Naton eurooppalaisten jäsenten on lisättävä investointeja ammusten tuotantoon ja keskitettävä sotilaallinen koulutus ja voimarakenteet keskeisiä tehtäviä vastaan, jotta Venäjä uskottavasti luopuisi 2020-luvun lopulla tapahtuvasta Yhdysvaltojen ja Kiinan välisestä yhteenotosta mahdollisuutena rikkoa artikla 5 Euroopassa.
Koko vuoden 2023 Iso-Britannia ja useimmat Naton liittolaiset ovat olleet ymmärrettävästi huolissaan tarpeesta tukea Ukrainaa, vastata useisiin taloudellisiin ja sosiaalisiin haasteisiin ja viimeksi äkilliseen väkivallan räjähdykseen Lähi-idässä. Akuuttien lyhyen aikavälin haasteiden määrä on kuitenkin ohjannut poliittisen ja julkisen huomion pois tulevina vuosina kasvavasta vaarasta vieläkin vakavammasta konfliktista. Yksinkertaisesti sanottuna Venäjä on nyt siirtänyt taloutensa sotapohjalle; Yhdysvaltojen tuotanto ei riitä omien varastojensa täydentämiseen ja Ukrainan tarpeiden täyttämiseen; ja Euroopan maat yrittävät hallita yhä vaarallisempaa tilannetta kestämättömästä rauhanajan puolustus- ja teollisuusasennosta. Tämä ei olisi niin vakava riski, ellei Yhdysvaltain armeija kohtaa yhä useammin uhkaa, jota se ei voi voittaa Kiinan joukkojen kanssa Intian ja Tyynenmeren alueella. Nato on tällä hetkellä voimakkaasti riippuvainen Yhdysvalloista useilla keskeisillä aloilla – erityisesti kyvyssä perua
Venäjän maassa sijaitseva ilmapuolustus ilmasta , samoin kuin ammusten huolto, tankkerilentokone, komento- ja valvonta- ja satelliittivalmiudet. Mikäli Intian ja Tyynenmeren alueella joutuu yhteentörmäys Kiinan kanssa, joka poistaa kyvyn saada laajamittaista Yhdysvaltain sotilaallista vahvistusta ja tukea muualta, Eurooppa jää alttiiksi Venäjän samanaikaiselle sotilaalliselle hyökkäykselle.
Suuren osan vuodesta Venäjän joukot Ukrainassa ovat kärsineet huomattavasta ajoneuvojen, aseiden ja ennen kaikkea ammusten puutteesta. Kevään alimmasta pisteestä lähtien Venäjän sotilashuoltotilanne on kuitenkin tasaisesti parantunut. Sen tehtaat standardoivat vähemmän tankkityyppejä, tykistöhaubitseja ja UAV:ita, mikä johtaa tasaisesti kasvavaan tuotantoon. Noin 40 pitkän matkan ohjuksesta kuukaudessa hyökkäyksen alussa Venäjä tuottaa nyt
yli 100 kuukaudessa . Tykistön ammusten tuotanto on lähes kaksinkertaistunut, ja sitä on viime aikoina täydennetty yli miljoonalla kuorella ja sadoilla haubitsoilla Pohjois-Koreasta. Iraniin on myös perustettu tehtaita lisäämään joustavuutta ja lisäkapasiteettia Venäjän aseistautumispyrkimykseen viimeisten 18 kuukauden sodan valtavien materiaali- ja ammusten tappioiden jälkeen.
Venäjä on asettumassa pitkään sotaan, jonka tavoitteena on murskata Ukraina ja kuluttaa länsimaisten kannattajiensa kapasiteetti ja tahto toimittaa ajoneuvoja, ammuksia ja aseita, joita se tarvitsee jatkaakseen menestyksellistä taistelua. Huolimatta tämän vuoden valtavista menoista Venäjän hallitus on ilmoittanut suunnitelmistaan lisätä
puolustusmenoja ensi vuonna 68 prosentilla noin 6,5 prosenttiin BKT:stä. Tämä tulee todennäköisesti olemaan tuhoisa Venäjän taloudelle hyvin pitkällä aikavälillä. Ne, jotka toivovat Venäjän nykyisten ponnistelujen olevan kestämättömiä lyhyellä aikavälillä, ovat kuitenkin todennäköisesti pettyneitä. On syytä huomata, että suuren osan kylmästä sodasta Neuvostoliiton puolustusmenot olivat paljon tätä suuremmat –
21 % BKT:sta vuoteen 1985 mennessä – ja Neuvostoliiton romahtaminen kesti silti vuosikymmeniä. Kreml voi hyödyntää valtavaa pakottavaa tieto- ja turvallisuuslaitteistoa ylläpitääkseen tiukasti kaikenlaista julkista tai poliittista erimielisyyttä. Pienikin erimielisyys Venäjän poliittisissa ja mediapiireissä on suurelta osin pikemminkin siitä, miten
sotaa jatketaan, eikä
siitä , pitäisikö sotaa jatkaa. Monet kriitikot vaativat suurempaa eskalaatiota tai jopa suoraa konfliktia Naton kanssa.
Samaan aikaan Eurooppa ei ole onnistunut tekemään tarvittavia investointeja teollisuuden tuotantokapasiteetin ja puolustusmenojen lisäämiseen.
Huomattavaa Puolaa lukuun ottamatta monet kansalliset sitoumukset merkittävistä lisäpuolustusmenoista eivät ole vielä toteutuneet tai niiden ei ole tarkoitus tulla voimaan useisiin vuosiin. Ilmeisin esimerkki on Saksa, joka pian Venäjän hyökkäyksen jälkeen sitoutui käyttämään 2 % BKT:sta puolustukseen vuoteen 2024 mennessä sen lisäksi, että se investoi kertaluonteisesti 100 miljardia euroa Bundeswehrin voimavarojen elvyttämiseen. Vuoden 2023 puoliväliin mennessä rahastosta oli kuitenkin
tosiasiallisesti käytetty vain 1,5 miljardia euroa, ja puolustusbudjetti kokonaisuudessaan pieneni hieman vuoteen 2022 verrattuna . Yhdistyneen kuningaskunnan puolustussuunnitelma Defence Command Paperin päivityksen jälkeen on
jo 16,9 miljardia puntaa alle suunnitelluista menoista seuraavien 10 vuoden aikana. Silti suurin osa
vuonna 2023 myönnetystä kertaluonteisesta 5 miljardin punnan tuesta kohdistettiin pitkäaikaisiin ydinsukellusvene- ja aseohjelmiin, joista vain 1,9 miljardia puntaa käytettiin sotatarvikkeiden jälleentoimituksiin ja hankintoihin Ukrainalle kahden vuoden aikana. Euroopan puolustusviraston
monikansallinen 155 mm:n tykistöhankintaohjelma on vankka suunnitelma vaadituilla linjoilla, mutta sen toteuttaminen on ollut jääkauden hidasta verrattuna vauhtiin, jolla Ukrainan vaatimukset ylittävät toimituskapasiteetin. EDA-ohjelma ei myöskään ole vielä kaukana riittävästä nykyisessä mittakaavassaan Ukrainan sotaponnistelujen saattamiseksi kestävälle pohjalle välittömästi ennakoitavissa olevaa tulevaisuutta ajatellen, puhumattakaan Euroopan omien puolustusvarastojen täydentämisestä, jotka ovat huonosti ehtyneet.
Huolimatta kasvavasta poliittisesta turhautumisesta monissa länsimaissa nousevien kustannusten ja ratkaisevan edistyksen puutteen vuoksi, tästä sodasta ei ole helppoa ulospääsyä. Kylmän sodan jälkeisissä kapinanvastaisissa konflikteissa länsimaiset retkikuntakampanjat päättyivät lopulta, kun Washingtonissa ja muissa pääkaupungeissa tehtiin poliittinen päätös tehdä jonkinlainen sotkuinen kompromissi vastineeksi riittävästä "rauhasta" vetäytyä. Tämä ei ole mahdollista Venäjän aggressiolla Ukrainassa. Puhu Ukrainan "joutumisesta neuvotteluihin" on vaarallisen harhaanjohtavaa ja naiivia, koska se jättää huomiotta sen tosiasian, että Venäjän tavoitteet ovat koventuneet, mutta eivät muuttuneet. Kremlin tahto jauhaa näkyy sen selkeissä valmisteluissa pitkään sotaan ja jatkuvassa hyökkäyksessä huolimatta useiden satojen tuhansien sotilaiden kuolleista tai vakavasti haavoittuneista kärsimyksistä ja
yli 2 500 panssarivaunun tuhoutumisesta tai vangitsemisesta. Tämä ei ole sellaisen hallinnon käyttäytyminen, joka hyväksyy hyökkäyksen valintasodansa pysyvän lopettamisen, jos länsimaiden hallitukset kieltäytyvät sotilaallisesta tuesta pakottaakseen Kiovan tekemään myönnytyksiä neuvoteltuun tulitaukoon. Itse asiassa tällaisella Ukrainan pettämisellä olisi aivan päinvastainen vaikutus, joka rohkaisisi Putinin hallintoa jatkamaan taistelua uskoen lopulliseen voittoon. Se lähettäisi myös uskomattoman vaarallisen viestin sekä Venäjälle että Kiinalle lännen taistelutahtoudesta, mikä vaikeuttaisi tulevaa aggressiota.
Ainoa tapa lopettaa sota on saada Venäjä vakuuttuneeksi siitä, että sen mahdollisuudet sotilaalliseen menestykseen huononevat ajan myötä eivätkä paremmat.
Jos Ukraina pakotetaan neuvottelemaan tulitauosta, Venäjällä olisi vahva asema vaatia vetäytymistä keskeisistä asemista ja Kiovan jäljellä olevan sotilaallisen aloitteen poistamista perusmyönnytyksistä. Tällainen prosessi murtaisi myös lännen poliittisen yhtenäisyyden – joka on pitkälti kestänyt tähän asti – ja rikkoisi kaiken luottamuksen Ukrainan ja sen länsimaisten kumppaneiden välillä, koska se voitaisiin pakottaa vain kieltäytymällä kipeästi tarvittavasta tuesta. Silloin Venäjä todennäköisesti viettäisi kolmesta kuuteen kuukautta nykyisen heikkojen logistiikka-, koulutus- ja joukkosijoitusten uudelleenjärjestelyyn ja käynnistäisi sitten hyökkäysoperaation uudelleen paljon vahvemmasta asemasta. Tämä tehtiin toistuvasti Syyriassa, jossa Venäjä ja Assadin hallinto käyttivät tulitaukosopimuksia rintaman jäädyttämiseen, kun he tarvitsivat toimintatauon, ja
käynnistivät sitten hyökkäykset uudelleen siellä ja milloin se heille parhaiten sopi. Venäjä myös irtisanoutui Venäjän ja Tšetšenian välisen rauhansopimuksen vuodelta 1997, joka allekirjoitettiin ensimmäisen Tšetšenian sodan umpikujassa, hyökkäämällä Tšetšeniaan vuonna 1999 paljon paremmin valmistautunein voimin ja valloittamalla maan raa'alla kampanjalla, joka sisälsi lähes täydellisen Tšetšenian pääkaupungin tuhoamisen
. Grozny .
Ei ole olemassa mitään myönnytyksiä, joita länsi voisi pakottaa Kiovan tarjoamaan tai jopa tarjoamaan itseään, jotka ovat arvokkaampia Kremlille kuin Ukrainan kukistaminen sen nykyisellä strategialla, jonka mukaan pitkä sota kuluttaa länsimaiden tukea ja murskata vastarintaa vuoteen 2025 tai 2026 mennessä. Älä lopeta taistelemista, kun he ajattelevat voivansa voittaa sodat, varsinkin kun he ovat kärsineet satoja tuhansia uhreja ja nähneet aiemman sotilaallisen voimansa vahingoittuneen pahoin kansainvälisesti alkuperäisen huonon suorituskyvyn vuoksi. Ainoa tapa lopettaa sota on saada Venäjä vakuuttuneeksi siitä, että sen mahdollisuudet sotilaalliseen menestykseen huononevat ajan myötä eivätkä parane. Tämä edellyttää investointeja laajamittaiseen puolustusteollisuuden tuotantoon, jota tarvitaan, jotta Ukrainan hidas hyökkäyskehitys olisi kestävää. Tuolloin Kremlillä olisi vahva kannustin neuvotella sovinto, joka saattaa olla mahdollista, jollain tavalla, joka lähestyy Ukrainalle hyväksyttäviä ehtoja.
Venäjällä on kurssi, jonka mukaan sen aseiden, ammusten ja uusien kokoonpanojen tuotanto kasvaa merkittävästi seuraavien 2–3 vuoden aikana. Riippuen siitä, kuinka menestyksekkäästi länsimaiden hallitukset ylläpitävät tarvikkeita, joita Ukraina tarvitsee jatkaakseen tehokasta taistelua, tämä joko vaikeuttaa Ukrainan tulevia edistysaskeleita tai saattaa johtaa vakaviin käänteisiin tähän mennessä saavutetuille saavutuksille. Joka tapauksessa ilman Euroopan puolustustuotannon merkittävää lisäystä ja keskittymistä sotilaiden uudelleenorganisointiin ja kouluttamiseen Venäjän tulevan hyökkäyksen uskottavasti peruuttamiseksi liittoutuman aluetta vastaan, Venäjä saa valmiudet uhata Natoa suoraan nopeammin kuin useimmat poliittiset tai jopa sotilaalliset suunnittelijat näyttävät ymmärtävän. .
Putin on toistuvasti osoittanut olevansa strateginen opportunisti, joka ottaa valtavia sotilaallisia riskejä, jos uskoo, että voitto on nopea ja helppo. Ukrainan hyökkäys vuonna 2022 perustui itsessään väärään olettamukseen, että Venäjä voisi
nopeasti katkaista Ukrainan hallituksen ja määrätä nukkevaltion ilman suuria taisteluita. Naton on kyettävä estämään Venäjän sotilaallinen aggressio, joka saattaa pyrkiä hyödyntämään mitä tahansa havaittua tilaisuutta valtaamaan symbolisia alueita liittoutuman alueella ja haastamaan 5 artiklan ilman tehokkaita sotilaallisia keinoja tulevina vuosina.
Valitettavasti Kiinan armeija kasvaa nopeammin ja lisää voimavarojaan nopeammin kuin useimmat luulivat mahdolliseksi vielä viisi vuotta sitten. Erittäin pitkän kantaman laivojen ja tankkerintorjunta-/AWACS-lentokoneiden ohjusjärjestelmien kehitys on erityisen ongelmallista Yhdysvaltojen tärkeimpien sotilaallisten voimavarojen kannalta Intian ja Tyynenmeren laajoilla etäisyyksillä. Lisäksi monet yhdysvaltalaisista teknisistä ratkaisuista joihinkin näistä ongelmista – kuten
Next Generation Air Dominance -hävittäjä,
Collaborative Combat Aircraft ja uusi
B-21 Raider -pommikone – ovat saatavilla vasta vuonna 2029 tai 2030 hyödyllisessä mittakaavassa. Lopputuloksena on, että suurin riskiaika Kiinan armeijan yrittämiselle saartaa Taiwania tai keskeisiä kiistanalaisia alueita Etelä- tai Itä-Kiinan merellä on todennäköisesti 2026–2028. Erittäin ongelmalliset kiinalaiset valmiudet ovat pitkälti kypsiä ja valmiita, mutta monet Yhdysvaltain vastaukset eivät ole vielä valmiita. Mikäli Intian ja Tyynenmeren alueella tapahtuu vaarallinen vastakohta tai todellinen sotilaallinen konflikti tänä aikana, USA joutuu siksi voimakkaasti täyttämään omat sitoumuksensa ja liittoutuneiden tarpeet kyseisessä teatterissa. On todennäköistä, että EUCOM ja CENTCOM joutuisivat siirtämään omaisuutta INDOPACOMille tällaisessa skenaariossa, eikä Eurooppa varmastikaan voisi luottaa nopeaan laajamittaiseen vahvistukseen, jos Venäjä hyökkäisi samanaikaisesti Naton alueelle.
Hyvin aseistetun ja amoraalin vastustajan onnistuneen pelottamisen kustannukset kalpeavat jopa onnistuneen puolustussodan käsittämättömiin kustannuksiin sen alkamisen jälkeen
Kaikki analyysit, joissa yritetään väittää, että joko Intian ja Tyynenmeren Kiinan tai Venäjän sotilaallinen uhka Euroopassa olisi asetettava etusijalle, koska todennäköisemmin jää huomaamatta perustavanlaatuinen seikka. Kiinalla on vahva intressi tukea Venäjää varmistaakseen, että se pysyy vakavana sotilaallisena uhkana Euroopassa ja jakaa Yhdysvaltojen ja lännen huomion. Vielä tärkeämpää on, että ainoa todennäköinen skenaario, jossa Venäjä voisi hyökätä suoraan eurooppalaiseen Nato-maahan, on samanaikaisen pattitilanteen tai todellisen konfliktin aikana, jolloin Yhdysvaltain joukot pysyvät suurelta osin Intian ja Tyynenmeren alueella. Jos tällainen sotilaallinen yhteenotto Kiinan kanssa tapahtuu 2020-luvun puolivälissä tai loppupuolella, Venäjällä on vahva kannustin käyttää kerran elämässä tilaisuutta katkaista Nato, vaikka Yhdysvallat ei voi vahvistaa Eurooppaa tehokkaasti. Vuoteen 2026–2028 mennessä Venäjän teollisuus on ollut täysimittaisessa sotilastuotannossa vuosia, jolloin se pystyy jälleenrakentamaan taisteluissa kovettuneita joukkojaan.
Tämän samanaikaisen uhan torjumiseksi Euroopan maiden – mukaan lukien Yhdistyneen kuningaskunnan – on kiireellisesti investoitava merkittävästi lisäämään tuotantokapasiteettia tykistöammusten, varaosien ja ilmapuolustusohjusten osalta, joita tarvitaan pitämään Ukraina taistelussa ja
samalla täydentämään omia vaarallisesti ehtyneitä varastojaan. Erityisesti eurooppalaisten ilmavoimien on myös hankittava nopeasti erikoisaseita ja uhrattava vakavaa lentomiehistön koulutusaikaa ja keskityttävä
vihollisen ilmapuolustuksen (SEAD/DEAD) huippuluokan tukahduttamiseen ja tuhoamiseen . Tällä hetkellä ne sijaitsevat lähes yksinomaan Yhdysvaltain ilma-aseissa. Uskottava kyky vetää takaisin venäläisiä tavanomaisia joukkoja Euroopassa riippuu ilmaylivoiman saavuttamisesta, koska Naton eurooppalaisilla mailla ei ole rekrytointikapasiteettia tai rahoitusta maajoukkojen ja maajoukkojen sekä maalla sijaitsevien tulivoiman mittakaavassa ja laadussa, jota tarvitaan Venäjän voittamiseen ilman sitä. Välttääkseen olevan äärimmäisen haavoittuva, kun tai jos Yhdysvaltojen nopea vahvistus on epätodennäköistä,
eurooppalaisten ilmavoimien on kyettävä yhteisesti tuhoamaan Venäjän SAM-järjestelmät , mikä tekisi tällä hetkellä mahdottomaksi ilmavoimien saavuttamisen kiistanalaisen liiton alueen yli ilman Yhdysvaltain suurta SEAD/DEAD-kampanjaa.
Laajamittainen investoiminen ammusten ja aseiden tuotantoon vaatii todellista poliittista johtajuutta, ei vähiten rohkeutta ja kaunopuheisuutta selittää yleisölle, joka ei ole tottunut todellisiin sotilaallisiin uhkiin, miksi tällaiset investoinnit ovat välttämättömiä aikana, jolloin niin monilla muilla julkisilla palveluilla on rahapulaa. Ukraina kuitenkin havainnollistaa elävästi, että hyvin aseistetun ja moraalittoman vastustajan onnistuneen pelottelun kustannukset kalpeavat jopa onnistuneen puolustussodan käsittämättömiin kustannuksiin sen alkaessa. Historia viittaa siihen, että harvat aloittavat sotia, joiden he uskovat olevan pitkiä tai vaikeita, mutta monet pitkät ja vaikeat sodat alkavat, koska toinen osapuoli uskoo, että toinen ei voi estää nopeaa voittoa. Välittömänä kohteena ei siis tarvitse olla täyttä kykyä taistella välittömästi ja voittaa pitkä sota Venäjän kanssa. Sen on pikemminkin asetettava Ukrainan puolustus kestävälle pohjalle ja samalla rakennettava uudelleen länsimaisia ammus- ja varustevarastoja sekä SEAD/DEAD-kapasiteettia, joka tarvitaan vakuuttamaan Venäjä, että se ei pystyisi saavuttamaan nopeaa ja helppoa maata Euroopassa, jos Yhdysvallat ja Kiina olisivat tulla iskuihin.
Puolustusinvestointien kantaminen kestää vuosia, joten vaikka tarvittavat investoinnit tehtäisiinkin lyhyessä ajassa, on huomattava viive ennen kuin tuloksia nähdään etulinjassa. Tämä aiheuttaa vaaran, joka on mahdollisesti vain muutaman vuoden päässä – puolustussuunnittelun kannalta käytännössä kulman takana. Lainatakseni
Winston Churchillia uudelleenaseistamisen kiireellisyydestä alahuoneessa vuonna 1936: "Onko aikaa laittaa puolustuksemme kuntoon... vai tallennetaanko kauheat sanat "liian myöhäistä"?".
Tässä kommentissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajan omia eivätkä edusta RUSI:n tai minkään muun laitoksen näkemyksiä.
