Uhkia Suomen itsenäisyydelle.

jurppi

Ylipäällikkö
Venäjä painostaa Suomea olemaan hakematta NATO:n jäsenyyttä. Miksi näin?

Itäinen naapurimme haluaa ensisijaisesti ylläpitää mahdollisuutta puuttua Suomen puolustus- ja turvallisuuspoliittisiin ratkaisuihin. Esimerkiksi, jos Suomi päätyisi NATO:n jäsenmaaksi Venäjän mahdollisuudet toteuttaa esim. alueellisia loukkauksia, aseellista uhkauksia/painostusta tai puuttua mihin tahansa maanpuolustukseen liittyviin asioihin käytännössä loppuisivat. NATO:n jäsenmaalla on turvallisuustakuut joka estää ulkopuolisen maan hyökkäykset ja uhkan.

Minkälaisia uhkia tai painostusta (NATO:n ulkopuolella) oleva Suomi voisi joutua kokemaan?

1. Venäjä voi painostamalla Suomea pyrkiä estämään maamme NATO jäsenyyttä.
- tähän voi liittyä poliittista, kaupallista ja sotilaallista uhkailua.
- toimenpiteet suomalaisia yrityksiä ja niiden Venäjälle tekemiä investointeja
kohtaan.
- estää yksipuolisesti esim. Finnairin ylilennot Aasiaan, Saimaan kanavan
käyttöoikeuden rajoittaminen jne. Rajoituksia matkustamiseen Venäjälle.
- estää ja häiritä mobiilitietoliikenneyhteyksiä jne.

2. Ottaa asevoimin haltuunsa ja miehittää Suomen valtion maa-alueita.
Esimerkiksi Ahvenanmaan miehitys.
- itseasiassa Venäjä on jo esim. harjoitellut Ahvenanmaan miehittämistä osana
viimeaikaisia sotaharjoituksiaan.
- Suomi ei liene varustautunut riittävästi puolustamaan demilitarisoitua
Ahvenanmaata. Käytännössä maamme kunnioittaa sopimusta mutta Venäjä voi
toimia kv. sopimuksia noudattamatta kuten esim. Krimillä.
- miehitys antaisi Venäjälle koko Itämeren pohjoisosan strategisen hallinnan,
varsinkin kun heillä on jo hallussaan Kaliningradin alue.
Kts. myös aikoinaan saksalaisten suunnittelema Tanne West - operaatio.
- miehitys olisi mahdollista toteuttaa eri aselajien yhteistoimin ja suurvallan
mittakaavassa suhteellisen pienellä miesvoimalla (5000-10000 hyökkääjää)
Parhaassa tapauksessa kenties jopa 10 - 24 tunnin aikataulussa.
- nopeasti toteutettu miehitys muuttaisi mannersuomen turvallisuuspolittisen aseman
varsin heikoksi.
- myös suuri osa saaristoa (kts. ahvenanmaan rajat) siirtyisi Venäjän hallintaan.
Samalla kun koko Lounais-Suomi joutuisi painostuksen/mahdollisen sotilaallisen
uhkan kohteeksi.
- miehitys lisäisi vaaraa myös Ruotsia kohtaan. Tukholma on lähellä.
- suomalaisten autolauttayhteydet Ruotsiin hankaloituisivat huomattavasti.
- Ahvenanmaan miehitys loisi jatkossa tarpeen maayhtyksille Etelä-Suomen läpi.
- mahdollisella miehityksellä on myös paljon suurempi kokonaismerkitys erityisesti koko Venäjän luoteisosan puolustukselle esim. ohjushyökkäystä vastaan.

Nopealla hyökkäyksellä Venäjä ei kohtaisi Ahvenanmaalla sen suurempaa vastustusta kuin Krimin valloituksessa. Kansainvälinen yhteisö tuskin vastaisi miehitykseen yhtään voimakkaammin kuin Krimin ja Itä-Ukrainan tapausten kohdalla. Venäjä kykenisi luomaan voimakkaalla media-/informaatiotuotannolla oikeuteuksen miehitykselleen. Meilläkin on jo nyt paljon nettikirjoittelua jossa hyväksytään ja puolustetaan Venäjän toimia Krimillä ja Ukrainassa.

Viiden miljoonan asukkaan maa, jolla on historiallinen yhteys osana Venäjää, ei liene yhtään tärkeämpi tekijä maailmassa kuin 50 miljoonan Ukraina. Suomen puolustusvoimat tuskin kykenisivät toimimaan riittävän voimakkaasti ja nopeasti että (esim. hyökkäysvaiheen jälkeen 25.000 sotilaalla ja uudenaikaisella kalustolla sekä täydellisellä ilmatilanhallinnalla) miehitetty maakunta olisi mahdollista palauttaa takaisin asevoimin.

Ukrainan tapaus osoittaa ettei Nato käytännössä puutu muihin kuin omiin jäsenmaihinsa kohdistuviin alueloukkauksiin tai hyökkäyksiin. Takuuvarmasti Ahvenanmaan miehitys myös lopettaisi spekuloinnin Suomen NATO-jäsenyydestä.

Mitä muita itsenäisyyttämme tai maamme koskemattomuutta loukkaavia uhkatekijöitä saattaisi löytyä?
Mitä ajatellaan esim. Ala-Kurttiin palaavasta nopeantoiminnan taisteluhelikopterirykmentistä?
 
- miehitys antaisi Venäjälle koko Itämeren pohjoisosan strategisen hallinnan,
varsinkin kun heillä on jo hallussaan Kaliningradin alue.

--

Kansainvälinen yhteisö tuskin vastaisi miehitykseen yhtään voimakkaammin kuin Krimin ja Itä-Ukrainan tapausten kohdalla.

Eivätkö nämä väitteet ole ainakin jossain määrin kontradiktoriset?

Ukrainan tapaus osoittaa ettei Nato käytännössä puutu muihin kuin omiin jäsenmaihinsa kohdistuviin alueloukkauksiin tai hyökkäyksiin. Takuuvarmasti Ahvenanmaan miehitys myös lopettaisi spekuloinnin Suomen NATO-jäsenyydestä.

Nato ei tule puuttumaan, koska sillä ei ole velvollisuutta, mutta yksittäiset valtiot voivat hyvinkin tehdä jotakin, jos ne kokevat intressiensä olevan uhattuina. Ja ennemmin tai myöhemmin Venäjä ylittää kriittisen rajan, jolloin kansainvälinen yhteisö puuttuu sen toimintaan. (Kts. viittaus Itämeren hallintaan.) En myöskään ole varma siitä, estäisikö Ahvenanmaan miehitys Nato-jäsenyytemme: ainakaan Georgian kohdalla kirvestä ei ole heitetty kaivoon.

Sitä paitsi Ahvenanmaan valtaus olisi röyhkeä temppu, jolle on vaikea luoda myöskään ulkopoliittisesti uskottavaa oikeutusta. Ahvenanmaalla ei ole suurta venäläisvähemmistöä, olisiko maan pienin.

Edit: Lisäksi Ahvenanmaa on saari: vaikeasti huollettavissa, jos Länsi joskus päättää pistää kovan kovaa vastaan.

Mutta hyvää pohdintaa joka tapauksessa!
 
Ruotsi tuskin jäisi sormi suussa istumaan, jos Ahvenanmaalle kohdistuisi interventio.
 
Ruotsi tuskin jäisi sormi suussa istumaan, jos Ahvenanmaalle kohdistuisi interventio.

Olettaen että Ruotsi ehtisi tekemään jotain konkreettista. Voi olla että tilanne tulee vain vastaan ja sitten onkin jo myöhäistä..Ruotsalaiset kun ovat sellaisia diskuteeraajia..
 
Eivätkö nämä väitteet ole ainakin jossain määrin kontradiktoriset?

Ahvenanmaan päätyminen itänaapurin tukikohdaksi vahvistaisi huomattavasti venäläisten mahdollisuuksia valvoa kaikkea mahdollista toimintaa ja helpottaisi operointia koko itämeren alueella. Kaliningrad sijaitsee sopivasti eteläisen merialueen laidalla ja Ahvenanmaa olisi kuin porttina Pohjanlahden ja Suomenlahden edessä.

Olisihan se varsin harmillinen tilanne myös NATO:lle kun Baltian uudet jäsenmaat olisivat ikäänkuin "motissa", venäläisten ympäröimänä. Vaikka tällä sinällään ei olisi käytännössä kovin suurta merkitystä. NATO toimisi joka tapauksena ko. maiden turvallisuuden takaajana.

En tiedä ymmärsinkö nyt oikein tuon kontradiktorisen -asian?
 
Olisi kansallinen katastrofi jos porauslautoille ei enää pääsisikään.

Miten niin ei pääsisi? Laivat kyllä kulkevat vaikka Porin ja Örnsköldvikin tai Vaasan ja Uumajan väliä. Tax free -kauppa tosin loppuisi, joten olisihan se merkittävä kansallinen menetys.
 
Vieläkö nykyäänkin tuollaisia kiinteitä sotilassaaria tarvitaan?
 
Muita itsenäisyyttämme uhkaavia tekijöitä? No vaikkapa Euroopan liittovaltiokehitys. :rolleyes:

Pidemmälle edetessään se kenties vähentäisi poliittista ja omaan lainsäädäntöömme perustuvaa itsenäisyyttämme.

Varsinkin kun Suomen poliitikoilla ja virkamiehillä tuntuu olevan erityisen tärkeää integroida kaikkein typerimpiäkin EU:n säädöksiä omaan kansallisiin lakeihin. Parempi voisi olla jos keskityttäisiin vain vaikuttamaan maamme asioihin jo siellä EU-parlamentissa.

Mutten usko että Euroopasta tulee samanlaista liittovaltiota kuin esimerkiksi USA. Ehkä enemmänkin sellainen kuin Saksasta..Jolloin meilläkin pukeuduttaisiin nahkahousuihin ja syötäisiin bratwurstia hapankaalin kera.
 
Vieläkö nykyäänkin tuollaisia kiinteitä sotilassaaria tarvitaan?

Jos venäläiset miehittää saaret siinä on todennäköisesti taustalla pidemmälle menevä suunnitelma. Mikä voisi olla perimmäisenä kyseessä, selviää parhaiten kun ottaa esiin karttapallon tai venäläisen kartan. Siihen suunnitelmaan istuu oikein hyvin Ala-Kurtin helikopterirykmentin tukikohdan uudelleenkäyttöönotto. Toisaalta myös koko Venäjän puoleisen Karjalan muuttaminen raja-/sotilasalueeksi.

Kun pelataan isoja pelejä niin siirtojakin mietitään ja sommitellaan pitkälle ja kauaksi etukäteen.

Ja, tottahan Suomella on omat siirtonsa tässä pelissä.
http://www.puolustusvoimat.fi/porta...9nQSEh/?pcid=521f938040014d9fa48ee5815865e67e
 
Ahvenanmaan päätyminen itänaapurin tukikohdaksi vahvistaisi huomattavasti venäläisten mahdollisuuksia valvoa kaikkea mahdollista toimintaa ja helpottaisi operointia koko itämeren alueella. Kaliningrad sijaitsee sopivasti eteläisen merialueen laidalla ja Ahvenanmaa olisi kuin porttina Pohjanlahden ja Suomenlahden edessä.

Olisihan se varsin harmillinen tilanne myös NATO:lle kun Baltian uudet jäsenmaat olisivat ikäänkuin "motissa", venäläisten ympäröimänä. Vaikka tällä sinällään ei olisi käytännössä kovin suurta merkitystä. NATO toimisi joka tapauksena ko. maiden turvallisuuden takaajana.

En tiedä ymmärsinkö nyt oikein tuon kontradiktorisen -asian?

Viittasin juuri tähän, että Venäjä horjuttaisi tuollaisella tempulla alueen (Balttia + Ruotsi ja Suomi) voimatasapainoa oikein kunnolla. Ahvenanmaa on sijainniltaan hyvin erilainen kuin Krimin niemimaa. Krimin valtaus lisää hieman painetta Romaniaa kohtaan, mutta sitäkin vain vähän, kun Krimillä oli venäläisjoukkoja jo ennen sen liittämistä Venäjään. Ahvenanmaan valtaaminen taas loisi uuden merkittävän uhan Virolle, Latvialle, Ruotsille ja Suomelle. Ahvenanmaalle ja Kaliningradiin sijoitetut ilma- ja meritorjuntaohjusyksiköt tekisivät Baltian maiden puolustamisesta lievästi sanottuna haasteellista. Kaliningrad on toki jyrättävissä maitse, mutta entäs Ahvenanmaa?
 
Miten niin ei pääsisi? Laivat kyllä kulkevat vaikka Porin ja Örnsköldvikin tai Vaasan ja Uumajan väliä. Tax free -kauppa tosin loppuisi, joten olisihan se merkittävä kansallinen menetys.

Eihän se matka-aika riitä todelliselle rakastajalle, jos noissa nyt on hyttejäkään.
 
Olisi kansallinen katastrofi jos porauslautoille ei enää pääsisikään.

Niinpä, siellä toteutaan Kopteri-Kustaan lanseeraama naisten osuus maanpuolustuksesta. :D

Hyviä reissuja.

fvxtsvd4.jpg
 
Ahvenanmaan joutuminen venäläisten haltuun ilman sen takaisin valtaamista tai sen muodostaman uhan poistamista tai riittävää rajoittamista olisi kriittisen paha takaisku Suomen puolustustaistelulle ja kokonaismaanpuolustukselle, sillä se eristäisi Suomen lännestä.

Fennoskandian niemi on valitettavasti logistisesti saari ja sen tärkein henkireikä on meriyhteys Itämerellä. Ahvenanmaa ja itämeri Suomenlahdesta länteen ei missään olosuhteissa saa joutua vihollisen suvereeniin hallintaan.

Baltian maat jättäytyvät suuresti Naton avun varaan, koska muutakaan heillä ei ole. Nato on heille ainoa keino, jolla puntteja voi edes yrittää tasoittaa. He tarttuvat Naton tuomaan turvallisuuden tunteeseen kuin hukkuva mihin tahansa heinänkorteen.

Baltian maiden strateginen tilanne on kuitenkin merkittävästi huonompi kuin Suomen, sillä pelkästään Zapad-harjoituksissa on harjoiteltu Baltian alueella sijaitsevan Mordovan (fantasiakirjallisuuden fiktiivinen valtio eli epävaltio) valtion täydellistä saartamista sekä sen alueella olevien Naton joukkojen tuhoamista. Baltian maiden valtioiden kuvaaminen fiktiivinen fantasiamaailman epävaltiona kertookin paljon venäläisten lyömättömästä huumorintajusta ja asenteesta Baltian maita kohtaan.

Entä jos paljon joka käänteessä vouhotettu Naton 5. artikla osoittautuukin pelkäksi höpöpuheeksi ilman rautaa lahkeessa. Jos Naton suurten maiden (USA, Ranska, Saksa) nykyiset tai tulevaisuuden geopoliittiset intressit ovatkin tämän rasitteen kanssa ristiriidassa ja sanelevat toisin? Nato ehkä hajoaa, mutta mihin isot toimijat sitä edes tarvitsevat?

Kello kahtatoista lyö, yksi ryssäin on. Tallinnassa herätään vielä bataljon vostokin kasakoiden nauruun. Suomessa ja Ruotsissa sen sijaan kannattaa kääntää kello herättämään viisi minuuttia aikaisemmin sekä ryhtyä rivakasti toimiin.
 
Viimeksi muokattu:

Eikös Mordoria verrata usein Natsi-Saksaan, vaikka Tolkien on kai kieltänyt tämän yhteyden? Tämähän on kuitenkin toinen ominaisuus, mikä kaikkia Venäjän vihollisia yhdistää - mitä natsimpi, sen parempi. Kolmas natsi- ja epävaltiotarinoiden lisäksi on vielä se, että viholliset ovat kaikki maalaisia, joilla on ollut hallitseva luokka, joka alisti heitä. Tämä narratiivi on tietysti myös osa epävaltio teemaa. Venäjä omasta mielestään on ollut sofistikoituneen sielukkaan vapauttajavaltion symboli jo 1000 vuotta.
 
Ruotsi tuskin jäisi sormi suussa istumaan, jos Ahvenanmaalle kohdistuisi interventio.

Ruotsi saattaisi heristää sormea ja sanoa soo-soo. Muuhun sillä ei ole kykyä.
 
Mutten usko että Euroopasta tulee samanlaista liittovaltiota kuin esimerkiksi USA. Ehkä enemmänkin sellainen kuin Saksasta..Jolloin meilläkin pukeuduttaisiin nahkahousuihin ja syötäisiin bratwurstia hapankaalin kera.

OT: ainakin kalja olisi nykyistä parempaa.
 
Demilitarisoidun Ahvenanmaan valtaus yllätyshyökkäyksellä on oma juttunsa, mutta pystyisikö Venäjä pitämään Ahvenanmaan ilman E-Suomen tai Viron samanaikaista valtaamista? Suomi ja Ruotsi voisivat soluttaa saarille miehiä ja materiaalia ja saar(t)en huoltaminen olisi Venäjälle lievästi sanottuna haastavaa, varsinkin talvisaikaan.
 
Back
Top