Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Katso vain loppuun saakka. He kuurmoottavat valoja, ja lopussa on päiväkamera kuvaa, myös kun ne lähtevät liikkeelle ja katoavat.
Jenkkien soihtu vertailun vuoksi
Tuo näyttää vain siltä että A-10 lensi erittäin läheltä varjoja, ehkä joku pyysi sitä maasta juuri tämän efektin vuoksi?
Mufonin postaaja sanoo että ne olivat taivaalla 45 minuuttia ja komppanian pojat ajatteli ensin että ne on soihtuja. Hän myös sanoo että ne meni pois ja tuli takaisin uudestaan samalle paikalle. Video on kk ampujan ottama.
Miksi aina pitää etsiä ns luonnollinen aiheuttaja?
Miksi aina pitää etsiä ns luonnollinen aiheuttaja?
Juu. Tajusin jälkikäteen kuinka tyhmä kommenttini oliTuntemattoman ilmiön tunnistamisessa on ihan järkevää lähteä liikkeelle niistä asioista joita tunnetaan. Näin saadaan vertailukohtia, joista on apua myös siinä tapauksessa että ilmiö jää tuntemattomaksi.
Toinen hyvä syy on selvittämisen standardointi niin että samantyyppisistä ilmiöistä ei synny liian suurta päätelmien ja oletusten hajontaa. Sellainen voisi rikkoa luotettavan luokittelemisen mahdollisuuden.
Kolmas syy on se, että ilmiö voidaan todeta tuntemattomaksi vasta kun tutut mahdollisuudet on kaluttu puhki.
Neljäs syy on se että ajan, vaivan ja rahan säästämiseksi kannattaa edetä todennäköisyysjärjestyksessä.
Viides syy on se, että selvittämisen luotettavuus paranee siitä, jos selvittäminen aloitetaan niistä asioista joissa erehtymisen riski on oleellisesti pienempi kuin joissain muissa.
Tuo on aluetta, jossa monella teknologisesti kehittyneellä maalla on intressi vähintään tiedustella. Siellä voi ihan hyvin pörrätä vaikka israelilaisia, kiinalaisia, iranilaisia, venäläisiä tai rosengårdenilaisia drouneja tallentamassa dataa siitä, missä ja miten jotkin tahot toimivat. On aivan varmaa, että siellä on erilaista tiedustelu- ja vakoilutoimintaa. Sekin on varmaa, että siellä on sotilaallista toimintaa. Niinpä on loogista, että asioiden selvittelemisessä lähdetaan asioista joiden todennäköisyys on suuri kunnes on toisin todistettu.
Juu. Tajusin jälkikäteen kuinka tyhmä kommenttini oli
Löytyykö Porin ufoille minkäänlaista luonnollista selitystä?
Soihtujakin monta kaliberia. Esim. https://www.military.com/video/oper...guard-firing-illumination-rounds/660723072001Jenkkien soihtu vertailun vuoksi
Aika erikoista olisi ettei avaruudessa olisi muuta elämää, se että törmäsimme siihen vaatisi jo aikamoista tuuria.Saako ketään tätä avattua?
Jos avaruudesta löytyisi elämää, olisiko ihmiskunta siihen valmis? Ei todellakaan, sanovat tutkijat
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006573948.html?share=30da9e0865712d7b0ff64439f3a0658a