Ukrainan konflikti/sota

Slovakian presidentti evää uuden aseapupaketin toimituksen Ukrainaan, "kunnioittaakseen parlamenttivaalien tulosta". Kreml kiittää.

Edit: mahdollisesti väärin tulkittu, alempana @magitsu viestissä lisää.
Tähän nyt täsmennys presidentiltä itseltään, eli kunnioittaa vaalitulosta mutta on sitä mieltä että ukrainaa tulisi tukea hallinnosta riippumatta.

Offtopic mutta osittain asiaan liittyvääkin
Hyvä dokkari Yle tv1 nyt ja areenasta myös
Ei valitettavasti ollut off-topic ☹

Dokumentissa kerrottiin miten Venäjä systemaattisesti korruptoi lännen päättäjiä, jotta Saksasta saatiin riippuvainen Venäjän kaasusta ja kaasu voitiin kierrättää muutenkin kuin Ukrainan läpi.

Kaikki ostetut poliitikot ajoivat samaa mantraa kuin Suomen heinäluoma ja Lipponenkin: "Laillinen ja pelkästään kaupallinen hanke".

Tämä tehtiin jotta saatiin taustoitettua Ukrainan sotilaallista valtausta.

Sitten dolumentin ulkopuolelta omaa pohdintaani:

Tämä poliitikkoihin vaikuttaminen ei ole edelleenkään loppu. Nyt vaikutetaan siten että poliitikot olisivat aseapua vastaan.Tässä vaikuttamisessa Venäjä on valitettavasti hyvä. Slovakian suunnanmuutod tuoreimpana esimerkkinä. Harmillisimpana esimerkkinä Unkari. Isoimpana kysymysmerkkinä itse Donald Trump.
 
Sanoisin ettei Ukrainan tilanne ole niin paha kuin kuvitellaan, siellä on saatu ammustuotantoa käyntiin ja kun prosessi on kerran saatu toimimaan niin sitä pystytään toistamaan ja lisäämään ammuksia tuottavia yksiköitä tarpeen vaatiessa.

Toinen merkittävä asia on ryssän maailmalle myymät aseet ja ammukset, ostajat ovat huomanneet niiden laadun ja vanhanaikaisuuden eli näitä on luultavasti nyt saatavissa dollareita/euroja vastaan. Tämä materiaali on silti riittävän hyvää Ukrainalle koska heillä on sille jo osaamista ja huolto-organisaatiot jne.

Tästä löytyy jotain lukuja:

Bildillä on artikkeli Scholzin syistä miksi ei halua toimittaa Tauruksia:

Muutama asia. Ilmeisesti Scholz ei halua että Saksa toimittaa geodataa targetointiin kuten Britannia ja Ranska tekee. Lisäksi Britannia on lähettänyt tiimin "on site" oiskohan sitten Ukrainaan, jota vastaavaa Saksa ei halua tehdä.

Great Britain and France contribute the geodata for missile targets directly themselves, Great Britain also has its own staff on site.

Mikä kummallisinta, että Scholz pistää Krimin sillan jostain syystä pahimmaksi peloksi:

the German side expressed concrete concern that the bridge in Crimea could be destroyed with German weapons.

Voitaskohan se silta paskoa jo muilla toimin että Scholz uskaltaisi antaa omat Tauruksensa, tosi outoa että tuo on muka syynä. On vain ajan kysymys millon Ukraina keksii keinon päästää se päiviltä. Mitä hemmetin merkitystä sillä olisi mikä ohjus sen Krimin sillan tuhoaa.
 
Myönnän, että on hieman väsynyttä verrata toiseen maailmanpaloon, mutta montakos prosenttia Euroopan pinta-alasta vallattiin takaisin 22.6.1940 - 6.6.1944 aikavälillä ? Tuolla tahdilla taidettaisiin vieläkin vapauttaa Eurooppaa natseista.
Vertaat kolmen rintaman sotaa sotineeseen lopunajan Saksaan, jota vastassa oli 200 miljoonainen ryssälä, 200 miljoonainen USA ja 50 miljoonainen UK? Kai siinä vähän sattuu ja tapahtuu, kun käytännössä koko maailman taloudet on sotataloudessa ja vastassa raivokkaasti levinnyt natsila? Tiedäthän, että jos USA yksin ottaisi mittaa ryssälästä, olisi tappelu ohi päivissä? Mitä merkitystä jollain peltoneliöillä on, jos samalla menee tykistöä päivittäin 40 kappaletta? Kyllä ne sieltäkin loppuu, aikanaan. Vaihtosuhde on edelleen täysin järjetön. Perustan tämän siihen, että jos ei olisi, olisi ryssälä jo vallannut Ukrainan. Kulutussota teknologialla, vanhalla sellaisella, johtaa vääjäämättä massaneukkulan vehkeiden loppumiseen.

Myönnän olleeni yltiö optimistinen kun Harkova haettiin takaisin, mutta en pysty näkemään, miten Ukraina tästä vielä siltaan kääntyisi. Ryssälä on has been, nyt vain vetkutellaan, josko tulisi ihme taivaasta ryssille.
 
Tuo vastahyökkäyksen saldo 0,2% miehitetystä maapinta-alasta lienee tähän mennessä saatu aikaiseksi osin hirmuisalla tykistökranaattien käyttömäärällä. Ukraina on käyttänyt huhtikuusta alkaen 6 000 – 8 000 kranaattia päivässä, eli kuukaudessa Ukraina käyttää siis 180 000 – 248 000 tykistökranaattia.

Suhtaudun pessimistisesti: pidemmän päälle tämä ei tule jatkumaan, sillä Toverin siunailema kranaattipula on todellinen: Yhdysvallat ei pysty paikkaamaan ja muissakin ongelmissa (inflaatio, siirtolaiskriisi) kärvistelevä Eurooppa ei millään kykene muuntautumaan sotamoodiin, vaikka lupasikin miljoona tykistökranaattia ensi vuoden maaliskuuhun mennessä.

Jos yhtään lohduttaa, niin Venäjällä on ihan sama ongelma, jota se pyrkii paikkaamaan tuomalla a-tarviketta Pohjois-Koreasta. Nähtäväksi jää.

Mutta jos saatavilla olevien kranaattien määrä alkaa määräämään Ukrainan sotimispyrkimyksiä, niin kyllä tästä tulee vuosien savotta jalkaväen voimien siivota venäläisiä nurkista - niin kuin nyt valtaosa videoista näyttää. Ja jos tulee vuosien savotta, niin olen sitä mieltä, että tuki lännessä alkaa laskea kuin lehmän häntä mitä pidempään soditaan ja mitä kalliimmaksi välittömästi ja välillisesti sota muodostuu.

Slovakia tippui odotetusti ensimmäisenä pois pelistä julkisesti, mutta miten lienee sotatarvikkeen toimitus esimerkiksi Baltiasta - onko kellään tilastoa sotilasavun määrän kehityksestä?
Liikaa ei pidä prosentteja ja tilastoja tuijottaa. Ukrainalle kerättiin keväällä kalustoa sellaisia määriä, että olisi outoa kuvitella tuen jatkuvan tasaisesti samalla tasolla.
Vastahyökkäystä yritettiin kesällä, mutta hyvin nopeasti todettiin ettei kyvyt vielä riitä: täysin uuteen kalustoon pikakoulutetut taistelijat ilman ilmaherruutta kärsivät liikaa tappioita kaivautunutta vihollista vastaan. Tavoite muuttui läpimurron saavuttamisesta vihollisen pehmittämiseen ja aloitteen säilyttämiseen mahdollisimman pitkään. Onneksi Ukrainan sodanjohto kykeni vaihtamaan taktiikkaansa eivätkä jääräpäisesti hakanneet päätään seinään.
Ensi vuonna kun Ukrainan taivaalla lentää F16:sia ja miehistö on kunnolla oppinut käyttämään kalustoaan tehokkaasti voidaan yrittää uudelleen.
 
Bildillä on artikkeli Scholzin syistä miksi ei halua toimittaa Tauruksia:

Muutama asia. Ilmeisesti Scholz ei halua että Saksa toimittaa geodataa targetointiin kuten Britannia ja Ranska tekee. Lisäksi Britannia on lähettänyt tiimin "on site" oiskohan sitten Ukrainaan, jota vastaavaa Saksa ei halua tehdä.

Great Britain and France contribute the geodata for missile targets directly themselves, Great Britain also has its own staff on site.

Mikä kummallisinta, että Scholz pistää Krimin sillan jostain syystä pahimmaksi peloksi:

the German side expressed concrete concern that the bridge in Crimea could be destroyed with German weapons.

Voitaskohan se silta paskoa jo muilla toimin että Scholz uskaltaisi antaa omat Tauruksensa, tosi outoa että tuo on muka syynä. On vain ajan kysymys millon Ukraina keksii keinon päästää se päiviltä. Mitä hemmetin merkitystä sillä olisi mikä ohjus sen Krimin sillan tuhoaa.
Samaa molotustahan nuo piti ennen nord streamin kajausta. Nyt pitäisi siis katkoa sutsisatsin toiveesta kertsin silta 😇
 
Vertaat kolmen rintaman sotaa sotineeseen lopunajan Saksaan, jota vastassa oli 200 miljoonainen ryssälä, 200 miljoonainen USA ja 50 miljoonainen UK? Kai siinä vähän sattuu ja tapahtuu, kun käytännössä koko maailman taloudet on sotataloudessa ja vastassa raivokkaasti levinnyt natsila? Tiedäthän, että jos USA yksin ottaisi mittaa ryssälästä, olisi tappelu ohi päivissä? Mitä merkitystä jollain peltoneliöillä on, jos samalla menee tykistöä päivittäin 40 kappaletta? Kyllä ne sieltäkin loppuu, aikanaan. Vaihtosuhde on edelleen täysin järjetön. Perustan tämän siihen, että jos ei olisi, olisi ryssälä jo vallannut Ukrainan. Kulutussota teknologialla, vanhalla sellaisella, johtaa vääjäämättä massaneukkulan vehkeiden loppumiseen.

Myönnän olleeni yltiö optimistinen kun Harkova haettiin takaisin, mutta en pysty näkemään, miten Ukraina tästä vielä siltaan kääntyisi. Ryssälä on has been, nyt vain vetkutellaan, josko tulisi ihme taivaasta ryssille.
Saatoit ymmärtää kommenttini hieman väärin. Liian paljon näkyy (täällä sekä X:ssä) kommentteja siitä, että Ukraina on vallannut niin ja niin vähän pinta-alaa vastahyökkäyksensä aikana ja me ollaan hävitty tää sota.

Viittaukseni ajanjakso oli noin neljä vuotta, jona aikana Britit ja USA muokkasivat taistelukenttää ja valmistautuivat hyökkäykseen Euroopassa valtaamatta takaisin juurikaan pinta-alaa. Mitä nyt Sisilia ja pala Italiaa. Mahdettiinkohan tuolloinkin jossain pessimistipiireissä itkeä, että sota on hävitty kun maata ei ole saatu vallattua takaisin.

Ukraina on todenteolla muokannut taistelukenttää vasta viimeisen 6kk aikana ja jossakin kohtaa ryssän rintama tulee romahtamaan.

Tällä hetkellä ollaan tilanteessa, jossa vallattu maa-ala on lähes merkityksetöntä. Pieniä taktisia voittoja siellä täällä, mutta isossa kuvassa ryssän logistiikan, komentopaikkojen ja kaluston tuhoaminen on se joka ryssän selkärangan katkaisee. Ja sitten mennään lujaa kohti Asovanmerta.

Itsekin kyllä keväällä odotin, että tämän kesän aikana olisi tapahtunut isompiakin rintaman siirtymiä, mutta ei se tilanne huono ole näinkään. Se tässä harmittaa eniten, että vaikka aika on Ukrainan puolella, joka päivä kuolee Ukrainalaisia siviilejä ja sotilaita tässä turhassa sodassa. Lopputulos on ollut selvä jo keväästä 2022 lähtien.
 
Niin kauan kun aloite on Ukrainalla ja huolto pelaa ei ukrainalla ole mitään hätää. Jos niissä tapahtuu oleellisia muutoksia huonompaan suuntaan on ihan oikeasti aihetta huoleen.

Voittoa kohti mennään hitaasti mutta varmasti vaikka inhimillinen hinta on kyllä kova. Ukraina kantaa tämän sodan arpia vielä monta sukupolvea ja vihaa venäläisiä kuin ruttoa. Jos tämä on se mitä Putin sodalla tavoitteli niin ihmetellä täytyy diktaattorin järjenjuoksua.

Mitä venäläisiin noin muuten tulee niin tämäkin on hyvä merkki...

Vain 10–15 prosenttia venäläisistä kannattaa Ukrainan vastaisia sotatoimia, kertoo Venäjän valtiollinen tutkimuslaitos Vtsiom venäläisen Moscow Times -lehden mukaan.

Tutkimuslaitoksen johtaja Valeri Federovin mukaan suurin osa venäläisistä ei myöskään vaadi ”Kiovan tai Odessan valtaamista”.

– He eivät saa iloa taisteluista. Jos heidän tahtonsa olisi, ei sotilasoperaatiota olisi käynnistetty, hän sanoi.

Fedorovin mukaan suurin osa ihmisistä ei halua sotaa tai tappioita mutta uskovat, että tilanne pitäisi ratkaista Venäjän ehdoilla.

Venäläiset eivät kuitenkaan tutkimuksen perusteella osaa muotoilla, mitä nämä ehdot pitäisivät sisällään.

IL
 
Viimeksi muokattu:
Ukraina on todenteolla muokannut taistelukenttää vasta viimeisen 6kk aikana ja jossakin kohtaa ryssän rintama tulee romahtamaan.

Tämä on tärkeä muistaa, kun alkaa hosu-tu-tuttamaan.

Ei ole realismia vaatia Ukrainalta että muutamissa kuukausissa olisi Venäjän pehmittänyt siihen tilaan että maa olisi ryssästä vapaa.
Paljon pitää neuvostojäämistöä tuhota, ennenkuin vanja alkaa olla valmis. Ja sitähän on pojat tuhottu. Valtavia määriä.
Homma etenee ihan hyvää vauhtia siltä osin.

Valtavia länsiapupaketteja ei nyt olla nähty.
Jokainen voi tykönään miettiä johtuuko se siitä ettei ole annettavaa, vai siitä että Ukrainalla on toistaiseksi kalustoa, no ei varmasti liikaa mutta siedettävästi.

Minä väitän että jos tappiot vaatisivat valtavia apupaketteja, niin kylläpä sieltä Amerikan ihmemaasta ois esimerkiksi niitä Abramsseja herunut enemmänkin kuin 30 kpl.

Jonkinverran yrittänyt tutustua siihen minkäverran lännessä ja "ystävällisissä maissa" on ammustuotantoa. Vaikea on mitään tarkkaa tietoa saada, mutta sen verran kuitenkin että lehtien otsikot herättävät kysymysmerkkejä siitä mikä on homman nimi.

Esim.
Ukrainan 155mm kulutukseksi on kerrottu 110000 kpl/kk - ja Usan 155mm tuotanto on muutamien kuukausien kuluttua 80000 kpl/kk.
Kuka vakavissaan uskoo ettei 'puuttuvaa' 30000 kpl/kk saada aikaiseksi ihan uustuotantonakin ympäri länttä, tai ettei varastot riittäisi tuon vertaiseen.

Siinä missä Ukraina ja Venäjä, myös länsi käy infosotaansa 24/7. Koitetaan muistaa sekin ennenkuin sukelletaan syvän päädyn depressioihin muutamien uutisten tai 'uutisten' pohjalta.
 
Siitä alueesta jonka ryssä sai vallattua 2/22 alkaneen hyökkäyksensä aikana, Ukraina on saanut palautettua n. 54 %:ia. Eli reilut puolet. Ei se nyt mikään huono saavutus ole kun huomioidaan sotilaallinen alkutilanne Ukrainan osalta. Reilussa vuodessa Ukraina on kyennyt nousemaan täydellisestä altavastaajasta sodan hallitsevaksi osapuoleksi.
- maailman toiseksi suurin sotilasmahti on menettänyt lähes kokonaan uusimman motorisoidun kalustonsa ja liki 300.000 kaatunutta + ainakin 600.000 haavoittunutta.
- Mustanmeren laivasto on ajettu pakoon valloittamattomana pidetystä Sevastopolin laivastotukikohdasta ja ryssän ilmavoimat menettäneet suuren osan taistelukyvystään.

Sodissa vain tapaa olla erilaisia vaiheita. Käytännössä sota etenee kuitenkin Ukrainan valitsemalla tavalla. Suoraa rintamahyökkäystä hidastettiin ryssän vahvojen linnoitteiden ja miinoitusten johdosta. Sillä vältetään omia tappioita ja samalla jatketaan peliä omilla vahvuuksilla. Tällä hetkellä on meneillään ryssän linjojen pehmitys ja jonkinlainen tunnustelu/asemasotavaihe. Ukraina möyhentää ylivoimaisella tykistöaseellaan ryssän asemia, tuhoaa ja kuluttaa joka päivä suuren määrän vihollisen elävää voimaa sekä kalustoa. Etenee siellä missä se voidaan tehdä ilman suuria riskejä ja tappioita.

Mutta kyllähän Ukrainan eteneminen tulee nopeutumaan kun saadaan otollinen hetki hyökkäykselle. Sodan ns. momentum on jo pitkään ollut ukrainalaisilla. Ryssä kovien tappioiden myötä tilanne kehittyy koko ajan paremmaksi Ukrainan kannalta.

Sota ei ole hätäisten hommaa. Kaikki ottaa oman aikansa. Taistelu tulee jatkumaan vielä vuosia ehkä vuosikymmeniä. Kannattaa kiinnittää huomiota siihen miten sodan osapuolet ovat tähän mennessä kyenneet edistymään suunnitelmissaan ja tavoitteissaan, kehittämään ja kasvattamaan resurssejaan. Se kertoo myös siitä miten asiat tulevat kehittymään myös jatkossa.

Sekin on hyvä huomioida että sotaa käydään myös muilla rintamilla. Ryssä on saanut pahasti takkiinsa niin taloudessaan kuin poliittisesti. Valtio itsessään sekä maan poliittinen johto on menettänyt uskottavuuttaan kaikilla osa-alueilla. Niin ulkomailla kuin varmasti myös kotimaassaan.

Vastaavasti Ukraina on kasvattanut poliittista pääomaansa ja valtiollista arvostustaan koko maailmassa. Aseavun lisäksi se on kyennyt käynnistämään omaa asetuotantoaan huomattavasti tehokkaammin kuin ryssä. Jo tulevan talven ja vuoden 2024 aikana Ukrainan asetuotanto lisääntyy ja omavaraisuus tulee kasvamaan monien aselajien osalta.

Näin sota etenee kun sitä katsoo hieman isommassa kokonaisuudessa. Ukraina ei tule tätä sotaansa häviämään. Mutta kaikki ottaa oman aikansa. Ikävä kyllä vielä useita vuosia.
 
Back
Top