä työvaiheissa paljon yksinkertaisemmin.
Zeissin optisiin välineisiin keskittynyt kuuluisa tehdas kieltäytyi ensin rakentamasta Nenosen esittämää laitosta vedoten Hollannissa epäonnistuneisiin samanlaisiin kokeisiin.
Ensimmäinen Zeissin tekemä ”Nenon”-horisonttikamera oli valmis vasta vuonna 1930, tosin Metsähallituksen rahoilla. Ilmakuvakartoitus levisi tästä myös siviilikäyttöön.
Ilmakuvauksen yhteydessä Nenonen toteutti yksinkertaisen, mutta tarkan korkeusmittarin yhdessä professori Vilho Väisälän kanssa. Jääveden käyttöön perustuvan nestestatoskoopin turvin lentokorkeus voitiin säätää muutaman metrin tarkkuudella.
Radion käytölle, perusteelliselle meteorologiselle valmistelulle sekä ääni- ja valonmittaukselle Nenonen oli saanut sysäyksen puolen vuoden Ranskan visiitillään vuonna 1922.
Suomalaisen maaston ominaisluonne vaikutti myös siihen, että kenttätykistön tulenjohtaja ryhmineen oli syytä viedä jalkaväen mukaan etulinjaan. Tällöin tuli eteen tilanne, jossa kenttäpuhelinten tapsit todennäköisesti katkeavat vihollistykistön tulessa.
tulenjohtopaikka_vuoksi_161164.jpg

Tykistön tulenjohtopaikalta Vuoksen varrelta tarkkaillaan vihollisen liikkeitä joen toisella puolella heinäkuussa 1944.

Radiot ja meteorologia
Kuten ilmakuvauskameroiden, radioidenkin kanssa riitti vastusta ja hankintaesitykset hukkuivat pääesikunnan byrokratiaan. Liittipä kenraalimajuri Nenonen sotaväen päällikölle lähettämäänsä kirjelmään yksinkertaisen radion kytkentäkaavionkin.
Jo vuodesta 1927 kaikki tykistön tulenjohto voitiin kuitenkin hoitaa johdinyhteyksien lisäksi myös auttavasti maastokelpoisilla radioilla. Tässä vaiheessa Nenonen oli jo kartoituskysymysten kimpussa.
Ranskan oppiin kuului ammunnan maalikohtainen meteorologinen valmistelu, mutta Nenonen halusi siitä yleispätevämmän.
Suomen kenttätykistö ampuikin alueellisin säätiedoin vuodesta 1924 lähtien. Menetelmää paranteli professori Rolf Nevanlinna juuri talvisodan alla.
Sama matemaatikko antoi panoksensa myös Helsingin ilmatorjunnan sulkuammuntojen suunnitteluun. Ne pelastivat pääkaupungin vuoden 1944 suurpommituksilta.
Kranaatinheittimien soveltamisessa jalkaväen tulitukiaseena Suomi oli myös ensimmäinen maailmassa, sekin Nenosen aloitteellisuuden ansiosta.
Ja jo vuonna 1936 Nenonen haaveili autogirosta tulenjohtovälineenä. Sittemmin vekotin tunnetaan helikopterina.
Ei määrä vaan laatu
V. P. Nenonen oli Norjassa alumiinin hankintakomennuksella marraskuussa 1917, kun Venäjän vallankumous katkaisi paluutien.
Suomen venäläisistä varuskunnista saatu osittainen museotavara muodosti tykkiaselajin pääkaluston vielä 30.11.1939 alkaneessa talvisodassakin.
Koulutuksessaan Nenonen sovelsi suurten aukeiden oppeja peitteiseen maastoon ja nosti matematiikan sekä tarkan mittaamisen roolin kenttätykistön toiminnassa ainutlaatuiselle tasolle koko maailmassa.
Huutavan ammuspulan ja kirjavan kaluston muodostamaa talvisodan vaikeutta tasasi perkjärvinen ampumatekninen osaaminen, siis tarkka tuli.
Silti tykistö ei vähillä laukauksillaan aina kyennyt kunnolla tukemaan jalkaväkeä, kuten myöhemmin jatkosodassa. Taistelutaidossa oli puutteita.
Kuitenkin jo 1920-luvulla suomalaisella tykistöllä oli ainoana aselajinsa edustajana valmius keskittää patteriston (kolme tulipatteria eli yhteensä 12 tykkiä) ammunta tiettyyn maastokohtaan pelkän patterin sijasta.
Toinen Nenosen suuri taistelutaidollinen vaatimus oli liikkeessä olevan jalkaväen saattoammunta.
Tämä toteutettiin Tuuloksessa syksyllä 1941 suomalaisjoukkojen murtautuessa kohti Aunusta. Murtoa tukenut saksalaisdivisioona ei kyennyt tykistöllään tukemaan tätä Suomen armeijan historian suurinta tulivalmistelua.
768px_Fire_correction_circle.jpg

Kenttätykistön käyttämä korjausmuunnin.

Osaajat toteuttivat
Tulen keskittämistä ja nopeaa siirtoa auttoivat edelleen Nenosen kehittämä tulenjohtokortti ja majuri Unto Petäjän vuonna 1943 laatima korjausmuunnin.
Tämän tuliasemassa käytettävän ympyriäisen laskinlevyn ansiosta tulenjohtaja saattoi osoittaa maalin jopa kymmenkunnalle hajasijoitetulle patteristolle aivan kuin tykit olisivat hänen vierellään.
Jäljet näkyivät ennen muuta Tali-Ihantalan ja Vuosalmen suurissa torjuntamenestyksissä.
Nenoselle oli tunnusomaista keskittyä pariin suureen teoriakysymykseen kerrallaan ja hankkia niiden toteuttajiksi parhaat osaajat.
Nerous jättää usein muut luonteenpiirteet varjoonsa. Nenosta kuvataan kirjallisuudessa myös suurena ihmisystävänä.
Riveiltä ja niiden väleistä kuvastuu silti ennen muuta rautainen tahtoihminen, joka ei jättänyt kiveä kääntämättä tykistön, tuon kertakaikkisen suuren rakkautensa, hyväksi.
Suomi saa paljosta kiittää tätä hiukan epäkäytännöllistäkin miestä, jonka toilailuja amerikkalaiset ammustehtailijat katsoivat tukka pystyssä.
Koko talvisodan ajan kestäneellä aseidenhankintamatkalla Yhdysvalloissa Nenonen onnistui aina jostain löytämään vanhoja tykin louskuja, joilla sitten koeammutti milloin mitäkin kranaatteja.
Lähteet: Tykistönkenraali V. P. Nenonen kertoo (Tykkimiehet ry); Matti Alajoki: Tykistön kenraali Vilho Petter Nenonen (Otava); Jyri Paulaharju (toim.): V. P. Nenonen – elämä tykistölle (Suomen tykistömuseo); eversti Ilmari Hakala.
Juttu on julkaistu Tekniikan Historiassa 1/2015.
 
Artikkeli sopisi nykyisin hiljentyneeseen Kysymys- ja vastaus topiciin. Niin monta virhettä siitä löytyi ihan kertalukemisella. Tosin pelkästään toimittajaa ei sovi syyttää kun juttu perustuu tykkimiesten V P Nenosesta aikanaan laatimiin ylistäviin kirjoituksiin.
 
Back
Top