Ukrainan konflikti/sota

MInulle on vain jotenkin vaikea ymmärtää sitä miten US/Eurooppa ensin päättäisi lopettaa ukrainan tukemisen ja sitten heti perään myöntäisi sille turvatakuut.
Sota pitäisi ensin saada jollain lailla päätökseen, ennenkuin turvatakuita ja punaisia viivoja vedetään.
 
Itselle menee ymmärryksen yli nämä Ukrainan sisäiset kiistat ylimmässä johdossa.
Joo toki niitä voi olla ja on todennäköistä että katsantokantoja on erilaisia, varsinkin silloin kun ei kulje odotetunlaisesti.

Mutta miksi ihmeessä niitä pitää repostella julkisesti jossain lehtihaastatteluissa kun käydään sotaa.
Vähän voisi jokainen niellä ylpeyttään ja pyrkiä yhteistyöhön tai sitten keskinäisissä keskusteluissa nostaa se kissa pöydälle...
Meillä oli jatkosodan kriittisissä vaiheissa ihan samaa puhetta. Mannerheimista on jälkikäteen tehty lähes pyhimys, mutta jotkut sentään muistavat Valkeasaaren läpimurron 10. kesäkuuta 1944. Mannerheim ei ottanut kuuleviin korviinsa lainkaan hätäisiä tiedustelutietoja massiivisista joukko- ja kalustokeskityksistä ennen läpimurtoa, eikä raportteja edes läpimurron tapahduttua. Kävi rauhassa ensin aamulla ratsastamassa rakkaalla tammallaan ja vasta sitten alettiin miettiä mitä tehdä kun kokonaiset yksiköt olivat hävinneet olemasta ja Kannaksen halkijuoksu oli täydessä käynnissä.

Itse uskon, että Ukrainassa tapahtuva kinastelu on luonnollista seurausta siitä, että ollaan epäonnistuttu, että vastahyökkäys ei ole mennyt lainkaan niin kuin uskottiin/uhottiin. Sota on jämähtänyt sekavaksi ohjuksien lähettelyksi, dronepommittamiseksi ja I. maailmansodan iskuryhmärynnäköiksi ilman selkeitä ilmaistuja tavotteita ja niihin pyrkimistä. Juu; venäläisiä menee tuhansittan joka viikko, mutta ei ilman tappiota Ukrainakaan sodi. Ja isot tappiot ilman konkreettista strategista tavoitetta demoralisoivat joukkoja ja tämä valuu kotiin saakka.

Jos usko omien aseiden voimaan ja omien joukkojen voittoon Ukrainassa heikkenee ylipäätään, niin se on huono asia sekä ukrainalaisten sotilaiden moraalille, että lännen tuen moraaliselle perusteelle.

Pakkohan tuolla on pyykkiä pestä, että millä strategialla tästä nykytilanteesta päästään eteenpäin ja missä aikataulussa. Ukrainakaan ei voi sotia toista kahta vuotta Jämsän kaupungin kokoisesta Avdiivkasta, vaikka se olisi kuinka strategisesti tärkeä, jos mitään keinoa ei ole pitää sitä jatkossa, saati pystyä painamaan Venäjää takaisin sinne, mistä se on tullutkin.
 
Sota pitäisi ensin saada jollain lailla päätökseen, ennenkuin turvatakuita ja punaisia viivoja vedetään.
Ja tulitauko on minulle vaikea ajatus kun venäjällä ei ukrainan heikentyneen tilanteen johdosta ole mitään syytä tyytyä mihinkään "sudeettialueisiin". Putin on saavuttamassa hetki sitten mahdottomalta tuntuneen eli koko Ukrainan palautumisen äiti venäjän yhteyteen.
 
Ja tulitauko on minulle vaikea ajatus kun venäjällä ei ukrainan heikentyneen tilanteen johdosta ole mitään syytä tyytyä mihinkään "sudeettialueisiin". Putin on saavuttamassa hetki sitten mahdottomalta tuntuneen eli koko Ukrainan palautumisen äiti venäjän yhteyteen.
No siinä länsivallat sitten kertoisivat vaihtoehdot, jotka kai pitäisi sisältää NATO:n suoran puuttumisen,että pelote olisi riittävä.
 
Jotain positiivista. Bakhmut Demonin mukaan Marinka ei suinkaan olisi valunut vielä ryssille kokonaisuudessaan. Joku muukin sanoi samaa mutta ilmeisesti ainakin Julian Röpcke olisi manaillut näin. Ryssä kyllä pystytti lipun kaupungin länsilaidalle mutta ei muuta.
Screenshot_20231204_222041_Telegram.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Näidenkin toimitus on vasta 2025, että hitaasti tulee akuuttiin tarpeeseen.

Toimitus olisi 2023, jos olisi tajuttu maaliskuussa 2022 se, mikä oli ilmeistä. Tästä hetkestä katsoen kuitenkin parasta mitä voimme tehdä on alkaa toimia juuri nyt tarjotaksemme ukrainalaisille kaikkea mitä he tarvitsevat.

Jatkakaa siis paineen pitämistä sen puolesta, että ukrainalaisille saadaan lisää voimaa tuhota ryssiä ja selviytyä eteenpäin.
 
Mannerheim ei ottanut kuuleviin korviinsa lainkaan hätäisiä tiedustelutietoja massiivisista joukko- ja kalustokeskityksistä ennen läpimurtoa, eikä raportteja edes läpimurron tapahduttua. Kävi rauhassa ensin aamulla ratsastamassa rakkaalla tammallaan ja vasta sitten alettiin miettiä mitä tehdä kun kokonaiset yksiköt olivat hävinneet olemasta ja Kannaksen halkijuoksu oli täydessä käynnissä.
Likimain täyttä paskaa tämä.

Väärä ketju joka tapauksessa, joten käy vaikka sotahistoriaketjussa päivittämässä 1970-lukulaista tutkielmaasi kesästä 1944.
 
Näin on.

Tämä alkaa haiskahtamaan todella pahalta :poop:


Tässä voi käydä vielä huonosti jos suklaakeisari pääsee niskan päälle.
Mistähän Ukrainan turvallisuuskoneiston tieto, että Poroshenko olisi mennyt Orbania tapaamaan, Jenkkilään menohan häneltä estettiin:

Poroshenko sentään on taistellut ihan miehen lailla Kiovan piirityksen aikaan ja rahoitti Ukrainan armeijan hankintoja miljoonilla myös omasta pussistaan - eli ihan itse varastamistaan varoista.
 

Tämä juuri. Kiire tulee, jos meinataan kalusto ja ukot saada kevääksi taas lyöntiin, ainakin että sitä olisi riittävästi käytettäväksi. Ryssä kuitenkin linnoittaa tälläkin hetkellä. Nyt on vain puhuttu, että edellisiä jäi riittävästi jemmaan mutta kyllä epäilen niiden varaan laskemista.
 
Ehkäpä jos Trump palaa ja Ukrainan tuki loppuu. Siinä tapauksessa Venäjällä ei juuri ole syytä enää mihinkään sopimuksiin ja muuhun himmailuun vaan se ottaa koko Ukrainan. Ukraina varmasti taistelee sankarillisesti ehkä jopa vuoden loppuun saakka mutta jossain vaiheessa voimat loppuu ja ryssä pääsee läpimurtoon joka vie sen Ukrainan länsirajalle saakka. Sen jälkeen voidaankin voivotella kun todistetaan etnistä puhdistusta.
Tarkan pelin paikka jos tuohon kääntyy, venäjä julistaa ukrainan alta-aikayksikön osaksi äitivenäjää ja huomauttaa muulle maailmalle ettei maan sisäisiin asioihin ole puuttumista ulkoa päin, Shakki ja Matti.
 

Tämä juuri. Kiire tulee, jos meinataan kalusto ja ukot saada kevääksi taas lyöntiin, ainakin että sitä olisi riittävästi käytettäväksi. Ryssä kuitenkin linnoittaa tälläkin hetkellä. Nyt on vain puhuttu, että edellisiä jäi riittävästi jemmaan mutta kyllä epäilen niiden varaan laskemista.

Tämä on kyllä erikoista aikaa. Ei ole kuin muutama kuukausi siitä, kun vielä yhteen ääneen lännessä vannottiin, että Ukrainaa tuetaan niin kauan kuin tarpeellista ja miten Venäjän ei saa antaa voittaa Ukrainassa, kun sitten on piru merrassa koko Euroopan kanssa. Niinkuin CEPA sanoo juuri julkistetussa raportissaan: Eurooppa ei ole turvassa jos Ukraina ei ole turvassa, ja Yhdysvallat ei ole turvassa jos Eurooppa ei ole turvassa.

Ja ei kun muutama kuukausi kulunut, niin nyt on takki kääntynyt: Jenkkilässä puhetta, että rahat on loppu ja Stoltenberg varoittaa, miten NATOn pitää olla valmis huonoihin uutisiin Ukrainasta.

Häh? Ymmärrättekö yhtään, mitä on tapahtumassa tai mihin ollaan menossa? Minä en.

Nyt kun olisi Yhdysvalloilla ja NATO:la kairoshetki laittaa All-in ennen huomion siirtymistä Jenkkilän pressanvaaleihin.
 
Kuinka paljon sitä kalustoa pitää vielä Ukrainaan rahdata, että homma rupee sujumaan. Kuinka paljon länsimaiden pitää kouluttaa lisää joukkoja, jotka sit Ukrainassa menee "jatkokoulutukseen" missä unohdetaan kaikki lännessä opetettu? Missä vaiheessa Ukraina pistää taloutensa oikeasti sotatalouteen? Sotaa on nyt käyty vuodesta 2014 ja kakkosvaihetta 2 vuotta ja silti nähdään käsittämättömiä tunarointeja, empimisiä yms edelleen. Venäläisten alun uskomattomien sekoilujen jälkeen, näyttää että Venäjä mukautuu nopeammin kuin Ukraina. Ei tästä kauaa ole kun naureskeltiin "panssariesteille" yms.
 
Washington Post on julkaissut laajan selvityksen Ukrainan vastahyökkäyksestä ja sen tähän astisesta tuloksesta. Kaksiosaista juttusarjaa varten on haastateltu kymmeniä Yhdysvaltojen, Ukrainan ja Ukrainan eurooppalaisten liittolaisten edustajia.

Jutussa kuvaillaan, kuinka Yhdysvallat arvioi väärin sen, kuinka paljon ukrainalaisjoukkoja voitaisiin muuttaa länsityylin taistelujoukoksi lyhyessä ajassa etenkin, kun Ukraina ei ole saanut nykyaikaisilla armeijoille elintärkeää ilmavoimaa.

Toisaalta Yhdysvaltojen ja Ukrainan edustajat olivat välillä eri mieltä strategiasta, taktiikoista ja ajoituksesta. Yhdysvaltojen puolustusministeriö olisi toivonut, että vastahyökkäys alkaisi jo huhtikuun puolivälissä, mutta Ukraina epäröi, sillä ei uskonut olevansa valmis ilman lisää aseita ja koulutusta. Yhdysvallat puhui myöskin keskitetymmän hyökkäyksen puolesta, kun taas Ukraina halusi hyökätä kolmella suunnalla heikentääkseen Venäjän hyökkäysvoimaa.

Yhdysvaltojen tiedusteluyhteisöllä oli armeijaa pessimistisempi näkemys Ukrainan vastahyökkäyksen onnistumisesta. Hyökkäyksen onnistumisen mahdollisuudeksi arvioitiin noin 50 prosenttia, kun otettiin huomioon, että Venäjä oli talven ja kevään aikana rakentanut monitasoisia puolustuslinjoja.

Sekä Ukrainassa että lännessä aliarvioitiin Venäjän kyky
palautua taistelukentän katastrofeista ja hyödyntää jatkuvia vahvuuksia: miesvoimaa, miinoja ja halukkuutta uhrata ihmishenkiä mittakaavalla, johon vain harva valtio pystyy vastaamaan.

Vastahyökkäyksen alkaessa sekä Ukrainan armeija että amerikkalaiset virkamiehet pelkäsivät korkeaa uhrilukua.

-IS
 
Kuinka paljon sitä kalustoa pitää vielä Ukrainaan rahdata, että homma rupee sujumaan. Kuinka paljon länsimaiden pitää kouluttaa lisää joukkoja, jotka sit Ukrainassa menee "jatkokoulutukseen" missä unohdetaan kaikki lännessä opetettu? Missä vaiheessa Ukraina pistää taloutensa oikeasti sotatalouteen? Sotaa on nyt käyty vuodesta 2014 ja kakkosvaihetta 2 vuotta ja silti nähdään käsittämättömiä tunarointeja, empimisiä yms edelleen. Venäläisten alun uskomattomien sekoilujen jälkeen, näyttää että Venäjä mukautuu nopeammin kuin Ukraina. Ei tästä kauaa ole kun naureskeltiin "panssariesteille" yms.
Tämä, ja tähän vielä täydellinen LKP.
Ukrainalla on koko ajan vähemmän ukkoa rintamalla kuin vastustajalla, miksi?
 
Takuulla. Kiovan pormestari on ollut Poroshenkon mies.
Poroshenko oli ennen kolmipäiväistä vahvasti varustautumisen puolella ja Zelenskyi taas halusi sijoittaa rahat siviili-infran parantamiseen.
Siinä perusasetelma.
Zelenskyin munakas toiminta ensihetkillä yhtenäisti niin hallituksen kuin opposition kannattajat ja sillä on menty tähän asti...
Suht varmaa on, että valta tulee vaihtumaan. Tapahtuuko se sodan aikana vai hetimiten sodan päätyttyä - aika näyttää.
Toivottavasti pysyvät yhtenäisinä ja vallanvaihto tapahtuu kansaa repimättä.
 
Ja ei kun muutama kuukausi kulunut, niin nyt on takki kääntynyt: Jenkkilässä puhetta, että rahat on loppu ja Stoltenberg varoittaa, miten NATOn pitää olla valmis huonoihin uutisiin Ukrainasta.
Ei Jenkkilästä rahat ole loppu (doh), vaan tämän vuoden tukipaketti on nyt käytetty kun vuosi on loppumassa.. Ylläri. Seuraavasta paketista sen sijaan ei ole saatu päätöstä vielä aikaan.

Stoltenbergin hieman huolimaton lausahdus on vahvasti asiayhteydestään irrotettu. Huolimaton siksi, että jokaista lausetta pitäisi kyllä miettiä tarkkaan kieli keskellä suuta juuri siksi, että lipsahduksia ihan varmasti irrotellaan asiayhteyksistä.

Stoltenberg painotti, että Ukraina tarvitsee lisää tukea ja sitä pitää auttaa hyvinä ja huonoina hetkinä. Mutta että ikäviäkin uutisia voi tulla. No shit. Olisi voinut jättää sen sanomatta tai muotoilla toisin.
 
Joku kyseli aikaisemmin miksei Ukraina tee iskuja sitä mukaa kun ryssä yrittää jalkaväellä lähestyä Avdiivkaa. Tässä noin kuukauden takainen (29-30 lokakuuta) pätkä Avdiivkan koksitehtaan läheisyydestä. Ukrainan vastahyökkäys jossa mukana Russian Volunteer Corps ja 47. prikaati. Yöhyökkäys.

The 1st assault platoon of the RDK, with the help of the M2A2 "Bradley" BMP and reinforcements from the Armed Forces of Ukraine, storms Russian positions near AKHZ, Donetsk region.
 
Back
Top