Ukrainan konflikti/sota

Tässä enemmän tuosta, varmaan ollu jo tuo artikkeli täällä.
 
Artikkelissa mainitusta asioista mua aina vaan nyppii tämä valitus miesten vähyydestä! Mikä hitto siinä oikein mättää!

Kohta 2v kulunut siitä kun rysyt aloitti tämän täysimittaisen hyökkäyksensä. Tässä ajassa olisi pitänyt pystyä kouluttamaan sellainen määrä miehiä (+naisia) ettei jää ainakaan siitä kiinni. Tässä kysymys kuitenkin heidän itsenäisyydestään ja meidän kaikkien turvallisuudesta!

Edit. Tämä ei siis suinkaan ole ensimmäinen kerta kun tästä on puhuttu ja itse ja moni muukin on asiaa täällä kommentoinut ja ihmetellyt. En voisi kuvitella tilannetta Suomessa jossa näin pieni osuus väestöstä olisi aseissa jos meitä kohtaisi sama.

Tämä kyllä jaksaa ihmetyttää suomalaisena (mietin sattumoisin asiaa pitkään kun ajoin autoa aiemmin päivällä).

Mietityttää kuinka paljon kyse on väärästä allegoriasta (Suomi talvisodassa 80 v sitten tai Suomi NYT, varautuneena 80 vuotta sotaan) ja kuinka paljon Ukrainan tehottomuudesta ja/tai suhteellisesta köyhyydestä.

Lähtien allegoriasta liikkeelle:

Suomen sodanajan vahvuus on 280 000 henkilöä. Ukraina/Suomi väestösuhde noin 8:1. Eli Ukrainan pitäisi saada noin 2 miljoonaa henkilöä aseisiin. Kolme suurinta eroa:
* Suomi on rakentanut järjestelmää 80 vuotta rauhan oloissa ja ensimmäiset 65 vuotta talouskasvun oloissa. Mitään ei ole tarvinnut hankkia yht'äkkiä.
* Suomi on rakentanut järjestelmää yksiselitteisen uhkatekijän (Venäjä) varalta alusta alkaen. Ukrainalla ei ulkoista uhkatekijää ollut kuin vasta 2014 alkaen.
* Suomi on vauras vs. Ukraina 2010-luvulla. Ukraina olisi kuitenkin voinut kompensoida suhteellista BKT-eroa kotimaisella halpaan työvoimaan perustuvalla valmistuksella monien asejärjestelmien osalta.
* Ukrainalla ei ole ollut tällaista laajaa mobilisointisuunnitelmaa lainkaan. Mikä on tilanne nyt 2023/12?

Muistamme hyvin, että 2022/2/24 Ukrainalla oli pulaa jopa rynkyistä ja muusta perusaseistuksesta. Tätä taustaa vasten on mahdollista, että vaikka tavoitteeksi asetettaisiin miljoona miestä niin perus jalkaväen aseistus asettaisi jo yhden katon. Länsi ei pysty/halua antaa riittävästi. Toisaalta nykypäivän sodassa jalkaväen mekanisoinnin aste on huomattavan korkea. Tietty määrä IFV/AFV tarvitaan joka tapauksessa. Puolustuksessa kuitenkin huomattavasti vähemmän. Kenties perustettavien joukkojen määrä on tietyssä suhteessa kalustoon, joka aikaansaa pullonkaulan.

Itselleni on tuntematonta mitä valtaville Neuvostoliiton kylmän sodan varastoille tapahtui. Ukrainan alueella on täytynyt olla miljoonittain rynnäkkökivääriä ja tykötarvetta, enemmän kuin varustamaan miljoona miestä. Tuhosiko Ukraina valtaosan vapaaehtoisesti, tai luovutti Venäjälle samalla kun pilkkoi Tupolevit ja risteilyohjukset lännen hyvien neuvojen opastamana? Ydinaseita unohtamatta. Oliko NL:n aikainen varastointi tehty niin huonosti että määrää ei todellisuudessa ollut olemassa? Tai sen jälkeisenä 20 vuoden jaksona.

Toinen allegoria, eli toisen maailmansodan Suomi. Talvisodan alla Suomi oli länsi-Euroopan köyhin valtio ja itsenäinen vasta 20 vuoden ajan. Armeijaa oli kuitenkin "harjoiteltu" jo parikymmentä vuotta sillä uhkatekijästä ei ollut mitään epäilyä. Aseistuksen taso oli joka tapauksessa heikko talvisodan syttyessä. Koko armeijalle (340 000 miestä) ei ollut antaa kivääriä, noin 100 000 suojeluskuntalaista toi omansa.

Joka tapauksessa Suomi pystyi mobilisoimaan silloisesta väestöstään 10 % ja myös aseistamaan heidät jotenkuten.

Miksi Ukraina ei ole kyennyt tekemään tämän enempää 2014 jälkeen kun uhkatekijä on ollut selvä? Laaja kotimainen ja venäjän kylvämä korruptio ja hajaannus on varmasti suuri syy. Iso laiva ei käänny nopeasti.

Merkittävä ero näissä allegorioissa on totaalisuus. Suomen kannalta Venäjän hyökkäys oli/on välitön, itsestäänselvä totaalinen tuhon uhka jonka edessä koko yhteiskunnan resurssit pitää valjastaa. Ukraina ei ole maaliskuun 2022 jälkeen kuitenkaan enää ollut totaalisen välittömän tuhon edessä, vielä vähemmän syksyn 2022 jälkeen. Yhteiskunnan mobilisointi on voitu tässä mielessä jättää puolitiehen, vaikka samalla on huononnettu olennaisesti oman voiton tosiasiallisia mahdollisuuksia.

Tämä oli hajanaista ja sekavaakin ajattelua. Miestä Ukrainassa on mutta rintamalla liian vähän. Edelleenkin tuntemattomasta syystä.
 
Viimeksi muokattu:
Avdiivkan rintama ei ole juurikaan liikkunut viimeiseen viikkoon ryssän massiivisesta panostuksesta huolimatta.
Tämä on rohkaisevaa mutta ei tae tulevaisuudesta.
Kun maa routaantuu niin ryssä saattaa taas yrittää lisätä paksujen/ohuiden käyttöä. Vaikea uskoa, että tällä olisi kovin suurta merkitystä.

Todellinen talviviikko Kreminnan korkeuksilla. Lunta tulossa puoli metriä. Tämän on pakko hyydyttää rintama aika totaalisesti.
Etelässä huonointa mahdollista säätää, surkeaa vesisadetta muutamalla celsiuksella.

Sää on sama molemmille osapuolille. Ukrainalla pitäisi olla paremmat varusteet. Minkä tyyppinen sää hyödyntää hyökkääjää/puolustajaa, tähän ei liene yksikäsitteistä vastausta. Riippuu erilaisista tarpeista. Esim. sumuinen/pilvinen sää mahdollistaa Ukrainan huollon ja rotaation Dnipron yli. Mutta heikentää Ukrainan vahvaa dronevoimaa, jolloin myös ryssä pystyy huoltamaan/täydentämään. jne.

EDIT: lisätään vielä, että näin runsas lumisade käytännössä lopettaa maan routaantumisen. Edellytyksiä isommille mekaanisille hyökkäyksille urien ulkopuolella ei juurikaan ole.

Viimeksi muokattu:
Artikkelissa mainitusta asioista mua aina vaan nyppii tämä valitus miesten vähyydestä! Mikä hitto siinä oikein mättää!

Kohta 2v kulunut siitä kun rysyt aloitti tämän täysimittaisen hyökkäyksensä. Tässä ajassa olisi pitänyt pystyä kouluttamaan sellainen määrä miehiä (+naisia) ettei jää ainakaan siitä kiinni. Tässä kysymys kuitenkin heidän itsenäisyydestään ja meidän kaikkien turvallisuudesta!

Edit. Tämä ei siis suinkaan ole ensimmäinen kerta kun tästä on puhuttu ja itse ja moni muukin on asiaa täällä kommentoinut ja ihmetellyt. En voisi kuvitella tilannetta Suomessa jossa näin pieni osuus väestöstä olisi aseissa jos meitä kohtaisi sama.

Tämähän se, ja jos tähän nyt ei ihan oikeasti ala tulla muutosta, ei hyvä heilu. Auttamisen halu sekä valtiollisilta että muilta toimijoilta laskee ennemmin tai myöhemmin, jos hyökkäyksen uhri itse ei mobilisoi totaalista puolustautumista varten.
 
Eikö se Wagnerilainen saada toimitettua lentopostilla takaisin Venäjälle? Wagner style. AMRAAM perään.
Mie taas ajattelin, että karkoitetaan vaikka Puolaan (Tai johonkin sellaiseen maahan joka voi luovuttaa Ukrainaan) . kunhan ensin ilmoitetaan milloin tulee, jotta tietävät olla vastaanottamassa. Puolalla ei kai ole vaikeuksia luovuttaa Ukrainaan tuomittavaksi.
 
Useiden venäläisten kaupunkien viranomaiset ovat peruuttaneet uudenvuoden ilotulitukset ja luvanneet lähettää sen sijaan rahaa rintamalle, raportoi Kyiv Independent.

Viranomaiset ovat myös luvanneet vähentää perinteisiä juhlapyhien viettoa säästösyistä.

Muun muassa Sotšin pormestari Aleksei Kopaigorodski sanoi, että ilotulitteisiin varatut rahat ohjataan Venäjän armeijalle. Hän myös kehotti paikallisia yrityksiä ja asukkaita toimimaan samoin.

– Tämä on paras lahja rintamalla oleville maanmiehillemme, hän kommentoi.

Samanlaisia suunnitelmia on tehty eri puolilla Venäjää, kuten Volzhskissa Volgogradin alueella, Vladikavkazissa Pohjois-Ossetia-Alaniassa ja eteläisellä Stavropolin alueella.
 
Viimeksi muokattu:
Mobilisaatio on tässä sodassa kyllä mielenkiintoinen asia.

Ukraina ei kykene laajaan mobilisointiin kun siihen ei ole riittävän tehokasta koneistoa ja lainsäädäntökin on vähän retuperällä.

”Lainsäädännössämme on aukkoja, jotka mahdollistavat kansalaisille velvollisuuksien väistämisen.  Meidän on laajennettava kansalaisten joukkoa, joka voidaan määrätä harjoituksiin tai liikekannalle.”

-Ukrainan asevoimien ylipäällikkö Valeri Zalužnyi

Venäjä puolestaan työntää Ukrainaan vain köyhää väestöä köyhiltä alueilta kun se on Putinille ainoa riskitön vaihtoehto. Outoa touhua toki mutta tässä sodassa on kaksi maata joista kumpikaan ei toimi ihan vaan nappia painamalla :ROFLMAO:

Venäjä tuskin lähettää jatkossakaan Ukrainaan sitä kriittistä massaa jonka passiivisella myötävaikutuksella Putin pysyy vallassa enkä ihan helposti usko että näin tulee tapahtumaan edes leikkivaalien jälkeen. Ukrainan on kuitenkin kehitettävä omaa systeemiään sellaiseksi että rintamalla on muitakin kun innokkaimpia isänmaanystäviä. Muuten alkaa homma jossain vaiheessa tökkimään eikä siitä länsimaisesta kalustostakaan ole mitään hyötyä jos sille ei löydy käyttäjiä. Tämä voi hyvinkin olla yksi ongelma minkä takia tämä sota vain pitkittyy ja pitkittyy.
 
Päivän luvut:
408768552_701274862185595_6806502753557018579_n.jpg
 
Useiden venäläisten kaupunkien viranomaiset ovat peruuttaneet uudenvuoden ilotulitukset ja luvanneet lähettää sen sijaan rahaa rintamalle, raportoi Kyiv Independent.

Viranomaiset ovat myös luvanneet vähentää perinteisiä juhlapyhien viettoa säästösyistä.

Muun muassa Sotšin pormestari Aleksei Kopaigorodski sanoi, että ilotulitteisiin varatut rahat ohjataan Venäjän armeijalle. Hän myös kehotti paikallisia yrityksiä ja asukkaita toimimaan samoin.

– Tämä on paras lahja rintamalla oleville maanmiehillemme, hän kommentoi.

Samanlaisia suunnitelmia on tehty eri puolilla Venäjää, kuten Volzhskissa Volgogradin alueella, Vladikavkazissa Pohjois-Ossetia-Alaniassa ja eteläisellä Stavropolin alueella.
Tajuaakohan tuota asiaa kukaan tuolla zenäjän maassa, kuinka naurettavia pellejä ne on? Maailman toiseksi suurin supervoimaarmeija ja nyt jotain nappirahojakin pitäisi lähettää sotaan.. nuokin rahat menee lyhentämättömänä sille härskeimmälle kenraalille, joku penni pyörii eversteille ja loput jääkin ilman..
 
– Oikeus on Suomessa kieltäytynyt luovuttamasta venäläisen nationalistitaistelijaa Jan Petrovskia Ukrainaan ja päättänyt vapauttaa hänet, raportoi suomalainen media perjantaina. Onko tämä vitsi? Aslin kysyi seuraajiltaan X:ssä.

Petrovski kidutti brutaalisti ukrainalaissotilaita. Hän leikkasi irti vangin korvat ja teloitti kidutetut sotavangit päähän ammutuilla laukauksilla. Ja hän kuvasi kaikki rikoksensa videolle. Hänen kiduttamiensa ja tappamiensa ihmisten sukulaiset ansaitsevat oikeutta. He ansaitsevat nähdä tämän hirviön ukrainalaisessa vankilassa tuomittuna lainmukaisesti, kirjoitti ukrainalainen tutkija Mariia Kramarenko.
Mitä helvettiä...😡
 
Lisää valitusta Pohjois-Korean toimittamien tykistön laukausten laadusta. Ei sinänsä tule yllätyksenä.

More complaints regarding North Korean ammo.

Russian military bloggers report that the North Korean ammunition is very unevenly produced. Even coming from the same production lot, it is obvious that deviations in the charge compositions and powder can be seen. It is very poor quality. Targeting and hitting becomes a game of luck.

This comes after reports of production deviations of the shells in terms of manufacturing tolerances which were too much outside acceptable parameters and causing barrels of Russian artillery to explode.

Source:
https://t.me/vperedtolko/84

Ukraina muodostaa uusia prikaateja taustalla, joten ei mitään massiivista mobilisaatioa tarvita ja kannata pyörittää mikäli se tuottaisi vain osaamattomia joukkoja. Se on nähty ryssien toimesta, että sellaisilla joukoilla on hyvin vähän käyttöä ja kuolevat nopeasti. Määrää tarvitaan, mutta ei laadun kustannuksella.
Siksi sota on kärsivällisten hommaa.

Ryssät voi työntää vaikka miljoona mobikkia rintamalle, mutta lopulta niistä kaikista lähtee henki, tuo joukkojen käyttäminen venäläisittäin ja huollon puute tekee niistä nopeasti pelkkää droonien tai tykkien ruokaa. Parhaimmin selviytyneet tekevät yhden tai kaksi itsemurhahöökiä Ukrainan linjoja päin.

Kertokaas nyt joku asiaa tunteva mitä me noissa kuvissa nähdään ja mikä on kuparilangan tai noiden valkoisten punosten merkitys?
Mulle ne on vaan ruutitankoja, sähköpiuhaa ja lankaa... :rolleyes:

EDIT: -tarkennettu kysymystä.
 
Viimeksi muokattu:
Kummaa että tästä asiasta pitää yhä puhua.

Tykistökranaattien tarve on ollut ilmiselvää sodan alusta ja Suomi olisi voinut tehdä päätöksen olla ylisuuri toimija samantien. Tässä tilanteessa ei ole pelkoa, että jäisi istumaan kranaattien päälle musta pekka kädessä.

Epäilemättä kranaattien tilausmääriä puolustusvoimien toimesta on kasvatettu totuttuun tasoon nähden huomattavasti heti sodan alettua mutta ei välttämättä niin paljon että yritykset olisivat rakentaneet uutta kapasiteettia tehdaskiinteistöjen ja vastaavien raskaampien investointien muodossa. Olemassa olevan infran mahdollistamaa maximia on ehkä lähestytty.

Nämä eivät kuitenkaan ole valtion budjetissa kovin isoja asioita. Varmaan hirttäydytty jälleen kerran EU:n varaan, eli odotettu yhteistä linjausta, joka on tullut aivan liian myöhään ja osoittautunut pettymykseksi. Itse piti maksaa ja hoitaa jos haluaa Ukrainaa tukea.
Suomi toimii mielestäni hienosti etupainotteisesti, eli tilaa nyt materiaalia ja a-tarvikkeita kun vielä on melko hyvät ajat. Muistaakseni keväällä 1939 puolustusbudjetti kymmenkertaistettiin, mutta silloinhan oli se tilanne, että ostettavaa ei enää ollut vaikka budjettia siihen jyvitettiin. Geopoliittinen tilanne todennäköisesti heikkenee tulevina vuosina, joten on hyvä asia, että meillä ollaan valmiina ja Ukrainakin saa osansa. Ukrainsn auttaminen voittoon on myös meille kohtalonkysymys.
 
Painavia sanoja Kirbyltä💪

"Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusneuvoston tiedottaja John Kirby sanoi Valkoisen talon lehdistötilaisuudessa, että Ukrainan tukematta jättämisen hinta on liian kallis maksettavaksi. Kirbyn mukaan Ukrainan tappio toisi Venäjän aivan Naton kynnykselle.

– Jos ajattelette, että hinta Ukrainan tukemisesta on korkea, miettikää, miten kalliiksi se tulee kansakunnalle ja amerikkalaiselle verelle, jos meidän täytyy ryhtyä täyttämään viidennen artiklan velvoitteitamme, Kirby sanoi.

Kirbyn mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin on odottanut koko sodan ajan, milloin lännen yhtenäinen tukirintama särkyy. Kirbyn mukaan Putin ei uskonut, että Nato pysyy yhtenäisenä, eikä hän liioin uskonut Yhdysvaltain pysyvään voimaan."
 
Ukraina muodostaa uusia prikaateja taustalla, joten ei mitään massiivista mobilisaatioa tarvita ja kannata pyörittää mikäli se tuottaisi vain osaamattomia joukkoja. Se on nähty ryssien toimesta, että sellaisilla joukoilla on hyvin vähän käyttöä ja kuolevat nopeasti. Määrää tarvitaan, mutta ei laadun kustannuksella.
Siksi sota on kärsivällisten hommaa.

Ryssät voi työntää vaikka miljoona mobikkia rintamalle, mutta lopulta niistä kaikista lähtee henki, tuo joukkojen käyttäminen venäläisittäin ja huollon puute tekee niistä nopeasti pelkkää droonien tai tykkien ruokaa. Parhaimmin selviytyneet tekevät yhden tai kaksi itsemurhahöökiä Ukrainan linjoja päin.

Ukraina on laittanut rintamalle vain ne jotka siellä haluavat ihan oikeasti olla kun Venäjä työntää etulinjaan etupäässä niitä jotka haluaisivat olla ihan missä tahansa muualla kun ukrainalaisten tykinruokana. Onhan tässä sodassa ihan selkeästi sellainen laatu vastaan määrä asetelma mutta sillä määrälläkin pärjää nykyisissä asetelmissa ja asemissa niin kauan kun sitä massaa riittää ja kyllähän sitä Venäjällä vielä riittää vaikka ei se mikään pohjaton kaivo ole kuten Neuvostoliitossa aikoinaan. Tästä johtuen juurikin se ukrainalaisten eteneminen on todella tärkeää ja sitä on pakko jatkaa heti kun säät sen taas sallivat. Sekin kuluttaa ja syö miestä rotan lailla eikä ne sitkeimmätkään taistelijat loputtomiin jaksa taistella.

Isoin ongelma tässä on juurikin se että venäläiset yrittävät työntää sitä aivotonta massaa ihan surutta eteenpäin oli olosuhteet ja sää ihan mitä hyvänsä. Jatkuvasti rikotaan uusia ennätyksiä kaatuneiden määrässä mutta siitä ei kukaan Venäjällä välitä paskan vertaa jos kaatuneiden omaisia ei lasketa mukaan ja niistäkin suurin osa tyytyy ihan mukisematta vähän käytettyyn Ladaan tai säkilliseen perunoita jos ei Ladaa irtoa kun joku isokenkäinen ja pitkäkyntinen on jo ehtinyt sen varastamaan :ROFLMAO:

Yksi huolenaihe on siinä että Ukraina ei kykene valmistautumaan ensi kevääseen niin hyvin kun pitäisi kun Venäjä painaa edelleenkin ihan hulluna päälle ja länsimaatkin jahkailevat tukensa kanssa. Tuskin se on vielä mihinkään loppumassa mutta pelkkä jahkailukin on tässä tilanteessa erittäin haitallista.
 
Viimeksi muokattu:
Ukraina muodostaa uusia prikaateja taustalla, joten ei mitään massiivista mobilisaatioa tarvita ja kannata pyörittää mikäli se tuottaisi vain osaamattomia joukkoja. Se on nähty ryssien toimesta, että sellaisilla joukoilla on hyvin vähän käyttöä ja kuolevat nopeasti. Määrää tarvitaan, mutta ei laadun kustannuksella.
Siksi sota on kärsivällisten hommaa.
Niinpä. Mutta mielestäni heikkoja ja voimakkaampia signaaleja on, että väki lännessä ja hallitukset perässä alkavat menettää uskoaan Ukrainan kykyyn kääntää sota voitokseen.

Hyvä kolumni aiheesta:

Venäjän väsytyssota ei sitten väsytä välttämättä Ukrainaa, vaan määräänsä vähemmän Ukrainaa tukevan ja omien ongelmiensa kanssa kärvistelevän Euroopan?

Oma asiansa on myös Ukrainan kansan (muotisana) resilienssi kolmannen sotavuoden alkaessa; kuinka monta vuotta he ovat valmiita taistelemaan kuluttavaa sotaa kansakuntana?
 
Back
Top