UAP/UFO/Tunnistamattomat valot sekä muut lentävät ammeet ja ämpärit taivaalla

Unindentified kuudennessa osassa Elozanda vaatii asian tuomista julkisuuteen. Hän tapaa Italian hallituksen elimen, joka on viimeisen seitsämän kymmenen vuoden aikana kerännyt kokoon yhteensä yli 13000 tapausta. He toteavat että kyseessä ei ole vain jenkkien ilmiö vaan maailman laajuinen tapaus. Mielenkiintoista tässä on että tuntemattomien kyseessä ollen informaatio on valuuttaa ja valtiollisen käyttävät sitä kaupanvälineenä.

Jos kyseessä olisi huijaus taikka ilmiö ei olisi todellinen, niin miksi valtiolliset edes haluaisivat käyttää UAP/USO tietoa valuuttana? Italian tutkimuselin kertoo tapauksessa missä UAP käytti sädeasettä tuhoamaan helikopterin lavat. Elozandon mukaan tapaus on uniikki, mutta jos UFO historiaan katsoo, varsinkin ydinaseiden kohdalla, tuntemattomat ovat käyttäneet vastaanlaista metodia tekemään ydinohjuksen käyttökelvottomaksi.

Italian elin myös vihjaa että he ovat yrittäneet tuoda tuntemattomia tonttiin, johtajan todistaessa: "You know, you cannot shoot missiles on these things..." vetäen suoraan yhtäläisyyden huhuihin jenkkien yrityksistä tehdä sama asia. Hän jatkaa: "We found something. A certain electromagnetic frequencies that are directly connected to their energy weapons. It's when they shoot, they must drop their cloaks, thus allowing us to shoot them with depleted uranium weapons."

Hirvittää ajatus teknologisesti ylivoimaista vastustajaa käymästä kamppailusta, sillä jos teoria että tuntemattomat ovat tuhansia vuosia edellä ihmiskuntaa, niin meillä ei ole mitään jakoa. Jos he haluaisivat tuhota ihmiskunnan niin he olisivat voineet tehdä sen monta kertaa.

Italian tiedusteluelin myös sanoo että Venäjällä ja Kiinalla on perinteitä tuntemattomia tutkimisessa valtion tasolla. Ei ole mikään ihme jos näin on, mutta on väärin että ihmisille ei kerrota mitään. Elozando menee pidemmällä, tuoden ilmi että jenkit ovat tutkineet, ja haluavat tutkia tuntematonta teknologiaa. Hän myös heittää katsojille tämän listan


Suurin osa noista on konsepteja mitä me SF kirjailijat käytämme tarinoissa "plot device" taikka koukkuna jos teknologia on yleisesti ymmärrettävä. Heti seuraaksi tulevat esille käyttäjät, tuntemattomien kyseen ollessa ne voi olla ETstä toisen ulottovuuden matkaajaksi. On myös kaksi versiota aikamatkaajasta, joista toinen tulee tulevaisuudesta, ja toinen menneisyydestä.

Loppupelissä, jos totuus on sekoitus näistä, niin pitää ihmetellä että miksi ihmiskuntaa ei olla vielä jyrätty? Ainoa mitä tuntemattomista pitää ajatella on, että ne on tuntemattomia ja tähän mennessä ihmiskunta ei ole ajautunut konfliktiin heidän kanssaan.

Nostan tähän ylös Von Braunin ennustukset, mistä viimeinen tuntemattomien suhteen on tulossa toteen.


Jenkkien suhteen tuntemattomien SAP ohjelma on umpikujassa, ja maailman valtiot ovat samalla astialla. Data lojuu palvelimilla ja niistä kiinnostuneet ihmiset eivät pääse siihen kiinni koska ilmiön ympärillä leijuu taboo. Elozando kertoo että pentagonin sisällä AATIP ohjelma jatkuu ja se on laajentunut jenkkilaivaston uusien sääntöjen tullessa voimaan. Tarkoittaako kaikki että jenkit ajaa ihmiskuntaa konfliktiin tuntemattomien kanssa, vai pystyykö ihmiskunta hyväksymään että asian yllä oli taboo, ja me pystymme tutkimaan asiaa ilman konfliktia?

Jos haluatte katsoa osan itse
 
NRB_615967027EDR_S0761714NCAM00594M_.JPG

Ennenkuin sanotte kosminen säde, niin en usko. https://mars.jpl.nasa.gov/msl-raw-i...ncam/NRB_615967027EDR_S0761714NCAM00594M_.JPG
 
Minä olen tässä hieman mietiskellyt noita Ufo ym. -havaintoja, enkä ole vastaavaan pohdiskeluun törmännyt. Nimittäin mittakaava tai miten nyt asiaa kuvaisi. Suurin osa ns. havainnoista näyttäisi perustuvan melkoiseen yhdenvertaisuuteen tuntemamme todellisuuden kanssa. Tällä tarkoitan sitä, että lentäviin lautasiin, sikareihin, ämpäreihin ja humanoideihin taimitänenytolikaan liittyvät havainnot vastaavat aika pitkälti sitä koko-oletusta, jonka tunnemme oman maailmamme esineistä, laitteista ja eliöistä.

Kuinka todennäköistä on, että täysin vieras elämänmuoto ja tekniikka olisi samaa kokoluokkaa kuin omamme, eikä esim. 100-, tai 1000 -kertaa suurempaa tai pienempää? Tietty ns. rakennusaineet tuntemassamme maailmankaudessa ovat ovat kai samoja, mutta silti.

Jotenkin tulee mielee, että mielikuvitus/väärin tulkitut havainnot toimivat näin eli ovat yhdenmukaisia tuntemamme kanssa. Jotenkin luottaisin enemmän havaintoon esim. kirpun kokoisesta lentävästä lautasesta...
 
Tätä samaa olen myös pohtinut:
Fysiikan lakeja menisi romukoppaan koko läjä. Teoria tarkoittaisi, että samassa paikassa olisi ääretön määrä ihmisiä, tapahtumia, rakennuksia ym. Jos ajassa olisi mahdollisuus matkustaa, tarkoittaisi se että yhtä lailla voisi matkustaa tuhannesosasekunnin taakse, kuin tuhannen vuoden taakse.

Vai selittäisikö tuo pimeän energian ja massan :rolleyes:
 
Luin samaa eilen kun netissä tuli vastaan paljon meemejä tästä tapahtumasta. Ymmärsin kuitenkin että tämä olisi tehty pilana alunperin. Tuohon raid päivään on vielä aikaa.

Juu...toivoa sopii että kukaan ei ota tuota ihan tosissaan :ROFLMAO:

Tapahtuman nimi on "Storm Area 51, They Can't Stop All of Us," (suomeksi “Vallataan Alue 51, he eivät voi pysäyttää meitä kaikkia”). Tapahtuma kutsuu Facebook-käyttäjiä ympäri maailmaa liittymään niin sanottuun Naruto-juoksuun (Naruto run), eli japanilaisen manga-sarjakuvan inspiroimaan tyyliin, jossa käsivarret taaksepäin, päät etukenossa juostaan tai rynnitään alueelle.

Tapahtuman sivulla sanotaan, että “voimme liikkua heidän luotejaan nopeammin”.
 
Oisha se näky kun porukka juoksis siel noin ;) Kyllä minä mielelläni katsoisin kun joku tarjoaisi streamin tapahtumien keskeltä.
 
Oisha se näky kun porukka juoksis siel noin ;) Kyllä minä mielelläni katsoisin kun joku tarjoaisi streamin tapahtumien keskeltä.

Sinänsä hölmöä hommaa kun alueella testaan kaikkia aseita, mukaanlukien ydinaseita. Jenkkiarmeijalla ei ole mitään ongelmia kylvää rypäleitä alueella. Tosin poliittisella johdolla olisi selittämistä siviilien massa tuhossa. Siinä kuviossa Las Vegasin ampuja näyttäisi lähinnä harrastelijalta. Oikeuslaitois olisi tukossa valituksista ja haasteista, ja jenkki historiassa olisi taas yksi uusi luku valtio vastaan siviilit konfikti osuudessa.

Jos nämä ihmiset on tosissaan niin kait se on seudun syytä kun katsovat valtion bluffin kaikkein karmeimmalla tavalla. Kasinoilla isännät hierovat kilpaa ja Hollywoodilla olisi uusi elokuvan aihe. Kuinka monta lentäjää nostaa kätensä pystyyn kun ne kysyy vapaaehtoisia?
 
@ctg
Näin mielenkiintoisen unen viime yönä.
Olin lenkillä sateisena kesäiltana, kun pilvestä tuli esiin hyvin stereotyyppinen 50-60 luvun ”lautasufo” ikkunarivillä. Sanoin mielessäni että, nimimerkki ctg oli väärässä väittäessään ufojen lentäessä aina kyljellään navat vaakasuunnassa.
Tämähän lentää ihan suoraan. Jotenkin siinä oli ahdistunut ja pelottava fiilis.
 
Joku kongressiedustaja on syönyt liikaa Tic Taceja ...


Congressman Asks Navy If UFOs Are Actually Foreign Aircraft
Representative Mark Walker wants to know if “unexplained aerial phenomena” from recent U.S. Navy sightings could be Russian or Chinese.




image


By Kyle Mizokami

Jul 30, 2019








USS Ronald Reagan Takes Part In Exercise Talisman Sabre 2017

Ian HitchcockGetty Images




A North Carolina congressman has written the Navy asking if recently revealed UFO sightings by Navy pilots could be foreign aircraft. Congressman Mark Meadows wrote Secretary of the Navy Richard Spencer expressing concern that the unidentified aerial phenomena (UAP, also known as UFOs) observed by pilots in 2004 and 2015 might be advanced aircraft fielded by a potentially hostile power, including Russia and China.
In a two page letter to the Navy, Walker shared concerns that the UFOs could represent a breakthrough in aviation technology by an unknown power. “Does the (U.S. Navy) department have any information regarding private companies or foreign nations who have made significant advancements in aerophysics?” Walker wrote. “We believe the answers to these questions are vital to our national security and scientific research and of significant public interest.”



According to Stars and Stripes, Walker then referenced sightings by U.S. Navy pilots reported by the New York Times. In 2017, the Times reported on a UFO incident involving Super Hornet fighter jets operating from the USS Nimitz in 2004. In May of this year, the Times reported on encounters between Navy Super Hornet fighters and UFOs in 2015. The UFOs were not only picked up by radar, they were also picked up on infrared sensors and were spotted by the naked eye. In yet another article, the NYT reported that the Department of Defense had for several years funded a study group called the Advanced Aerospace Threat Identification Program (AATIP), designed to study “unidentified aerial phenomena”.
In April, Politico reported that the Navy was changing the reporting system for pilots with UFO encounters. In a statement to Politico, the Navy said it was, "updating and formalizing the process by which reports of any such suspected incursions can be made to the cognizant authorities. A new message to the fleet that will detail the steps for reporting is in draft."
To be clear, nobody is talking about aliens.
AATIP was formed to study reports of unidentified flying objects, which by definition are objects of unknown origin—that could be flown by private individuals, companies, or foreign countries. Walker is concerned that such craft could be flown by hostile powers, such as Russia or China, demonstrating technology far superior than what's publicly flown by the U.S. government.
If the craft were foreign, sightings of them off the coast of the continental U.S. (which occurred in 2004 and 2015) could represent a real threat to U.S. national security. Given the credibility of the Navy sightings, it’s not an unreasonable question.
 
Back
Top