Ukrainan konflikti/sota

Jos jotain tähän kommentoisi. Ei tarvita täyttä integraatiota. Kun Ukraina saa käyttöönsä F-16 koneet, niin sen jälkeen Mustan meren länsipuolen ilmaherruus on aika selkeä juttu. Venäläisellä ei ole mitään asiaa sinne. Ukrainan tapauksessa hyöty on aika hyvä. Sillä hoidetaan läntinen merialue ja viljakuljetukset.

Toiseksi, lisäksi Krim on suojaton. Läntiset tutkaan hakeutuvat ohjukset pitävät huolen, että Krimillä tutkan käynnistys tarkoittaa välitöntä harakiriä.

Vielä lopuksi, resurssit tulee pääsääntöisesti tukijoilta eikä niillä rasiteta Ukrainaa kohtuuttomasti.

Venäjä hävisi. Slava Ukraini.
Se mitä me tällä hetkellä tiedämme lähetettävistä F-16 koneista, niin ne olisivat kehitysversioltaan block 50/52, eli valitettavasti ei ihan tuoreinta mallia. Meillä ei ole tietoa mitä aseistusta ja mitä versiota ohjuksista Ukrainalle annetaan, minkä version AIM-120 Amraam ohjuksen he saavat. Mitä targeting/weapon/ecm- podeja saavat. Mutta oletettavaa, ettei mitään tuoretta ja parasta suostuta antamaan, koska dataa parhaasta läntisestä suorituskyvystä ei haluta antaa venäjälle. Oletettavasti siis vanhemmalla tekniikalla ja versioilla mennään.

F-16 tuo Ukrainan tasavertaisemmaksi venäjää vastaan ja huomattavan parannuksen Ukrainan tällä hetkellä käytössä olevaan kalustoon. venäjä säilyttää kuitenkin edun edelleen SU-35S paremman tutkan ja erittäin hyvän R-37M (kantama 300-400km) ohjuksen ansiosta.

F-16 voi saavuttaa paikallisen ilmaherruuden hetkellisesti, mutta tämä menee sitten jo ilmataistelutaktiikoiden puolelle.

Osa lukijoista voi saada viestistäni pessimistisen kuvan Ukrainalle luovutettavista koneista ja resursseista, ehkä se jossain määrin myös on näin. Mutta totta on myös se, että Ukraina F-16 myötä saa huomattavan parannuksen nykyiseen käytössään olevaan kalustoon verrattuna, ja parannus tulee kaikille osa-alueille. Monilla alueilla hyvinkin tasavertainen vastustajaan nähden ja tuo suorituskykyä jo maaoperaatioidenkin tukemiseen.

Tldr: F-16 ei ole wunderwaffe, mutta silti huomattava parannus kaikkeen suorituskykyyn.
 
Mistä tuo block 50/52 on todettu? Eikös Tanskan ja Norjan käytössä olevat koneet ole Block 20 MLU.
 
Mistä tuo block 50/52 on todettu? Eikös Tanskan ja Norjan käytössä olevat koneet ole Block 20 MLU.
Hollannilla kai Block 15 MLU, mutta sen pitäisi olla tuon MLU:n myötä ominaisuuksiltaan aika samankaltainen kuin Block 50/52.

edit: vai oliko se niin että osa Hollannin koneista on Block 15 MLU, osa AM mikä odottaa MLU:ta mikä nostaisi sen Block 50/52 tasolle tms... tuo on F16:n osalta vähän sekava...
 
Suhteellisen pieni terroristiryhmä, joka ei aiheuta suurta vaaraa Israelin ulkopuolella, vaikuttaa jenkkien Ukrainan asetoimituksiin. 😠
Pakko sanoa, että Putte osaa kyllä shakkia paremmin kuin munattomat länsipoliitikot, kun sai tähän väliin tällaisen häiriötekijän aktivoitua Iranin avustuksella. Tässä on vähän sama kuin sylikoira vs susi. Susi vaikuttaa kiltiltä ja uteliaan vekkulilta, mutta kun päästää riittävän lähelle, puree tappaakseen. Haloskat ja muut ovat ensisijaisesti huolissaan siitä, onko tykinkuulissa varmasti kaikki sateenkaaren värit printattuna ja onko 99% R&D-kustannuksista käytetty sen estämiseen etteivät ne ikinä missään satuttaisi värillisiä lapsia. Ja puolustusbudjettia säännöstellään kuin jotain 5-vuotiaan viikkorahaa.
 
Se mitä me tällä hetkellä tiedämme lähetettävistä F-16 koneista, niin ne olisivat kehitysversioltaan block 50/52, eli valitettavasti ei ihan tuoreinta mallia. Meillä ei ole tietoa mitä aseistusta ja mitä versiota ohjuksista Ukrainalle annetaan, minkä version AIM-120 Amraam ohjuksen he saavat. Mitä targeting/weapon/ecm- podeja saavat. Mutta oletettavaa, ettei mitään tuoretta ja parasta suostuta antamaan, koska dataa parhaasta läntisestä suorituskyvystä ei haluta antaa venäjälle. Oletettavasti siis vanhemmalla tekniikalla ja versioilla mennään.

F-16 tuo Ukrainan tasavertaisemmaksi venäjää vastaan ja huomattavan parannuksen Ukrainan tällä hetkellä käytössä olevaan kalustoon. venäjä säilyttää kuitenkin edun edelleen SU-35S paremman tutkan ja erittäin hyvän R-37M (kantama 300-400km) ohjuksen ansiosta.

F-16 voi saavuttaa paikallisen ilmaherruuden hetkellisesti, mutta tämä menee sitten jo ilmataistelutaktiikoiden puolelle.

Osa lukijoista voi saada viestistäni pessimistisen kuvan Ukrainalle luovutettavista koneista ja resursseista, ehkä se jossain määrin myös on näin. Mutta totta on myös se, että Ukraina F-16 myötä saa huomattavan parannuksen nykyiseen käytössään olevaan kalustoon verrattuna, ja parannus tulee kaikille osa-alueille. Monilla alueilla hyvinkin tasavertainen vastustajaan nähden ja tuo suorituskykyä jo maaoperaatioidenkin tukemiseen.

Tldr: F-16 ei ole wunderwaffe, mutta silti huomattava parannus kaikkeen suorituskykyyn.
Kaippa noille joint koneille ja reapereille jonkun arvon joutuu laskemaan? Reaper tai awacs maalittaa ne tutkat Krimiltä ja Ukien F16 harmistelee ne tilulittuun. Samoin käynee lähestyville su35s koneille yms yms. Kauanko tämä ryssälästä sallitaan on eri asia, mutta kiistatonta on, että tämä on F16 kalustolla mahdollista, toisin kuin nyt.
 
”…National Security Council and Ukrainian president’s powerful chief of staff, Andrii Yermak with the assistance of the Americans.

The exact number of available launchers and missiles is unknown: according to open sources, there were at least three, but according to Rybar, several more modernized Tochkas were transferred to the Armenians by Russia.

And all of them, along with an impressive ammunition supply (up to 200 missiles), could end up in Ukraine.

At the same time, the White House is actively pushing the issue of transferring the Osa-AK anti-aircraft missile systems, which are in service with the Armenian Armed Forces, to the Ukrainian Armed Forces.

Their number, taking into account losses in the Second Karabakh War, can be up to 30-40 units.”

Yhdysvallat tekee rauhan ostamalla kummankin osapuolen kaikki mahdolliset aseet kuin Uuno Turhapuro konsanaan...? 🤔 "Me huolehditaan kyllä asianmukaisesta loppusijoituksesta.."
 
Se mitä me tällä hetkellä tiedämme lähetettävistä F-16 koneista, niin ne olisivat kehitysversioltaan block 50/52, eli valitettavasti ei ihan tuoreinta mallia. Meillä ei ole tietoa mitä aseistusta ja mitä versiota ohjuksista Ukrainalle annetaan, minkä version AIM-120 Amraam ohjuksen he saavat. Mitä targeting/weapon/ecm- podeja saavat. Mutta oletettavaa, ettei mitään tuoretta ja parasta suostuta antamaan, koska dataa parhaasta läntisestä suorituskyvystä ei haluta antaa venäjälle. Oletettavasti siis vanhemmalla tekniikalla ja versioilla mennään.

F-16 tuo Ukrainan tasavertaisemmaksi venäjää vastaan ja huomattavan parannuksen Ukrainan tällä hetkellä käytössä olevaan kalustoon. venäjä säilyttää kuitenkin edun edelleen SU-35S paremman tutkan ja erittäin hyvän R-37M (kantama 300-400km) ohjuksen ansiosta.

F-16 voi saavuttaa paikallisen ilmaherruuden hetkellisesti, mutta tämä menee sitten jo ilmataistelutaktiikoiden puolelle.

Osa lukijoista voi saada viestistäni pessimistisen kuvan Ukrainalle luovutettavista koneista ja resursseista, ehkä se jossain määrin myös on näin. Mutta totta on myös se, että Ukraina F-16 myötä saa huomattavan parannuksen nykyiseen käytössään olevaan kalustoon verrattuna, ja parannus tulee kaikille osa-alueille. Monilla alueilla hyvinkin tasavertainen vastustajaan nähden ja tuo suorituskykyä jo maaoperaatioidenkin tukemiseen.

Tldr: F-16 ei ole wunderwaffe, mutta silti huomattava parannus kaikkeen suorituskykyyn.
Kysyn, kun en tiedä: Onko tuon R-37M:n teho käytännössä tuota luokkaa, vai onko kyseessä taas vanjan "kuolemankupla"?
 
Aika masentava raportti etulinjasta jossain Kramatorskin liepeillä. Ryssän FPV-dronet yleisesti ottaen suurin tappioiden aiheuttaja ja syövät mielialaa. (Oletan, että tämä on joku staattisempi rintamanpätkä esim. Siverskin seudulla). Talven tultua dronetoiminta hiljenee, koska akut eivät kestä ja kostea sää vaimentaa radiosignaaleja. Muta, märkä, kylmä, jumittunut rintama painavat mieltä.

Brandon Mitchell laittoi youtubeen tiedon, mies siis oli Bahmutissa ja nyt jollain toisella rintamalla vapaaehtoisena combat mediccinä, että Krynkystä on evakuoitu ihminen. Ensimmäinen ihminen Dnipron itäpuolelta ja varmaan Krynkyn ainoa raunioihin jäänyt..
 
Video jäi harmittavan lyhyeksi:cool: -> RKSTAK:n viesti.

Baba Yaga kertoilee telegrammissa iskusta ryssän kokoontumiseen. Ns. kosto parin viikon takaisesta iskusta Ukrainan 128. prikaatin kokoontumiseen. Voisi kuvitella että tästä saataisiin videota lähitulevaisuudessa.

Ryssän rintama iltamat sai yllätys käänteen 💪🇺🇦

White House: Iran May Give Russia Ballistic Missiles for Ukraine War

The White House said on Tuesday that Iran may be considering providing Russia with ballistic missiles for use in Ukraine.

Because Iran showed its Ababil and Fateh-110 missiles to Russian Defense Minister Sergei Shoigu during his visit in September, "we are therefore concerned that Iran is considering providing Russia with ballistic missiles for use in Ukraine," a spokesman for the National Security Council said, The Wall Street Journal reports.

White House spokesman John Kirby said the United States would monitor the situation between Iran and Russia and take appropriate action as needed

@newsmax
 
@Lahtinen nämä Sinun analyysit ovat kuin kuuntelisi radioselostusta Suomi-Ruotsi lätkämatsista, jossa Mertaranta kertoo vain ja ainoastaan Ruotsin kiekon menetykset, vaihtovirheet, loukkaantumiset ja alivoimat. Mitään huomioita Mertsi ei välittäisi joukkueiden voimasuhteesta ja pelitilanteesta.

Peukku silti optimismillesi. Vaikka se toisinaan näyttääkin huvittavan yksisilmäiseltä ja jaetun informaation kieltävältä. Toivottavasti tulevaisuus sille osoittaa perusteen ja voimasuhteet ovat uskomasi -- vastoin monien militääri-, talous- ja politiikka-analyytikkojen tällä hetkellä näkemää ja siitä tulevaisuuteen projisoimaa.

~~~

Eipä siinä. Laitanpa minäkin pienen posi-uutisisen harmaaseen ja hiljaiseen Ukraina-uutisrintamaan. @uaPravda

Zelenskyy after meeting with Austin: There will be more artillery shells​

President Volodymyr Zelenskyy has announced a new package of military aid from the United States after a meeting with Pentagon chief Lloyd Austin on Monday.

"There is a new defence package for our country from the United States. I am grateful for it. In particular, there will be more artillery – shells that are needed right now," the head of state said.

Pidän itseäni ehdottomasti Ukrainamielisenä, mutta myös realistina. En toki väitä olevani aina oikeassa, mutta samaan aikaan monet tälläkin palstalla lainatut "asiantuntijat" ovat olleet väärässä. Kuten ehkä näkyy, niin en suuresti arvosta venäjää, enkä heidän kykyjään ja tämä perustuu myös hyvin pitkäalle omiin ja tuttujen kokemuksiin. Toki sieltäkin löytyy poikkeuksia ja todella mukavia ihmisiä, mutta käytänössä venäjä ei ole saanut mitään merkittävää aikaiseksi, sitten NL hajoamisen. Mutta, on yksi osa-alue, minkä venäjä hallitsee ja se on informaatiovaikuttaminen ja se näkyy myös tällä palstalla.

venäjällä on selkeästi kolme narratiivia, mitä he pyrkivät levittämään:
"venäjän talous ei ole kärsinyt lännen pakotteista ja venäjä pystyy jatkamaan sotaa vuosia". Valhetta. Jos vähänkään ymmärtää talouden perusteita ja perehtyy asiaan, niin näkee että venäjän talouden perustat ovat käytänössä jo murskana.
"venäjän kansa tukee täysin putinia ja venäjä voi uhrata vielä satojen tuhansien sotilaiden hengen". Valhetta. NL yksi romahtamisen syistä oli Afganistanin sodan tappiot, jotka ovat murto-osa Ukrainan sodan vastaavista. Ja mitä itse olen omien kontaktien kautta kuullut, niin tilanne on venäjällä apea, mutta erittäin jännittynyt. Ihmiset alkavat tiedostamaan, että "sodassa" kaikki ei ole hyvin. putinin asema on äärimmäisen heikko ja hän pelkää. Hänen on pakko vetää vaalit läpi ja kaikki epämieluisat päätökset on siirretty niiden jälkeen. Se, kestääkö putinen valta uutta LKP:tä, tai edes vaaleja, niin on hyvin epäselvää. Ei monikaan venäläinen halua lähteä Ukrainaan sotimaan, vaikka LKP tulisikin.
"venäjällä on aseita ja varusteita sodan jatkamista varten ja se pystyy kasvattamaan tuotantoaan" Valhetta. Olen itse työskennellyt aihetta liippaavan alan parissa jo 25 vuotta, joten voisin kuvitella että tiedän asiasta enemmän kuin moni klikkiotsikoita kirjottava toimittaja. Mutta siitä ei enempää. NL oli vielä 60-70 luvulla jokin sortin teollisuusmahti, mutta 80 luvun romahduksen ja NL hajoamisen jälkeen, jäljelle on jäänyt kehitysmaa, jota voidaan verrata koon puolesta enemmänkin korkeintaa johonkin Espanjaan. Jos asiat ovat olleet persiillään viimeiset 40 vuotta eikä putin ollut varautunut näin pitkään sotaan, niin miten ihmeessä hän pystyy nyt saamaan aseteollisuuden ylös, oli sitten kyse uudistuotannosta tai vanhojen aseiden korjaamisesta? Kyse on aivan valtava monimutkaisista asioista, jotka eivät ne nyt parin hallin rakentamisella ratkea. Kattopeltiä kyllä venäjältä löytyy, mutta vaaditaan vähän muutakin.

Toinen asia on sitten näiden varikkojen tuijottaminen. Se on varmasti helppo ja houkutteleva tapa, mutta venäjälle se on erittäin helppo tapa tuottaa disinformaatiota. Tasan venäjä tietää, että noita varikoita kuvataan ja niiden perusteella arvioidaan venäjän kykyä jatkaa sotaa. Joten, en luottaisi yhteenkään siviilisatelliitin kuvien perusteella tehtyyn laskelmaan. Se, mitä sotilassatelliitti saa noista irti, on sitten eri asia, mutta eiköhän venäjä ole tuohonkin varautunut. Kyllä venäjä pyrkii pitämään se todellisen suorituskyvyn (ja nyt varsinkin sen puutteen) visusti piilossa. Ja muutenkin, ne parhaat varastoissa olevat aseet, ne on jo viety. Ja se mitä siellä vielä on, niin ei tätä sotaa enään niillä ratkaista. Ja kuten eräs Ylen toimittaja totesi aikoinaan, seurattuaan erästä paraatia venäjällä: "Kaukaa näyttää hyvältä, mutta kun läheltä pääsi katsomaan, niin maalilla oli ruosteet peitetty piiloon."

Ja sitten ne osaajat. Upseerit, erikoismiehistöt ja muut asiantuntijat. Ei mikään armeija toimi ilman näitä. Se on edelleen yksi ja sama kuinka paljon jotain burjaatteja tai muita vähemistöjä sinne rintamalla pumpataan, jos kukaan ei johda heitä. Ja muutenkin, venäjää ja sen armeijaa pitää tarkastella yhtenä kokonaisuutena. Venäjä käy edelleen hyökkäyssotaa, johon se ei todellakaan ollut valmis. Tämän piti edelleen olla pieni 72 tunnin erikoisoperaatio, joka on kohta kestänyt jo 700 päivää. Ja jotta venäjä pystyy käymään tätä sotaa, niin kaikkien osa-alueiden pitää toimia. Ja tämä on se moka, minkä moni "asiantuntija" ja "maallikko" tekee. Keskitytään johonkin pieneen yksityiskohtaan ja sen perustella yleistetään koko venäjän tila, eikä nähdä kokonaisuuta (tai edes haluta).

venäjä itse on ilmittanut käyvänsä sotaa länttä vastaan, joten me olemme osa tätä sotaa, haluttiin tai ei. Meidän tehtävä on tukea Ukrainaa kaikin mahdollisin keinoin. Ja jos me emme muuta voida, niin yritetään ainakin puutua tähän venäjä disinformaation. Ei levitetä niitä, eikä niiden kautta turhaa tappiomielialaa. Sanoisin, että tämä palsta on paras Suomalainen paikka seurata Ukrainan sotaa ja pidetään se sellaisena. Täällä on aika pitkälle samat kirjoittajat, mutta tiedän että tätä seuraa yllättävän iso porukka. Menet minne tahansa suomalaiselle palstalle, jossa keskustellaan Ukrainasta, niin aina joku viittaa tänne.

Tietenkin Ukrainallakin on omat ongelmansa, mutta toisaalta heillä on kumppaneita, jotka tukee heitä. Toki sotaväsymys painaa myös Ukrainaa, mutta heille tämä on sota, jossa he puolustavat kotejaan ja käytännössä koko Eurooppaa. Se on eri asia kun se burjaati, joka on on rahan tai pakon takia sotimassa sotaa, jota hän ei ymmärrä tai johon hänellä ei todellisuudessa ole osaa tai arpaa.

Ja vielä loppuun. Kuten monta kertaa on jo tullut esille, putin on jo tämän sodan hävinnyt. Ei hänellä ole enään mitään, mitä hän voi myydä voittona, eikä venäjälle ole voimia enään saavuttaa mitään. Ei putinilla ole enään mitään hienoa strategiaa tai suunnitelmaa, vaan venäjä käy putinin johdolla kohti hidasta, vääjäämätöntä kuolemaa.
 
Back
Top